Perhosia vatsassa
torstai 3 marraskuu 2022
Kurkkua kuivaa ja jännittää. Kunpa en olisi ryhtynyt tähän. Onkohan tukkani hyvin, istuuko pellavamekko, näkyvätkö suonikohjuni? Olisi sittenkin pitänyt ottaa loiva permanentti. Ei, parempi pysyä tyylissä naturel, antaa huoleton vaikutelma, ikään kuin ei tässä tilanteessa mitään ihmeellistä olisi. Olen huolettomasti huoliteltu, ulkonäössä ripaus entistä punkkaria ja hippityttöä, vähän coolia sairaanhoitajatartyyliä, ja puolisporttinen look käy aina!
Tuntuuko tutulta? Ensitreffit jännittävät aina, vaikka tilanteeseen miten olisi itsensä psyykannut. Tuntuu kuin edelleen olisi se kuusitoistavuotias, joka äidiltä salaa meikkasi itsensä, kulki pimeällä kylätiellä käsikynkässä ystävättären kanssa ja jahtasi kioskin nurkalla poikia. Vaikka on aivan rehellisellä asialla, ei kuitenkaan kerro naapurille, että on lähdössä nettitreffeille.
Maisemat vilistävät. Matkaa edessä on sata viisikymmentä kilometriä. Kädet hikoavat.On pakko painaa kaasua ja ajaa ylinopeutta. Sovittiin tapaamiseen paikka, mihin kumpikin vaivattomasti pääsisi ja mihin kummallakin olisi samanpituinen matka. Kesäteatteriesitys saisi mennä menojaan, me tutustumme sen yhteydessä olevaan museoalueeseen. Museossa on sotakalustoa, lottatoimintaa, uittoa ja savottaa. Emme ole sopineet mitään "kukka rinnassa" - tuntomerkkiä vaan tapaamme summamutikassa portilla. Minulla on hänen kuvansa ja hänellä minun. Silti livenä kaikki tuntomerkit voivat kadota: toinen saattaa olla pidempi tai lyhyempi, leveämpi tai solakampi, harmaampi tai punakampi, totisempi tai nauravampi kuin kuvitteli. Kuva ei koskaan kerro olennaista olemuksesta ja persoonasta.
Kurvaan museon parķkipaikalle. Huh, autoja ei ole kuin yksi, sen täytyy olla hänen! Vilkaisen kelloa. Minuuttia vaille. Sydän jyskyttää. Rauhoitu!sanon itselleni. Et ole enää kuusitoistavuotias. Et myöskään ole astumassa alttarille, et ole tekemässä lopputenttiä eikä sinua uhkaa villieläin. Istun piilossa puolittain kuolleessa kulmassa ja kurkotan kaulaani. Silloin joku koputtaa oikeanpuoleiseen sivuikkunaan!
Avaan ikkunan. Tukkani on sekaisin, välähtää mielessäni. Hän on valehdellut! Eihän tuo voi olla hän!
- Anteeksi, rouva, mutta tämä on invalidipaikka. Onko teillä invalidikorttia?
Huh, läheltä piti. Rauhoitun sen verran, että nyökkään, peruutan auton ja vien sen parkkipaikan kauimpaan nurkkaan.
Paikalle ilmaantunut mieskin on hävinnyt. Nyt kun muistan, hänellähän oli huomioliivi. Turhaan säikyin.
Saan lukituksi autoni ja ympärilleni vilkuillen lähestyn porttia.Katsooko joku silmäpari nyt minua. Olen työssäni ollut suurten ihmisjoukkojen edessä mutta tällaisessa tilanteessa en ole ollut. Kun ajattelen tarkemmin, olen inhonnut esiintymistä, yrityksiä saada yleisö puolelleen. Nyt olen lomalla, uuden elämänvaiheen edessä. Enää ei tarvitse esiintyä.
Lopulta me tapasimme. Hän oli komeampi, oudompi, ujompi ja röyhkeämpi kuin kuvittelin. Hän oli vieras ja uusi, ennalta arvaamaton ja jännittävä. Istuimme kahden suurten puiden alla ja joimme alkoholitonta kuohuviiniä. Meillä oli aikaa kolme tuntia. Kiersimme lotta- ja sotakuvat, tunnustelimme savotta ja uittokalustoa ja koko ajan tiesimme toisen läsnä olon.
Me, maailmaan heitetyt, haimme järjestystä omaan sekasortoomme. Mielemme askaroivat menneessä ja tulevassa. Onko välimatka liian pitkä? Voinko luopua yksityisyydestäni, jota olen hellinyt niin kauan? Vastuu toisesta astuu voimaan heti. Miten käy seksin? Mitä lapsemme sanovat?
On vain otettava askel, rikottava tuttu kupla ja liu'uttava tuntemattomaan. Mokia on turha pelätä, niitä sattuu aina ja jokaiselle. Jos ei mitään toisenlaista yritä tehdä, ei myöskään tapahdu mitään. Jokainen vuodenaika seuraa toistaan, mutta joka kerta maiseman ja puiden värit ovat erilaisia, heleämpiä tai vivahteikkaampia. Se johtuu meistä, katsojasta ja kokijasta.
Hyvää matkaa, lukijani! Pidä silmät auki!
Aina-Tuulia
Lähettäjä Hannah - 1950 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Rollaattorimarssi
Mansen seniorit aloittivat viime vuonna rollaattori marssin arvokkaan ja turvallisen vanhuuden puolesta. Se onkin tarpeen, sillä ei ole kovinkaan arvokasta, turvallista saati kunniakasta, maata nälissään märässä vaipassa, jossain esperissä. Nyt muut paikkakunnat seuraavat Mansen antamaa esimerkkiä ja järkkäävät omia rollaattori marsseja. Hyvä niin. Aloitusvuosi jäi minulta harmillisesti väliin. Nyt olin kuitenkin mukana täysin palkein, vaikken rollaattoria vielä tarvitse, mutta osallistua kuulemma sai ilman ärhäkkää menopeliäkin.
Kokoonnuimme Pikku kakkosen puiston liepeille ja itse marssi sujui meiltä parilta tuhannelta vetreältä harmaalta pantterilta rutinoidusti, ryhdikkäästi ja hyvässä järjestyksessä. Marssimme puistosta Tammerkosken yli Laikun lavalle, eikä nuorison tai kenenkään muunkaan järjestämiä vasta marssijoita näkynyt. Eivät vissiin uskaltaneet uhmata meitä työnsankareita? Meitä jotka rakensivat hyvinvointivaltion, jota nyt alas ajetaan vauhdilla.
Kun, monen malliset menopelit polkaistiin vauhtiin, niin siinä olisi helvetin enkelitkin säikähtäneet ja luikkineet kerhotaloonsa piiloon, sillä niin päättäväisen näköistä porukan meno oli. Myös Elokapina olisi voinut ottaa oppia, miten liikenne pysäytetään rauhanomaisesti rollaattorein. Me emme tosin olleet mikään liivijengi, vaikka olisi kenties pitänyt sellainen perustaa. Sillä, liian monien seniori kansalaisen asioita, on hoidettu surkeasti isän maassamme. Monet saavat epäinhimillistä ja ihmisarvoa loukkaavaa kohtelua osakseen noissa espereissä, joissa raha on tärkeämpi kuin ihminen. Hallituksen sossu ministeri sai myös kuulla monesta suusta kunniansa ja ihan aiheesta.
Oli imartelevaa, kun parikin virkeää kasikymppistä yritti puoliväkisin pokata minua seiska kakkosta nuorukaista mukaansa pullakahville. Siinä olisi ollut voita molemmin puolin leipää, ajattelin hymyillen vanhalle sanonnalle. Kieltäydyin kuitenkin kohteliaasti ja päättäväisesti, vedoten olemattomiin kiireisiin. Toisaalta mieltä lämmitti ja rintaa röyhisti, että kyllä meikä pojalla näköjään olisi vielä vientiä ja kelpaisin naisille.
Balettia 4
Opettaja pyysi meitä esittelemään itsemme Gunnarille. Tuolle myöhässä tulleelle ja vielä naisille mieleiseksi kukonpojalle, jollaiseksi kateellisena hänet arvioin. Vai pitäisi tässä vielä itsensä myöhästelijälle esitellä funtsin nyreästi.
No, niin nyt ovat kaikki päivää tuttuja ja paikalla, joten voimme aloittaa, itse baletin alkeisiin perehtymisen. Monille tämä lienee jo tuttua, mutta ei kaikille. Sinä Kalervo taisit olla ainoa, kenellä ei ole aiempaa baletti taustaa. Joo, ei mitään hajua koko hommasta paitsi joku filmin pätkä, jonka katselin.
Käydään läpi varusteet mitä teidän tulee hankkia näin alkuun. Tein listan ensi alkuun tarvittavista varusteista, sekä termeistä jotka pitää oppia. Hmm. kovat kärkitossut ja pehmeät tossut, Trikoot sukkahousut, tanssi vyö ja tukihousut lueskelin listaa. Sitten allegro ripeästi ja adagio hitaasti jne. näinköhän ikinä oppisin nämä luultavasti ranskalaiset termit? Tuki housujen ja tanssi vyön kohdalla hiukan nauratti. Eikös ikäihmiset mummut ja papat tarvitse tukihousuja mietin.
Käydään sitten läpi baletti sanastoa. Asettukaa siihen Barren viereen. Minkä ihmeen barren hätäilin, mutta muut menivät peili seinustaa kiertävän tangon viereen seisomaan, niin minäkin. Tämä tulee teille vielä hyvin tutuksi ja tässä on hyvä aloittaa perustreenit. Myöhemmin siirrymme vaativampiin liike sarjoihin.
En malttanut olla kysymättä, millaisia ne vaativat liikkeet ovat. No esimerkiksi hyppy ilmaan eli Cabriole pas, jolloin napsautetaan jalkaterät yhteen ilmassa. Opettaja näytti liikkeen, joka näytti jotenkin hienolta, mutta oli varmaan pirun vaikea alokkaalle. Sitten spagaatti ja ballon eli hyppy ilmaan, jossa tavoitellaan vaikutelmaa, että ikään kuin jäätäisiin ilmaan. Tässä kohtaa mielikuvitukseni kävi jo ylikierroksilla. Siis jäädä ilmaan, näin itseni ilmaan pysähtyneenä kuin joissain sarjakuvissa.
Eka ja viimeinen baletti tuntini päättyi, siihen, että näin sieluni silmin hieman ylipainoisen itseni spagaatti asennossa pysähtyneenä ilmaan. Ei auta itku markkinoilla saati baletissa, pitänee keksiä muuta tekemistä, mietin. Baletti oli hieman pulskalle vartalolleni sittenkin epäsopiva harrastus. Se harmitti, kun kaikki kauniit ”kanaseni” jäivät Gunnar pässin hoidettaviksi, likisteltäviksi ja pyöritettäviksi.
Finito
Balettia 3
Menin ensimmäisiin treeneihin ja ihmettelin missä muut jätkät ovat. Olin yksin kahdeksan sorjan ja nätin, baletista kiinnostuneiden nuorten naisten keskellä. Olin siis ainoa miespuolinen koko porukassa. Apua tai ihan kivaa tarkemmin ajatellen. Tältä varmaan tuntuu ketusta, joka on päässyt "kanatarhaan" mellastamaan. Ajattelin sovinistisesti ja lipaisin huuliani. Toisaalta suuta kuivasi ja hermostutti, että miten tästä selviän, kun olen ainoa miespuolinen jäsen tässä ryhmässä.
Kurssin vetäjä asteli paikalle. Hän oli siro ihan ballerinan kokoinen ja näköinen mielestäni. Esiteltiin itsemme ja vähän kertoiltiin taustatietoja. Kaikilla naisilla oli jonkinlaista kokemusta, joskus nuorempana aloitetusta ja sitten lopahtaneesta baletti harrastuksesta ja halusivat nyt syventää taitojaan. En kehdannut mainita tanhu harrastukseni surkeaa lopputulosta, joten totesin, ettei minulla ollut oikeastaan mitään käsitystä baletista kuin se mitä olin elokuvassa nähnyt.
Ei se mitään alusta pitää muidenkin aloittaa, vaikka ovat aikaisemmin pikku tyttöinä olleet baletin alkeistunneilla. Se on kyllä harmi, ettei enempää nuoria miehiä kiinnostanut tulla kurssille. No, meidän on tyydyttävä nyt sinuun. Ei millään pahalla, oli hyvä, että sinä tulit. Muuten emme olisi voineet jatkaa. Tunsin itseni sillä hetkellä hyvin tärkeäksi persoonaksi.
Samalla hetkellä ovi aukesi ja sisään marssi nuori mies vetävin askelin. Täälläkö se baletti kurssi pidetään. Voihan nenä en ollut enää ainoa kukko tässä tarhassa. Hyvä, että tulit, voitko esitellä itsesi ja vähän kertoa tausta tietoja. Gunnar oli ollut poikasena baletti tunneilla, mutta keskeyttänyt tapaturman vuoksi. No niin, siinä tuli sitten oikein Gunnar pässi, tähän reviirilleni sotkemaan yksinoikeuttani naaraisiin. Funtsin kateellisena.
jatkuu