Kirjaudu

Nimimerkki
Anna nimimerkkisi
Salasana
Anna salasanasi

Pysy kirjautuneena

Unohditko salasanasi?

50plusmatch deitti
Deittisivusto aktiivisille 50-plussille
Kirjaudu
menu
  • Kotisivu
  • Tietoa 50plusmatchista
    • Miksi 50PlusMatch
    • Tietoa
    • Usein Kysytyt Kysymykset
  • Deittailusta
    • Miksi deittailu
    • Kuinka se toimii?
    • Vinkkejä deittailuun
    • Tiekartta
    • Peruuttaminen
  • Hintamme
  • Menestystarinoita
  • Blog
  • Ota yhteyttä
    • Yhteystiedot
    • Valitus

takaisin

Kuunteleva Korva

tiistai 8 marraskuu 2022
Blog

Intiaaneilla on kutakin ihmistä muistuttava nimi. Kuten Seisoo nyrkki pystyssä, Tanssii susien kanssa, Istuva härkä.

Minä tunnen erään Kuuntelevan Korvan.

Kuunteleminen on jalo taito. Useimmiten teemme sen virheen, että kun toinen kertoo mieltään painavista asioista, emme keskity kuuntelemaan. Mielemme alkaa harhailla omissa asioissamme. Keskitymme odottamaan vuoroamme, että saisimme kertoa oman vastaavanlaisen tarinan. Siinä sitten toinen jää edelleen surujensa kanssa yksin.

Kuunteleva Korva tuli vastaani deittisivuilta. Korva ei aluksi ollut korva vaan Silmä. Kirjoittelimme toisillemme ja kommentoimme maailman tapahtumia.

Vähitellen aloin odottaa puhelujamme. Avauduimme toisillemme yhä enemmän. Oloni keveni. Tuntui, ettei minulle voisi tapahtua mitään niin hävettävää, etten voisi kertoa Kuuntelevalle ja ettei hän osaisi sanoa, miten minun on parasta menetellä.

Kuunteleva Korva ei tuomitse minua, ei vaadi mitään vastalahjaa, ei kerro asioitani eteenpäin. Korva ei keskeytä, ei jaarittele omiaan, vaan antaa minun puhua loppuun asti ja ylikin. Rauhallisesti hän avaa minulle uusia näkökulmia ja tekee tarkentavia kysymyksiä. Hän osaa johdattaa minut vastausten äärelle. Kun pahoittelen joskus käytöstäni jälkeenpäin, Korva sanoo: ei mitään pahoitteluja pätkääkään! Kuunteleva Korva on sadun kulta-aarre, ja minä olen yltiöpäisen rikas nainen.

Mietit, emmekö lainkaan tapaa Kuuntelevan kanssa. Kyllä me tapailemme, hyvin harvakseltaan. Meillä on yhteinen harrastus, ja sen parissa joskus vietämme aikaa. Meillä on kuitenkin omat elämämme, joita kunnioitamme ja jotka vain sivuavat toisiaan.

Toivon, että osaisin olla Kuuntelevan Korvan tapainen ja arvoinen.
Miten helposti jätämme kanssakulkijamme pulaan. Emme huomaa toisen hätää, ennen kuin on liian myöhäistä ja toinen on jo ehtinyt rajan taakse.

"Mitä kuuluu?", "Kuinka voit?" ovat pieniä kysymyksiä, jotka voivat avata toisen lukkiutuneen elämäntilanteen.
Kohteliaisuus ei maksa mitään, opetti minua kerran eräs herrasmies.

Miten iloiseksi voikaan tulla, kun kuulee toisen sanovan: Älä huolehdi, minä hoidan tämän.

Se, joka koko ikänsä on esimerkiksi huolehtinut toisista ja ollut lisäksi yksinhuoltaja, osaa antaa arvoa toisen mukana ololle. On jopa helpottuneen itkun paikka, kun joku muu huolehtii, kun ei tarvitse enää jaksaa.

Downshiftaus on se muodikas termi, jonka toivoisi olevan tuttu monelle. 
Ei tarvitse kävellä 10 000 askelta päivässä, ei poimia kymmentä sangollista puolukoita, rientää Lappiin ja etelän maille, kun voi vain kävellä tuttua polkua joen rantaan, sivellä seitsenhaaraista vuorijalavaa ja voi kertoa sille: sinä olet hyvä puu.

Puutkaan eivät vaadi mitään. Ne kuuntelevat solukoillaan ja satoine pieneläimineen, ojentelevat oksiaan kohti korkeuksia ja näkevät kaiken. Hyväksyvät.

Maailma on täynnä puiden hengitystä.
Kuuntele.

Aina-Tuulia Jolla

Lähettäjä Hannah - 1128 kertaa luettu

Edelliset kirjotukset

Lumenluontia, kutreja ja Rakkauden jälkeen

Kunnonkohotus jatkui lumitöissä, traktorilla oli jo suuremmat lumet aurattu.

Lopputulos näyttää kyntönäytökselle, aika villi, nopeudesta hyvät pisteet, taiteellisuudesta miinus googol. Silmiä hivelee esteettisesti luotu piha, kaunis talvimaisema, jossa silmä lepää… nyt piha näyttää sotkuisille Domino-keksin muruille…

Millainen ihminen olen tämän perusteella? Kun jaksan urputtaa pihan auraamisesta? Selkäni hurrasi varmaan, kun en tarvinnut työnnellä loskalunta.

Pienet yksityiskohdat ovat tärkeitä, olenko peräti pilkunviilaaja? Nyt tajusin, miksi opo aikoinaan suositteli estetiikkaa, jota en silloin ymmärtänyt. Onneksi otan huumorilla, uutta lunta sataa taatusti ja ehtii sulaa… vielä moneen kertaan.

Aivan kuin menisi kampaajalle ja hän huitaisee villin värin ja siihen pinkit silmäkulmat kuten Sannilla… Voi hyvä tavaton. Tai pottatukan? Apua! Onkos sinulla mennyt joskus kampaus tai hiustenleikkuu pieleen… Miten kävi? Miten sait taas kutrit kuntoon?

Muistuu mieleen, kun värjäsin liian tummaksi, hyvä ystävä sanoi suoraan, ettei sovi. Ja hyvä niin, ei kierrellä kuin kissa kuumaa puuroa vaan sanotaan, miten asiat ovat.

Toisella kertaa naisen kulta kehui uutta kampaustaan, miehen on hyvä kehua, siihen nainen, että on ihan hirveä… miehen mielipide hiuksista muuttui 360 astetta ja hän olikin yhtäkkiä ihan samaa mieltä kumppaninsa kanssa. Ajoitusta voi vielä harjoitella.

Sairaalassa hoitaja jäi avaamaan isoa takkua, toinen hoitaja ehdotti vaan leikkaamaan pois. ! Sydämelliset kiitokset ihanalle hoitajalle, joka jaksoi kärsivällisesti selvittää hiuksiani, hän näki paljon vaivaa, hiuksia jäi vielä päähänkin enemmän kuin Jaska Jokusella ja letitti ne kauniisti. Se on rakkautta ja huolehtimista.

Entäs Linnarannan Anneli? Kerroinkin hänestä jo aiemmassa Voice of Finland: Senior-blogissa. Hän meni synnyttämään sairaalaan tyttärensä 1969, pari päivää sen jälkeen hän laittoi asiakkaalle nutturan synnytysosaston odotustilassa, ennen kuin lääkäri tuli kierrokselle.

"Älä vaan Anneli koskaan kuole! Missä minä sitten kävisin kampaajalla, asiakas sanoi hiljattain.
Viime vuonna minulle tuli täyteen 60 vuotta kuopiolaisten hiusten laittamista.
Jotkut ovat niin uskollisia, että kun lähden lomalle, he sinnittelevät samalla kampauksella yli viikon. Ja kyllähän se tavaramerkkinuttura kestää, kun huolella tekee!"

Ilmankos lapsenlapset tsemppasivat Annelia Voice of Finland: Senior-kilpailussa huutamalla: “Mummo on kova jätkä”. Tähän Annelin Rakkauden jälkeen.

Rakkaudella tehty. ❤️

 

Lähteet:

https://youtu.be/auHD0THC7j8
https://www.etlehti.fi/artikkeli/ihmiset/60-vuotta-kampaajana-tyoskennellyt-anneli-linnaranta-76-jatkaa-yha-vanhenen
https://www.suomi24.fi/viihde/aika-veijareita-tvof-senioreissa-alaikaraja-on-60-ei-ylaikarajaa-katso-tasta-osallistujat

Lees verder »

Heikot signaalit

Eräällä luennolla, 1980-luvun lopulla, luennoitsija puhui ilmiöstä, jonka hän nimesi ”heikot signaalit”. Se oli meille opiskelijoille uusi termi, mutta se oli todennäköisesti uutta ihan tiedemaailmassakin. Nykyisin asiasta saa lisävalaistusta kuka tahansa, joka osaa hakea tietoa netistä. Silloinen luennoitsija oli hyvin mukaansa tempaava ja me opiskelijat, jotka olimme enemmän tai vähemmän jo työelämässä olleita, innostuimme keksimään hänelle esimerkkejä ko. signaaleista eri elämän aloilta. Ja niitähän löytyi monen laisia, jotka olivat sitten johtaneet uusiin keksintöihin, tai toimivampiin systeemeihin.
Netistä löysin erään pienen tiivistelmän ko. ilmiöstä. Siinä heikot signaalit kuvataan ensioireina muutoksesta tai merkkinä nousevasta asiasta, joka saattaa olla tulevaisuudessa merkittävä. Jokaisen henkilökohtainen tulkinta muovaa sitä käsitystä, miten se voisi vaikuttaa tulevaisuuteen. Tämä määritelmä sopii meidän deittailevien seniorikansalaisten elämään kuin nenä päähän. Luulisin jokaisen meistä yrittävän tulkita niitä signaaleja, jotka välittyvät meille deittisivujen profiileista, henkilökohtaisesta viestinnästä, ensikontakteista jne. Tulkintamme on omaa mielemme askartelua siitä, voisivatko nuo pienet asiat muodostua kenties merkittäviksi tekijöiksi tulevaisuudessamme.


Minun elämässäni oli synkkä jakso, jolloin nauruni katosi. Elämä tuntui vakavalta puurtamiselta päivästä toiseen, jolloin ajattelin kasvattaa itselleni vahvan kuoren, joka suojaisi minua enemmiltä murheilta. Kuoren kasvattaminen on huono suojautumiskeino, sillä silloin rakentaa esteen itsensä ja muun mailan väliin. Muurin sisällä on yksinäistä ja ikävää. Vuoden kuluttua ajattelin murtaa tämän muurin, mutta en ollut vielä valmis kohtaamaan uutta elämää tai ihmissuhteita. Yritin tietoisesti karistaa murheet harteiltani ja paneudun tietyllä hartaudella uuteen suunnitelmaani. Suunnitelmani ei toiminut puolin eikä toisin ja onneksi se kariutui minusta riippumattomista syistä.


Nyt olen kirjoitellut muutaman kuukauden uuden ihmisen kanssa. Viestien signaalit ovat olleet minulle mieluisia ja niitä tulkitsemalla olen jaksanut pitää tuttavuuttamme vireillä syksyn ja sydäntalven pimeinä aikoina. Emme ole vielä tavanneet monestakin syystä, mutta olemme puhuneet muutaman kerran puhelimessa. Tuntemattoman henkilön äänen kuuleminen luo heti laajemman mahdollisuuden havaita näitä heikkoja signaaleja. Tietysti on vaara, että liian herkkä tulkitsija ymmärtää ne eri tavalla, kuin ne oli tarkoitettu, mutta niistäkin vaaratilanteista on selvitty.


Tänään soitin hänelle ja puhuimme pitkään molempien arkeen tai yleensä elämään liittyvistä asioista. Meillä oli hauskaa ja naurukin pilkahti ajoittain, kuin auringon säde harmaiden pilvien lomasta. Olin hyvillä mielin puhelun jälkeen. Huomasin kuinka tällainen arkipäiväisen huoleton keskustelu voikaan piristää. Ennen kaikkea se nauru oli niin terapeuttista. Kyllähän minä olen jo muutenkin löytänyt naurun takaisin elämääni, mutta tällaisen deittiystävän kanssa se on mielestäni, ei heikko signaali, vaan vahva merkki siitä, että deittailu tietyn henkilön kanssa tuntuu luontevalta ja odotan mitä tulevaisuus tuo. Futurologin tulkinnan jätän tällä kertaa vähemmälle ja odotan hyvillä mielin kuinka lähelle olen osunut omissa arvioissani.


Lisbeth

Lees verder »

Tuleeko meistä tyhmiä?

Kuuntelin Ruben Stillerin moderoiman podcastin (juontaman radio-ohjelman!) suomalaisesta koulutuksesta. Kolmisenkymmentä vuotta alalla ollut opettaja kertoi näkemyksistään kouluelämästä.

Tiesitkö, että yrityselämä on mukana suunnittelemassa opetussuunnitelmaa ja koulutusohjelmia? Eipä ihme, että tietokoneavusteinen eli hienommin digiopetus tuli valtavalla hyöyllä kouluihin. Muistanpa itsekin, kun tabletit tulivat luokkiin. Ne kärrättiin luokkaan vaunuilla ja niitä piti varata, ettei vaan jäänyt trendistä jälkeen. Kohta Samsungit heitettiin kirjaimellisesti mäkeen ja tilalle tulivat Ipadit. Kärrääminen jatkui. Sitä ennen atk-luokan tietokoneet, ne laatikot, vaihdettiin parin vuoden välein. Kukaan ei kertonut, minne vanhat tietsikat joutuivat.

No, nyt edellytetään, että kaikilla oppilailla on läppärit ja niitä käytetään joka tunti.
Kun älypuhelimet tulivat, sen sijaan, että niiden käyttö kiellettäisiin tunnilla, puhelimet otettiin mukaan opetukseen. Käsityötunnilla oppilaat ottavat käsitöistään kuvia (ops:n mukaan, mutta miksi ihmeessä?) Myös liikuntaan kaavaillaan digiä.
Yritysmaailma kiittää.
Ja ah, mikä mahdollisuus on välillä tunnilla tarkistaa somepäivitykset ja pelailla pelejä. Homo Dicicus on myöhemmin evoluutiossa pysyvästi kumara.

Suomi on pudonnut Pisa-tutkimuksissa, äidinkielen ja matematiikan taidoissa, Chilen ja Turkin tasolle.
Peruskoulun jälkeen ei välttämättä osata lukea eikä kirjoittaa. Ei jakseta keskittyä kuin pari minuuttia kerrallaan.
Kun ope kertoo, että koe on tiistaina, oppilas sanoo, ettei hälle sovi.
Oppilas on pomo.
Lapset ovat tottuneet neuvottelemaan, ei tottelemaan. Vanhemmat neuvottelevat lasten kanssa: mitä sinä söisit? Syötkö tätä vai tuota? Mihin sinä haluaisit matkalle?

Ne lapset, joiden vanhemmat pystyvät ohjaamaan kotona lastensa koulutöitä, menestyvät. Ne, joiden kotona tähän ei pystytä, putoavat tietämättömyyteen, ja tietämättömyydestä syntyy väkivaltaa.
Väkivalta ruokkii sotia. Kun ei tunneta toisia kulttuureita, vieras on vihollinen.

Kun ei jakseta lukea toisesta kulttuurista kertovaa kaunokirjallisuutta, tarinoita toisista ihmisistä, pidetään vain omaa napaa tärkeimpänä. Ei nähdä omaa hetkeä pidemmälle, ei tunneta historiaa, vaikka mummon ja vaarin elämää, 1600-lukua, idän kulttuurien historiaa, metsästäjä-keräilijän elämää, liitukautta, jurakautta....

Jos saisin päättää, ottaisin luokkahuoneet siirrettävien seinien ja avonaisten huoneitten tilalle. Perustaisin uusia virkoja, kouluavustajia, erityisopettajia, S2-opettajia. Perustaisin erityisluokkia. Pienentäisin ryhmät. Nostaisin äidinkielen taas tärkeimmäksi oppiaineeksi ja heittäisin koneet mäkeen. Ottaisin taulun ja oppikirjat käyttöön. Ottaisin pakolliseksi, lähes tärkeimmäksi oppiaineeksi luonnontiedon. Opiskeltaisiin oppikirjojen, leikin, draaman ja luonnon avulla. Oltaisiin paljon ulkona luonnossa.
Olisi läksyjä. Oppikirjat eivät vaihtuisi joka vuosi.

Mutta tämä on vain unelmaa.
Se oli totta, kun me opiskelimme.

Voidaanko me tehdä jotakin?
Ainakin voimme istua lastenlapsiemne kanssa kasvokkain ja kertoa tarinoita, lukea satuja ja seikkailukirjoja, ruveta sijaisisovanhemmiksi, jos omia lapsenlapsia ei ole.

Voimme nousta barrikadeille ja vaatia valtiovallalta resursseja kaikkein tärkeimpään, lapselle.

Aina Tuulia

 

Lees verder »

Lue myös blogeja jäseneltä:

  • Toimitus
  • Hannah
  • Kaisu
  • Tahmela
  • Lisbeth
Liity ilmaiseksi

© 50PlusMatch

Siirry suoraan:
50plusmatchista
Miksi 50PlusMatch Tietoa Usein Kysytyt Kysymykset
Deittailusta
Miksi deittailu Kuinka se toimii? Vinkkejä deittailuun Tiekartta Peruuttaminen
Muuta
Hintamme Menestystarinoita Blog
Yleistä
Ota yhteyttä Tietosuojalausunto Käyttöehdot Sivukartta
Seuraa meitä