Ihmeitä
perjantai 18 marraskuu 2022
Ohjaako meitä sokea sattuma vai muovaammeko itse kohtalomme?
Jotkut uskovat ihmeisiin, tuonpuoleiseen ja sielunvaellukseen.
Muinaissuomalaisten mukaan karhu laskeutui kultaisissa valjaissa taivaasta maan päälle ja me olemme Karhun kansaa. Voimme kulkea kahden todellisuuden, ylisen ja alisen maailman väliä. Linnunrata näyttää tiemme.
Syksyllä on helppo samastua esivanhempiemme ajatuksiin. Tähtien seuraaminen, luonnon kasvit ja eläimet kuuluivat heidän elämäänsä, ja niitä kunnioitettiin. Oli pimeää ilman jatkuvaa valosaastetta, oli turvallista tutussa yhteisössä suurperheen kanssa ja elämä oli yksinkertaisen antoisaa - mikäli sattui olemaan hyvä satovuosi ja Tapio antoi metsän riistaa. Selviytymisen ankarissa olosuhteissa voi laskea ihmeeksi.
Miten löytää ihmeitä nykypäivästä? Ukrainan sota ei lopu, trumpilaisuus tekee paluutaan ja ihmiskunta ei pääse 1,5 asteeseen. Paha puhuu enemmän kuin hyvä. Kreikkalaisen tarun mukaan Pandoran lippaasta pääsivät kaikki ikävät kiusat maailmaan, mutta jäljelle jäi toivo. Toivo pitää meidät hengissä.
"Kadut kaupungin ovat pitkiä ja suoria
moni tarjoo vain pelkkiä kuoria
niin moni tulee vastaan
kuka on se oikea?"
Sinkku-blogissa tällä sivustolla oli koskettavasti kuvattu yksinäistä aamukahvihetkeä. Ilta ei ehkä ole niin paha kuin aamu. Illalla on väsynyt, ehkä tyytyväinenkin leveään sänkyyn, jossa voi olla vaikka X-asennossa. Mutta aamu! Keität kahvia kaksi kupillista, etkä jaksa juoda toista. Et tiedä, joisitko sen keittiön pöydän ääressä, joka huutaa muita juojia, lapsia, lapsenlapsia, sisaruksia ja sitä tärkeintä ihmistä, vai menisitkö kuitenkin olkkariin Aamu-tv:n ääreen, ovathan siellä sentään tutut juontajat
Selaan ja selaan deitti-ilmoituksia. En vielä tiedä, onko oikea hän, jolla on tuollainen harvinainen hymy, vai hän suloisen karvaturrin kanssa, vai tuo kuntoilija metsävaelluksella, golfkentällä tai kalastamassa. Minä, niin kuin monet muut Suomen maassa, ruokimme Pandoran toivoa, sitä, että kumppani ennen pitkää astuu elämäämme. Emme kuitenkaan uskalla luottaa ihmeeseen, sillä meidän maailmassamme ihmeitten tekijöitä ei ole.
Tiedän, että ihmeitä kuitenkin tapahtuu: autoni oli luisumassa tieltä enkä hallinnut sitä. Jokin ohjasi sen takaisin. Iltapäivän aurinko kultasi monta tuntia maiseman, vaikka piti sataa.
En kuollutkaan suruun enkä jäytävään epätoivoon, vaikka hylkäsin kumppanini tai itse tulin hylätyksi.
Sanotaan, että pessimisti ei pety.
En kuitenkaan kadehdi pessimistiä. Haluan ruokkia toivoa ja uskoa ihmeisiin, haluan elää vahvasti ja ottaa vastaan syvimmät riemut ja pettymykset.
Sillä välin, lukijani, kuuntelen pimeässä viimeisten joutsenten kailotusta ja raskaita siiveniskuja. Haparoin saunapolkua rantaan ja annan marraskuisen veden soljua ihollani.
Miten hyvää ja syvää on tummuus.
Nautitaan siitä. Tiedämme, että kultaiset päivät tulevat vielä.
Aina-Tuulia Jolla
Lähettäjä Hannah - 1455 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Yllätysmatka 5
Miten tunnistat sen metsänhoitoyhdistys tyypin? Sovittiin, että hän odottelee marketin etuovella yhdeksältä. Kurvailtiin paikallisen marketin parkkipaikalle
Sisäänkäynnin vierellä seisoskeli maastopukuun sonnustautunut nainen sen näköisenä, kuin odottaisi jotakin.
Mirkku saapasteli hänen luokseen ja kyllä siinä seisoi oppaamme. Miten jatketaan, onko sinne palstalle pitkäkin matka? Viisitoista kilometriä tuonne Perä- Posiolle päin. Asennan sinulle ensin tällaisen sovelluksen mistä näet palstasi rajat. Näitä sovelluksia on nykyään, joka lähtöön. On tämä nykytekniikka hienoa. Enää ei välttämättä tarvitse hankalia paperikarttoja, jotka kastuvat tai repeytyvät. Ihmettelin ääneen. Niinpä, mutta kyllä niillä paperi kartoilla vielä on oma arvonsa. Voit jättää autosi tuonne parkkiin, niin mennään minun autollani. Paikkaan on itse asiassa helppo löytää, mutta mennään mieluummin ensin yhdessä katsomaan paikka. Voitte sitten käydä omin nokin kiertämässä palstaanne.
En malttanut olla kysymättä metsästäjän ja karhun kohtaamisesta. No nalle on ammuttu ja mies päässyt sairaalasta. Sellainen valitettava tapaus, joita sattuu joskus, muuten ne väistävät ihmistä, joka on lopulta pahin peto kaikista luojan luomista kaikkine aseineen. Viime kerrasta taitaa olla pitkälti yli sata vuotta, kun joku metsän eläin on ihmisen surmannut. Enemmän koirat ihmisiä raatelevat, kuin metsän sudet ja karhut ikinä. Vähän väliä on lehdissä otsikoita, kuinka koira on käynyt pikku lapsen tai aikuisen kimppuun.
Käännyimme metsäautotielle ja huristeltiin sitä jonkin matkaa, kunnes pysähdyimme pienen niityn laitaan. Uljas maakotka liiteli niityn yllä. Tuo on komea näky, ihastelin. Tampereella ei noita maakotkia näy, muunlaisia kotkia kyllä sitäkin enemmän.
No niin katsotaanpa sitä sovellusta. Mirkku haki sovelluksen esiin ja oppaamme näytti miten palstan rajat näkyvät puhelimen sovellus kartalla. Seurasimme opasta ja kävelimme palstan reunaa pitkin, jonkin matkaa. Kuten huomaatte, puhelimesta kartan lukeminen on vaivatonta ja selkeää. On nämä laitteet kehittyneet. Tämä on helppoa kuin heinänteko, vai mitä sanot. Joo tullaan huomenna kiertämään koko palsta ja katsotaan sillä silmällä, mitä pitäisi tehdä.
jatkuu
Yllätysmatka 4
Aamiaista syödessä kuulimme radiosta, että Posiolla karhu oli hyökännyt hirvimetsällä olleen metsästäjän kimppuun ja tämä oli joutunut sairaalaan. Oho, siis jossain täällä lähellä. Mitäs meni karhua ärsyttämään, olisi perääntynyt hitaasti kuten kuuluu tehdä. Karhulla saattoi olla pennut lähellä? Ehkä se puolusti lapsiaan, kuten kunnon äiti ainakin? Karhuilla on omat reviirit, kuten kaikilla eläimillä, niin meilläkin. Jossain päin jenkkilää saa ampua ihmisenkin, jos tulee toisen tontille ilmoittamatta, eikä saa mitään sanktioita. Kyllä karhullakin pitää olla oikeus puolustaa reviiriään ja pentujaan.
Siinä suuri valkoinen metsästäjä koki, miltä saaliista tuntuu, kun useat ihmiset ja aseet ajavat sitä takaa. Sitä paitsi ihminen on liian ylivoimainen ampuma aseen kanssa. Lihaa saa helpommin K-kaupan Väiskiltä tai kauppahallista. Oikeastaan metsään saisi ottaa mukaan vain kameran, retkeily varusteet, marjojen ja sienten poiminta välineet. Metsuri voi mennä sahan kanssa, mutta ei saa tehdä avohakkuuta, sillä siinä menee monen metsästä elävän lajin koti ja elämän jatkamisen edellytys kymmeniksi kenties jopa sadoiksi vuosiksi. Mirkku oli luonnonsuojelija henkeen ja vereen. Tähän ei kannattanut sanoa mitään vastaan, muistin vanhastaan, että iso riita, siitä vain syntyy. Enkä halunnut aloittaa mitään riitaa, etenkään nyt kun olimme päässeet lähemmäksi toisiamme illalla.
Pahimman kiukun puuskan laannuttua. Kysäisin moneltako se tapaaminen, olikaan? Ihan kohta tuolla keskustan kaupan edessä, jonka ohi tultiin eilen. Eikä matka sinne ole pitkä. Hyvin ehditään. Uskaltaako sinne metsään edes mennä? Voi olla, että se mesikämmen on jo kokenut kohtalonsa? Pianhan se kuullaan oppaalta. Hänellä luulisi olevan tietoa paikallisista asioista? Sattuihan tuo tässä lähellä.
jatkuu
Yllätysmatka 3
Herätessä en hetkeen tajunnut missä olin, sänky tuntui liikkuvan ja kuului kummaa kolketta. Niinpä sitä oltiin junassa matkalla pohjoiseen eksän kanssa, tutkimaan hänelle tipahtanutta yllätysperintö metsää, unesta tokkurainen ajattelu elin viestitti. Mirkku kömpi yläpetiltä ja kaivoi repusta termarin ja pari sämpylää. Tässä vähän aamupalaa, mutta kahvi on jo haaleaa. Ei se haitannut, sillä oli mukava syödä aamupala pitkästä aikaa yhdessä.
Auton haku sujui jouhevasti ja pian olimme matkalla kohti Kemijärveä, mistä matka jatkuisi eväiden haun jälkeen kohti Kuusamoa. Miten ajattelit löytää perintö metsäsi? No pitää olla kiinteistötunnus ja otin yhteyttä paikalliseen metsänhoitoyhdistykseen, josta tulee joku opastamaan meidät huomenissa oikeaan paikkaan. Olen sopinut yhdistyksen asioiden hoitajan kanssa treffit Posiolle. Posiolla myös majoitumme mukavaan mökkiin. Toivottavasti ilmat suosivat meitä. Mökki oli varsin vaatimaton nimitys upealle hirsihuvilalle, jossa oli kaikki nykyajan mukavuudet.
Ravittua itsemme, lepäilimme mukavilla tuoleilla. Et ole tainnut löytää ketään vierellesi, kun pyysit minut apuun? Eipä ole tullut ketään sellaista, jonka kanssa voisi ajatella mennä yhteen. Sama juttu. Olen kyllä treffailut muutamia, mutta jotenkin olen mielessäni verrannut heitä sinuun, eikä se ole oikein heitä kohtaan. Kyllä tämä yksin olokin ihan hyvä juttu on, eipä tarvitse selitellä kenellekään mitään tekemisistään. Tosin kyllä tämä viime aikoina on alkanut ottamaan päähän. Ihminen kaipaa kuitenkin kumppania, ollaanhan suurimmaksi osaksi sosiaalisia lauma eläimiä.
Radiosta, alkoi juuri silloin kuulua Britan, laulamana mua lemmitkö vielä oi Kustaa, onko rakkautes ruostumaton. Molemmat purskahdimme nauruun. Joo, o täytyy tunnustaa, että aika ajoin olen sinua kaivannut. Eihän meillä ollut oikeastaan mitään ylipääsemättömiä riitoja. Taidettiin lopulta vain kyllästyä naamoihimme, samoihin rutiineihin ja lapsiakaan ei tullut. Sama täällä Mirkku puuskahti, on se kumma juttu. Oltiinkohan liian hätäisiä eron suhteen? Tiedä häntä oltiinko? Näihin kummankin mieltä askarruttaviin mietteisiin vaivuimme loppu illaksi.
jatkuu