Aikuistumisriitti (2)
torstai 22 joulukuu 2022
Herään kylmään meri tuulen henkäykseen, pikku kanuunassa, sillä niitä oluita tuuli otettua yksi liikaa. Tuli virkeän vireästä merituulesta sellainen tunne, että se toivotti meidät tervetulleeksi, seikkailuun aavoille rannattomille ulapoille. Kattelen ympärilleni, aivan outo kaupunki, tulee hieman orpo olo, nyt ollaan omillamme tosipaikan edessä. Nyt kaikki on itsestä kiinni.
Liikenteen melu kuuluu jostain kauempaa, lokit kirkuvat, sillä meri on lähellä.Koivut ovat hiiden korvilla ja puiston nurmikko vihertää, aikainen pääsky pari lentää yläpuolellamme ja esittää huikeaa soidinlento akrobatiaa. Niin kaunista ja silmää hivelevää katseltavaa, ihan kuin uuni tuore aviopari häävalssin pyörteissä. Kaamea nälkä jäytää kroppaa.
Potkin Karin penkkiä hiljaisesti, liian hiljaa, sillä mitään tapahdu, sälli on sikeässä umpiunessa. Kadun toisella puolen on juna-aseman näköinen rakennus, jota aukaistaan juuri.Nyt potkaisen lujempaa penkkiä,potku oli tehokas, sillä nyt jannu havahtuu.
Mennään tonne assalle kyselemään missä päin se Mylly on? Lampsimme sisälle ja kysymme VR virkamieheltä, Myllyn sijaintia. Nuhraantuneet olemuksemme, eivät oikein herätä virkamiehen luottamusta, ja hän katselee nenänvartta pitkin pitkätukka hippejä. Niin ainakin ounastelen. Yllätys, kaveri onkin joviaali heppu ja hakee Kotkan kartan, josta näytti tien Myllylle. Pojat se aukeaa vasta ysiltä, joten teillä on vielä aikaa, tuossa lähellä on aamulla auki oleva baari, josta saa aamupalaa.
Hitto miten ystävällistä ja miten huolehtivaista meistä nuorista, melkein tuli tippa simmuun, mutta eiväthän kovat itsenäiset pojat itke. Baarissa on jo täysi meno päällä, sillä keppana on vapautunut hiljattain, hyvä kun sankan tupakan savun keskeltä löydämme tiskille. Kahvin ja sämpylän kiikutamme baarin ainoaan tyhjään pöytään ja alamme syödä, on pakko hakea vielä toinen sämpylä, niin on nälkä. Nortit huuleen ja lisäämme oman osuutemme terveydelle haitallista savua baarin atmosfääriin ja yritämme näyttää vanhoilta tekijöiltä.
Kello kipaisi ysin kohtaan. Lähdimme neuvottuun suuntaan kohti Myllyä. Siellä oli pientä jonon poikasta, mutta pääsimme kuitenkin pian työnvälittäjän juttusille. Selitimme advokaatille, mikä oli meininki. Pettymys oli sanoin kuvaamaton, kun työnvälittäjä patu ilmoitti kylmästi, että täältä saavat töitä vain oman kylän pojat.
Ei jumalauta, nyt meni vi...ksi, entä nyt Kari kiukutteli? Nyt ei Kari kyllä lannistuta, vaan etsitään linkkari asema ja lähdetään Stadiin. Onneksi Kotka oli pieni kylä ja vähän tietä ohikulkijoilta kyselemällä, löysimme torin jonka keskellä linja-autojen lähtölaiturit sijaitsivat.
Siellähän oli kuin tilattuna Onni Vilkkaan vinttikoira, juuri lähdössä Helsinkiin. Käytimme osan olemattomista käyttörahoistamme lippuihin . Vilkkaan Vinttikoira oli pikalinja ja Helsinki oli pian allamme. Eka hommana puhelin koppiin ja luettelosta Aili tädin numppa esiin. Vähän kyllä jännitti, mutta karaisin luontoni ja soitin selittäen tilanteemme. Aili täti kauhisteli ja taivasteli kuten kai asiaan kuului. Kertoi sitten mummun olleen yhteydessä, että ne pojat saattaisivat tulla sinne. No mummun sisko oli mukavan armelias ja niin höyli, että antoi luvan kortteeriin muutamaksi päiväksi, korkeintaan viikoksi, saanhan vähän seuraa teistä.
Sen jälkeen olisi edessä, katkera paluu maitojunalla Pispalaan.
Majoituimme Aili tädille. Täti hyvien vanhanajan ihmisten tapaan huolehti ruokapuolesta ja osoitti poikiensa vanhan huoneen yö orreksemme. Sanoin tädille, että huomenna heti aamusta menemme Myllyyn ja saamme varmasti töitä, sanoin teinin itsevarmuudella. Katsoimme puhelinluettelosta Myllyn osoitteen ja kartasta opettelimme reitin valmiiksi.Uni ei tahtonut tulla millään silmään, epätoivoiset ajatukset töiden saamisesta kalvoi mieltä, varmasti Karinkin.
Sillä ilman Aili tätiä olisimme täysin tyhjän päällä. Eipä tullut lähteissä mieleen sellaiset pikkuasiat, kuten mistä katto pään päälle, raha tai ruoka?
Tähän asti on menty Ailin hyvyydellä, päättäväisyydellä ja moukan tuurilla. Luottamus itseen on kasvanut kohinalla. Ennen nukahtamista näen utu kuvia kaislahameisista sorjista hemaisevista neidoista, kukkaseppeleet siroilla kauloillaan, viehkosti tanssimassa Hulaa puhtaalla valkealla hiekkarannalla, toivottamassa urheat merenkulkija pikipöksyt tervetulleiksi saarelleen.
jatkuu
Lähettäjä Tahmela - 1620 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Yllätysmatka 4
Aamiaista syödessä kuulimme radiosta, että Posiolla karhu oli hyökännyt hirvimetsällä olleen metsästäjän kimppuun ja tämä oli joutunut sairaalaan. Oho, siis jossain täällä lähellä. Mitäs meni karhua ärsyttämään, olisi perääntynyt hitaasti kuten kuuluu tehdä. Karhulla saattoi olla pennut lähellä? Ehkä se puolusti lapsiaan, kuten kunnon äiti ainakin? Karhuilla on omat reviirit, kuten kaikilla eläimillä, niin meilläkin. Jossain päin jenkkilää saa ampua ihmisenkin, jos tulee toisen tontille ilmoittamatta, eikä saa mitään sanktioita. Kyllä karhullakin pitää olla oikeus puolustaa reviiriään ja pentujaan.
Siinä suuri valkoinen metsästäjä koki, miltä saaliista tuntuu, kun useat ihmiset ja aseet ajavat sitä takaa. Sitä paitsi ihminen on liian ylivoimainen ampuma aseen kanssa. Lihaa saa helpommin K-kaupan Väiskiltä tai kauppahallista. Oikeastaan metsään saisi ottaa mukaan vain kameran, retkeily varusteet, marjojen ja sienten poiminta välineet. Metsuri voi mennä sahan kanssa, mutta ei saa tehdä avohakkuuta, sillä siinä menee monen metsästä elävän lajin koti ja elämän jatkamisen edellytys kymmeniksi kenties jopa sadoiksi vuosiksi. Mirkku oli luonnonsuojelija henkeen ja vereen. Tähän ei kannattanut sanoa mitään vastaan, muistin vanhastaan, että iso riita, siitä vain syntyy. Enkä halunnut aloittaa mitään riitaa, etenkään nyt kun olimme päässeet lähemmäksi toisiamme illalla.
Pahimman kiukun puuskan laannuttua. Kysäisin moneltako se tapaaminen, olikaan? Ihan kohta tuolla keskustan kaupan edessä, jonka ohi tultiin eilen. Eikä matka sinne ole pitkä. Hyvin ehditään. Uskaltaako sinne metsään edes mennä? Voi olla, että se mesikämmen on jo kokenut kohtalonsa? Pianhan se kuullaan oppaalta. Hänellä luulisi olevan tietoa paikallisista asioista? Sattuihan tuo tässä lähellä.
jatkuu
Yllätysmatka 3
Herätessä en hetkeen tajunnut missä olin, sänky tuntui liikkuvan ja kuului kummaa kolketta. Niinpä sitä oltiin junassa matkalla pohjoiseen eksän kanssa, tutkimaan hänelle tipahtanutta yllätysperintö metsää, unesta tokkurainen ajattelu elin viestitti. Mirkku kömpi yläpetiltä ja kaivoi repusta termarin ja pari sämpylää. Tässä vähän aamupalaa, mutta kahvi on jo haaleaa. Ei se haitannut, sillä oli mukava syödä aamupala pitkästä aikaa yhdessä.
Auton haku sujui jouhevasti ja pian olimme matkalla kohti Kemijärveä, mistä matka jatkuisi eväiden haun jälkeen kohti Kuusamoa. Miten ajattelit löytää perintö metsäsi? No pitää olla kiinteistötunnus ja otin yhteyttä paikalliseen metsänhoitoyhdistykseen, josta tulee joku opastamaan meidät huomenissa oikeaan paikkaan. Olen sopinut yhdistyksen asioiden hoitajan kanssa treffit Posiolle. Posiolla myös majoitumme mukavaan mökkiin. Toivottavasti ilmat suosivat meitä. Mökki oli varsin vaatimaton nimitys upealle hirsihuvilalle, jossa oli kaikki nykyajan mukavuudet.
Ravittua itsemme, lepäilimme mukavilla tuoleilla. Et ole tainnut löytää ketään vierellesi, kun pyysit minut apuun? Eipä ole tullut ketään sellaista, jonka kanssa voisi ajatella mennä yhteen. Sama juttu. Olen kyllä treffailut muutamia, mutta jotenkin olen mielessäni verrannut heitä sinuun, eikä se ole oikein heitä kohtaan. Kyllä tämä yksin olokin ihan hyvä juttu on, eipä tarvitse selitellä kenellekään mitään tekemisistään. Tosin kyllä tämä viime aikoina on alkanut ottamaan päähän. Ihminen kaipaa kuitenkin kumppania, ollaanhan suurimmaksi osaksi sosiaalisia lauma eläimiä.
Radiosta, alkoi juuri silloin kuulua Britan, laulamana mua lemmitkö vielä oi Kustaa, onko rakkautes ruostumaton. Molemmat purskahdimme nauruun. Joo, o täytyy tunnustaa, että aika ajoin olen sinua kaivannut. Eihän meillä ollut oikeastaan mitään ylipääsemättömiä riitoja. Taidettiin lopulta vain kyllästyä naamoihimme, samoihin rutiineihin ja lapsiakaan ei tullut. Sama täällä Mirkku puuskahti, on se kumma juttu. Oltiinkohan liian hätäisiä eron suhteen? Tiedä häntä oltiinko? Näihin kummankin mieltä askarruttaviin mietteisiin vaivuimme loppu illaksi.
jatkuu
Yllätysmatka 2
Matkaan lähtö ilta koitti ja niinpä tilasin matalan kuten meillä taksia kutsuttiin joskus 60-70 luvulla. Tuumin, että onkohan takseille nykyisin uusia nimityksiä? Lunttilappu jäi tietysti kotiin, mutta muistin sentään vaunun numeron ja mielestäni myös hytin numeron. Soittaa en kehdannut, vaan luotin muistiini. Ähelsin pitkin makuuvaunun kapeaa käytävää, jossa mahduin hädin tuskin kulkemaan kassien kanssa.
Koputin ja oven avasi ihan outo ihminen, jolta pyytelin anteeksi. Samalla avautui viereinen ovi ja Mirkku sihahti tuu pois sieltä ihmisiä häiritsemästä. Sorry muistin hytin numeron väärin. Etkö ottanut tietoja ylös? Otin, mutta lappu unohtui kämpille. Olisit soittanut ja kysynyt. En viitsinyt häiritä, jos vaikka olisit ollut nukkumassa. Et sinä nukkumisestani ole ennenkään paljoa piitannut, aina olit vonkaamassa öisin. Ei silti olihan se mukavaa usein, muttei aina, kun olin väsynyt. Vanhemmiten tulee kuulemma viisaammaksi, eikä hormoonit hyrrää entiseen malliin. Siitä puheen ollen. Mitä jos vähän verestettäisiin vanhoja mukavia muistoja? Hemmetti sun kanssasi mee ny maate senkin vanha irstas pukki tuohon ala punkalle ja sassiin. Sinä olet tällä reissulla vain ja ainoastaan antamassa tietoa ja neuvoja metsä asioissa, ettäs tiedät. Asia vilpitön, mutta on kuitenkin mukava nähdä sinua äkäpussia taas. Kai sitä sentään halia saa, kun ei olla pitkään aikaan nähty? No äkkiä sitten minä olen väsynyt. Tuntui mukavalta halata pitkästä aikaa. Oli kuin emme olisi ikinä erossa olleetkaan. Aamulla lähdetään Rovaniemeltä ja ajetaan Kemijärven kautta kohti Kuusamoa ja Posiota. Kemijärvellä pitää käydä kaupassa ostamassa muonat 4 päiväksi. Mirkku selvitti aamun ohjelmaa. Nukahdin vissiin melkein heti, päästyäni vaakasuoraan asentoon.
jatkuu