Tankki täyteen - pläjäys ja kulttikamaa

Koko juttu alkoi siitä, kun vihdoin viimein olin saanut ajokortin, mutta ei ollut rahaa autoon. Tilanne oli siis edelleen melkein sama kuin aikanaan kitaran kanssa, oli kitara muttei taitoa soittaa, laulusta puhumattakaan. Nyt oli kortti muttei autoa. Auton saa rahalla, mutta soitto ja laulutaitoa ei. Siispä aloitin pihistelyn ja ankaran säästökuurin auton ostoa varten. Vaikeaa se oli sillä kuukausi liksasta ei juuri paljoa säästöön pakollisten menojen jälkeen kuussa jäänyt. Päätin, että auto olisi saatava. Sillä olisi ollut mukava, tehdä vaikutus yhteen tiettyyn naiseen ja pyytää häntä ajelulle. Asuimme samalla kadulla ja olin saavuttanut jo hymyily ja tervehdys kontakti asteen, eli hyvää päivää onpa nätti ilma ja sitä rataa.
Aamuisin töihin lähtiessä kipusimme usein samaan Nysseen, joskus pysäkillä vaihdoimme jonkun sanasen säästä ja ajankohtaisista asioista. Viereen en tohtinut istua. Olin loppujen lopuksi aika ujo poika. Enkä siis ymmärtänyt naisten päälle yhtikäs mitään. Olin toki käynyt muutamilla treffeillä, mutta ei niistä ollut tullut ujouteni takia mitään valmista, vain romahtaneita unelmia ja niiden raunioita jäi aivojen sopukoihin. Olin kateellinen, kun kaverit pystyivät heittään ujostelematta ja sulavasti läppää naisille ihan mistä asiasta vain, usein mielestäni ihan tyhjän päiväisistäkin jutuista. Treenailin peilin edessä puhumista puhuen niitä näitä kuvittelin juttelevani naisystävälle. Seuraavassa vaiheessa juttelin jopa tyynylleni. Enpä tiedä oliko siitä silloin mitään hyötyä, tulevaisuutta ajatellen, mutta auttoi se yksin oloon.
Sen verran se asiaa auttoi, että aamulla noustuamme Nysseen, istahdin mielitiettyni viereen. Kivan kipakka pakkasilma aloitin mielestäni huolettoman jutustelun, jota olin yksin ollessani treenaillut. Joo, tosin suoja siellä taitaa olla? No niinpä suoja siellä olikin, tuntui vain niin pakkaselta. Nainen hymyili jotenkin sisäänpäin, muttei sentään vaihtanut paikkaa. Kiroilin mielessäni hiljaa hölmöilyjäni. Sitten istuinkin hiljaa työpaikan pysäkille asti, onneksi matka ei ollut pitkä. Sain sentään sanottua heit, kun nousin penkiltä.

jatkuu

Kuuntelin Radiosta Muistojen Bulevardi nimistä musiikki pläjäystä. Ihan mukava puolituntinen vanhoja tuttuja lauluja, ei siinä mitään. Mannola tuo nätti ex -missi lauloi autoajelulla nimistä kipaletta, missä bensa loppui yllättäen ja sitten onkin pakko halia ja pussailla, kun auto on jumissa kuutamoisen hiekkarannan parkissa. Siitä putkahti mieleen 70-luvun alulta eräs nuoruuden romanttinen kuutamo ajelu, tai sellainen siitä piti tulla.

Siihen aikaan alle parikymppisenä, kun en ymmärtänyt naisista mitään, vaikka mieli teki tehdä lähempää tuttavuutta. Toisaalta en ymmärrä vielä seitsemänkymppisenä juuri yhtään sen enempää. Ujous ja vielä silloin olemattomat seurustelu taitoni estivät, lähemmän tuttavuuden hieronnan likka lapsiin. Aivoni askartelivat kuumana etsien eri keinoja, jopa ihan hulluja sekä aivan epätoivoisiakin, miten saisi naisten mielenkiinnon persoonaani kohtaan heräämään.

Auto ja kitaran soitto taito olivat siihen aikaan mielestäni kova juttu ja varma nakki saada naisten huomio. Etenkään kun en vielä muusta tiennyt, niin päättelin jonkun taidon tai materian auttavan asiaa. Näin naivisti ajattelin, koska vanhemmat mutta eivät välttämättä viisaammat kaverit, niin vakuuttivat. Myöhemmin vasta huomasin, että hukkateillä ollaan.

Ajokorttia ei vielä ollut, joten ostin halvan kitaran. Pian selvisi, että musiikki ja varsinkin laulu taitoni olivat varsin olemattomat.

Lopulta autokouluun vei nuoren miehen tie. Sekin koulu oli kivinen. Ei niinkään teoria, vaan käytäntö eli ajaminen oli vaikeaa. Hevonen olisi saattanut olla parempi vaihtoehto. Humma olisi käsittääkseni ainakin totellut ohjaksia ja komentoja autoa paremmin. Ajo opettaja nousi autosta usein ensimmäisten tuntien jälkeen ihmeen kalpeana, vaikka hänellä oli hyvä rusketus. Oppiihan sitä, kun oikein yrittää ja treenaa. Pääsin inssistä jo kolmannella kerralla läpi. Olivat inssit mielestäni turhan pikkumaisia ja pilkuntarkkoja. Kyllä liikenteessä pitää, olla joustoa. Pitää saada ajaa nopeasti, jos tilanne niin vaatii. Pitää ehtiä ennen punaisia, jos on kiire. Selittelyt eivät kelvanneet pikkumaiselle inssille.

jatkuu

Ajelimme hiljaisuuden vallitessa kämpille. Mirkku oli ikään kuin muissa maailmoissa, tuijotellen vain eteensä. Hän ajatteli luultavasti, mitä tehdä perinnölleen. Kokkailin matkamme viimeistä ilta ruokaa. En halunnut häiritä Mirkkua. Vanhastaan tiesin kyselemisen, olevan ajan haaskuuta.

Kuule Make, jos haluan suojella metsäni, niin eikös siitä saa käyvän korvauksen. Siis saman rahan, vaikka panisin koko metsän autioksi puista ja tuhoaisin samalla lukuisten metsän eläinten elinolot. Samalla tuhoaisin marja ja sieni sadot. Uuden metsän kasvu tällä 75 hehtaarin alueella kestäisi arviolta vähintään 50–80 vuotta. Ei helkkarissa, minä pistän metsäni suojeluun ja vaikka lahjoitan sen kuolemani jälkeen luonnonperintösäätiölle. Lapsia minulla ei tule ikinä olemaan, eikä muitakaan perijöitä ole. Niinpä nautin metsästäni ja käyn poimimassa vuoden marjat ja sienet vuosittain talteen. Tiedä vaikka kaataisin sen verran metsää, että voisin rakennuttaa itselleni hirsimökin oman metsän jykevistä hongista. Se sopisi siihen pikku lammen rantaan, joka on siinä lähellä metsä tietä. Siellä olisi hyvä viettää kesiä ja vaikka muuttaa eläkkeellä sinne kokonaan. Isältä jäi metsän lisäksi rahaa ehkä sen verran, että niillä peittäisi sahurin ja timpurin palkat. Mitäs tuumaat Make?

Kuulostaa romanttiselta ja oikeastaan pirun hyvältä ajatukselta. En tosin muista mitä metsän hoito laki sanoo asiasta, mutta etköhän saa tehdä omaisuudellasi niin kuin haluat, tai sitten tämä ei ole vapaa maa. Tulehan syömään.

Ruokaillessa huomaan, että Mirkku katselee minua jotenkin tutkivasti. Mitäs tykkäät, jos kokeilemme vielä yhdessä oloa? Sama ajatus oli itselläkin, ollut mielessä. Etenkin kiihkeän viime yön jälkeen olin ihmetellyt, miksi ylipäätään päädyimme eroamaan. Olen hiljaa pitkän aikaa ja näyttelen harkitsevani vakavasti asiaa. Olen kuullut, etteivät nämä uusinnat ole, oikein onnistuneita olleet. Toisaalta mikä meitä vapaita ihmisiä estää yrittämästä. Tuntuu kuin emme olisi koskaan edes eronneet. Kumpikaan ei ole treffanut ketään varteen otettavaa, niin mikä ettei. Pannaan hynttyyt uudelleen yhteen. Tällaista yllätys lopputulosta matkalle, en todellakaan ollut osannut odottaa. Alun perin minun piti olla mukana, vain arvioimassa ja ehdottamassa toimen piteitä perintömetsää varten.