Helene Schjerfbeck ja Laura Birn
sunnuntai 17 huhtikuu 2022
Toipilas, Vihreä asetelma, Silkkikenkä…
Mikä on sinun suosikkisi?
Jaksaako katsoa historiallisia draamaelokuvia taiteilijoista?
Saako siitä taideähkyn? Vai nukahtaako kesken elokuvan?
Helene Schjerfbeckin (1862–1946) syntymäpäivä on 10. heinäkuuta (luova rapu), jolloin on myös Suomen kuvataiteen päivä. Millainen hän oli ihmisenä?
Antti J. Jokisen Helene on historiallinen draamaelokuva, joka esitettiin televisiossa kahdesti viikon kuluessa. Mitä pidät Lauran Birnin Helene-tulkinnasta? Onko heissä samannäköisyyttä?
Helene Schjerfbeck oli modernisti, omapäinen taidenero ja poikkeuksellinen taiteilija, joka muutamalla sudin vedolla keskittyi olennaiseen. Hänellä on aivan omanlainen pelkistetty tyyli, hän maalasi noin 40 omakuvaa. Kannattaa olla oman polun tallaaja. Hienoa, että Helene Schjerfbeck teki myös historiallisia maalauksia, ennen kuin se omanlainen maalaustyyli syntyi syvältä sielun sopukoista.
Vastakohdat kiehtovat Helene Schjerfbeckissä: hän on hauras ja vahva taiteilija. Yksinäinen, sinkku ja erilainen.
Nelivuotiaana Helene Schjerfbeck kaatui rappusissa ja sai vaikean lonkkavamman. Schjerfbeck kärsi kivuista ja käveli ontuen koko loppuelämänsä. Lonkkavamman takia Schjerfbeck sai kotiopetusta. Hänestä tulee mieleen Frida Kahlo, joka ontui oikeaa jalkaansa polion takia.
Helene Schjerfbeck hyväksyttiin Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun jo 11-vuotiaana.
Kuka oli Helene Schjerfbeckin salaperäinen kihlattu?
Helene Schjerfbeck palasi takaisin Ranskaan 1880-luvulla. Hän meni siellä oletettavasti kihloihin ruotsalaisen Otto Hagborgin kanssa. Hagborg, joka oli taiteilija ja uimahyppääjä, purki myöhemmin kihlauksen 1885 ja Helene Schjerfbeckin sydän särkyi. Hagborgit taisivat luulla lonkkavamman olevan tuberkuloosin oire.
Toipilas-maalauksen (1888) lapsi oli paranemassa ja valmis jatkamaan elämää. Koivun silmut kuvastavat uuden alkamista, toivoa. Onko taulun lapsi Helene Schjerfbeck itse? Potemassa sydänsuruja? Vai suriko hän lapsettomuuttaan?
Helsingin vuosien jälkeen Helene Schjerfbeck muutti Hyvinkäälle ja asui siellä äitinsä kanssa 1902–1923.
Gösta Stenman järjesti galleriassaan Schjerfbeckin ensimmäisen yksityisnäyttelyn 1917. Vuoden 1937 näyttely oli Schjerfbeckin lopullinen läpimurto, mikä tapahtui suhteellisen myöhään. Palataan takaisin...
“Vuosi 1915. Helene Schjerfbeck elää unohdettuna taiteilijana iäkkään äitinsä kanssa maaseudulla. Viimeisimmästä näyttelystä on kulunut jo vuosia, ja Helene on jatkanut maalaamista ainoastaan omasta intohimostaan. Kaikki muuttuu, kun taidekauppias löytää Helenen sekä tämän 159 upeaa maalausta – ja haluaa järjestää suuren yksityisnäyttelyn. Helenelle käänteentekevä hetki koittaa kuitenkin vasta kun hänet esitellään Einar Reuterille. Nuori Einar on metsänhoitaja, ja taiteen harrastajana Helenen töiden intohimoinen ihailija. Hänestä tulee Helenen uskottu ja myös rakastettu.”
Einar Reuter (taiteilijanimi H. Ahtela) kirjoitti myöhemmin elämäkerran Helene Schjerfbeckistä.
Laura Birn opiskeli puoli vuotta maalaamista elokuvaa varten. Maskin ja puvustuksen tekeminen kesti 2 tuntia. Jösses. Johannes Holopainen esittää Einar Reuteria. Holopaisen hiukset värjättiin, tehtiin permanentti ja hän kasvatti viikset. Todellinen muodonmuutos. Kipinöikö heidän välillään oikeasti elokuvassa? Katso, jos et ole vielä nähnyt Heleneä.
Kirjavinkit ja lähteet:
Lea Bergström ja Sue Cedercreutz-Suhonen: Helene Schjerfbeck – Malleja (WSOY 2012)
Riitta Konttinen: Oma tie, Helene Schjerfbeckin elämä (Otava 2004). - kirja perustuu tuhansiin kirjeisiin.
Rakel Liehu: Helene
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/07/07/omakuvista-tunnettu-helene-schjerfbeck-rikkoi-rajoja-monella-tavalla
https://nordiskfilm.fi/helene/
https://yle.fi/tekstitv/arkisto/vapaa-aika/schjerfbeck_tyosti_tunteet_taiteeksi_3892.html
https://www.is.fi/viihde/art-2000005913143.html
https://www.youtube.com/watch?v=-ZCxOc0SEJo
https://www.youtube.com/watch?v=mQB0UIBPyng
https://nordiskfilm.fi/ohjaaja-antti-j-jokisen-suurelokuva-helene-kertoo-taidemaalari-helene-schjerfbeckin-elaman-rakkaudesta-elokuvan-paaosissa-laura-birn-ja-johannes-holopainen/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Helene_Schjerfbeckin_maalauksista
http://www.lilou-s.fi/taide-art/ateneumin-taiteilijat-helene-schjerfbeck/
Lähettäjä Toimitus - 3696 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Muistojen raunioilla 6
Pienen poikamies boxin siivous ei kauaa kestänyt. Oli sovittu kuudeksi ja aikaa oli vielä jäänyt runsaasti siivouksen jälkeen. Odottelu on yhtä helvettiä, kun minuutti tuntuu tunnilta. Kaikki odottamaan joutuneet tietävät, miten tuskastuttavaa, se on. Siinä vierasta odotellessa, tajusin etten tiennyt kiinnostuksen kohteesta oikeastaan yhtään mitään. Olin tavannut häntä vain sattumoisin kotokadulla ja pysäkillä, en edes nimeä ollut kysynyt.
Hänen ikäänsä en oikein osannut arvioida, oletin hänen olevan kuitenkin minua vanhempi, vaikka olin arvioinut hänen olevan korkeintaan parikymppinen eli minua pari vuotta vanhempi. Häkellyttävän kaunis hän mielestäni kuitenkin oli. En osannut silloin, enkä vieläkään arvioida naisen ikää. Hän lienee muuttanut maisemiin vasta vähän aikaa sitten, sillä en ollut nähnyt aiemmin näillä nurkilla.
Pyyhin pölyt, oioin mattoa, asettelin pöydän kattausta ja tarkistaessani levysoittimen levyn kuntoa jo vissiin kolmatta kertaa, kuului vihdoin ja viimein ovikellon pirinä tasan kello kuusi. Säikähdin ja meinasin pudottaa kahvi pannun, jota olin kiikuttamassa pöytään ja olin kompastua maton kulmaan. Pääsin ovelle ehjänä, sipaisin hiuksia ojennukseen ja avasin oveni. Sisään astui hän ja joku pieni tyttö. Olo tuntui puulla päähän lyödyltä. Tällaista en tosiaan ollut odottanut, vilkaisin vielä ovesta kadulle, odottaen, tulisiko kenties aviomies perässä. Ei näkynyt, joten suljin oven. Otin vieraiden päällysvaatteet ja asettelin ne naulakkoon kuin herrasmies konsanaan.
Terve! Ei kai haittaa, että otin tämän nuorimmaiseni tämän Pirjon eli Pipsan mukaan katsomaan naapurin setää? Minä olen Paatsaman Irmeli eli Inkku. Vanhempia muksuja ei naapurin setä kiinnostanut, kun tellusta tulee joku lasten ohjelma. Toinnuin hitaasti, mutta valehtelin nopeasti, ettei Pipsan mukana olo haittaa yhtään. Minä olen Petterssonin Pekka, kiva että pääsitte. Edelleen hieman päästä pyörällä, tästä yllättävästä käänteestä, pyysin heitä istumaan herkkupöydän ääreen.
Jatkuu
Muistojen raunioilla 5
Työaika loppui vihdoin viimein, viimeinen tunti oli tuntunut ikuisuudelta. Leimasin kellokortin ja pistelin kiireen vilkkaan Nysse pysäkille. Nyssessä viimeistelin ostoslistaa, millä hurmata naisen kuin naisen. Näin helposti sitä tulee ajateltua suuria pikku hurmiossa. Tarvitsisiko käydä pitkäripaisessa ostamassa jotain makeaa likööriä tai mitä ihmettä kahvittelun jälkeen oikein tarjoaisin?
Isolla kirkolla poikkesin ensin Stockmannin kondiittori mestarien herkku osastolle ja sitten pitkän harkinnan eli vähän alle minuutin jälkeen suunnistin pitkäripaiseen hakemaan, jotain sellaista mistä tytöt mahdollisesti tykkäävät. Jätin kuitenkin hetkeksi Kossun pois laskuista, sillä sen tarjoaminen saatettaisiin tulkita väärin. Toisaalta mistä sitä ikinä kenenkään viini, likööri tai viina makua arvaisi, joten niiden lisäksi ostin myös kossua varmuuden vuoksi. Ei vara venettä kaada tuumiskelin ja ainahan voin siemailla sen itse suruuni tai muuten vain, jos homma ei luonnaa toivotulla tavalla.
Raahasin kilisevän ja leipomoherkkuja pursuavat kassit kotiin. Kassien purun jälkeen huomasin, ettei minulla ollut yhtään kynttilää, mutta toisaalta ei ollut kynttilänjalkaa. Tunnelmallinen ja romanttinen kynttilä kahvittelu oli siis poissa laskuista. Sitten tuli mieleen kukat. En ollut niitäkään ostanut, mutta eipä ollut vaasiakaan, joten vähän puolivalmiiksi tämä nyt jää, tuumiskelin haikeana. Harmi. Onneksi olin aikoinaan hommannut käytetyn levarin ja muutamia levyjä, missä Ola ja muut tangon taitajat pistivät parastaan.
Katselin arvioivasti hieman nuhraantunutta poikamies kämppääni. Ei hyvältä näyttänyt ja painelin hakemaan komerosta imurin. Ensin kuitenkin matto pihalle ja tuuletusta, pölyjen pyyhintää, imurointia ym. mitä siivoukseen kuuluu. Pikku kämppäni oli tunnissa niin moitteettomassa kunnossa, että olisin läpäissyt Intin alikessujen tupatarkastuksen ja saanut iltaloman. Kaikki alkoi olla valmista iltaa varten. Pöytä oli katettu ja kaikki valmiina, vain illan tähti puuttui. Siinä hermoillessa ja odotellessa, funtsin, että käyköön tämä ilta siitä kuutamo ajelusta mistä alussa haaveilin.
jatkuu
Muistojen raunioilla 4
Säikähdin päällekäyvää kysymystäni heti ja ajattelin, että tuliko munittua koko juttu. Jaa, että oikein pullakahvit meinaat tarjota. Lämpimien ajatusten kohde, virkkoi ja hymyili kujeilevasti. Olin havaitsevani lämpöä silmien tuikkeessa. Niin olisi kiva tutustua naapuriin, kun kerran samalla tiellä asutaan, selitin naama punaisena. No, mikäs siinä, voidaan tosiaan rupatella kahvin ja nisun äärellä ja samalla tulee tutustuttua naapuriin. Sopisiko siinä kuuden maissa? Toki se on ihan hyvä aika. Sinähän tiedät missä asun. No en oikeastaan, mutta talon tiedän. No, ovi on siinä tien puolella ja ovessa lukee Pettersson.
Romanttiset kitarat ja hiljaiset rummut päristelivät mantelitumakkeessa, vai mikä se aivoissa olevan mielihyvä keskuksen nimi olikaan? No, se oli herttisen yhdentekevää, treffit olivat tosiasia. Eihän tässä tarvittu autoa tai kitaraa, että sai naisen treffeille, pohdin, sen kun suunsa aukaisi ja kysyi reilusti. Olin oikein ylpeä itsestäni.
Töissä ihmettelivät, että mistäs nyt tuuli puhaltelee, kun nuori mies suorastaan liitelee pitkin varaston käytäviä. En paljastanut mitään, mutta kyllä kaikki tuntui mukavalta, jopa työ, jota en niinkään rakastanut. Ruokkiksella muistin, että eihän minulla ole kotona oikeastaan mitään aineksia mitä kahvittelussa tarvitaan. Pikku paniikki iski välittömästi. Mietin mitä meillä kotona oli aikoinaan toimittu, kun tuli vieraita. Listasin tarvittavat ostettavat tavarat ja mietin, että kyllä tämä tästä suttaantuu. Aikaa oli tarpeeksi hakea tarjottavat, vaikka jostain kaupungin herkku puodista. Loppu päivä meni kelloa vilkuillessa, ikään kuin jäitä poltellessa, eli tosi etana vauhdilla.