Joskus heikompikin löytää jyväsen
perjantai 10 joulukuu 2021
Tänä vuonna pidettiin toistamiseen erilaiset itsenäisyyspäiväjuhlat. Seurasitko myös Ylen juhlalähetystä?
Sauli Niinistö ja Jenni Haukio vastasivat illan mittaan ihmisten kysymyksiin. Tämän vuoden teemana oli onnellisuus.
Mikä saa sinut onnelliseksi? Saa oikein pysähtyä ja miettiä, mikä elämässä on tärkeää.
"Yksi kysymyksistä koski Niinistön ja Haukion mieleenpainuvinta luontokokemusta kuluvalta vuodelta.
Niinistölle tuli heti mieleen eräs sieniretki.
– Se ihme, että törmäsimme mustiin torvisieniin sienimatkalla. Tai jos ollaan rehellisiä, minä astuin päälle, Niinistö tunnusti saaden sekä kumppaninsa että illan juontajat nauramaan.
Kömmähdyksestä huolimatta Haukio vakuutti, että hänen puolisonsa on perheen sienituntija.
– Sienipolkija, Niinistö heitti heti takaisin.
– Mutta joskus heikompikin löytää jyväsen, Haukio jatkoi omaksi puolustukseen."
Minusta on hienoa, että Niinistö kertoi hyvin arkisesta tilanteesta, joka voisi sattua kenelle tahansa. Tilannekomiikka on muutenkin mahtavaa, tuo on sellaista rentoa jutustelua kumppaneiden kesken.
Ja heikommista puheen ollen siirrymmekin seuraaviin perinteisiin itsenäisyyspäiväjuhliin. Kovasta pakkasesta ja koronasta huolimatta itsenäisyyspäivän vastaanottoa vähävaraisille vietettiin perinteisesti Helsingissä, tällä kertaa Rautatientorilla. Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö on järjestänyt itsenäisyyspäivän vastaanoton vähävaraisille Rautatientorilla tänäkin itsenäisyyspäivänä. Satoja ihmisiä jonotti jo puoli tuntia ennen ruuan jakoa.
Innostuin lukemaan enemmänkin Hurstin Valinnasta, joka on Helsingin Kalliossa. Tiesitkö, että Metallica lahjoitti 25 000 euroa Laupeudentyölle? Veikko Hurstin jalanjäljissä kulkevat Heikki ja hänen 37-vuotias Sini-tyttärensä, joka jatkaa suvun työtä.
"– Rakkaus keksii keinot. Jokainen voi auttaa omalla tavallaan. Kaikkien ei tarvitse olla Hursteja. Mahdollisuuksia on hirmuisesti. Jotkut kutovat sukkia ja pipoja. Toiset tekevät hyvää muilla tavoin, Heikki Hursti lisää."
Myös Tampereella järjestettiin ensimmäistä kertaa vähävaraisten itsenäisyysjuhla Tammelantorilla. Tarjolla oli hernesoppaa ja mukaansa sai ruokakassin. Suomen Punaisen Ristin Tampereen osasto ja Tampereen seurakuntien Ruokapankki järjestivät tämän tapahtuman. Joukossa oli myös yksinäisiä, jotka saivat kokea onnellisen hetken.
Palaamme onnellisuuteen, mikä oli yksi Ylen illan lähetyksen teemoista.
Ylen Kohti Linnan juhlia-lähetyksessä olivat vieraina Aino Seppo ja Esko Salminen. He ovat olleet yhdessä peräti 32 vuotta. Antti Sahlström kyseli heidän onnellisuudestaan.
"– Minulla läikähtelee nyt, kun katson Ainoa, Salminen totesi liikuttuneena.
– Olen onnellinen siitä, että hän istuu siinä, Salminen jatkoi.
Seppo puolestaan jakoi tunteen puolisonsa kanssa.
– Kaksin on aina parempi olla onnellinen, näyttelijä totesi niin ikään liikuttuneessa tilassa.
Salminen mursi lopulta jään huumorilla.
– Tässähän ihan liikuttuu, mutta kehno näyttelijä se, joka ei liikutu omista repliikeistään, Salminen totesi."
Mikä on Aino Sepon ja Esko Salmisen pitkän liiton salaisuus?
"– Lapsemme tykkäävät, että me riitelemme koko ajan. Minä vastaan siihen, että emme me mitään riitele, että se on vain meidän tapamme puhua keskenämme, Esko nauraa.
Myös Aino on saanut aiheesta lähipiiriltä palautetta.
– Se on vain tapa kommunikoida! Emme me aina naljaile, mutta varmaan välillä, Aino hymyilee."
Tietenkin. Kommunikointi, eikä heti ensimmäisestä riitelystä mene sukset totaalisesti ristiin ja pakkaa laukkuja.
Tämän näyttelijäpariskunnan rakkaustarinan voit lukea:
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/a9930197-f1f2-484c-a741-528a094321ba
Lähteet:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4c7f5734-3e42-43d0-8c69-06ec06e8f7be
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8ecf3cc3-72ba-4e8e-aa99-5bcd2df471ce
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/50334310-b820-400f-9b27-0a5a875421c9
https://www.aamulehti.fi/tampere/art-2000008453984.html
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/8e79bd1b-fabb-48e3-a1a1-edeaeea6f5ee
Lähettäjä Toimitus - 3423 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Seurustelu ennen ja nyt
Aika kiitää ja me sen mukana, vaikka kuinka yrittäisi jarrutella, niin silti vanhenemme melkoisella vauhdilla. Siksi on hyvä pysähtyä muistelemaan aikoja, jolloin aikaa tuntui olevan edessä päin, vaikka muille jakaa.
Voi niitä, nuoruuden kultaisia aikoja, kun ei vielä päässyt aikuisten rientoihin, maistamaan nuoren mielestä oikeaa elämää. Silloin ikärasismi rasitti menevää mieltä. Ravintolat ja tanssit ennen rippikoulua olivat saavuttamattomia unelmia. Tuntui, että aika matelee kuin höyryjuna, joka pysähtelee pysäkiltä toiselle kuin olisivat hiilet loppuneet tulipesästä. Aika tuo aineeton elementti ei vain rientänyt, vaikka nuoren mieli tahtoi jo aikuisten maailmaan, missä kaikki tuntui olevan sallittua.
Vanhaan hyvään aikaan, kun olin vielä nuori ja komea, mutta nyt enää komea näin kai voisi pikku vitsinä tai omahyväisesti sanoa. Ainakin tuntuu siltä, kun muistelen sen aikaista seurustelu vilkkautta. Kyllä silloin nuorempana oli vientiä, melkoista kiitoa naisten kanssa ja myös vaarallisia suhteita sekä tilanteita. Ne vaarat aiheutuivat mustasukkaisista kavereista, jotka katsoivat omistavansa naisen, jonka kanssa tanssin. Kyllä lievä mustasukkaisuus on hyväksyttävää, mutta toisen omistaminen ei. Eihän se mukavalta tunnu, kun joku on liiallisesti kiinnostunut toisen kumppanista ja yrittää virittää silmäpeliä, vaikka toinen istuu vieressä. Pelkkä naisen tanssittaminen ei mielestäni, ole syy mustasukkaisuuteen. No, jos toinen on mennäkseen, niin kyllä hän menee, ei siinä itku auta. Parempi oli, kun meni, sillä toisen pettäminen, on katalaa touhua.
jatkuu
Ennen vanhaan
Ennen vanhaan kuten niin usein painokkaasti lausutaan, oli kaikki paremmin. Kyllä oli ainakin mitä seurusteluun vastakkaisen sukupuolen suhteen tulee, niin nuoruus oli minulle ja käsittääkseni monille muille kiireistä teerenpeli aikaa. Nyt vanhemmiten onkin hiljaista.
Muusta nykyisin muka paremmasta elämästä en oikeastaan tiedä. Silloin ennen hyvään vanhaan aikaan oli töitä kaikille toisin kuin nyt, eikä ketään jätetty. Luontoa ei oltu, vielä pilattu ja sitä riitti. Talvet olivat talvia ja kesät kesiä, helleaaltoja tuskin nimeksikään Euroopassa. Talvet ovat nykyään pelkkää harmaata syksyä. Olemme pilaamassa ainutlaatuisen asuinpaikkamme tässä kaikkeudessa. Täytyy muistaa, ettemme pääse tältä avaruudessa kiitävästä kivi pallerosta nimeltään Maa, jota peittää ohuen ohut ilmakupla, millekään muulle planeetalle pakoon pilaamaan sitäkin. Meidän ei tarvitse pelätä inhoja avaruudesta tulevia sotaisia muukalaisia, jotka tuhoaisivat planeettamme, koska teemme sen vapaaehtoisesti ihan itse.
No, nykyisin tekniikka on mennyt jättiaskelin eteenpäin ja kaikilla älypuhelimet hip hei, tätä riemua ja lystiä, kun päivityksiä tulee solkenaan. Entä sitten ne kaikenlaiset applikaatiot, joita riittää joka lähtöön, ne vasta lystejä ovat. Jopa hammasharjan käytölle on oma sovellus.
Tuntuu kuin älypuhelimen, tekoälyn ja chattien kanssa on kivampi seukata heti aamusta yömyöhään kuin oikean ihmisen kanssa. Tekniset vempaimet kehittyvät, niin ettei tämmöinen hidas hämäläis ukko tahdo perässä pysyä. Entä me? Pohjimmiltaan ihminen ei ole kehittynyt yhtään viisaammaksi. Ahneus ja sotaisuus jatkavat voittokulkuaan. Jotenkin kaikki muukin planeetalla tuntuu olevan jotenkin vinksallaan, Luotan kuitenkin, siihen että näin viime hetkillä viisastumme sen verran ja pystymme vielä pysäyttämään tämän hullunmyllyn. Vai olemmeko polkaisseet sellaisen oravanpyörän pyörimään, mitä ei saa enää pysähtymään? Ellemme siihen kykene niin sitä niitämme mitä kylvimme ja aikamme on ohi planeetan valtiaina. Pallomme valtiaiden paikan ottavat planeettamme ilmastonmuutosta ja luonto katoa kestävämmät lajit kuten esimerkiksi torakat, muurahaiset, punkit ja rotat ym. sitkeät otukset.
Seurustelun saralla kohdallani onkin tapahtunut jyrkkä taantuma, seurustelu lama on kolkuttanut sähköpostissa. Kyllä luulisi tällä iällä löytyvän kumppani, jos ei ihan sitä prinsessaa, niin kelpo ihminen ainakin. Mutta varteen otettavilla immeisillä on, jos jonkinlaista estettä ja syytä, ettei seukkaaminen ota onnistuakseen. Epäilen, että älypuhelin ja muut uudet tekoäly sovellukset ovat syrjäyttäneet vanhanaikaisen seurustelu kulttuurin?
Muistot
Muisti tuppaa heikentyä, kun ikää karttuu. Huomasin sen ikävän tosiasian, kun en muistanut millään ensi suudelmaa, vaikka sanotaan, että kyllä vanhat asiat muistaa paremmin kuin uudet. Niinhän sitä luulisi, mutta että näinkin tärkeä asia, joillekin jopa maata kaatava muisto katoaa elämän historian aamuhämärästä noin vain. Se on katastrofi, ettei muista ketä suuteli ensi kertaa. Voiko sitä mennä hautaankaan hyvillä mielin ja levollisesti, jos ei tuota muista?
Seuraavaksi aloin selata ilmeisesti jo horjuvan muistipankkini seurustelu osastoa. Ei taaskaan tullut mieleen kenestä naapurin likasta tykkäsin tsi suutelin ensimmäisenä. Kuusivuotiaana, jolloin aloin tykkäämään tytöistä toisin kuin poika kaverini, jotka inhosivat likkoja. Naapurustossa oli ikäisiäni likkoja pilvin pimein, sillä 50-luvulla oli vielä suurperheitä, toisin kuin tänään lukuun ottamatta joitain käsittääkseni uskonnollisia alueita, missä suurperheet ovat vielä voimissaan.
Kaiholla muistelin kuusivuotis aikoja, silloin oli valinnan varaa, koska olin jostain kumman syystä suosittu likkojen keskuudessa. Minut haluttiin aina likkojen leikkeihin. Pyörittämään narua, kuurupiiloon etsijäksi tai piirtämään ruutuja kovaan sorakatuun, koska heidän mielestään olin vahva ja pystyin raapustamaan isolla naulalla syvemmät rajat ruutuihin kuin heikot tytöt. Niinpä raadoin niska limassa ja otsa hiessä narun toisessa päässä jonkun isomman likan kanssa tai raaputin ruutuja tien pintaan. Sitten- yksi koululaistyttö keksi liidun, jolla sai lipeällä kyllästettyyn soratiehen piirrettyä ruudut kätevämmin. Enkä saanut enää sen jälkeen ylpeillä pätevänä hyppy ruutujen kaivertajana.
Siihen aikaan ei ollut juurikaan autoja kotinurkkien teillä huristelemassa, joten kadut, isommat pihat ja lukuisat rakentamattomat alueet olivat lapsien leikkipaikkoja. Taisivat likat hyväksi käyttää hyvä sydämisyyttäni ja alttiutta kehuille ”kyllä olet vahva jne” hyväkseen. Näin varhain likat jo pyörittivät poikalasta kuin litran mittaa. Siinä suhteessa tytöt olivat ilmeisesti sen ikäisinä meitä kloppeja fiksumpia ja sitä he suurimmaksi osaksi luultavasti, ovat valitettavasti tai onneksi vieläkin?
Ensi suukkoa huulille tai edes hipaisua poskelle en vain saanut kirvelläkään päähäni. Kyllä harmittaa, etten pitänyt päiväkirjaa sen jälkeen, kun opin kirjoittamaan, silloin olisin vielä muistanut tämän äärettömän tärkeän asian ja nyt voisin sieltä ”paksusta tyttökalenteristani” tsekata suukot ja kaiken muun kivan mitä likkojen kanssa on kahden tehty.