Petri, Christina, Silja ja Janne
lauantai 5 marraskuu 2022
Pujahdin ensimmäiselle penkkiriville myöhässä, kävellessä leffateatteriin oli pari muuttujaa. Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia oli jo alkanut. Suht realistinen elokuva Jaakosta, joka on sokea ja rinnasta alaspäin halvaantunut, umpirakastunut mies. Jaakko juttelee puhelimessa Sirpan kanssa päivittäin, mikä on molemmille päivän tärkeä kohokohta. Jaakko päättää lopultakin tavata Sirpan. Tuumasta toimeen hän lähtee Sirpan luo ilman avustajaa ja matkalla hän tarvitsee muiden ihmisten apua. Miten Jaakon käy?
Jaakkoa näyttelevä Petri Poikolainen sairastaa myös ms-tautia ja on sokea. Poikolaiselle ja elokuvalle on sadellut roppakaupalla palkintoja. Nokialaisnäyttelijä ja puolijulkkis on sairauseläkkeellä. Poikolainen on juuri oikea henkilö tulkitsemaan Jaakon roolia, hänellä on paljon annettavaa. Myös Petri Poikolainen kaipaa rakkautta ja läheisyyttä elämässään.
“– Ei ole merkitystä, onko ihminen vammainen tai terve. Kaikki me olemme yhtä arvokkaita. Ja meidän haaveemme ovat samat.”
Pulmusissa näytellyt Christina Applegate ei hyväksy ms-sairauttaan ja häntä diagnoosi suututtaa. Elopainoa Christina Applegatille on kertynyt 18 kiloa lisää, liikkuminen tuottaa ongelmia. Hän menetti omien sanojensa mukaan elämänsä, kun taas Janne Harjula ja Silja Kerttula saivat uuden elämän ja uuden rakkauden.
Kuinka suurella todennäköisyydellä tapaat entisen jääkiekkoilijan? Ja vielä taksissa? Ja köröttelet 4 tuntia yhdessä kuntoutukseen. Silja Kerttula pääsi kuntoutukseen Maskuun, tosin taksin hän saisi jakaa toisen ihmisen kanssa. Siljasta kohtalolla oli sormensa pelissä, kun taksin takapenkille istahti Janne Harjula.
Kun Janne oli 24-vuotias, hän tunsi, että jokin oli hullusti: hänellä todettiin ms-tauti. Elämä oli ollut yhtä härdelliä. Jannen elämä muuttui täysin, pintaliitoelämä sai jäädä. Janne tutkiskelee elämäänsä aivan eri perspektiivistä kuin aiemmin. Hän huomasi, että jokaisessa meissä on jotain hyvää ja arvokasta. Jokaiselta voi oppia. Elämä tulee just sellaisena kuin tulee.
Heistä tuli parhaat ystävät, rakkaus kasvoi ja syveni. Vuoden kuluttua he muuttivat yhteen ja kahden vuoden kuluttua ensitapaamisesta vietettiin häitä, naimisissa he ovat olleet reilut 7 vuotta.
Janne on aivan helmi, hän on puolisonsa omaishoitaja ja huolehtii siitä, että Silja pääsee sänkyyn, vessaan ja pyörätuoliin ja saa hoidettua askareita.
Silja ja Janne ovat molemmat hyviä tyyppejä, jotka elävät hetkessä. Heillä ei ole kiire mihinkään. Siljalla ja Jannella on positiivinen elämänasenne ja he hyväksyvät kaiken, mitä elämä tuo tullessaan.
“Kai onnellinen parisuhde on yksi elämän perusasioista. Ei paksu tilipussi tee onnelliseksi, vaan se että ihminen tulee nähdyksi ja hyväksytyksi.
Lähteet:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/11/03/ms-tauti-antoi-meille-uuden-elaman
https://www.helsinginuutiset.fi/teemat/4150834
https://www.is.fi/viihde/art-2000008315187.html
https://www.is.fi/viihde/art-2000008239203.html
Lähettäjä Toimitus - 2767 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Deittailu palstat
Tulla tupsahti mieleeni tai tuuli kuiskasi korvaani jostain tuolta Pispalan harjun takaa, että mikä oikeastaan on tärkeää näillä treffi ja deittailu foorumeilla. Mikä on se koukku, johon ”saalistettava” lankeaa. Onko se profiili, missä kerrotaan itsestä parhaat puolet ja niin no huonojahan ei itsessä yleensä olekaan, vaan niissä muissa, sehän nyt on selvää kuin pläkki. Pureeko monipuolinen profiili, joka iskee syvälle lukijan alitajuntaan ja herättääkö se vastustamatonta lumoa lukijassa? Vai sellainen asiapitoinen, missä esitellään itsensä jämptisti totuudessa tiukasti pysyen ja toiveensa vastakkaisesta sukupuolesta, vai lyhyt ja ytimekäs, kas voi veikkonen tai siskonen siinä pulma?
Entä sitten foto eli omakuva ei jonkun muun, joka on vähän näköinen, mutta nätimpi. Kuva saisi olla vähintään muutaman vuoden mieluummin uusi ei vuosikymmeniä vanha? Pitäisikö ennen potrettipajalle menemistä, mennä paikalliseen tuttuun tälläämön, tai koukata pääkaupungin hienostuneen mösjöö Mossen kauneussalongin kautta? Siis sinne missä syvimmät rypyt silotellaan, paklataan tasaisiksi ja nassu meikataan kaiken taiteen sääntöjen mukaisesti viimeisen päälle nätiksi? Siinä, kun pärstä on kummasti nuorentunut. Niin eikös jalka nouse keveämmin ja on kivaa, kun tutut eivät enää tunne, mutta potretista on tullut ah ja ooh niin houkutteleva, joka takaa vastakkaisen sukupuolen mielenkiinnon deitti ilmoitukseen.
Rakkaus mysteeri vai ei
Mieleeni putka sana rakkaus, vaikkehti tiedän mitä rakkaus on. Sellaista tunnetta kuin rakkaus, olen kuitenkin kokenut joskus kauan sitten. Sen jälkeen on ollut ihastuksia, mutta ei tunnetta kuin silloin. Toivon, että kokosi tuon tunteen, edes kerran elämässään. Olen kate niille, jotka ovat rakastuneesti aina eri ihmiseenen ja ovat kaikki rakastuneet uudelleen samaan ihmiseen. Niinpä ajattelin pureutua tuon ilmiön ytimeen, siis, ei kun suoraan syvään päätyyn. Mitäpä sitä suotta himmaila ja pulikoida lasten altaassa. Siksi halun tietää ja pohtia, ennen kuin kuolen, mitä rakkaus on.
Nyt kyllä taisin haksahtaa vaikeaan aiheeseen ja mieleen hiipii epäilys, joku pikkupiru jo kuiskutteleekin korvaani, että peräänny hyvän sään aikaan, sillä aihe on kuolemanvakava. Mutta, yritetään edelleen mysteerin nimeltä rakkaus mysteeriä. Mitä tekee, tulee tuo mystinen tunne ihmisen mieleen. Siispä palaan muistoissani kymmenenien vuosien taa. Vieläkin se tuntuu jossain, tosin hyvin haaleana. Tuli, se oli polttavaa, kaiken kattavaa hurmiota, koko este ylitettiin kepeästi ja aivan kaikki oli mahdollista. Ikään kuin olisi leijunut ilmassa ja kaikki muu, hän oli tyhjänpäiväistä. At se rakkaus kai on. siinäkö se oli koko mysteeri? Olisiko kuitenkin syytä huomioita ja voisin kuolla levollisin mielin? Tässäkö tämä nyt oikein oli, mietin häkeltyneenä? Selvitin rakkauden ihmeen tuosta vain, hurraa. Eihän se ollut edes vaikeaa. Toki rakkauteen kuuluu niin paljon muutakin, mutta se olisi paksun kirjan aihe se. Mutta, miksi rakkaus ei kestänyt ikuisesti? Se lieneekin toinen asia mitä pitäisi pohtia tarkemmin, joskus toiste.
Joillakin onnekkailla rakkaus on kuulemma kestänyt vuosikymmeniä, jopa kuolemaan asti, näin väitetään. Mitä sitä epäilemään. Sellaista onkseni hyvä elämä, joka on kuitenkin niin lyhyt? Toki hyvää elämää voi elää ilman rakkautta, mutta se on kenties tylsempää ilman sitä kaikkivoipaista rakkauden tunnetta?
Seurustelu ennen ja nyt osa 3
Niinpä niin kohtaloko se meitä johdattelee, vai ovatko omat valintamme kohtalomme? Kuka näistä ihmisen tulevista kohtaloista tietää. Veikkaan ettei kukaan tiedä varmasti tulevaa.
Ainakin minusta on tuntunut, ettei ihminen ole välttämättä sidottu yhden kanssa elämään. On kuitenkin onni, jos löytää kumppanin, jonka kanssa voi elää koko elämänsä ajan. Toisaalta äitini sanoi, poika ei se kumppani yleensä, vaihtamalla parane. Näin muistan, vaikka olikohan se oma eroaminen liian helppoa, etenkin kun ei ollut lapsia? Aika kultaa onneksi muistot ja hioo rosot sileiksi. jos ei nyt ihan kultareunaisiksi, niin ainakin muistoiksi.
Nykyään kaikki ikäisteni kanssa seurusteluun liittyvät asiat tuntuvat sellaisilta, että politiikasta, rahasta, eläteistä, lapsista, uskonnosta, ulkonäöstä, maahanmuuttajista ja jopa salaliittoteorioista on oltava tismalleen samaa mieltä, ellei ole niin seurustelu lopahtaa alkumetreillä. Vaikka em. asioista keskustelisi päivittäin, niin tuskin se muuttaisi mitään. Erilaisille näkemyksille ei tunnu olevan sijaa. Olemmeko vanhemmiten tulleet täysin suvaitsemattomiksi erilaisille mielipiteille, emmekä osaa tai pysty keskustelemaan ja seurustelemaan ilman mitään ennakko odotuksia? En tiedä? Tylsältä tuntuisi elämä, jos aina oltaisiin yhtä mieltä eli joo ja kyllä näin on ihmisiä. Kyllä pikku säpinää pitää olla muutoinkin kuin sängyssä.
Olisiko niin, että järki, jos sitä ny on ollutkaan, palannut päähän, kun on alapää lakannut osittain toimimasta? Silloin jää enempi aikaa ajatteluun. Alapään toiminta häiriö, on tämä iän tuoma kirous miehellä. Vanhemmiten täytyy kuitenkin katsoa hyvinkin tarkkaan, kenen kelkan etupenkille ahterinsa asettaa. Suuriin erehdyksiin ei ole tällä iällä oikein varaa, sillä aika käy vähiin. Tiedä hänestä, tämä on vaikea aihe.
Ainoastaan kuvottavalle rasismille sanon jyrkästi ei, se ei käy minun pirtaani, sillä olemme kaikki samaa ihmisrotua Homo sabiens uskonnosta, alkuperästä, ihon väristä tai jostain muusta syystä erilaisia, niin silti ihmisiä kaikki tyynni. Se joka luulee olevansa toista ihmistä arvokkaampi, on pahasti eksyksissä ihmisyyden käsitteestä.