Kirja- ja sarjavinkki: Kaveria ei jätetä
keskiviikko 24 marraskuu 2021
Mistä kirjasta ja sarjasta jäit viimeksi koukkuun?
Parhaat kirjat ovat elävästä elämästä, tositarinoita.
...palataan vuoteen 1973, Augusto Pinochetin juntta oli juuri kaapannut vallan Chilessä.
Seuraa pidätyksiä.
Ihmisiä kerätään stadionille.
Ihmisiä katoaa.
Pelko on yhtäkkiä arkipäivää.
Miten paeta Chilestä?
Ihmiset hakeutuivat suurlähetystöihin, joita pidettiin koskemattomana alueena.
Mitä ihmiset tarvitsivat?
Turvaa ja toivoa.
Tapani ja Lysa Brotherus sekä varakonsuli Ilkka Jaamala alkoivat pelastaa ihmisiä salaa sekä ilman virallista lupaa.
Tapani Brotherus pelasti kollegoineen 2500 ihmistä.
Ihmiset asuivat hänen kodissaan, josta tuli monelle turvapaikka. Brotherus perheineen muutti yläkertaan antaen enemmän tilaa ihmisille, joita tuli yhä enemmän ja enemmän.
Brotherus ei välittänyt Suomen ulkoministeriön ohjeista, joita myöhemmin muutettiin. Suomen ulkoministeriön ohjeita muutettiin siten, että jos kyseessä on hengenvaara, voi ihmisiä tilapäisesti majoittaa. Ihmishenkien pelastaminen oli tärkeämpää kuin pykälien sokea noudattaminen. Hätää näkeviä ihmisiä ei käännytetty pois, vaan heidät otettiin vastaan. Ja keksittiin ratkaisuja. Kuten miten siirtää ihmisiä paikasta toiseen.
Tapani ja Lysa Brotherus olivat mainio tiimi: Lysa Brotherus hankki ruokaa ja vessapaperia, lääkärin tarvittaessa.
Lysa Brotherus ajoi autolla Mendozaan, Argentiinaan ostamaan ruokaa, josta Chilessä oli alinomaa pula.
Neuvokkaana naisena hän hankki myös savukkeita ja Old Smuggler-viskiä, jotka hän antoi tulliviranomaisille ja näin hän pääsi jatkamaan matkaa ruokaostoksineen.
Tai Lysa Brotherus antoi turvapaikanhakijoille kukkaseppeleet ja sombrerot, näiden juhlijoiden kanssa hän ajoi vartijoiden ohi, jotka viettivät juuri mehuhetkeä ja mutustelivat keksejä. Jotenkin voin kuvitella, miten he huuli pyöreinä tuijottivat ja ajattelivat:"Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu?"
Traileria katsellessani kyyneleet vierivät pitkin poskiani ja jatkoin blogin kirjoittamista. Yhdistän Tapani Brotherukseen siviilirohkeuteen, vaatimattomuuteen, inhimillisyyteen ja huumoriin.
"Ajatus oli vain, että he eivät kokisi kovia. Ilmapiiri oli sellainen, että kiinni jääneille ei käynyt hyvin."
”Meidän pelastusoperaatio oli made in Finland” Ja sisulla hän pärjäsikin myös täpärissä tilanteissa.
Kun näitä haastatteluja lukee tästä miehestä ei voi olla pitämättä.
2010 Stubb kutsui Tapani Brotheruksen kahville ja piti puheen.
"– Juotiin pullakahvit. Hän kiitti ulkoministeriön puolesta 40 vuotta aikaisemmin tekemästäni työstä. Se lämmitti tietysti. Sanoin kiitos vaan. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan."
Onneksi tähän vielä tuntemattomaan tarinaan lähimenneisyydestämme voi tutustua katsomalla sarjaa tai lukemalla Näkymättömät sankarit-kirjaa.
https://areena.yle.fi/1-4672754
Heikki Hiilamo: Näkymättömät sankarit (Into)
Lähteet:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005957549.html
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/16559e02-fe63-432a-b1f9-37f5d994b9de
https://yle.fi/uutiset/3-10719484
Lähettäjä Toimitus - 67 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Isänpäivä
Tykästyin kirjoitukseen siilinjärveläisestä Petri Hartikaisesta, joka ilmestyi isänpäivänä Iltalehdessä. Yhtäkkiä Hartikainen huomasi olevansa sijaisvanhempi ja isä 16-vuotiaalle pojalle. Ihminen, joka ei ollut koskaan haaveillut tulevansa isäksi. Palat taisivat loksahtaa paikalleen hänen elämässään.
Kukas tämä Hartikainen on oikein miehiään?
Petri Hartikainen on tehnyt elämässään paljon ja uutterasti töitä. Hän oli töissä vesilaitoksella, vuorotyössä, työskenteli kirvesmiehenä, piti omaa rakennusliikettä, oli hommissa ravintola-alalla ja tämän lisäksi hän oli tukihenkilö ja tukiperhe lapsille ja nuorille. Puuhaa riitti vaikka muille jakaa. Sitten kuvioihin ilmestyi kuin tyhjästä 16-vuotias poika. Ja uusi luku alkoi Petrin elämässä. Hänen elämänsä sai uuden suunnan. Aivan kuin hän olisi tehnyt tarpeeksi töitä monilla aloilla ja samalla kerännyt kallisarvoista elämänkokemusta tulevaa tehtäväänsä varten. Nyt oli vuorossa uusi vaihe hänen elämässään.
Aluksi hän oli pojan tukihenkilö, tavattiin kerran viikossa, sitten myös viikonloppuisin. Kunnes poika muuttikin Petrin luo. Pojan muuttoa luokseen Petri kuvaa:
"Ilmoitin sitten sosiaalitoimeen, että näin tässä nyt sitten kävi. Poika jäi luokseni. Ja onneksi jäi. Hetkeäkään en ole katunut."
"Niin se vain tulla tupsahti ensimmäinen lapsi ja elämäni meni siitä ihan sekaisin. Päivääkään en ole katunut, että ryhdyin sijaisvanhemmaksi. Mahtavaa on ollut, enkä enää yksin osaisi ollakaan"
Poikamiehestä ja uutterasta työntekijästä tulikin kokopäiväinen perhehoitaja. Hänen kotinsa on ollut sijaiskoti nuorille. Uudessa työssään hän on kokenut saavansa paljon. Samalla hän on voinut myös palautua uupumuksesta.
Tähän päivään mennessä Petrin kodissa on asunut viisi lasta, joista kolme samanaikaisesti. On hienoa nähdä, miten yllättävä muutos Petrin elämässä tapahtui, hän nauttii nykyisestä työstään paljon ja tekee sitä koko sydämellään. On niin koskettavaa lukea, kun hän avoimesti kertoo, ettei ymmärrä pienten lasten hoitamisesta. Saati vanhempien lasten hoitamisestakaan. Avoin, positiivinen ote elämään, jalat tukevasti maassa. Elämässä ei kannata epäröidä ja jossitella, vaan tehdä. Jotain (ja paljonkin sanokaa minun sanoneen) hän tekee oikein ja se näkyy nuorten elämässä, jotka saivat ja saavat jakaa hänen kotinsa.
Paras kiitos lienee se, kun nuori kutsuu häntä isäksi kavereiden kuullen.
Vielä rakkaampi kuin Vuoden Isä-palkinto 2020.
Lähteet:
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/898c7a44-b594-47f7-8f65-f65072dad4ed
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/siilinjarvelainen-petri-47-teki-vuorotyota-ja-eli-poikamieselamaa-kunnes-elama-mullistui-vuoden-isaksi-palkittu-on-ollut-sijaisisa-viidelle-lapselle/7973662#gs.g554yy
Kirsti Paakkanen ja rakkaudenvelka
Kukapa ei tuntisi Kirsti Paakkasta (1929 - 2021) ja Marimekkoa?
Meillä kaikilla voi olla kotona Marimekon paitoja, laukkuja, Unikkoja,
tunnustan, sain lahjaksi Marimekon mustavalkoisen kosmetiikkalaukun.
Paakkanen kuoli viime viikon keskiviikkona, 3. marraskuuta 2021.
Sen jälkeen lehdissä on ollut paljon kirjoituksia hänen elämästään,
joita olen myös lueskellut.
Paakkanen halusi maksaa rakkaudenvelkansa takaisin Suomelle ja sen lapsille. Ajattelenkin hänen elämäänsä rakkauden näkökulmasta.
Hesarissa (6.11.2021) on artikkeli Sellainen oli Paakkanen, jonka on kirjoittanut Sami Sykkö. Usko tai älä, hän on ensimmäisen ystäväni koulukaveri. On se Suomi niin pieni maa. Onko muuten kukaan tavannut Kirsti Paakkasta, Armi Ratiaa tai muita Ratioita?
Paakkanen oli vielä työn touhussa yli 90-vuotiaana, niinhän se on, ettei vierivä kivi sammaloidu ja
kun tekee ja on aktiivinen, saa aikaiseksi. Myös niitä unelmia, joita kannattaa vaalia ja toteuttaa.
Ja työn eteen tehdään töitä kuten rakkaudessakin ja suhteessa.
Tuleeko mieleen paria, jolla toisella olisi suhteessa hopealusikka?
Mikähän se rakkauden hopealusikka voisi olla? Ettei mene ihan ulalle tämä kirjoitus niin palataan takaisin Kirsti Paakkaseen.
Paakkanen perusti Womenan 1969 ja osti Marimekon 1991, molemmat lama-aikoina. Hän uskalsi ja osti rohkeasti Marimekon, kun se oli taloudellisissa vaikeuksissa. Rakkaudessakin kannattaa uskaltaa ja olla rohkea.
Periksiantamaton hän oli myös, ei luovuta heti, kun sukset menee ristiin.
Paakkanen oppi elämässään myös luopumaan, kun oli aika luopua Marimekosta. Milloin on aika luopua vanhasta ja antaa tilaa uudelle?
Sydän sytyttää sydämet.