Voi tylsyyttä, voi kipinää!
keskiviikko 30 marraskuu 2022
Keski-ikäisistä naisista kertovassa tv-sarjassa parasta on ympäristö: vanha roosa huvila postikorttimaiseman keskellä. Vaihdan kanavaa ja joudun suoraan Fifan Qatar-sotkuihin. Ranskalaisdokkari on parempaa katsottavaa. Elokuva, jota odotin, olikin jo eilen Avalla, ja Ava ei ole Areenassa.
Onneksi on kirjallisuus. Voin valita Sylvi Kekkosen koottujen teosten (Amalia luettu kesällä mökin riuduttavassa auringossa) ja senegalilaisranskalaisen Mbougar Sarrin maailmaa säväyttävän romaanin Miesten syvimmät salaisuudet (alkuperäisteos ranskaksi "Ihmisten syvimmät salaisuudet) välillä. Sylvi Kekkonen kirjoittaa lapsuudestaan ja maalaiskylän elämästä 1900-luvun alussa, afrikkalaistaustainen kolmikymppinen ja akateeminen Mbougar Sarr taas kirjojen kirjoittamisesta ja lukemisesta. Miksi teoksen nimi on suomennettu 'miesten syvimmät salaisuudet'? Siksikö, että joissakin kielissä 'man' tarkoittaa sekä miestä että ihmistä. 'Woman' onkin sitten se miehen kylkiluu.
Aivan päinvastaiset kieleltään ja aiheeltaan Amalia ja Miesten syvimmät salaisuudet ovat molemmat hienoja romaaneja. Tosin olen lukenut jälkimmäistä vasta 50 sivua, mutta voin sanoa, että olen kohdannut Taideteoksen isolla T:llä. Erikoisuutena: yksi virke ulottuu neljän ja puolen sivun päähän.
Miksi en sitten lue enemmän romaaneja vaan katson aina samoja ihmissuhdedraamoja, joissa ah, podetaan identiteettikriisiä, ollako mies vai nainen, tykätäkö tuosta vai tästä, ollako uskoton vai ei, joissa kuulutaan ylempään keskiluokkaan, asustetaan arkkitehtien muotoilemissa asunnoissa ja syödään sushia, käydään parisuhdeseksuaaliterapiassa ja korvakynttilähoidoissa?
Vastaus on selvinnyt itselleni äskettäin.
Olen mukavuudenhaluinen ja ikävystynyt, pakenen tylsää todellisuutta ja lillun mieluummin ihmissuhdemössössä kuin että lukisin uusista uusimpaa kirjallisuutta tai kahlaisin Sotaa ja rauhaa. Pidän periaatteena: "Olen eläkkeellä, eihän minun tarvitse enää nähdä vaivaa minkään eteen."
Tässä on vasta puoli vastausta. Koko vastaus on: minulla on eriparisilmät. Ovat ne samanväriset, ja jotkut ovat jopa ihastuneet niihin, mutta ne nyt vain ovat eri paria: toinen näyttää maailman kellahtavana, toinen valkoisena. Mitä sillä on väliä lukemisen kannalta, minkäväriset kirjan sivut ovat? Ei olekaan, mutta silmiäni alkaa muutaman sivun jälkeen armottomasti kirveltää. Välillä kirveltää keltaista silmää, välillä vihloo valkoista. Arvaat jo, että odotan palavasti silmälekurin armahtavaa laserleikkuria myös vasempaan silmääni.
Ovatko tv-ohjelmat huonontuneet sitten 60-luvun reporadion ja esim.80-luvun Pulttibois-vitsien ja muiden hupiohjelmien? Ennen oli yksinkertaista tilannekomiikkaa, kuten rautakaupassa ei ole myyjää ja "onks Viljoo näkyny".
En haluaisi lähteä siitä, että "kun ennen oli kaikki paremmin". Mielestäni kaikki oli vähintään yhtä hyvin. Minusta television draamaohjelmissa oli laajempi repertuaari: oli maaseutua ja murretta, oli eri ikäluokkia ja ammatteja. Töitä tehtiin käsin niska limassa. Nytkin Suomessa on maaseutua ja murretta, on käsityöläisammatteja kaupan kassoja ja kalastajia sekä hurja määrä eläkeläisiä. Silti katsomme sarjoja ja uusia elokuvia, jotka on tehty leimallisesti Helsingissä ja joiden päähenkilöiden ikähaitari on pääasiassa 30 - 40 vuotta. No, myönnetään - ovat Ivalo, Lappeenranta ja Fuengirolakin olleet näyttämönä.
Monien teosten mukaan (tähän voi laskea mukaan myös muutamat kirjat) Suomessa menee pääasiassa todella hyvin: ihmisillä on tilavat asunnot, heillä on korkeakoulutus tai vähintään keskiasteen koulutus. Matkoja ei kuljeta missään nimessä bussilla vaan omilla autoilla. Ei ole työttömyyttä tai ansiosidonnaisia tuloja, ei pieniä eläkkeitä eikä hoitojonoja.
Minä tunnen toisenlaisen Suomen.
Minun Suomessani on paljon metsää ja rantoja. Ihmiset ovat melko vaiteliaita ja hyväntahtoisia. Heidän vanhempansa tai isovanhempansa ovat viljelleet maata, ja sieltä tulee rakkaus omavaraiseen ruokaan: ruisleipään, suomalaiseen juustoon, oman metsän koivuvihtaan (-vastaan), käen kukuntaan valkoisiin hankiin. On pitkät, autiot tiet taajamasta toiseen. On hakkuuaukkoja ja korpimetsiä, ristikirkkoja ja S-marketteja, ABC-asemia ja rollaattoreita. On pienteollisuutta ja jättikouluja, yksinäisyyttä ja tasapaksua elämää ilman äksöniä. Sen kuvaaminen ei ole mediaseksikästä.
Minun maassani puhutaan suomea eikä kyökkienglantia. Kässehditään hämäränhyssyssä saunapolulla. Lyödään löylyä kiukaalle ja ollaan äimän käkenä, kun eduskunta on budjettiriihessä. Puidaan asiat juurta jaksaen eikä umpimähkään, vaikka sukset menevät ristiin. Ei osteta sikaa säkissä eikä katsota lahjahevosen suuhun.
Eikä ikinä luovuta possessiivisuffiksista, eihän?
Äkäinen akka Tuulia Jolla
Lähettäjä Hannah - 1639 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Pesutupa 4
Tulin oikeastaan katsomaan, että mikä hässäkkä täällä oli, kun miehiä oli pesutuvan oven takana läjäpäin, mennessäni roskia viemään. Meinaan, kun minun vuoroni on heti sinun perääsi. Joo tosiaan sähkölukko ei toiminut ja yritettiin joukkovoimalla avata ovea, jokainen koitti avaimellaan tuloksetta. Soitin sitten huoltoon ja huollon mies kävi teippaamassa lukon niin, että ovea voi käyttää. Nyt olen aika paljon myöhässä, mutta eiköhän tässä keritä pyykit pesemään ja kuivaushuoneessa kuivattaa. Vai mitä tuumaat? Toki, ei minullakaan ole kuin yksi koneellinen, eikä meidän jälkeen tule ketään.
Hei, sun varpaastasi tulee verta ja sandaalisi on veressä. Totta tosiaan isovarpaasta oli vuotanut pari tippaa verta lattialle ja sandaaleihin. Hätäpäissäni potkaisin konetta, kun en saanut sitä toimimaan, tunnustin nolona. Se osui vissiin johonkin terävään kulmaan. Sehän täytyy tohtoroida. Pelastava enkelini otti ohjat, sanoen nyt mennään meille ja puhdistetaan varvas ja pipin päälle laitetaan laastari. Ei siinä mikään auttanut, kun haavoittunutta vietiin sidonta paikalle. Sidonta homma kävi tottuneesti ja hellästi. Sinulta tuo tohtorointi käy tottuneesti. Minulla on kolme villiä poikaa, joiden kolhuja ja haavoja joutui aikanaan paikkaamaan yhtenään.
Istuttiin siinä hetki hiljaa ja katseltiin toisiamme. Ellei sinulla ole mihinkään kiirus, niin minäpä kiehautan kahveet. No sehän sopii, mutta oikeastaan minun ne pitäisi tarjota kiitokseksi tohtoroinnista. Mitä turhia. Juodaan sumpit ja tutustutaan toisiimme. Tästä eteenpäin en kerro mitä tapahtui, mutta jokainen voi laittaa mielikuvituksen liikkeelle. Ei mielellään sitä likaista.
Eipä pyykkipäivä alkuhankaluuksien jälkeen, olisi paremmin voinut päättyä.
Pesutupa 3
Soitin taas uudelleen ennen syömään alkamista huoltoon, en siis siihen sossuun. Ihme tapahtui ja huoltohenkilö vastasi ja selitin asiani. Ei voi mitään ne sähkölukot ovat jonkun kaapin takana eikä sinne ole hänellä mitään asiaa. Asia vilpitön siis pyykkipäivä siirtyy tuumin.
Olin juuri nostamassa eilistä lämmitettyä lihapullaa suuhuni, kun kännykkä soi. Onhan pyykkituvan ovi auki, kuului huoltomiehen hieman moittiva ääni. Äkkiäpä tulit. Joo, olin juuri tuossa viereisessä yhtiössä ja tulin katsomaan. Eipä ollut äsken, vaikka yritimme avata sitä neljän miehen voimin. No täältä tullaan pyykin kanssa, odota siellä. Ruokailu sai jäädä toiseen kertaan, sillä pyykki oli tärkeämpi kuin nälän torjunta. Onneksi en ollut purkanut kassia.
Pulskan puoleinen huoltomies teippaili sähkölukon kohtaan teippi kerroksen, jotta ovi pysyisi auki. Tätä on ennenkin tehty, kun tekniikka on sakannut. Selvä pyy. Kokeilin vielä, että ovi pysyi todellakin auki. Olisi ollut ikävä jäädä pyykkitupaan vangiksi.
Homma pelitti hyvin, joten pääsin vihdoin itse asiaan. Avasin vesihanat, käänsin kytkimet ON-asentoon ja sujautin kolikon automaattiin. Laitoin pyykit isoon koneeseen ja annostelin pesuaineen ohjeen mukaan oikeaan lokeroon. Sitten tuli tenkkapoo: en saanut valittua pesuohjelmaa, eikä mikään tuntunut toimivan. Vääntelin ja kääntelin epätoivoisesti jokaista nappia ja kytkintä, mutta kone pysyi mykkänä. Hermot alkoivat kiristyä, ja hiki nousi otsalle sekä kainaloihin. Potkaisin viatonta konetta kylkeen ja sekös sattui isovarpaaseen kipeesti. Juuri kun itsehillintäni oli lopullisesti pettämäisillään, sisään astui pelastava enkeli. Hurmaavan näköinen nainen huomasi hätäni ja kysyi ennen kuin ehdin sanoa mitään: Eikö kone toimi? Vastasin, ettei toimi, ja että murheita oli riittänyt muutenkin, sillä aamulla en ollut saanut edes ovea auki. Katsotaanpa ensin sitä konetta, hän sanoi. Ai ai, tuon kytkimen pitää olla tässä asennossa. Noin — nyt voit valita ohjelman. Siinä oli selittelyn makua, kun virkoin, että tulee käytyä niin harvoin, etten muistanut enää juuri tuon kytkimen asentoa.
jatkuu
Pesutupa 2
Niinpä koitti sunnuntain pyykkipäivä ja minä olin masentunut, vaikka leijonat olivat voittaneet MM-kultaa viime viikolla ja elämä oli mukavasti mallillaan, tosin yksinäistä sellaista. Elämä on joskus kummallista, silloin kun pitäisi iloita, onkin masis miehen ainoana seurana.
Onneksi ei mikään syvä masennus painanut harteita, vaan mietin, johtuiko olotilani sittenkin ja kenties edessä olevasta rätti sulkeisesta. Pyykkikasa mahtui juuri ja juuri Ikean isoon kassiin. Marssin pitkin kellarin käytäviä melko painavaa kassia raapottaen pyykkituvan oven taakse. Sovitin avainta lukkoon ja mitä kummaa ovi ei auennut. No ei hätiä mitiä, onhan ulkona toinen ovi, siis sinne. Sama tulos en saanut ovea auki. Taloyhtiömme pihakeinussa istuskeli kolme asukasta, nauttien sunnuntain aurinkoisesta päivästä, turisemassa niitä näitä.
Mites on, kun tuo pyykkituvan ovi ei aukea. No pitäisihän sen olla auki. Niin pitäis, mutta kun ei aukea. Ukot nousivat ja lähdimme joukolla pyykkituvan oven taakse. Ensimmäinen pisti avaintaan lukkoon, sanoen kyllähän tämä aukeaa ja katsoi minua hiukan ylen katseella. Ei auennut ja sitten jokainen vuorollaan yritti. Olihan se näky, kun äijät yritti avata ovea, jokunen painava kirosanakin siinä lausuttiin. Sitten joku herroista muisti näin käyneen joskus aiemminkin, ettei sähkölukko ollut toiminut. Silloin oli huoltomies tullut hätiin. Sitten kirottiin joukolla uutta tekniikkaa, joka ei toiminut kuten pitäisi ja ihmeteltiin, että mitä varten pyykkituvassa pitää olla erikseen sähkölukko.
Niine hyvineni lampsin takaisin, hiljaa manaillen toimimatonta uutta tekniikkaa. Katsoin kuitenkin huollon päivystys numeron ja naputtelin sen kännyyni. Kotona heitin pyykkikassin kylppäriin ja suljin oven, ennen kuin kuvittelemani huokaisu, kuuluisi pyykkikorini suunnalta. Nälkäkin jo kolkutteli vatsan pohjassa, joten kaivoin eilisen murkinan tähteet jääkaapista lautaselle ja eikun mikroon lämpiämään. Niistä tulikin ihan kelpo annos nälkäiselle uuden tekniikan pettäneelle pyykkärille.
Huollon numero tuuttasi ja tuuttasi, taisi huolto ihminen olla nokosilla. No eipä auta itku markkinoilla ei. Pyykkipäivä siirtyi vai siirtyikö, se selviää ensi blokissa.
jatkuu.