Perhosia vatsassa
torstai 3 marraskuu 2022
Kurkkua kuivaa ja jännittää. Kunpa en olisi ryhtynyt tähän. Onkohan tukkani hyvin, istuuko pellavamekko, näkyvätkö suonikohjuni? Olisi sittenkin pitänyt ottaa loiva permanentti. Ei, parempi pysyä tyylissä naturel, antaa huoleton vaikutelma, ikään kuin ei tässä tilanteessa mitään ihmeellistä olisi. Olen huolettomasti huoliteltu, ulkonäössä ripaus entistä punkkaria ja hippityttöä, vähän coolia sairaanhoitajatartyyliä, ja puolisporttinen look käy aina!
Tuntuuko tutulta? Ensitreffit jännittävät aina, vaikka tilanteeseen miten olisi itsensä psyykannut. Tuntuu kuin edelleen olisi se kuusitoistavuotias, joka äidiltä salaa meikkasi itsensä, kulki pimeällä kylätiellä käsikynkässä ystävättären kanssa ja jahtasi kioskin nurkalla poikia. Vaikka on aivan rehellisellä asialla, ei kuitenkaan kerro naapurille, että on lähdössä nettitreffeille.
Maisemat vilistävät. Matkaa edessä on sata viisikymmentä kilometriä. Kädet hikoavat.On pakko painaa kaasua ja ajaa ylinopeutta. Sovittiin tapaamiseen paikka, mihin kumpikin vaivattomasti pääsisi ja mihin kummallakin olisi samanpituinen matka. Kesäteatteriesitys saisi mennä menojaan, me tutustumme sen yhteydessä olevaan museoalueeseen. Museossa on sotakalustoa, lottatoimintaa, uittoa ja savottaa. Emme ole sopineet mitään "kukka rinnassa" - tuntomerkkiä vaan tapaamme summamutikassa portilla. Minulla on hänen kuvansa ja hänellä minun. Silti livenä kaikki tuntomerkit voivat kadota: toinen saattaa olla pidempi tai lyhyempi, leveämpi tai solakampi, harmaampi tai punakampi, totisempi tai nauravampi kuin kuvitteli. Kuva ei koskaan kerro olennaista olemuksesta ja persoonasta.
Kurvaan museon parķkipaikalle. Huh, autoja ei ole kuin yksi, sen täytyy olla hänen! Vilkaisen kelloa. Minuuttia vaille. Sydän jyskyttää. Rauhoitu!sanon itselleni. Et ole enää kuusitoistavuotias. Et myöskään ole astumassa alttarille, et ole tekemässä lopputenttiä eikä sinua uhkaa villieläin. Istun piilossa puolittain kuolleessa kulmassa ja kurkotan kaulaani. Silloin joku koputtaa oikeanpuoleiseen sivuikkunaan!
Avaan ikkunan. Tukkani on sekaisin, välähtää mielessäni. Hän on valehdellut! Eihän tuo voi olla hän!
- Anteeksi, rouva, mutta tämä on invalidipaikka. Onko teillä invalidikorttia?
Huh, läheltä piti. Rauhoitun sen verran, että nyökkään, peruutan auton ja vien sen parkkipaikan kauimpaan nurkkaan.
Paikalle ilmaantunut mieskin on hävinnyt. Nyt kun muistan, hänellähän oli huomioliivi. Turhaan säikyin.
Saan lukituksi autoni ja ympärilleni vilkuillen lähestyn porttia.Katsooko joku silmäpari nyt minua. Olen työssäni ollut suurten ihmisjoukkojen edessä mutta tällaisessa tilanteessa en ole ollut. Kun ajattelen tarkemmin, olen inhonnut esiintymistä, yrityksiä saada yleisö puolelleen. Nyt olen lomalla, uuden elämänvaiheen edessä. Enää ei tarvitse esiintyä.
Lopulta me tapasimme. Hän oli komeampi, oudompi, ujompi ja röyhkeämpi kuin kuvittelin. Hän oli vieras ja uusi, ennalta arvaamaton ja jännittävä. Istuimme kahden suurten puiden alla ja joimme alkoholitonta kuohuviiniä. Meillä oli aikaa kolme tuntia. Kiersimme lotta- ja sotakuvat, tunnustelimme savotta ja uittokalustoa ja koko ajan tiesimme toisen läsnä olon.
Me, maailmaan heitetyt, haimme järjestystä omaan sekasortoomme. Mielemme askaroivat menneessä ja tulevassa. Onko välimatka liian pitkä? Voinko luopua yksityisyydestäni, jota olen hellinyt niin kauan? Vastuu toisesta astuu voimaan heti. Miten käy seksin? Mitä lapsemme sanovat?
On vain otettava askel, rikottava tuttu kupla ja liu'uttava tuntemattomaan. Mokia on turha pelätä, niitä sattuu aina ja jokaiselle. Jos ei mitään toisenlaista yritä tehdä, ei myöskään tapahdu mitään. Jokainen vuodenaika seuraa toistaan, mutta joka kerta maiseman ja puiden värit ovat erilaisia, heleämpiä tai vivahteikkaampia. Se johtuu meistä, katsojasta ja kokijasta.
Hyvää matkaa, lukijani! Pidä silmät auki!
Aina-Tuulia
Lähettäjä Hannah - 1837 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Yllätysmatka 5
Miten tunnistat sen metsänhoitoyhdistys tyypin? Sovittiin, että hän odottelee marketin etuovella yhdeksältä. Kurvailtiin paikallisen marketin parkkipaikalle
Sisäänkäynnin vierellä seisoskeli maastopukuun sonnustautunut nainen sen näköisenä, kuin odottaisi jotakin.
Mirkku saapasteli hänen luokseen ja kyllä siinä seisoi oppaamme. Miten jatketaan, onko sinne palstalle pitkäkin matka? Viisitoista kilometriä tuonne Perä- Posiolle päin. Asennan sinulle ensin tällaisen sovelluksen mistä näet palstasi rajat. Näitä sovelluksia on nykyään, joka lähtöön. On tämä nykytekniikka hienoa. Enää ei välttämättä tarvitse hankalia paperikarttoja, jotka kastuvat tai repeytyvät. Ihmettelin ääneen. Niinpä, mutta kyllä niillä paperi kartoilla vielä on oma arvonsa. Voit jättää autosi tuonne parkkiin, niin mennään minun autollani. Paikkaan on itse asiassa helppo löytää, mutta mennään mieluummin ensin yhdessä katsomaan paikka. Voitte sitten käydä omin nokin kiertämässä palstaanne.
En malttanut olla kysymättä metsästäjän ja karhun kohtaamisesta. No nalle on ammuttu ja mies päässyt sairaalasta. Sellainen valitettava tapaus, joita sattuu joskus, muuten ne väistävät ihmistä, joka on lopulta pahin peto kaikista luojan luomista kaikkine aseineen. Viime kerrasta taitaa olla pitkälti yli sata vuotta, kun joku metsän eläin on ihmisen surmannut. Enemmän koirat ihmisiä raatelevat, kuin metsän sudet ja karhut ikinä. Vähän väliä on lehdissä otsikoita, kuinka koira on käynyt pikku lapsen tai aikuisen kimppuun.
Käännyimme metsäautotielle ja huristeltiin sitä jonkin matkaa, kunnes pysähdyimme pienen niityn laitaan. Uljas maakotka liiteli niityn yllä. Tuo on komea näky, ihastelin. Tampereella ei noita maakotkia näy, muunlaisia kotkia kyllä sitäkin enemmän.
No niin katsotaanpa sitä sovellusta. Mirkku haki sovelluksen esiin ja oppaamme näytti miten palstan rajat näkyvät puhelimen sovellus kartalla. Seurasimme opasta ja kävelimme palstan reunaa pitkin, jonkin matkaa. Kuten huomaatte, puhelimesta kartan lukeminen on vaivatonta ja selkeää. On nämä laitteet kehittyneet. Tämä on helppoa kuin heinänteko, vai mitä sanot. Joo tullaan huomenna kiertämään koko palsta ja katsotaan sillä silmällä, mitä pitäisi tehdä.
jatkuu
Yllätysmatka 4
Aamiaista syödessä kuulimme radiosta, että Posiolla karhu oli hyökännyt hirvimetsällä olleen metsästäjän kimppuun ja tämä oli joutunut sairaalaan. Oho, siis jossain täällä lähellä. Mitäs meni karhua ärsyttämään, olisi perääntynyt hitaasti kuten kuuluu tehdä. Karhulla saattoi olla pennut lähellä? Ehkä se puolusti lapsiaan, kuten kunnon äiti ainakin? Karhuilla on omat reviirit, kuten kaikilla eläimillä, niin meilläkin. Jossain päin jenkkilää saa ampua ihmisenkin, jos tulee toisen tontille ilmoittamatta, eikä saa mitään sanktioita. Kyllä karhullakin pitää olla oikeus puolustaa reviiriään ja pentujaan.
Siinä suuri valkoinen metsästäjä koki, miltä saaliista tuntuu, kun useat ihmiset ja aseet ajavat sitä takaa. Sitä paitsi ihminen on liian ylivoimainen ampuma aseen kanssa. Lihaa saa helpommin K-kaupan Väiskiltä tai kauppahallista. Oikeastaan metsään saisi ottaa mukaan vain kameran, retkeily varusteet, marjojen ja sienten poiminta välineet. Metsuri voi mennä sahan kanssa, mutta ei saa tehdä avohakkuuta, sillä siinä menee monen metsästä elävän lajin koti ja elämän jatkamisen edellytys kymmeniksi kenties jopa sadoiksi vuosiksi. Mirkku oli luonnonsuojelija henkeen ja vereen. Tähän ei kannattanut sanoa mitään vastaan, muistin vanhastaan, että iso riita, siitä vain syntyy. Enkä halunnut aloittaa mitään riitaa, etenkään nyt kun olimme päässeet lähemmäksi toisiamme illalla.
Pahimman kiukun puuskan laannuttua. Kysäisin moneltako se tapaaminen, olikaan? Ihan kohta tuolla keskustan kaupan edessä, jonka ohi tultiin eilen. Eikä matka sinne ole pitkä. Hyvin ehditään. Uskaltaako sinne metsään edes mennä? Voi olla, että se mesikämmen on jo kokenut kohtalonsa? Pianhan se kuullaan oppaalta. Hänellä luulisi olevan tietoa paikallisista asioista? Sattuihan tuo tässä lähellä.
jatkuu
Yllätysmatka 3
Herätessä en hetkeen tajunnut missä olin, sänky tuntui liikkuvan ja kuului kummaa kolketta. Niinpä sitä oltiin junassa matkalla pohjoiseen eksän kanssa, tutkimaan hänelle tipahtanutta yllätysperintö metsää, unesta tokkurainen ajattelu elin viestitti. Mirkku kömpi yläpetiltä ja kaivoi repusta termarin ja pari sämpylää. Tässä vähän aamupalaa, mutta kahvi on jo haaleaa. Ei se haitannut, sillä oli mukava syödä aamupala pitkästä aikaa yhdessä.
Auton haku sujui jouhevasti ja pian olimme matkalla kohti Kemijärveä, mistä matka jatkuisi eväiden haun jälkeen kohti Kuusamoa. Miten ajattelit löytää perintö metsäsi? No pitää olla kiinteistötunnus ja otin yhteyttä paikalliseen metsänhoitoyhdistykseen, josta tulee joku opastamaan meidät huomenissa oikeaan paikkaan. Olen sopinut yhdistyksen asioiden hoitajan kanssa treffit Posiolle. Posiolla myös majoitumme mukavaan mökkiin. Toivottavasti ilmat suosivat meitä. Mökki oli varsin vaatimaton nimitys upealle hirsihuvilalle, jossa oli kaikki nykyajan mukavuudet.
Ravittua itsemme, lepäilimme mukavilla tuoleilla. Et ole tainnut löytää ketään vierellesi, kun pyysit minut apuun? Eipä ole tullut ketään sellaista, jonka kanssa voisi ajatella mennä yhteen. Sama juttu. Olen kyllä treffailut muutamia, mutta jotenkin olen mielessäni verrannut heitä sinuun, eikä se ole oikein heitä kohtaan. Kyllä tämä yksin olokin ihan hyvä juttu on, eipä tarvitse selitellä kenellekään mitään tekemisistään. Tosin kyllä tämä viime aikoina on alkanut ottamaan päähän. Ihminen kaipaa kuitenkin kumppania, ollaanhan suurimmaksi osaksi sosiaalisia lauma eläimiä.
Radiosta, alkoi juuri silloin kuulua Britan, laulamana mua lemmitkö vielä oi Kustaa, onko rakkautes ruostumaton. Molemmat purskahdimme nauruun. Joo, o täytyy tunnustaa, että aika ajoin olen sinua kaivannut. Eihän meillä ollut oikeastaan mitään ylipääsemättömiä riitoja. Taidettiin lopulta vain kyllästyä naamoihimme, samoihin rutiineihin ja lapsiakaan ei tullut. Sama täällä Mirkku puuskahti, on se kumma juttu. Oltiinkohan liian hätäisiä eron suhteen? Tiedä häntä oltiinko? Näihin kummankin mieltä askarruttaviin mietteisiin vaivuimme loppu illaksi.
jatkuu