Latua ja rakkautta kaikilla mausteilla
sunnuntai 13 helmikuu 2022
Oletko penkkiurheilija? Eläydytkö täysillä, kun katsot urheilua? Hyötyliikuntaa tulee harrastettua ihan juuri nyt, nimittäin sitä lumenluontia, lykkäämistä paikasta toiseen. Eli hakusessa ovat urheilijaparit. Ja etenkin, mitä heille kuuluu nykyään?
Selailin suomalaisia urheilijoita ja aluksi olikin aika tikkusta löytää kunnon paria.
Sitä suosituinta ja tunnetuinta paria. Ketäs ehdottaisit? Voit lisätä sen kommentteihin.
Tämä on lopulta ihan helppo nakki, tietenkin Harri ja Marja-Liisa Kirvesniemi (o.s. Hämäläinen).
Ja vähemmän tunnettu on Walter ja Ludovika Jakobsson. Onko kukaan kuullut tai lukenut heistä? Walter ja Ludovika Jakobsson voittivat Suomen ensimmäisen olympiakullan pariluistelussa Antwerpenin kesäkisoissa vuonna 1920. Jännää, että pariluistelu oli kesäkisoissa, silloin kilpailtiin jo huhtikuussa. Lähteissä on Urheilumuseon Youtube-video tästä urheilijapariskunnasta.
“Marja-Liisa Kirvesniemi voitti Sarajevon olympialaisissa 1984 peräti kolme henkilökohtaista kultaa sekä pronssia viestissä. Calgaryn ja Lillehammerin olympialaisista hän keräsi yhteensä kolme pronssimitalia. M-L Kirvesniemellä on lisäksi tilillään kolme maailmanmestaruutta (Lahti 1978: viesti, Lahti 1989: 10 km ja viesti) sekä viisi MM-hopeaa. Hänet nimettiin Urheilun Hall of Fameen Suomen Urheilugaalassa 10.1.2011.
Harri Kirvesniemi on saavuttanut olympia- tai MM-kisoissa yhden henkilökohtaisen kultamitalin (15 km Lahdessa 1989) ja kolme pronssia sekä yhteensä kymmenen viestihopeaa tai -pronssia. Harri Kirvesniemen hiihtomainetta mustasi dopingkäry Lahden MM-kisoissa 2001.”
Ainoana suomalaisena hiihtäjänä Marja-Liisa Kirvesniemi voitti samoissa olympialaisissa, Sarajevon olympialaisissa 3 kultaa ja siihen vielä pronssimitalin. Marja-Liisa Kirvesniemen ura oli todella pitkä, kaikkiaan 18 vuotta. Hän on Suomen menestyksekkäin naisurheilija kautta aikojen. Hän osallistui 6 olympialaisiin vuosina 1976-1994.
Kun katselin heidän haastattelua vuodelta 2006, sain heistä vaatimattoman kuvan, aivan toista kuin nykyajan bloggaajat, jotka ovat viimeisen päälle meikattuja ja kuvia on käsitelty. He lentelevät helikopterilla ottamaan muutaman kuvan purkkiin ja päivän työt oli siinä. He elättävät itsensä julkisuudella, mitä he tuottavat ihan oikeesti? Siinä putkiasentajan ammatti on tosi makee ja heitä tarvitaan myös jatkossakin.
Tästä parista tulee mieleen Derrick ja Harry. Marja-Liisa on Derrick ja Harrille sopii Harry kuin nakutettu. Molemmat hyviä tyyppejä. Mutta mitä heille tapahtui myöhemmin huippu-urheilun jälkeen?
Tykkään Seuran artikkelista “Marja-Liisa Kirvesniemi: ”Minusta on kasvanut kova jätkä””. Sitä lukiessa avautuu henkilökohtaisempi kuva Marja-Liisa Kirvesniemestä. Jo lapsena hänellä on ollut kilpailuvietti, olla sisukkaampi, nopeampi, näyttää muille, miten hyvin hän pärjää.
“Kirvesniemi kertoo hymyssä suin, kuinka hän kerran poikien yllytyksestä halusi näyttää rohkeutensa. Hän kapusi korkean puun latvaan.
”Pojille tuli hätä; miten minut saadaan puusta alas”, Kirvesniemi kertoo.”
Kuten jokaisen urheilijan uralla ja ihmisen elämässä, myös Marja-Liisa Kirvesniemi koki epäonnistumisia hiihtäjänä, joita puitiin mediassa ja ihmiset arvostelivat.
Marja-Liisa Kirvesniemi uupui ja masentui lopetettuaan huippu-urheilu-uransa. Se oli suuri elämänmuutos, huippu-urheilijan treenaaminen ja harjoittelu muuttui arkirutiineiksi.
Unelmaparin sukset menivät ristiin ja molemmat jatkoivat omia latujaan vuodesta 2011 lähtien. Aika nopeasti Harri Kirvesniemi löysi uuden kullan ja hän avioitui Anittan kanssa. Hän on suksitehtaan johtaja ja he asuvat Jämsässä.
Marja-Liisa Kirvesniemi meni romanttisesti kihloihin miehen kanssa juhannuksena 2014. Tosin he erosivat jo samana vuonna kihlauksen jälkeen.
Marja-Liisa Kirvesniemi asustelee Rautjärven Simpeleellä ja hän työskenteli kuntohoitajana perustamassaan Simpeleen hoitolassa jo vuodesta 2006 alkaen 2015 asti. Kuntohoitajan työ antoi sisältöä hänen elämäänsä. Hän toimii myös kuntosaliyrittäjä Simpeleellä.
Mainitaankohan Harri Kirvesniemeä enemmän lööpeissä kuin Marja-Liisa Kirvesniemeä,
joka harrastaa matalaa profiilia pitämällä yksityiselämänsä omana juttunaan.
Ja lopuksi, rakkaudella, Jukka Puotila Marja-Liisa Kirvesniemenä.
Lähteet:
https://www.youtube.com/watch?v=iduebMmPmrQ
https://urheilugaala.fi/100-vuotta/
https://areena.yle.fi/1-61699410
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/marja-liisa-ja-harri-suomen-hiihtovaltiaat
https://www.is.fi/viihde/art-2000000813853.html
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rakkaus-siivittaa-urheilijat-huippusuorituksiin/2981964#gs.onf730
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/top10-suomen-suurimmat-talviurheilijat/5568792#gs.per0u0
https://www.is.fi/maastohiihto/art-2000006617201.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Marja-Liisa_Kirvesniemi
https://seura.fi/viihde/julkkikset/marja-liisa-kirvesniemi-minusta-on-kasvanut-kova-jatka/
https://yle.fi/urheilu/3-12280938
https://www.iskelma.fi/uutiset/viihde/a-110548
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/08/14/jukka-puotila-marja-liisana
Lähettäjä Toimitus - 4003 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Muistojen raunioilla 4
Säikähdin päällekäyvää kysymystäni heti ja ajattelin, että tuliko munittua koko juttu. Jaa, että oikein pullakahvit meinaat tarjota. Lämpimien ajatusten kohde, virkkoi ja hymyili kujeilevasti. Olin havaitsevani lämpöä silmien tuikkeessa. Niin olisi kiva tutustua naapuriin, kun kerran samalla tiellä asutaan, selitin naama punaisena. No, mikäs siinä, voidaan tosiaan rupatella kahvin ja nisun äärellä ja samalla tulee tutustuttua naapuriin. Sopisiko siinä kuuden maissa? Toki se on ihan hyvä aika. Sinähän tiedät missä asun. No en oikeastaan, mutta talon tiedän. No, ovi on siinä tien puolella ja ovessa lukee Pettersson.
Romanttiset kitarat ja hiljaiset rummut päristelivät mantelitumakkeessa, vai mikä se aivoissa olevan mielihyvä keskuksen nimi olikaan? No, se oli herttisen yhdentekevää, treffit olivat tosiasia. Eihän tässä tarvittu autoa tai kitaraa, että sai naisen treffeille, pohdin, sen kun suunsa aukaisi ja kysyi reilusti. Olin oikein ylpeä itsestäni.
Töissä ihmettelivät, että mistäs nyt tuuli puhaltelee, kun nuori mies suorastaan liitelee pitkin varaston käytäviä. En paljastanut mitään, mutta kyllä kaikki tuntui mukavalta, jopa työ, jota en niinkään rakastanut. Ruokkiksella muistin, että eihän minulla ole kotona oikeastaan mitään aineksia mitä kahvittelussa tarvitaan. Pikku paniikki iski välittömästi. Mietin mitä meillä kotona oli aikoinaan toimittu, kun tuli vieraita. Listasin tarvittavat ostettavat tavarat ja mietin, että kyllä tämä tästä suttaantuu. Aikaa oli tarpeeksi hakea tarjottavat, vaikka jostain kaupungin herkku puodista. Loppu päivä meni kelloa vilkuillessa, ikään kuin jäitä poltellessa, eli tosi etana vauhdilla.
Muistojen raunioilla 3
Vaikka kuinka pihistelin, tuntui etten saavuta ikinä tarvittavaa rahasummaa, auton ostoon ja naisen valloitus jää haaveeksi. Aloin nimittäin jo pikkuhiljaa kyllästyä alituiseen pihistelyyn ja persaukisena olemiseen. Mieleen hiipi epäily ja yöunet jäivät lyhyiksi, kun pohdiskelin eri skenaarioita. Auttaisiko joku auton rottelo, todella saavuttamaan onnea tai määränpäätäni naismaailmassa? Tuskin funtsin?
Auton rotiskoa tai edes vähän parempaa käytettyä autoa, tuskin saisin koskaan käyttööni näillä nälkä liksoilla joita työnantajani maksoi. Suostuisiko nainen, jota himoitsin tai kukaan muukaan arvonsa tunteva Lyyli nousemaan johonkin käytettyyn ikäloppuun ajokkiin, jonka kuski olisi kaiken lisäksi persaukinen. Joka ei pystyisi edes pullakahveja tarjoamaan, saati jotain hienoa ravintola iltaa? Siinä oli minulla paljon pohdittavaa. Aloinkin miettiä ja hioa mielessäni uusia strategioita nais maailman valloituksen suhteen.
Menin tanssikouluun. Arvosanaksi tuli vissiin vitonen. Jostain syystä kroppani ei taipunut jenkkojen, valssien polkkien ja tangojen vietteleviin tahteihin. Ilmeisesti geenistöni eivät sisältäneet rytmitajun alkeitakaan, vaan tömistelin kurssin menemään norsumaisen kepeästi.
Ilmoittauduin keskustelu kerhoon, missä keskusteltaisiin aina jostakin määrätystä aiheesta. Ensimmäinen aihe oli maailman politiikka. No, hyvä kun tiesin, että maailmassa oli politiikkaa. Mutta koko politiikasta en tajunnut mitään, joten sekin kurssi osoittautui fiaskoksi.
Ei jumankauta tästä tule mitään ajattelin. Aamulla pysäkillä varrotessani Nysseä, tuli myös Hän sitä odottamaan. Niinpä kysyä paukautin yhtään ajattelematta mitään. Huomenta, tulisitko ehtoolla pullakahville minun luokseni?
jatkuu
Muistojen raunioilla
Koko juttu alkoi siitä, kun vihdoin viimein olin saanut ajokortin, mutta ei ollut rahaa autoon. Tilanne oli siis edelleen melkein sama kuin aikanaan kitaran kanssa, oli kitara muttei taitoa soittaa, laulusta puhumattakaan. Nyt oli kortti muttei autoa. Auton saa rahalla, mutta soitto ja laulutaitoa ei. Siispä aloitin pihistelyn ja ankaran säästökuurin auton ostoa varten. Vaikeaa se oli sillä kuukausi liksasta ei juuri paljoa säästöön pakollisten menojen jälkeen kuussa jäänyt. Päätin, että auto olisi saatava. Sillä olisi ollut mukava, tehdä vaikutus yhteen tiettyyn naiseen ja pyytää häntä ajelulle. Asuimme samalla kadulla ja olin saavuttanut jo hymyily ja tervehdys kontakti asteen, eli hyvää päivää onpa nätti ilma ja sitä rataa.
Aamuisin töihin lähtiessä kipusimme usein samaan Nysseen, joskus pysäkillä vaihdoimme jonkun sanasen säästä ja ajankohtaisista asioista. Viereen en tohtinut istua. Olin loppujen lopuksi aika ujo poika. Enkä siis ymmärtänyt naisten päälle yhtikäs mitään. Olin toki käynyt muutamilla treffeillä, mutta ei niistä ollut tullut ujouteni takia mitään valmista, vain romahtaneita unelmia ja niiden raunioita jäi aivojen sopukoihin. Olin kateellinen, kun kaverit pystyivät heittään ujostelematta ja sulavasti läppää naisille ihan mistä asiasta vain, usein mielestäni ihan tyhjän päiväisistäkin jutuista. Treenailin peilin edessä puhumista puhuen niitä näitä kuvittelin juttelevani naisystävälle. Seuraavassa vaiheessa juttelin jopa tyynylleni. Enpä tiedä oliko siitä silloin mitään hyötyä, tulevaisuutta ajatellen, mutta auttoi se yksin oloon.
Sen verran se asiaa auttoi, että aamulla noustuamme Nysseen, istahdin mielitiettyni viereen. Kivan kipakka pakkasilma aloitin mielestäni huolettoman jutustelun, jota olin yksin ollessani treenaillut. Joo, tosin suoja siellä taitaa olla? No niinpä suoja siellä olikin, tuntui vain niin pakkaselta. Nainen hymyili jotenkin sisäänpäin, muttei sentään vaihtanut paikkaa. Kiroilin mielessäni hiljaa hölmöilyjäni. Sitten istuinkin hiljaa työpaikan pysäkille asti, onneksi matka ei ollut pitkä. Sain sentään sanottua heit, kun nousin penkiltä.
jatkuu