Perhosia vatsassa
torstai 3 marraskuu 2022
Kurkkua kuivaa ja jännittää. Kunpa en olisi ryhtynyt tähän. Onkohan tukkani hyvin, istuuko pellavamekko, näkyvätkö suonikohjuni? Olisi sittenkin pitänyt ottaa loiva permanentti. Ei, parempi pysyä tyylissä naturel, antaa huoleton vaikutelma, ikään kuin ei tässä tilanteessa mitään ihmeellistä olisi. Olen huolettomasti huoliteltu, ulkonäössä ripaus entistä punkkaria ja hippityttöä, vähän coolia sairaanhoitajatartyyliä, ja puolisporttinen look käy aina!
Tuntuuko tutulta? Ensitreffit jännittävät aina, vaikka tilanteeseen miten olisi itsensä psyykannut. Tuntuu kuin edelleen olisi se kuusitoistavuotias, joka äidiltä salaa meikkasi itsensä, kulki pimeällä kylätiellä käsikynkässä ystävättären kanssa ja jahtasi kioskin nurkalla poikia. Vaikka on aivan rehellisellä asialla, ei kuitenkaan kerro naapurille, että on lähdössä nettitreffeille.
Maisemat vilistävät. Matkaa edessä on sata viisikymmentä kilometriä. Kädet hikoavat.On pakko painaa kaasua ja ajaa ylinopeutta. Sovittiin tapaamiseen paikka, mihin kumpikin vaivattomasti pääsisi ja mihin kummallakin olisi samanpituinen matka. Kesäteatteriesitys saisi mennä menojaan, me tutustumme sen yhteydessä olevaan museoalueeseen. Museossa on sotakalustoa, lottatoimintaa, uittoa ja savottaa. Emme ole sopineet mitään "kukka rinnassa" - tuntomerkkiä vaan tapaamme summamutikassa portilla. Minulla on hänen kuvansa ja hänellä minun. Silti livenä kaikki tuntomerkit voivat kadota: toinen saattaa olla pidempi tai lyhyempi, leveämpi tai solakampi, harmaampi tai punakampi, totisempi tai nauravampi kuin kuvitteli. Kuva ei koskaan kerro olennaista olemuksesta ja persoonasta.
Kurvaan museon parķkipaikalle. Huh, autoja ei ole kuin yksi, sen täytyy olla hänen! Vilkaisen kelloa. Minuuttia vaille. Sydän jyskyttää. Rauhoitu!sanon itselleni. Et ole enää kuusitoistavuotias. Et myöskään ole astumassa alttarille, et ole tekemässä lopputenttiä eikä sinua uhkaa villieläin. Istun piilossa puolittain kuolleessa kulmassa ja kurkotan kaulaani. Silloin joku koputtaa oikeanpuoleiseen sivuikkunaan!
Avaan ikkunan. Tukkani on sekaisin, välähtää mielessäni. Hän on valehdellut! Eihän tuo voi olla hän!
- Anteeksi, rouva, mutta tämä on invalidipaikka. Onko teillä invalidikorttia?
Huh, läheltä piti. Rauhoitun sen verran, että nyökkään, peruutan auton ja vien sen parkkipaikan kauimpaan nurkkaan.
Paikalle ilmaantunut mieskin on hävinnyt. Nyt kun muistan, hänellähän oli huomioliivi. Turhaan säikyin.
Saan lukituksi autoni ja ympärilleni vilkuillen lähestyn porttia.Katsooko joku silmäpari nyt minua. Olen työssäni ollut suurten ihmisjoukkojen edessä mutta tällaisessa tilanteessa en ole ollut. Kun ajattelen tarkemmin, olen inhonnut esiintymistä, yrityksiä saada yleisö puolelleen. Nyt olen lomalla, uuden elämänvaiheen edessä. Enää ei tarvitse esiintyä.
Lopulta me tapasimme. Hän oli komeampi, oudompi, ujompi ja röyhkeämpi kuin kuvittelin. Hän oli vieras ja uusi, ennalta arvaamaton ja jännittävä. Istuimme kahden suurten puiden alla ja joimme alkoholitonta kuohuviiniä. Meillä oli aikaa kolme tuntia. Kiersimme lotta- ja sotakuvat, tunnustelimme savotta ja uittokalustoa ja koko ajan tiesimme toisen läsnä olon.
Me, maailmaan heitetyt, haimme järjestystä omaan sekasortoomme. Mielemme askaroivat menneessä ja tulevassa. Onko välimatka liian pitkä? Voinko luopua yksityisyydestäni, jota olen hellinyt niin kauan? Vastuu toisesta astuu voimaan heti. Miten käy seksin? Mitä lapsemme sanovat?
On vain otettava askel, rikottava tuttu kupla ja liu'uttava tuntemattomaan. Mokia on turha pelätä, niitä sattuu aina ja jokaiselle. Jos ei mitään toisenlaista yritä tehdä, ei myöskään tapahdu mitään. Jokainen vuodenaika seuraa toistaan, mutta joka kerta maiseman ja puiden värit ovat erilaisia, heleämpiä tai vivahteikkaampia. Se johtuu meistä, katsojasta ja kokijasta.
Hyvää matkaa, lukijani! Pidä silmät auki!
Aina-Tuulia
Lähettäjä Hannah - 1961 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Pesutupa 4
Tulin oikeastaan katsomaan, että mikä hässäkkä täällä oli, kun miehiä oli pesutuvan oven takana läjäpäin, mennessäni roskia viemään. Meinaan, kun minun vuoroni on heti sinun perääsi. Joo tosiaan sähkölukko ei toiminut ja yritettiin joukkovoimalla avata ovea, jokainen koitti avaimellaan tuloksetta. Soitin sitten huoltoon ja huollon mies kävi teippaamassa lukon niin, että ovea voi käyttää. Nyt olen aika paljon myöhässä, mutta eiköhän tässä keritä pyykit pesemään ja kuivaushuoneessa kuivattaa. Vai mitä tuumaat? Toki, ei minullakaan ole kuin yksi koneellinen, eikä meidän jälkeen tule ketään.
Hei, sun varpaastasi tulee verta ja sandaalisi on veressä. Totta tosiaan isovarpaasta oli vuotanut pari tippaa verta lattialle ja sandaaleihin. Hätäpäissäni potkaisin konetta, kun en saanut sitä toimimaan, tunnustin nolona. Se osui vissiin johonkin terävään kulmaan. Sehän täytyy tohtoroida. Pelastava enkelini otti ohjat, sanoen nyt mennään meille ja puhdistetaan varvas ja pipin päälle laitetaan laastari. Ei siinä mikään auttanut, kun haavoittunutta vietiin sidonta paikalle. Sidonta homma kävi tottuneesti ja hellästi. Sinulta tuo tohtorointi käy tottuneesti. Minulla on kolme villiä poikaa, joiden kolhuja ja haavoja joutui aikanaan paikkaamaan yhtenään.
Istuttiin siinä hetki hiljaa ja katseltiin toisiamme. Ellei sinulla ole mihinkään kiirus, niin minäpä kiehautan kahveet. No sehän sopii, mutta oikeastaan minun ne pitäisi tarjota kiitokseksi tohtoroinnista. Mitä turhia. Juodaan sumpit ja tutustutaan toisiimme. Tästä eteenpäin en kerro mitä tapahtui, mutta jokainen voi laittaa mielikuvituksen liikkeelle. Ei mielellään sitä likaista.
Eipä pyykkipäivä alkuhankaluuksien jälkeen, olisi paremmin voinut päättyä.
Pesutupa 3
Soitin taas uudelleen ennen syömään alkamista huoltoon, en siis siihen sossuun. Ihme tapahtui ja huoltohenkilö vastasi ja selitin asiani. Ei voi mitään ne sähkölukot ovat jonkun kaapin takana eikä sinne ole hänellä mitään asiaa. Asia vilpitön siis pyykkipäivä siirtyy tuumin.
Olin juuri nostamassa eilistä lämmitettyä lihapullaa suuhuni, kun kännykkä soi. Onhan pyykkituvan ovi auki, kuului huoltomiehen hieman moittiva ääni. Äkkiäpä tulit. Joo, olin juuri tuossa viereisessä yhtiössä ja tulin katsomaan. Eipä ollut äsken, vaikka yritimme avata sitä neljän miehen voimin. No täältä tullaan pyykin kanssa, odota siellä. Ruokailu sai jäädä toiseen kertaan, sillä pyykki oli tärkeämpi kuin nälän torjunta. Onneksi en ollut purkanut kassia.
Pulskan puoleinen huoltomies teippaili sähkölukon kohtaan teippi kerroksen, jotta ovi pysyisi auki. Tätä on ennenkin tehty, kun tekniikka on sakannut. Selvä pyy. Kokeilin vielä, että ovi pysyi todellakin auki. Olisi ollut ikävä jäädä pyykkitupaan vangiksi.
Homma pelitti hyvin, joten pääsin vihdoin itse asiaan. Avasin vesihanat, käänsin kytkimet ON-asentoon ja sujautin kolikon automaattiin. Laitoin pyykit isoon koneeseen ja annostelin pesuaineen ohjeen mukaan oikeaan lokeroon. Sitten tuli tenkkapoo: en saanut valittua pesuohjelmaa, eikä mikään tuntunut toimivan. Vääntelin ja kääntelin epätoivoisesti jokaista nappia ja kytkintä, mutta kone pysyi mykkänä. Hermot alkoivat kiristyä, ja hiki nousi otsalle sekä kainaloihin. Potkaisin viatonta konetta kylkeen ja sekös sattui isovarpaaseen kipeesti. Juuri kun itsehillintäni oli lopullisesti pettämäisillään, sisään astui pelastava enkeli. Hurmaavan näköinen nainen huomasi hätäni ja kysyi ennen kuin ehdin sanoa mitään: Eikö kone toimi? Vastasin, ettei toimi, ja että murheita oli riittänyt muutenkin, sillä aamulla en ollut saanut edes ovea auki. Katsotaanpa ensin sitä konetta, hän sanoi. Ai ai, tuon kytkimen pitää olla tässä asennossa. Noin — nyt voit valita ohjelman. Siinä oli selittelyn makua, kun virkoin, että tulee käytyä niin harvoin, etten muistanut enää juuri tuon kytkimen asentoa.
jatkuu
Pesutupa 2
Niinpä koitti sunnuntain pyykkipäivä ja minä olin masentunut, vaikka leijonat olivat voittaneet MM-kultaa viime viikolla ja elämä oli mukavasti mallillaan, tosin yksinäistä sellaista. Elämä on joskus kummallista, silloin kun pitäisi iloita, onkin masis miehen ainoana seurana.
Onneksi ei mikään syvä masennus painanut harteita, vaan mietin, johtuiko olotilani sittenkin ja kenties edessä olevasta rätti sulkeisesta. Pyykkikasa mahtui juuri ja juuri Ikean isoon kassiin. Marssin pitkin kellarin käytäviä melko painavaa kassia raapottaen pyykkituvan oven taakse. Sovitin avainta lukkoon ja mitä kummaa ovi ei auennut. No ei hätiä mitiä, onhan ulkona toinen ovi, siis sinne. Sama tulos en saanut ovea auki. Taloyhtiömme pihakeinussa istuskeli kolme asukasta, nauttien sunnuntain aurinkoisesta päivästä, turisemassa niitä näitä.
Mites on, kun tuo pyykkituvan ovi ei aukea. No pitäisihän sen olla auki. Niin pitäis, mutta kun ei aukea. Ukot nousivat ja lähdimme joukolla pyykkituvan oven taakse. Ensimmäinen pisti avaintaan lukkoon, sanoen kyllähän tämä aukeaa ja katsoi minua hiukan ylen katseella. Ei auennut ja sitten jokainen vuorollaan yritti. Olihan se näky, kun äijät yritti avata ovea, jokunen painava kirosanakin siinä lausuttiin. Sitten joku herroista muisti näin käyneen joskus aiemminkin, ettei sähkölukko ollut toiminut. Silloin oli huoltomies tullut hätiin. Sitten kirottiin joukolla uutta tekniikkaa, joka ei toiminut kuten pitäisi ja ihmeteltiin, että mitä varten pyykkituvassa pitää olla erikseen sähkölukko.
Niine hyvineni lampsin takaisin, hiljaa manaillen toimimatonta uutta tekniikkaa. Katsoin kuitenkin huollon päivystys numeron ja naputtelin sen kännyyni. Kotona heitin pyykkikassin kylppäriin ja suljin oven, ennen kuin kuvittelemani huokaisu, kuuluisi pyykkikorini suunnalta. Nälkäkin jo kolkutteli vatsan pohjassa, joten kaivoin eilisen murkinan tähteet jääkaapista lautaselle ja eikun mikroon lämpiämään. Niistä tulikin ihan kelpo annos nälkäiselle uuden tekniikan pettäneelle pyykkärille.
Huollon numero tuuttasi ja tuuttasi, taisi huolto ihminen olla nokosilla. No eipä auta itku markkinoilla ei. Pyykkipäivä siirtyi vai siirtyikö, se selviää ensi blokissa.
jatkuu.