Pohojanmaalta kajahtaa!
perjantai 3 joulukuu 2021
"Näen rannat jylhät aavan ulapan,
Meille kertoo sen muinaisuuden.
Tuli, laava, jää on luonut rannat nuo
Sekä järvelle kuuluisuuden."*
Kukas tuntee tämän humpan?
Ja mikäs järvi on kyseessä?
Tällä kertaa olemmekin ihan kotoisissa maisemissa, tarkemmin sanoen Etelä-Pohjanmaalla.
Aakeeta laakeeta
Komiaa ja suurta
Lättänäksikin kutsuttu
Pohjanmaalle sopii Lappajärvi kuin nakutettu.
Se on Euroopan suurin kraatterijärvi.
Muutenhan se voisi olla lätäkkö, jos olisi pudonnut jossain muualla Suomessa.
Kaikille humpan ystäville, kyseessä on Lappajärvi-humppa.
Näemmä valittiin myös Miss Kraaterijärvi, Laura Aho, 2019.
Lappajärvi on ensimmäinen meteoriittikraatteri, joka löydettiin Suomesta.
78 miljoonaa vuotta sitten 2 asteroidia törmäsivät toisiinsa Marsin ja Jupiterin välisellä kiertoradalla. Tästä törmäyksestä syntyi meteoriitti, joka iskeytyi maapallomme, missä on nyt Lappajärvi. Kyseinen meteoriitti törmäsi päiväntasaajalla, missä Lappajärvi tällöin sijaitsi. Mieti sitä, missä Lappajärvi silloin sijaitsi.
Lappajärven pituus on 24 kilometriä, leveys 12 kilometriä ja syvin kohta 38 metriä.
Verrattuna Saarenmaan Kaaliin, joka on aika pieni lammikko, sen läpimitta on 110 metriä pitkä ja 22 metriä syvä. Se nippelitiedosta.
Komia on juu!
Tosin Lappajärven kauneus saa unohtamaan, miten voimakas törmäyksen aiheuttama räjähdys on aikoinaan ollut, tuhoen kaiken usean sadan kilometrin säteeltä. Kraatterin reunat olivat 750 metriä korkeat ja halkaisija 22 km. Kraatterin reunavallin päällä on nykyään Vimpelin Lakeaharjun hiihtokeskus.
Tämän lisäksi alueella tapahtui vielä maanjäristyksiä, 1979. Lappajärveltä on löydetty myös timantteja. Tässähän näkee Pohjanmaan ihan uudessa valossa.
Suomessa on kaiken kaikkiaan 12 kraatterijärveä.
Pohjanmaalla näyttää pukkaavan enemmänkin meteoriitteja. Ja museoita: Löysin aika kivan sivun, nimittäin:
http://www.museiportalosterbotten.fi/museot-pohjanmaalla/
Voiko joku kertoa, miten Pohjanmaalla on Pärnun museo ja kivikauden Madonna??
Olisikohan tässä se Suomen kaunein meteoriittikraatteeri?
https://meteoria.fi/fi
Meteoriihi on vierailukeskus Söderfjärdenin meteoriittikraatterissa. Meteoriihen näyttelyssä kerrotaan Söderfjärdenin yli 520 miljoonan vuoden mittaisesta historiasta. Söderfjärden on myös kurkien suosima levähdyspaikka. Kiitokset Sundomin kyläyhdistykselle, joka ylläpitää Meteoriiheä.
Jotenkin huomasin olevani ihan eri sivustolla, joka on https://360finland.fi/, katsomassa kaupunkivisaa ja virtuaaliesityksiä. Miten nyt näin pääsi käymään?
Kyllä sitä tuntee taas itsensä pieneksi maailmankaikkeudessa.
Kukapa olisi sen lisäksi uskonut, että veteraanimäkihypyn maailmanmestari tulee myös Pohjanmaalta.
Missä hän oikein harrastaa mäkihyppyä Pohjanmaalla?
Pidän kokkolalaisesta Erkki Ahtiaisesta, joka on veteraanimäkihypyn maailmanmestari. Syntyään Ahtiainen on Kaustisista.
57-vuotias Erkki Ahtiainen kilpaili aikoinaan myös Matti Nykäsen kanssa. Ahtiaisessa on positiivisuutta, oikeaa asennetta, aina on vaihtoehtoja-meininkiä. Sekä rakkaus harrastukseen, jonka hän aloitti jo 1973. Erkki Ahtiainen harjoitteli Saarijärven Kusiaismäellä, Kokkolassa tai jopa Jyväskylässä.
Tekemisen meininkiä eikä ihan pienestä inahda.
Lähteet:
https://lappajarvi.fi/
https://kraatterijarvigeopark.fi/meteoriittikeskus
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/54563162-916f-4e08-8d3d-635c9d3ba276
https://www.visitkraatterijarvi.fi/
https://www.jarviwiki.fi/wiki/Kraatterij%C3%A4rvi
http://www.museiportalosterbotten.fi/museot-a-o/museo/59-meteoriihi
http://www.museiportalosterbotten.fi/museot-pohjanmaalla/
https://meteoria.fi/fi
https://360finland.fi/
* https://lyrics.fi/alpo-pellinen/lappajarvi-humppa
https://yle.fi/uutiset/3-9473432
Lähettäjä Toimitus - 3911 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Seurustelu ennen ja nyt
Aika kiitää ja me sen mukana, vaikka kuinka yrittäisi jarrutella, niin silti vanhenemme melkoisella vauhdilla. Siksi on hyvä pysähtyä muistelemaan aikoja, jolloin aikaa tuntui olevan edessä päin, vaikka muille jakaa.
Voi niitä, nuoruuden kultaisia aikoja, kun ei vielä päässyt aikuisten rientoihin, maistamaan nuoren mielestä oikeaa elämää. Silloin ikärasismi rasitti menevää mieltä. Ravintolat ja tanssit ennen rippikoulua olivat saavuttamattomia unelmia. Tuntui, että aika matelee kuin höyryjuna, joka pysähtelee pysäkiltä toiselle kuin olisivat hiilet loppuneet tulipesästä. Aika tuo aineeton elementti ei vain rientänyt, vaikka nuoren mieli tahtoi jo aikuisten maailmaan, missä kaikki tuntui olevan sallittua.
Vanhaan hyvään aikaan, kun olin vielä nuori ja komea, mutta nyt enää komea näin kai voisi pikku vitsinä tai omahyväisesti sanoa. Ainakin tuntuu siltä, kun muistelen sen aikaista seurustelu vilkkautta. Kyllä silloin nuorempana oli vientiä, melkoista kiitoa naisten kanssa ja myös vaarallisia suhteita sekä tilanteita. Ne vaarat aiheutuivat mustasukkaisista kavereista, jotka katsoivat omistavansa naisen, jonka kanssa tanssin. Kyllä lievä mustasukkaisuus on hyväksyttävää, mutta toisen omistaminen ei. Eihän se mukavalta tunnu, kun joku on liiallisesti kiinnostunut toisen kumppanista ja yrittää virittää silmäpeliä, vaikka toinen istuu vieressä. Pelkkä naisen tanssittaminen ei mielestäni, ole syy mustasukkaisuuteen. No, jos toinen on mennäkseen, niin kyllä hän menee, ei siinä itku auta. Parempi oli, kun meni, sillä toisen pettäminen, on katalaa touhua.
jatkuu
Ennen vanhaan
Ennen vanhaan kuten niin usein painokkaasti lausutaan, oli kaikki paremmin. Kyllä oli ainakin mitä seurusteluun vastakkaisen sukupuolen suhteen tulee, niin nuoruus oli minulle ja käsittääkseni monille muille kiireistä teerenpeli aikaa. Nyt vanhemmiten onkin hiljaista.
Muusta nykyisin muka paremmasta elämästä en oikeastaan tiedä. Silloin ennen hyvään vanhaan aikaan oli töitä kaikille toisin kuin nyt, eikä ketään jätetty. Luontoa ei oltu, vielä pilattu ja sitä riitti. Talvet olivat talvia ja kesät kesiä, helleaaltoja tuskin nimeksikään Euroopassa. Talvet ovat nykyään pelkkää harmaata syksyä. Olemme pilaamassa ainutlaatuisen asuinpaikkamme tässä kaikkeudessa. Täytyy muistaa, ettemme pääse tältä avaruudessa kiitävästä kivi pallerosta nimeltään Maa, jota peittää ohuen ohut ilmakupla, millekään muulle planeetalle pakoon pilaamaan sitäkin. Meidän ei tarvitse pelätä inhoja avaruudesta tulevia sotaisia muukalaisia, jotka tuhoaisivat planeettamme, koska teemme sen vapaaehtoisesti ihan itse.
No, nykyisin tekniikka on mennyt jättiaskelin eteenpäin ja kaikilla älypuhelimet hip hei, tätä riemua ja lystiä, kun päivityksiä tulee solkenaan. Entä sitten ne kaikenlaiset applikaatiot, joita riittää joka lähtöön, ne vasta lystejä ovat. Jopa hammasharjan käytölle on oma sovellus.
Tuntuu kuin älypuhelimen, tekoälyn ja chattien kanssa on kivampi seukata heti aamusta yömyöhään kuin oikean ihmisen kanssa. Tekniset vempaimet kehittyvät, niin ettei tämmöinen hidas hämäläis ukko tahdo perässä pysyä. Entä me? Pohjimmiltaan ihminen ei ole kehittynyt yhtään viisaammaksi. Ahneus ja sotaisuus jatkavat voittokulkuaan. Jotenkin kaikki muukin planeetalla tuntuu olevan jotenkin vinksallaan, Luotan kuitenkin, siihen että näin viime hetkillä viisastumme sen verran ja pystymme vielä pysäyttämään tämän hullunmyllyn. Vai olemmeko polkaisseet sellaisen oravanpyörän pyörimään, mitä ei saa enää pysähtymään? Ellemme siihen kykene niin sitä niitämme mitä kylvimme ja aikamme on ohi planeetan valtiaina. Pallomme valtiaiden paikan ottavat planeettamme ilmastonmuutosta ja luonto katoa kestävämmät lajit kuten esimerkiksi torakat, muurahaiset, punkit ja rotat ym. sitkeät otukset.
Seurustelun saralla kohdallani onkin tapahtunut jyrkkä taantuma, seurustelu lama on kolkuttanut sähköpostissa. Kyllä luulisi tällä iällä löytyvän kumppani, jos ei ihan sitä prinsessaa, niin kelpo ihminen ainakin. Mutta varteen otettavilla immeisillä on, jos jonkinlaista estettä ja syytä, ettei seukkaaminen ota onnistuakseen. Epäilen, että älypuhelin ja muut uudet tekoäly sovellukset ovat syrjäyttäneet vanhanaikaisen seurustelu kulttuurin?
Muistot
Muisti tuppaa heikentyä, kun ikää karttuu. Huomasin sen ikävän tosiasian, kun en muistanut millään ensi suudelmaa, vaikka sanotaan, että kyllä vanhat asiat muistaa paremmin kuin uudet. Niinhän sitä luulisi, mutta että näinkin tärkeä asia, joillekin jopa maata kaatava muisto katoaa elämän historian aamuhämärästä noin vain. Se on katastrofi, ettei muista ketä suuteli ensi kertaa. Voiko sitä mennä hautaankaan hyvillä mielin ja levollisesti, jos ei tuota muista?
Seuraavaksi aloin selata ilmeisesti jo horjuvan muistipankkini seurustelu osastoa. Ei taaskaan tullut mieleen kenestä naapurin likasta tykkäsin tsi suutelin ensimmäisenä. Kuusivuotiaana, jolloin aloin tykkäämään tytöistä toisin kuin poika kaverini, jotka inhosivat likkoja. Naapurustossa oli ikäisiäni likkoja pilvin pimein, sillä 50-luvulla oli vielä suurperheitä, toisin kuin tänään lukuun ottamatta joitain käsittääkseni uskonnollisia alueita, missä suurperheet ovat vielä voimissaan.
Kaiholla muistelin kuusivuotis aikoja, silloin oli valinnan varaa, koska olin jostain kumman syystä suosittu likkojen keskuudessa. Minut haluttiin aina likkojen leikkeihin. Pyörittämään narua, kuurupiiloon etsijäksi tai piirtämään ruutuja kovaan sorakatuun, koska heidän mielestään olin vahva ja pystyin raapustamaan isolla naulalla syvemmät rajat ruutuihin kuin heikot tytöt. Niinpä raadoin niska limassa ja otsa hiessä narun toisessa päässä jonkun isomman likan kanssa tai raaputin ruutuja tien pintaan. Sitten- yksi koululaistyttö keksi liidun, jolla sai lipeällä kyllästettyyn soratiehen piirrettyä ruudut kätevämmin. Enkä saanut enää sen jälkeen ylpeillä pätevänä hyppy ruutujen kaivertajana.
Siihen aikaan ei ollut juurikaan autoja kotinurkkien teillä huristelemassa, joten kadut, isommat pihat ja lukuisat rakentamattomat alueet olivat lapsien leikkipaikkoja. Taisivat likat hyväksi käyttää hyvä sydämisyyttäni ja alttiutta kehuille ”kyllä olet vahva jne” hyväkseen. Näin varhain likat jo pyörittivät poikalasta kuin litran mittaa. Siinä suhteessa tytöt olivat ilmeisesti sen ikäisinä meitä kloppeja fiksumpia ja sitä he suurimmaksi osaksi luultavasti, ovat valitettavasti tai onneksi vieläkin?
Ensi suukkoa huulille tai edes hipaisua poskelle en vain saanut kirvelläkään päähäni. Kyllä harmittaa, etten pitänyt päiväkirjaa sen jälkeen, kun opin kirjoittamaan, silloin olisin vielä muistanut tämän äärettömän tärkeän asian ja nyt voisin sieltä ”paksusta tyttökalenteristani” tsekata suukot ja kaiken muun kivan mitä likkojen kanssa on kahden tehty.