Yksinäisyys ongelma vai ei?
tiistai 22 marraskuu 2022

Yksiön yksinäisessä yksinäisyydessä, tulee yksistään joskus pohdittua yksinäisyyden olemusta. Mitä yksinäisyys aiheuttaa ja tarkoittaa laumaeläin ihmiselle?
Aikamme suuri ongelma on yksinäisyys, vaikka meitä on kahdeksan miljardia. Luulisi, ettei yksinäisyys ole ongelma? Meillä kotimaassa yksin asuvia on enemmän kuin koskaan. Olemme kuitenkin laumassa viihtyviä ja laumaan kuuluvia nisäkkäitä. Siis onko yksinäisyys pelkästään ihmisen ongelma, jos se nyt on mikään ongelma?
Eläinmaailmassa lauman turvasta eroon joutunut on pahassa pulassa. Yksin viihtyviä ja pärjääviä lajejakin on. Ne tarvitsevat toisiaan vain kerran vuodessa lisääntymiskarkeloissa, joissa vastuu jälkeläisistä jää emolle. Niin muuten meilläkin melko usein.
Mitäpä tuumiskelee puu, jonka vierustoverit ja kenties ystävät on kaadettu vierestä. Puu on jäänyt yksin keskelle lohdutonta avohakkuuaukeaa. Kaipaako tuo honka kavereitaan, tunteeko suurta turvattomuutta yksin jäätyään. Pelkääkö se moottorisahan julmaa ääntä, joka kuuluu läheltä viereisestä metsiköstä? Sillä puukin on tutkimusten mukaan tunteva elävä olento.
Entä miltä tuntuu linnusta, jäädä yksin, kun parven muut jäsenet on ammuttu, jääneet verkkoihin tai kuolleet öljy päästöihin?
Mitä tuntee kala yksinään, kun muu parvi on ympäriltä troolattu?
Kuten huomaamme ei vain ihmiset jää yksin. Me immeiset jäämme yksin eri syistä. Voimme kuitenkin mennä lajitovereiden joukkoon baareihin, tansseihin, tapahtumiin jne. Se, vain ei korvaa kumppanin tuomaa lämpöä, lohtua, lempeä ja yhteenkuulumisen tunnetta.
Kotona tuo yksinäinen, joka ei kenties käy missään, eri syistä johtuen, on totaalisen yksin ja yksinäisyys saattaa kaatua päälle lailla pommikonelaivueen, Juicen sanoin. Ei tähän kuole, tähän tottuu, kuulee sanottavan. Onko näin? Monet eivät tunnu tottuvan?
Viimeiset viis vuotta näitä on tullut yksin pohdittua, enkä tämän kummempaa ole keksinyt. Hukkaan heitettyä aikaa, kun olisi voinut, tarmokkaasti etsiä sitä oikeaa.
Loppujen lopuksi, kaikki on itsestä kiinni. Ainakin meille, jotka pystymme toimimaan. Meillä joilla pää ja jalat vielä pelaavat, ei luulisi tuottavan ongelmia löytää kumppani, kaveri, lemmitty, miten vain parhaiten kenellekin sopii? Tai mistä minä sen tiedän? Yksi on kuitenkin varmaa, että ainoastaan ottamalla kontaktia toisiimme, voimme löytää tälle elämän lopputaipaleelle kanssakulkijan, jonka kanssa on mukavampaa, kuin yksin kotona möllötellä.
Siis veikot siskot, rohkeesti viestejä toisillemme rustaamaan, niin kyllä se yksinäisyys, siitä saattaa helpottamaan? Ellei helpota, tai kaveria löydy, niin pidetään, nyt ainakin hauskaa tällä foorumilla.
Tahmela
Lähettäjä Tahmela - 1371 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Vanhojapoikia
Kuinka monella on ollut vanhapoika?
Kukkiko se koskaan?
Varmaan se kaksijalkainenkin vanhapoika haluaisi samanlaista hellyyttä osakseen.
Entäs vanhapoika ja suhteet?
Vanhapiika tai vanhapoika eivät ole kiertopalkintoja.
Oletko nirso?
Kenties ikisinkku? Kestosinkku?
Toisilla kestää kauemmin, että on saatu palikat kohdilleen.
Toisilla taas ei ole rohkeutta lähestyä ja toiset eivät tee aloitetta.
Onkos tuttu tilanne?
Käyt treffeillä, tosin deiteistä ei synny suhdetta.
Kun sais ensiks treffit aikaseks. 🤦🏼♀️
Mitäs tehdä, jos ei herätä toisessa kipinöitä? Tarvitaan sytykettä ja blim-blimiä.
Heittäydytään ja ollaan täysillä mukana.
Tapaatko toisen alussa nopeasti?
Vai kirjoitatko ummet ja lammet kuukausikaupalla?
Joskus alussa pukkaa viestejä. Juttua ja intoa riittää. Halutaan tavata, tehdä sitä ja tätä. Kunnes viestittely loppuu kuin seinään. Into lopahtaa, kun tarvitaan arjen järjestelyä treffien sopimiseksi. Mikähän tässä on homman nimi?
Kävitkö katsomassa Kiertueteatterin Vanhoja poikia-musiikkinäytelmän? Tommi Auvinen vastaa käsikirjoituksesta sekä ohjauksesta. Näytelmän punaisena lankana toimii Junnu Vainion parikymmentä laulua. Niilo, Pekka, Arvi ja Lati keittävät nokipannukahvia Saimaan saarella ja jakavat muistojansa, toiveitansa, surujansa ja unelmiansa. Rooleissa nähdään Taneli Mäkelä, Esko Roine, Tuomas Uusitalo ja Puntti Valtonen.
Lopuksi, Junnu Vainion koskettava laulu yksinäisyydestä, Vanhojapoikia viiksekkäitä. Nyt on tunnetta. Nestori Miikkulainen oli muuten Vainion naapuri.Toimittaja Veikko Kilkki pyysi Junnu Vainiota tekemään laulun saimaannorpasta. Kilkki oli tutustunut kyläseppään Nestori Reposeen Lintusalosta, joka oli 70-vuotias vanhapoika. Reponen soitteli haitaria rannassa ja musiikki houkutteli norppia tulemaan musiikkia kohti. Kilkki lähetti ideansa kirjeitse Junnu Vainiolle. Hän oli heittänyt kirjeen ensin takkaan. Myöhemmin hän ymmärsi, että tässähän on lauluun sopiva tarina ja otti kirjeen onneksi pois takasta. Junnu Vainiolla oli taito hyppysissä tehdä sanoituksia:
“Mun isä uransa loi kyläkauppiaana hän tunsi ihmismielen piilotajunnan. Kun lähdin maailmalle ylioppilaana niin isä ohjeen antoi yhden ainoan.
Hän sanoi : elämää ja erotiikkaa unohtaa ei saisi milloinkaan sillä kaikki muu on pelkkää retoriikkaa. Mut mä tuumin että puhu sinä vaan.”
Elämää ja erotiikkaa
Juha Vainio
Lähteet:
https://www.kiertueteatteri.fi/kiertueella/vanhoja-poikia/
https://www.youtube.com/watch?v=Qo6RmC_Swp4
https://areena.yle.fi/1-50133945
https://lyrics.fi/juha-vainio/elamaa-ja-erotiikkaa
Saunareissu 50-luvulla
Saunareissu 50-luvulla
Mää en halua enää äiten kanssa saunaan, haluan miesten puolelle isän kanssa, uhosin nelivuotiaan pitkän elämänkokemuksen varmuudella.
No, mikäs siinä ja niin mentiin isän kanssa Harjun yleiseen saunaan Pispalassa. Olli jännää mennä eka kertaa miesten puolelle. Siellä oli oikea meininki, kun isot äijät pölisivät ja kävivät vielä isoa sotaa läpi.Tuttuja morjestettiin ja kuulumiset kyseltiin, siellä kaikki tunsivat toisensa, oltiin Pispalassa, joka oli oma lukunsa Tampereella.Liki joka miehellä oli omituinen saunajuomapullo penkin alla ja minulla oma Pommac joka oli parasta janojuomaa Pyynikin helmen ja sitruunasoodan kanssa, mitä tiesin. Muita limsa merkkejä ei tainnut ollakaan? Sitä vähän ihmettelin, että äijät tulivat aina vaan puheliaammiksi mitä enemmän saunajuomaa joivat.
Lauteilla oli enää vain muutama kylpijä jäljellä.ja yksi heistä, oli laittanut jalkansa niskansa taakse. Siihen joku sanoi, ettei tuo nyt ole yhtään mitään, mutta jos saat molemmat jalat niskan taakse niin se on temppu. Notkea äijä sai kuin saikin molemmat molemmat ketarat niskan taakse.aikansa ähellettyään..
Sitten me muut lähdimme pois lauteilta ja yksi miehistä sanoi saunottaja Tyynelle, että nyt on lauteilla sellainen hirmu, jotta heitäppä koko ämpäri kiukaalle. Aloin tajuta, että jokin paha tai hauska jekku oli kysessä ja niin olikin sillä kohta kuului avunhuutoa lauteilta ja naurun remakka pesutiloissa. Kylpijä paran jalat olivat jääneet jotenkin lukkoon niskan taakse.
No joku kävi jelppimässä kylpijää, joka oli turhaan elvistellyt notkeudellaan. Hyvä opetus pikku nöösille oli, ettei kannattanut joka paikassa tuoda taitojaan esille.
Kyllä miesten puolella oli sentään paljon mukavampaa kuin naisten. Kuivattelun jälkeen alkoi pukuhuoneessa melkoinen puheensorina ja vähän äkäisempiäkin äänensävyjä oli ilmassa.
Isä sanoi vähän sammaltaen, että meneppäs nyt poika kotiin. Isä jää vielä juttelemaan tuttujen kanssa. Olisin kyllä halunnut jäädä myös juttelemaan, mutta mikäs siinä auttoi?
Pihalla oli naapurin likka, jonka kanssa olin leikkinyt, myös yksin. Kysäisin lähdetkö samaa matkaa? Hän lähti ja näin sain ekan saattireissun tytön kanssa. Otin oikein kädestä kiinni ja niin lampsimme kotia kohti melko hiljaisina, sillä jostain kumman syystä meitä kumpaakin vähän jännitti, vaikka kavereita oltiinkin, sillä tämä oli jotenkin eri juttu.
Matka kotiin oli tuttu, sillä näitä Pispalan mäkiä, teitä ja rappusia oli jo tullut koluttua vaikka kuinka eri leikeissä. Eikä autoista ollut pelkoa, sillä oli vain hevosia, joita riitti vaikka kuinka tällä soraharjulla.
Ero
Ryhdyitkö suhteeseen eronneen kanssa?
Miten kävi?
Milloin uusi suhde voi onnistua pitkän suhteen jälkeen?
Eron jälkeen on hyvä olla ihan itsekseen. Mutta kuinka kauan?
Miksi ihmeessä rynnätään suin päin uuteen suhteeseen?
Natiseeko uusliitto liitoksista?
Vai kierrätkö eronneet miehet ja naiset kaukaa?
Mitenköhän löytää yli 5-kymppisen kunnollisen miehen tai naisen, joka ei ole koskaan eronnut?
Ei ikinä vasta eronnutta. Vasta eronnut haluaa nopeasti uuteen parisuhteeseen, jos ei kestä yksinoloa.
Entäs eronnut eronnut suhde? Tämä suhde voi kaatua siihen, että toinen käy vielä eroaan läpi.
Kumpi on se harkitsevampi sukupuoli?
Ekana ratkaiseva kysymys on, että onko hän se jättäjä vai jätetty.
On niin ihanaa, kun kumppani ei hölötä eksästään, ei hyvää eikä pahaa.
Eroprosessin käsittely on yksilöllistä. Jos sinusta tuntuu siltä, että olet valmis uuteen suhteeseen, niin anna mennä vaan.
Kun ero on käsitelty päässä, niin silloin fundeerataan myös omaa osuutta suhteessa. Mitä tein suhteemme puolesta? Mikä meni mönkään? Kokoa itsesi kunnolla.
Juuri eronneen kelkkaan ei kannata lähteä. Hän voi olla sekaisin kuin seinäkello. Heti eron jälkeen ihminen voi olla rikki ja altis rakastumaan. Pitääkö kaikki oppia kantapään kautta? Jos aikoo aloittaa suhteen juuri eronneen kanssa, tarvitaan hyvää ihmistuntemusta.
Tapaile rauhassa ja katsele, pitkän kaavan mukaan äläkä hätäile. On hyvä ottaa aikaa siihen, että tutustuu toiseen ihmiseen kunnolla. Alussa kaikki näyttää ihanalta ja vasta eronnut kumppani selittää, että hän on päässyt eron yli. Kas kummaa, myöhemmin hän ei enää olekaan varma tunteistaan sinua kohtaan ja myöntää itsekin, että hän oli ollut eron jälkeen liian vähän aikaa yksin.
Suhde ei ole iästä kiinni. Vanhempana sitä tietää, kuka on, mitä haluaa ja millaisen suhteen. Vanhempana suhde voi onnistua ehkä paremmin, koska hyvää suhdetta arvostaa, eikä haikaile toisen perään.
Mennyt on mennyttä. Uusi parisuhde on nyt ja tässä.
Jos kohdalle sattuu mukavantuntuinen ihminen, varovasti eteenpäin. Jos kolahtaa niin kolahtaa.
Lopuksi, Tauno Palo ja Erotessa.
Lähde:
https://www.youtube.com/watch?v=_cP5MWSCYGw