Sanojen voima
perjantai 25 marraskuu 2022
Olen nyt seikkailut nettideittailun ihmeellisessä maailmassa puolisen vuotta. Monia asioita olen kummastellut ja pohtinut. Samalla olen analysoinut omia tuntemuksiani ja syitä siihen, miksi olen ryhtynyt tähän mielenkiintoiseen ihmissuhdepeliin. Ensimmäisinä kuukausina yksin jäätyäni en olisi edes jaksanut ajatella mitään mahdollisuutta tai toivoa siitä, että voisin vielä solmia merkittävän ihmissuhteen. Juuri silloin oli kuitenkin huutavin ikävä toisen ihmisen läheisyyttä, joka lievittäisi sitä yksinäisyyden ja tyhjyyden tunnetta, joka oli kuin harmaa sumu ympärilläni.
Eräs tuttavani kysyi viime kesänä, istuessamme yhteissaunan terassilla, olinko miettinyt mahdollista uutta suhdetta. Reaktioni oli tietenkin hämmästynyt ja torjuva. Miten minä löytäisin ketään, joka olisi sopiva minulle, tai minä hänelle. Eihän tämänikäinen enää käy missään sellaisissa riennoissa, jossa voisi tavata mahdollisia kumppaniehdokkaita. Netissä, ehdotti hän ja lisäsi vielä, että sieltähän nuoretkin hakevat nykyisin seuraa. Hänkin oli aikoinaan löytänyt nykyisen miehensä nettitreffien kautta ja hyvän miehen olikin saanut. Alun torjunnan jälkeen mieleni alkoi kuitenkin askarrella nettideittailun mahdollisuuksissa. Ensiksi tuli mieleeni tori.fi sivusto. Hirtehisesti kuvittelin ilmoitusta torin sivulle:” Lahjoitetaan hyvään ihmissuhteeseen vähän käytetty (vähän käytetty/54-vuotta avioliitossa) leskivaimo. On vielä täydessä terässä, vaikka varaosia on laitettu sinne ja tänne. Koulutuskaan ei enää muuta sen luonnetta, on se mikä on ja hyvä niin. Ainoastaan tapaamisoikeus yhteisesti sovitussa paikassa”. No joo, eihän se tori mikään deittifoorumi ole, joten paneudutaanpa asiallisesti tähän vakavaan aiheeseen.
Ensimmäinen nettialusta oli eri kuin tämä, 50plusmatch, mutta tuntui aluksi mielenkiintoiselta. Sen tiedot oli ryhmitelty hyvin tiukasti strukturoiden. Se oli kuin jonkin tutkimuksen kyselykaavake. Sellainen se todellisuudessa olikin. Sivuston pitäjä pystyi siirtämään osan tiedoista jonkinlaiseen generaattoriin, joka generoi heti ja erehtymättä, ketkä ehdokkaat olivat sinulle sopivat ja kuinka paljon teillä on yhteistä. Ajan oloon aloin kyllästyä sivun kaavamaisuuteen, mutta samalla se antoi minulle työkaluja karsia ja analysoida mahdollisuuksiani jonkun tietyn nimimerkin kanssa. Onko kaikkiin osioihin vaivauduttu vastaamaan, jos ei, niin heti alkoi raksuttaa, onko hänellä mitään kerrottavaa, osaako hän ilmaista itseään ja miten hän ilmaisee vapaassa tekstissä, mitä hän jättää kertomatta tai kertooko kaunistellun version. Minusta kyky ilmaista kirjallisesti itseään, on hyvin valaisevaa ja kertoo tekstiä enemmän kirjoittajastaan.
Meillä kaikilla on tietynlainen opittu ja omaksuttu äidinkieli, jota ei voi täysin piilottaa, vaan jossakin kohtaa tekstissämme se pulpahtaa esiin. Se ilmenee lauserakenteina ja sanoina, joita me yleensä arkielämässämme käytämme. Jos vastapelurin sanastossa on sanoja, jotka saavat minut kummastumaan ja pohtimaan sanan merkitystä, nyt en puhu mistään murre-eroista, tai merkitystä omassa äidinkielessäni, suuri ristiriita panee hälytyskellot soimaan. Juuri tämä hälytyskello on saanut minut lopettamaan jonkun orastavan tuttavuuden lyhyeen. Olenko kulkenut onneni ohi, vai välttynyt turhilta murheilta, kukapa tietänee.
Tällä nykyisellä sivustolla on mahdollisuus kertoa itsestään enemmän vapaamuotoisesti. Se voi olla joillekin mahdollisuus, kun taas toisille ahdistava välttämättömyys. Kuitenkin tälläkin sivulla teemme ikään kuin kauppaa. Yritämme tuoda itsemme esiin niin hyvässä valossa kuin mahdollista. On tunne kuin somistaisimme näyteikkunan houkuttelevaksi, jotta ostajat ryntäisivät suurin joukoin sisälle liikkeeseen valitsemaan mieleisensä hyödykkeen. Itse kukin meistä pyrkii samalla miettimään ja valitsemaan ehdolla olevista vaihtoehdoista hänelle sopivimman. Kummassakin roolissa, myyjänä ja ostajana, hyödynnämme olemassa olevia sanoja. Yksinäisyys ja läheisen ihmissuhteen kaipuu ovat inhimillisiä tunteita, jotka ovat ajankohtaisia meille kaikille, koska olemme liittyneet tälle sivustolle. Kunnioittakaamme kanssakulkijoidemme ja omia tunteitamme suhtautumalla tähän nettideittailuunkin lämpimän kriittisesti ja harkituilla sanoilla.
Lähettäjä Lisbeth - 1684 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Muistojen raunioilla 6
Pienen poikamies boxin siivous ei kauaa kestänyt. Oli sovittu kuudeksi ja aikaa oli vielä jäänyt runsaasti siivouksen jälkeen. Odottelu on yhtä helvettiä, kun minuutti tuntuu tunnilta. Kaikki odottamaan joutuneet tietävät, miten tuskastuttavaa, se on. Siinä vierasta odotellessa, tajusin etten tiennyt kiinnostuksen kohteesta oikeastaan yhtään mitään. Olin tavannut häntä vain sattumoisin kotokadulla ja pysäkillä, en edes nimeä ollut kysynyt.
Hänen ikäänsä en oikein osannut arvioida, oletin hänen olevan kuitenkin minua vanhempi, vaikka olin arvioinut hänen olevan korkeintaan parikymppinen eli minua pari vuotta vanhempi. Häkellyttävän kaunis hän mielestäni kuitenkin oli. En osannut silloin, enkä vieläkään arvioida naisen ikää. Hän lienee muuttanut maisemiin vasta vähän aikaa sitten, sillä en ollut nähnyt aiemmin näillä nurkilla.
Pyyhin pölyt, oioin mattoa, asettelin pöydän kattausta ja tarkistaessani levysoittimen levyn kuntoa jo vissiin kolmatta kertaa, kuului vihdoin ja viimein ovikellon pirinä tasan kello kuusi. Säikähdin ja meinasin pudottaa kahvi pannun, jota olin kiikuttamassa pöytään ja olin kompastua maton kulmaan. Pääsin ovelle ehjänä, sipaisin hiuksia ojennukseen ja avasin oveni. Sisään astui hän ja joku pieni tyttö. Olo tuntui puulla päähän lyödyltä. Tällaista en tosiaan ollut odottanut, vilkaisin vielä ovesta kadulle, odottaen, tulisiko kenties aviomies perässä. Ei näkynyt, joten suljin oven. Otin vieraiden päällysvaatteet ja asettelin ne naulakkoon kuin herrasmies konsanaan.
Terve! Ei kai haittaa, että otin tämän nuorimmaiseni tämän Pirjon eli Pipsan mukaan katsomaan naapurin setää? Minä olen Paatsaman Irmeli eli Inkku. Vanhempia muksuja ei naapurin setä kiinnostanut, kun tellusta tulee joku lasten ohjelma. Toinnuin hitaasti, mutta valehtelin nopeasti, ettei Pipsan mukana olo haittaa yhtään. Minä olen Petterssonin Pekka, kiva että pääsitte. Edelleen hieman päästä pyörällä, tästä yllättävästä käänteestä, pyysin heitä istumaan herkkupöydän ääreen.
Jatkuu
Muistojen raunioilla 5
Työaika loppui vihdoin viimein, viimeinen tunti oli tuntunut ikuisuudelta. Leimasin kellokortin ja pistelin kiireen vilkkaan Nysse pysäkille. Nyssessä viimeistelin ostoslistaa, millä hurmata naisen kuin naisen. Näin helposti sitä tulee ajateltua suuria pikku hurmiossa. Tarvitsisiko käydä pitkäripaisessa ostamassa jotain makeaa likööriä tai mitä ihmettä kahvittelun jälkeen oikein tarjoaisin?
Isolla kirkolla poikkesin ensin Stockmannin kondiittori mestarien herkku osastolle ja sitten pitkän harkinnan eli vähän alle minuutin jälkeen suunnistin pitkäripaiseen hakemaan, jotain sellaista mistä tytöt mahdollisesti tykkäävät. Jätin kuitenkin hetkeksi Kossun pois laskuista, sillä sen tarjoaminen saatettaisiin tulkita väärin. Toisaalta mistä sitä ikinä kenenkään viini, likööri tai viina makua arvaisi, joten niiden lisäksi ostin myös kossua varmuuden vuoksi. Ei vara venettä kaada tuumiskelin ja ainahan voin siemailla sen itse suruuni tai muuten vain, jos homma ei luonnaa toivotulla tavalla.
Raahasin kilisevän ja leipomoherkkuja pursuavat kassit kotiin. Kassien purun jälkeen huomasin, ettei minulla ollut yhtään kynttilää, mutta toisaalta ei ollut kynttilänjalkaa. Tunnelmallinen ja romanttinen kynttilä kahvittelu oli siis poissa laskuista. Sitten tuli mieleen kukat. En ollut niitäkään ostanut, mutta eipä ollut vaasiakaan, joten vähän puolivalmiiksi tämä nyt jää, tuumiskelin haikeana. Harmi. Onneksi olin aikoinaan hommannut käytetyn levarin ja muutamia levyjä, missä Ola ja muut tangon taitajat pistivät parastaan.
Katselin arvioivasti hieman nuhraantunutta poikamies kämppääni. Ei hyvältä näyttänyt ja painelin hakemaan komerosta imurin. Ensin kuitenkin matto pihalle ja tuuletusta, pölyjen pyyhintää, imurointia ym. mitä siivoukseen kuuluu. Pikku kämppäni oli tunnissa niin moitteettomassa kunnossa, että olisin läpäissyt Intin alikessujen tupatarkastuksen ja saanut iltaloman. Kaikki alkoi olla valmista iltaa varten. Pöytä oli katettu ja kaikki valmiina, vain illan tähti puuttui. Siinä hermoillessa ja odotellessa, funtsin, että käyköön tämä ilta siitä kuutamo ajelusta mistä alussa haaveilin.
jatkuu
Muistojen raunioilla 4
Säikähdin päällekäyvää kysymystäni heti ja ajattelin, että tuliko munittua koko juttu. Jaa, että oikein pullakahvit meinaat tarjota. Lämpimien ajatusten kohde, virkkoi ja hymyili kujeilevasti. Olin havaitsevani lämpöä silmien tuikkeessa. Niin olisi kiva tutustua naapuriin, kun kerran samalla tiellä asutaan, selitin naama punaisena. No, mikäs siinä, voidaan tosiaan rupatella kahvin ja nisun äärellä ja samalla tulee tutustuttua naapuriin. Sopisiko siinä kuuden maissa? Toki se on ihan hyvä aika. Sinähän tiedät missä asun. No en oikeastaan, mutta talon tiedän. No, ovi on siinä tien puolella ja ovessa lukee Pettersson.
Romanttiset kitarat ja hiljaiset rummut päristelivät mantelitumakkeessa, vai mikä se aivoissa olevan mielihyvä keskuksen nimi olikaan? No, se oli herttisen yhdentekevää, treffit olivat tosiasia. Eihän tässä tarvittu autoa tai kitaraa, että sai naisen treffeille, pohdin, sen kun suunsa aukaisi ja kysyi reilusti. Olin oikein ylpeä itsestäni.
Töissä ihmettelivät, että mistäs nyt tuuli puhaltelee, kun nuori mies suorastaan liitelee pitkin varaston käytäviä. En paljastanut mitään, mutta kyllä kaikki tuntui mukavalta, jopa työ, jota en niinkään rakastanut. Ruokkiksella muistin, että eihän minulla ole kotona oikeastaan mitään aineksia mitä kahvittelussa tarvitaan. Pikku paniikki iski välittömästi. Mietin mitä meillä kotona oli aikoinaan toimittu, kun tuli vieraita. Listasin tarvittavat ostettavat tavarat ja mietin, että kyllä tämä tästä suttaantuu. Aikaa oli tarpeeksi hakea tarjottavat, vaikka jostain kaupungin herkku puodista. Loppu päivä meni kelloa vilkuillessa, ikään kuin jäitä poltellessa, eli tosi etana vauhdilla.