Sanojen voima
perjantai 25 marraskuu 2022
Olen nyt seikkailut nettideittailun ihmeellisessä maailmassa puolisen vuotta. Monia asioita olen kummastellut ja pohtinut. Samalla olen analysoinut omia tuntemuksiani ja syitä siihen, miksi olen ryhtynyt tähän mielenkiintoiseen ihmissuhdepeliin. Ensimmäisinä kuukausina yksin jäätyäni en olisi edes jaksanut ajatella mitään mahdollisuutta tai toivoa siitä, että voisin vielä solmia merkittävän ihmissuhteen. Juuri silloin oli kuitenkin huutavin ikävä toisen ihmisen läheisyyttä, joka lievittäisi sitä yksinäisyyden ja tyhjyyden tunnetta, joka oli kuin harmaa sumu ympärilläni.
Eräs tuttavani kysyi viime kesänä, istuessamme yhteissaunan terassilla, olinko miettinyt mahdollista uutta suhdetta. Reaktioni oli tietenkin hämmästynyt ja torjuva. Miten minä löytäisin ketään, joka olisi sopiva minulle, tai minä hänelle. Eihän tämänikäinen enää käy missään sellaisissa riennoissa, jossa voisi tavata mahdollisia kumppaniehdokkaita. Netissä, ehdotti hän ja lisäsi vielä, että sieltähän nuoretkin hakevat nykyisin seuraa. Hänkin oli aikoinaan löytänyt nykyisen miehensä nettitreffien kautta ja hyvän miehen olikin saanut. Alun torjunnan jälkeen mieleni alkoi kuitenkin askarrella nettideittailun mahdollisuuksissa. Ensiksi tuli mieleeni tori.fi sivusto. Hirtehisesti kuvittelin ilmoitusta torin sivulle:” Lahjoitetaan hyvään ihmissuhteeseen vähän käytetty (vähän käytetty/54-vuotta avioliitossa) leskivaimo. On vielä täydessä terässä, vaikka varaosia on laitettu sinne ja tänne. Koulutuskaan ei enää muuta sen luonnetta, on se mikä on ja hyvä niin. Ainoastaan tapaamisoikeus yhteisesti sovitussa paikassa”. No joo, eihän se tori mikään deittifoorumi ole, joten paneudutaanpa asiallisesti tähän vakavaan aiheeseen.
Ensimmäinen nettialusta oli eri kuin tämä, 50plusmatch, mutta tuntui aluksi mielenkiintoiselta. Sen tiedot oli ryhmitelty hyvin tiukasti strukturoiden. Se oli kuin jonkin tutkimuksen kyselykaavake. Sellainen se todellisuudessa olikin. Sivuston pitäjä pystyi siirtämään osan tiedoista jonkinlaiseen generaattoriin, joka generoi heti ja erehtymättä, ketkä ehdokkaat olivat sinulle sopivat ja kuinka paljon teillä on yhteistä. Ajan oloon aloin kyllästyä sivun kaavamaisuuteen, mutta samalla se antoi minulle työkaluja karsia ja analysoida mahdollisuuksiani jonkun tietyn nimimerkin kanssa. Onko kaikkiin osioihin vaivauduttu vastaamaan, jos ei, niin heti alkoi raksuttaa, onko hänellä mitään kerrottavaa, osaako hän ilmaista itseään ja miten hän ilmaisee vapaassa tekstissä, mitä hän jättää kertomatta tai kertooko kaunistellun version. Minusta kyky ilmaista kirjallisesti itseään, on hyvin valaisevaa ja kertoo tekstiä enemmän kirjoittajastaan.
Meillä kaikilla on tietynlainen opittu ja omaksuttu äidinkieli, jota ei voi täysin piilottaa, vaan jossakin kohtaa tekstissämme se pulpahtaa esiin. Se ilmenee lauserakenteina ja sanoina, joita me yleensä arkielämässämme käytämme. Jos vastapelurin sanastossa on sanoja, jotka saavat minut kummastumaan ja pohtimaan sanan merkitystä, nyt en puhu mistään murre-eroista, tai merkitystä omassa äidinkielessäni, suuri ristiriita panee hälytyskellot soimaan. Juuri tämä hälytyskello on saanut minut lopettamaan jonkun orastavan tuttavuuden lyhyeen. Olenko kulkenut onneni ohi, vai välttynyt turhilta murheilta, kukapa tietänee.
Tällä nykyisellä sivustolla on mahdollisuus kertoa itsestään enemmän vapaamuotoisesti. Se voi olla joillekin mahdollisuus, kun taas toisille ahdistava välttämättömyys. Kuitenkin tälläkin sivulla teemme ikään kuin kauppaa. Yritämme tuoda itsemme esiin niin hyvässä valossa kuin mahdollista. On tunne kuin somistaisimme näyteikkunan houkuttelevaksi, jotta ostajat ryntäisivät suurin joukoin sisälle liikkeeseen valitsemaan mieleisensä hyödykkeen. Itse kukin meistä pyrkii samalla miettimään ja valitsemaan ehdolla olevista vaihtoehdoista hänelle sopivimman. Kummassakin roolissa, myyjänä ja ostajana, hyödynnämme olemassa olevia sanoja. Yksinäisyys ja läheisen ihmissuhteen kaipuu ovat inhimillisiä tunteita, jotka ovat ajankohtaisia meille kaikille, koska olemme liittyneet tälle sivustolle. Kunnioittakaamme kanssakulkijoidemme ja omia tunteitamme suhtautumalla tähän nettideittailuunkin lämpimän kriittisesti ja harkituilla sanoilla.
Lähettäjä Lisbeth - 1760 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Seurustelu ennen ja nyt
Aika kiitää ja me sen mukana, vaikka kuinka yrittäisi jarrutella, niin silti vanhenemme melkoisella vauhdilla. Siksi on hyvä pysähtyä muistelemaan aikoja, jolloin aikaa tuntui olevan edessä päin, vaikka muille jakaa.
Voi niitä, nuoruuden kultaisia aikoja, kun ei vielä päässyt aikuisten rientoihin, maistamaan nuoren mielestä oikeaa elämää. Silloin ikärasismi rasitti menevää mieltä. Ravintolat ja tanssit ennen rippikoulua olivat saavuttamattomia unelmia. Tuntui, että aika matelee kuin höyryjuna, joka pysähtelee pysäkiltä toiselle kuin olisivat hiilet loppuneet tulipesästä. Aika tuo aineeton elementti ei vain rientänyt, vaikka nuoren mieli tahtoi jo aikuisten maailmaan, missä kaikki tuntui olevan sallittua.
Vanhaan hyvään aikaan, kun olin vielä nuori ja komea, mutta nyt enää komea näin kai voisi pikku vitsinä tai omahyväisesti sanoa. Ainakin tuntuu siltä, kun muistelen sen aikaista seurustelu vilkkautta. Kyllä silloin nuorempana oli vientiä, melkoista kiitoa naisten kanssa ja myös vaarallisia suhteita sekä tilanteita. Ne vaarat aiheutuivat mustasukkaisista kavereista, jotka katsoivat omistavansa naisen, jonka kanssa tanssin. Kyllä lievä mustasukkaisuus on hyväksyttävää, mutta toisen omistaminen ei. Eihän se mukavalta tunnu, kun joku on liiallisesti kiinnostunut toisen kumppanista ja yrittää virittää silmäpeliä, vaikka toinen istuu vieressä. Pelkkä naisen tanssittaminen ei mielestäni, ole syy mustasukkaisuuteen. No, jos toinen on mennäkseen, niin kyllä hän menee, ei siinä itku auta. Parempi oli, kun meni, sillä toisen pettäminen, on katalaa touhua.
jatkuu
Ennen vanhaan
Ennen vanhaan kuten niin usein painokkaasti lausutaan, oli kaikki paremmin. Kyllä oli ainakin mitä seurusteluun vastakkaisen sukupuolen suhteen tulee, niin nuoruus oli minulle ja käsittääkseni monille muille kiireistä teerenpeli aikaa. Nyt vanhemmiten onkin hiljaista.
Muusta nykyisin muka paremmasta elämästä en oikeastaan tiedä. Silloin ennen hyvään vanhaan aikaan oli töitä kaikille toisin kuin nyt, eikä ketään jätetty. Luontoa ei oltu, vielä pilattu ja sitä riitti. Talvet olivat talvia ja kesät kesiä, helleaaltoja tuskin nimeksikään Euroopassa. Talvet ovat nykyään pelkkää harmaata syksyä. Olemme pilaamassa ainutlaatuisen asuinpaikkamme tässä kaikkeudessa. Täytyy muistaa, ettemme pääse tältä avaruudessa kiitävästä kivi pallerosta nimeltään Maa, jota peittää ohuen ohut ilmakupla, millekään muulle planeetalle pakoon pilaamaan sitäkin. Meidän ei tarvitse pelätä inhoja avaruudesta tulevia sotaisia muukalaisia, jotka tuhoaisivat planeettamme, koska teemme sen vapaaehtoisesti ihan itse.
No, nykyisin tekniikka on mennyt jättiaskelin eteenpäin ja kaikilla älypuhelimet hip hei, tätä riemua ja lystiä, kun päivityksiä tulee solkenaan. Entä sitten ne kaikenlaiset applikaatiot, joita riittää joka lähtöön, ne vasta lystejä ovat. Jopa hammasharjan käytölle on oma sovellus.
Tuntuu kuin älypuhelimen, tekoälyn ja chattien kanssa on kivampi seukata heti aamusta yömyöhään kuin oikean ihmisen kanssa. Tekniset vempaimet kehittyvät, niin ettei tämmöinen hidas hämäläis ukko tahdo perässä pysyä. Entä me? Pohjimmiltaan ihminen ei ole kehittynyt yhtään viisaammaksi. Ahneus ja sotaisuus jatkavat voittokulkuaan. Jotenkin kaikki muukin planeetalla tuntuu olevan jotenkin vinksallaan, Luotan kuitenkin, siihen että näin viime hetkillä viisastumme sen verran ja pystymme vielä pysäyttämään tämän hullunmyllyn. Vai olemmeko polkaisseet sellaisen oravanpyörän pyörimään, mitä ei saa enää pysähtymään? Ellemme siihen kykene niin sitä niitämme mitä kylvimme ja aikamme on ohi planeetan valtiaina. Pallomme valtiaiden paikan ottavat planeettamme ilmastonmuutosta ja luonto katoa kestävämmät lajit kuten esimerkiksi torakat, muurahaiset, punkit ja rotat ym. sitkeät otukset.
Seurustelun saralla kohdallani onkin tapahtunut jyrkkä taantuma, seurustelu lama on kolkuttanut sähköpostissa. Kyllä luulisi tällä iällä löytyvän kumppani, jos ei ihan sitä prinsessaa, niin kelpo ihminen ainakin. Mutta varteen otettavilla immeisillä on, jos jonkinlaista estettä ja syytä, ettei seukkaaminen ota onnistuakseen. Epäilen, että älypuhelin ja muut uudet tekoäly sovellukset ovat syrjäyttäneet vanhanaikaisen seurustelu kulttuurin?
Muistot
Muisti tuppaa heikentyä, kun ikää karttuu. Huomasin sen ikävän tosiasian, kun en muistanut millään ensi suudelmaa, vaikka sanotaan, että kyllä vanhat asiat muistaa paremmin kuin uudet. Niinhän sitä luulisi, mutta että näinkin tärkeä asia, joillekin jopa maata kaatava muisto katoaa elämän historian aamuhämärästä noin vain. Se on katastrofi, ettei muista ketä suuteli ensi kertaa. Voiko sitä mennä hautaankaan hyvillä mielin ja levollisesti, jos ei tuota muista?
Seuraavaksi aloin selata ilmeisesti jo horjuvan muistipankkini seurustelu osastoa. Ei taaskaan tullut mieleen kenestä naapurin likasta tykkäsin tsi suutelin ensimmäisenä. Kuusivuotiaana, jolloin aloin tykkäämään tytöistä toisin kuin poika kaverini, jotka inhosivat likkoja. Naapurustossa oli ikäisiäni likkoja pilvin pimein, sillä 50-luvulla oli vielä suurperheitä, toisin kuin tänään lukuun ottamatta joitain käsittääkseni uskonnollisia alueita, missä suurperheet ovat vielä voimissaan.
Kaiholla muistelin kuusivuotis aikoja, silloin oli valinnan varaa, koska olin jostain kumman syystä suosittu likkojen keskuudessa. Minut haluttiin aina likkojen leikkeihin. Pyörittämään narua, kuurupiiloon etsijäksi tai piirtämään ruutuja kovaan sorakatuun, koska heidän mielestään olin vahva ja pystyin raapustamaan isolla naulalla syvemmät rajat ruutuihin kuin heikot tytöt. Niinpä raadoin niska limassa ja otsa hiessä narun toisessa päässä jonkun isomman likan kanssa tai raaputin ruutuja tien pintaan. Sitten- yksi koululaistyttö keksi liidun, jolla sai lipeällä kyllästettyyn soratiehen piirrettyä ruudut kätevämmin. Enkä saanut enää sen jälkeen ylpeillä pätevänä hyppy ruutujen kaivertajana.
Siihen aikaan ei ollut juurikaan autoja kotinurkkien teillä huristelemassa, joten kadut, isommat pihat ja lukuisat rakentamattomat alueet olivat lapsien leikkipaikkoja. Taisivat likat hyväksi käyttää hyvä sydämisyyttäni ja alttiutta kehuille ”kyllä olet vahva jne” hyväkseen. Näin varhain likat jo pyörittivät poikalasta kuin litran mittaa. Siinä suhteessa tytöt olivat ilmeisesti sen ikäisinä meitä kloppeja fiksumpia ja sitä he suurimmaksi osaksi luultavasti, ovat valitettavasti tai onneksi vieläkin?
Ensi suukkoa huulille tai edes hipaisua poskelle en vain saanut kirvelläkään päähäni. Kyllä harmittaa, etten pitänyt päiväkirjaa sen jälkeen, kun opin kirjoittamaan, silloin olisin vielä muistanut tämän äärettömän tärkeän asian ja nyt voisin sieltä ”paksusta tyttökalenteristani” tsekata suukot ja kaiken muun kivan mitä likkojen kanssa on kahden tehty.