Latua ja rakkautta kaikilla mausteilla
sunnuntai 13 helmikuu 2022
Oletko penkkiurheilija? Eläydytkö täysillä, kun katsot urheilua? Hyötyliikuntaa tulee harrastettua ihan juuri nyt, nimittäin sitä lumenluontia, lykkäämistä paikasta toiseen. Eli hakusessa ovat urheilijaparit. Ja etenkin, mitä heille kuuluu nykyään?
Selailin suomalaisia urheilijoita ja aluksi olikin aika tikkusta löytää kunnon paria.
Sitä suosituinta ja tunnetuinta paria. Ketäs ehdottaisit? Voit lisätä sen kommentteihin.
Tämä on lopulta ihan helppo nakki, tietenkin Harri ja Marja-Liisa Kirvesniemi (o.s. Hämäläinen).
Ja vähemmän tunnettu on Walter ja Ludovika Jakobsson. Onko kukaan kuullut tai lukenut heistä? Walter ja Ludovika Jakobsson voittivat Suomen ensimmäisen olympiakullan pariluistelussa Antwerpenin kesäkisoissa vuonna 1920. Jännää, että pariluistelu oli kesäkisoissa, silloin kilpailtiin jo huhtikuussa. Lähteissä on Urheilumuseon Youtube-video tästä urheilijapariskunnasta.
“Marja-Liisa Kirvesniemi voitti Sarajevon olympialaisissa 1984 peräti kolme henkilökohtaista kultaa sekä pronssia viestissä. Calgaryn ja Lillehammerin olympialaisista hän keräsi yhteensä kolme pronssimitalia. M-L Kirvesniemellä on lisäksi tilillään kolme maailmanmestaruutta (Lahti 1978: viesti, Lahti 1989: 10 km ja viesti) sekä viisi MM-hopeaa. Hänet nimettiin Urheilun Hall of Fameen Suomen Urheilugaalassa 10.1.2011.
Harri Kirvesniemi on saavuttanut olympia- tai MM-kisoissa yhden henkilökohtaisen kultamitalin (15 km Lahdessa 1989) ja kolme pronssia sekä yhteensä kymmenen viestihopeaa tai -pronssia. Harri Kirvesniemen hiihtomainetta mustasi dopingkäry Lahden MM-kisoissa 2001.”
Ainoana suomalaisena hiihtäjänä Marja-Liisa Kirvesniemi voitti samoissa olympialaisissa, Sarajevon olympialaisissa 3 kultaa ja siihen vielä pronssimitalin. Marja-Liisa Kirvesniemen ura oli todella pitkä, kaikkiaan 18 vuotta. Hän on Suomen menestyksekkäin naisurheilija kautta aikojen. Hän osallistui 6 olympialaisiin vuosina 1976-1994.
Kun katselin heidän haastattelua vuodelta 2006, sain heistä vaatimattoman kuvan, aivan toista kuin nykyajan bloggaajat, jotka ovat viimeisen päälle meikattuja ja kuvia on käsitelty. He lentelevät helikopterilla ottamaan muutaman kuvan purkkiin ja päivän työt oli siinä. He elättävät itsensä julkisuudella, mitä he tuottavat ihan oikeesti? Siinä putkiasentajan ammatti on tosi makee ja heitä tarvitaan myös jatkossakin.
Tästä parista tulee mieleen Derrick ja Harry. Marja-Liisa on Derrick ja Harrille sopii Harry kuin nakutettu. Molemmat hyviä tyyppejä. Mutta mitä heille tapahtui myöhemmin huippu-urheilun jälkeen?
Tykkään Seuran artikkelista “Marja-Liisa Kirvesniemi: ”Minusta on kasvanut kova jätkä””. Sitä lukiessa avautuu henkilökohtaisempi kuva Marja-Liisa Kirvesniemestä. Jo lapsena hänellä on ollut kilpailuvietti, olla sisukkaampi, nopeampi, näyttää muille, miten hyvin hän pärjää.
“Kirvesniemi kertoo hymyssä suin, kuinka hän kerran poikien yllytyksestä halusi näyttää rohkeutensa. Hän kapusi korkean puun latvaan.
”Pojille tuli hätä; miten minut saadaan puusta alas”, Kirvesniemi kertoo.”
Kuten jokaisen urheilijan uralla ja ihmisen elämässä, myös Marja-Liisa Kirvesniemi koki epäonnistumisia hiihtäjänä, joita puitiin mediassa ja ihmiset arvostelivat.
Marja-Liisa Kirvesniemi uupui ja masentui lopetettuaan huippu-urheilu-uransa. Se oli suuri elämänmuutos, huippu-urheilijan treenaaminen ja harjoittelu muuttui arkirutiineiksi.
Unelmaparin sukset menivät ristiin ja molemmat jatkoivat omia latujaan vuodesta 2011 lähtien. Aika nopeasti Harri Kirvesniemi löysi uuden kullan ja hän avioitui Anittan kanssa. Hän on suksitehtaan johtaja ja he asuvat Jämsässä.
Marja-Liisa Kirvesniemi meni romanttisesti kihloihin miehen kanssa juhannuksena 2014. Tosin he erosivat jo samana vuonna kihlauksen jälkeen.
Marja-Liisa Kirvesniemi asustelee Rautjärven Simpeleellä ja hän työskenteli kuntohoitajana perustamassaan Simpeleen hoitolassa jo vuodesta 2006 alkaen 2015 asti. Kuntohoitajan työ antoi sisältöä hänen elämäänsä. Hän toimii myös kuntosaliyrittäjä Simpeleellä.
Mainitaankohan Harri Kirvesniemeä enemmän lööpeissä kuin Marja-Liisa Kirvesniemeä,
joka harrastaa matalaa profiilia pitämällä yksityiselämänsä omana juttunaan.
Ja lopuksi, rakkaudella, Jukka Puotila Marja-Liisa Kirvesniemenä.
Lähteet:
https://www.youtube.com/watch?v=iduebMmPmrQ
https://urheilugaala.fi/100-vuotta/
https://areena.yle.fi/1-61699410
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/marja-liisa-ja-harri-suomen-hiihtovaltiaat
https://www.is.fi/viihde/art-2000000813853.html
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rakkaus-siivittaa-urheilijat-huippusuorituksiin/2981964#gs.onf730
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/top10-suomen-suurimmat-talviurheilijat/5568792#gs.per0u0
https://www.is.fi/maastohiihto/art-2000006617201.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Marja-Liisa_Kirvesniemi
https://seura.fi/viihde/julkkikset/marja-liisa-kirvesniemi-minusta-on-kasvanut-kova-jatka/
https://yle.fi/urheilu/3-12280938
https://www.iskelma.fi/uutiset/viihde/a-110548
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/08/14/jukka-puotila-marja-liisana
Lähettäjä Toimitus - 4205 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Ennen vanhaan
Ennen vanhaan kuten niin usein painokkaasti lausutaan, oli kaikki paremmin. Kyllä oli ainakin mitä seurusteluun vastakkaisen sukupuolen suhteen tulee, niin nuoruus oli minulle ja käsittääkseni monille muille kiireistä teerenpeli aikaa. Nyt vanhemmiten onkin hiljaista.
Muusta nykyisin muka paremmasta elämästä en oikeastaan tiedä. Silloin ennen hyvään vanhaan aikaan oli töitä kaikille toisin kuin nyt, eikä ketään jätetty. Luontoa ei oltu, vielä pilattu ja sitä riitti. Talvet olivat talvia ja kesät kesiä, helleaaltoja tuskin nimeksikään Euroopassa. Talvet ovat nykyään pelkkää harmaata syksyä. Olemme pilaamassa ainutlaatuisen asuinpaikkamme tässä kaikkeudessa. Täytyy muistaa, ettemme pääse tältä avaruudessa kiitävästä kivi pallerosta nimeltään Maa, jota peittää ohuen ohut ilmakupla, millekään muulle planeetalle pakoon pilaamaan sitäkin. Meidän ei tarvitse pelätä inhoja avaruudesta tulevia sotaisia muukalaisia, jotka tuhoaisivat planeettamme, koska teemme sen vapaaehtoisesti ihan itse.
No, nykyisin tekniikka on mennyt jättiaskelin eteenpäin ja kaikilla älypuhelimet hip hei, tätä riemua ja lystiä, kun päivityksiä tulee solkenaan. Entä sitten ne kaikenlaiset applikaatiot, joita riittää joka lähtöön, ne vasta lystejä ovat. Jopa hammasharjan käytölle on oma sovellus.
Tuntuu kuin älypuhelimen, tekoälyn ja chattien kanssa on kivampi seukata heti aamusta yömyöhään kuin oikean ihmisen kanssa. Tekniset vempaimet kehittyvät, niin ettei tämmöinen hidas hämäläis ukko tahdo perässä pysyä. Entä me? Pohjimmiltaan ihminen ei ole kehittynyt yhtään viisaammaksi. Ahneus ja sotaisuus jatkavat voittokulkuaan. Jotenkin kaikki muukin planeetalla tuntuu olevan jotenkin vinksallaan, Luotan kuitenkin, siihen että näin viime hetkillä viisastumme sen verran ja pystymme vielä pysäyttämään tämän hullunmyllyn. Vai olemmeko polkaisseet sellaisen oravanpyörän pyörimään, mitä ei saa enää pysähtymään? Ellemme siihen kykene niin sitä niitämme mitä kylvimme ja aikamme on ohi planeetan valtiaina. Pallomme valtiaiden paikan ottavat planeettamme ilmastonmuutosta ja luonto katoa kestävämmät lajit kuten esimerkiksi torakat, muurahaiset, punkit ja rotat ym. sitkeät otukset.
Seurustelun saralla kohdallani onkin tapahtunut jyrkkä taantuma, seurustelu lama on kolkuttanut sähköpostissa. Kyllä luulisi tällä iällä löytyvän kumppani, jos ei ihan sitä prinsessaa, niin kelpo ihminen ainakin. Mutta varteen otettavilla immeisillä on, jos jonkinlaista estettä ja syytä, ettei seukkaaminen ota onnistuakseen. Epäilen, että älypuhelin ja muut uudet tekoäly sovellukset ovat syrjäyttäneet vanhanaikaisen seurustelu kulttuurin?
Muistot
Muisti tuppaa heikentyä, kun ikää karttuu. Huomasin sen ikävän tosiasian, kun en muistanut millään ensi suudelmaa, vaikka sanotaan, että kyllä vanhat asiat muistaa paremmin kuin uudet. Niinhän sitä luulisi, mutta että näinkin tärkeä asia, joillekin jopa maata kaatava muisto katoaa elämän historian aamuhämärästä noin vain. Se on katastrofi, ettei muista ketä suuteli ensi kertaa. Voiko sitä mennä hautaankaan hyvillä mielin ja levollisesti, jos ei tuota muista?
Seuraavaksi aloin selata ilmeisesti jo horjuvan muistipankkini seurustelu osastoa. Ei taaskaan tullut mieleen kenestä naapurin likasta tykkäsin tsi suutelin ensimmäisenä. Kuusivuotiaana, jolloin aloin tykkäämään tytöistä toisin kuin poika kaverini, jotka inhosivat likkoja. Naapurustossa oli ikäisiäni likkoja pilvin pimein, sillä 50-luvulla oli vielä suurperheitä, toisin kuin tänään lukuun ottamatta joitain käsittääkseni uskonnollisia alueita, missä suurperheet ovat vielä voimissaan.
Kaiholla muistelin kuusivuotis aikoja, silloin oli valinnan varaa, koska olin jostain kumman syystä suosittu likkojen keskuudessa. Minut haluttiin aina likkojen leikkeihin. Pyörittämään narua, kuurupiiloon etsijäksi tai piirtämään ruutuja kovaan sorakatuun, koska heidän mielestään olin vahva ja pystyin raapustamaan isolla naulalla syvemmät rajat ruutuihin kuin heikot tytöt. Niinpä raadoin niska limassa ja otsa hiessä narun toisessa päässä jonkun isomman likan kanssa tai raaputin ruutuja tien pintaan. Sitten- yksi koululaistyttö keksi liidun, jolla sai lipeällä kyllästettyyn soratiehen piirrettyä ruudut kätevämmin. Enkä saanut enää sen jälkeen ylpeillä pätevänä hyppy ruutujen kaivertajana.
Siihen aikaan ei ollut juurikaan autoja kotinurkkien teillä huristelemassa, joten kadut, isommat pihat ja lukuisat rakentamattomat alueet olivat lapsien leikkipaikkoja. Taisivat likat hyväksi käyttää hyvä sydämisyyttäni ja alttiutta kehuille ”kyllä olet vahva jne” hyväkseen. Näin varhain likat jo pyörittivät poikalasta kuin litran mittaa. Siinä suhteessa tytöt olivat ilmeisesti sen ikäisinä meitä kloppeja fiksumpia ja sitä he suurimmaksi osaksi luultavasti, ovat valitettavasti tai onneksi vieläkin?
Ensi suukkoa huulille tai edes hipaisua poskelle en vain saanut kirvelläkään päähäni. Kyllä harmittaa, etten pitänyt päiväkirjaa sen jälkeen, kun opin kirjoittamaan, silloin olisin vielä muistanut tämän äärettömän tärkeän asian ja nyt voisin sieltä ”paksusta tyttökalenteristani” tsekata suukot ja kaiken muun kivan mitä likkojen kanssa on kahden tehty.
Mietteitä
Istun läppärin edessä sormi näppäimistön yllä pää tyhjää täynnä, kun pitäisi kirjoittaa blogi, joka sivuaa deittailua. Todellakin pidän vain yhtä sormea valmiina rajuun äksöniin eli vikkelään toimintaan näppäimistöllä. Olen kyllä kuullut kymmensormijärjestelmästä ja kokeillut, mutta sormet sekosivat ja näytölle tulvi omituista tekstiä. Siinä touhussa aivot ja sormet eivät toimineet sulavasti yhteen. Niinpä luotan vain tähän oikean käden etusormeen, joka vuoren varmasti erehtymättä milloinkaan, löytää aina oikean kirjaimen näppäimistöltä.
Deittailu rintamalla on vissiin jonkinlainen luppoaika. Ikään kuin odottava tunnelma ainakin itsellä. En tiedä teistä muista. Teillä muilla saattaa olla hyvinkin vilkasta ja kiihkeää toimintaa. Syynä lienee ihmisten kesä kiireet matkailu, marjastus, sienestys tai mikä kenelläkin on sitä kesä toimintaa. Kesä, kun on meillä yhtä lyhyt kuin se kuuluisa mies muisti. Eipä siinä harrastusten lomassa ehdi miettiä deittailua, joka haittaisi mielekästä harrastustoimintaa. Eipä siihen väliin halua ketään pomottamaan tai arvostelemaan omia kivoja askareita. Hyväksyvä ja arvostava kehu on silti aina toivottavaa ja paikallaan.
Toisaalta voi se olla niinkin, etten ole tarpeeksi kiinnostava. Mietin myös sitä, että olenko tullut valikoivaksi tai peräti nirsoksi. Kaikenlaista sitä mieleen tuleekin. Ettenkö olisi muka kiinnostava tai nirso. Mistä pirusta semmoinen ajatus päähän nyt putkahti, näin nostatan itsetuntoni huippulukemiin.
Eipä siinä mitään, kyllä tämä elämä yksinkin sujuu. Lopulta ihminen on kuitenkin aina yksin ajatuksineen ja itse saa teoistaan vastata. Tosin mielellään sitä joskus juttelisi kumppanille, eikä ainoastaan kukkasille tai pyykkikorille. Sellainen olisi mieluisa kumppani, joka kömpisi viekkuun hyvän yön suukkoja antamaan ja jäisi siihen loppu yöksi tuhisemaan. Tämä skenaario olisi näillä loppumetreillä kaiken huippu. Nämä ovat tietysti toiveunia, mutta siitä huolimatta, toivo elää. Silloin voisi levollisin mielin odotella sitä viikate henkilöä, joka meidät kaikki lopulta niittää. Siksi viikate henkilö, kun ei ole varmuutta kumpaa sukupuolta hän edustaa. Minun toiveeni on, että hän on kaunis nainen, jolla on teräväksi hiottu viikate, mikä niittää tuskattomasti ja päättää väistämättömän.