Aikuistumisriitti: Vihdoin kippo alla
perjantai 30 joulukuu 2022
Olimme jo menettämässä toivomme töiden suhteen, kun pariin päivään ei kuulunut toivottua soittoa varustamoilta. Kävimme Myllyllä päivittäin katsomassa tilannetta ja siellä olimme edenneet jo alle 50 hakijan, sijalukumme 44 ja 43, huikeaa etenemistä, töihin voisi päästä ehkä ensi vuonna. Ajattelimme, että pidetään hakuvoimassa ja palataan Pispalaan, ne kyllä ilmoittaisivat sinne, jos duunia löytyisi. Stadin murre oli jo tarttunut kieleen ja puhuimme jo sujuvasti stadia mielestämme. Palloilimme kaupungilla harjoittaen ympäristöoppia, stadin slangikielioppia ja kohotimme kuntoa pitkillä mihinkään erityiseen paikkaan johtavilla kävelylenkeillä. Mihinkään kuppilaan ei ollut varaa mennä, sillä rahamme alkoivat olla finito.
Palasimme taas kerran Ailille melko masis mielellä. Aili oli jo ovella vastassa ja hihkui, soita heti Finnlaisille, tuossa on numero, mihin pitää soittaa. Kello oli jo aika paljon, vähän yli neljän iltapäivä lyönnin, mutta ajattelin soittaa kuitenkin. Esittelin itseni ja mies kertoi laivan, Finn Bostonin olevan kaijassa Jätkäsaaressa, siellä pitää ilmoittautua stuertti Mäelle. Sovimme, että menen heti huomenna ilmoittautumaan töihin. Kari katsoi jotenkin kateellisena ja surkeana minua. Mitä minä nyt teen? Älä masennu, neuvotellaan Ailin kanssa, jos vaikka voisit olla tädin lupaaman viikonloppuun täällä. Ellet saa duunia ennen sitä, niin sullahan on vielä lippuraha Tampereelle. Meet sinne ja odottelet kutsua Myllystä. Saimme Ailin siunauksen suunnitelmalle. Kyllä minä, vielä nämä pari päivää Karia kestän. Sitäpaitsi mistä sitä tietää, vaikka Kari pääsisi myös töihin? Soitin kotio ja raportoin tilanteen äitemuorille. Älä sitten ala juomaan jne. Äidin varoitukset kuuluivat luurista, Joo, joo älä huoli, kyllä mää pärjään.
Sinä yönä ei uni tullut silmään, kuin hetkeksi. Aamulla olin silti pirteä ja toiminta tarmoa täpötäynnä. Hyvästelin Ailin ja Karin. Dösällä Jätkäsaareen. Olin vähän aikaa ihan pihalla, kun palloilin satamassa etsien kanoottiani. Joku merimiehen näköinen seisoskeli kaijalla, kysyin, että missäs Finn Boston on ankkurissa? Kaveri katsoi pitkään ja sanoi tuossahan tuo on, suoraan edessäsi. Niin oli, olin vain, ollut niin tohkeissani kirmaillessa ja pyöriessä kaijalla, etten ollut heti huomannut Finnlines logoa savupiipussa ja nimeä keulassa. Vähän nolotti. Ei muuta kuin laagonkia ylös pattiin ja kannelle pällistelemään. Siihen tuli ahavoitunut merimies korvarengas korvassa, tatskat käsivarsissa. Hän tiedusteli, mikäs kundi sinä olet ja oikein jenkkikassin kera? Ei myydä viinaa enää, sillä kaikki halpa troppi meni jo. Ei, ei, en minä sitä, olen teidän uusi messikalle ja pitäisi ilmoittautua stuertti Mäelle. No, tervetuloa sanoi mies, esitellen itsensä täkkimies matruusi Virraksi. Alku tuntui sujuvan hyvin. Byssa on tuolla, kysy sieltä stujua, siellä pitäis olla säkäkokki laittamassa lounasta. Jessus, mikä on säkäkokki tai stuju, mietin hätääntyneenä, mutten alkanut kyseleen mitään, vaan lähdin osoitettuun suuntaan. Kai tuo selviää, kun joku löytyy. Byssa löytyi ahterista ja koulusta tuttu astioiden kilinä ja kalina kuului pienestä keittiöstä, jossa oli työn touhussa ilmeinen säkäkokki. Tutustumisseremoniat läpi käytyämme, kysyin, mistä löytäisin stujun? Tuolla se on häkissään, käyn sanomassa, että uusi kalle on tullut, jo sua kaipasinkin, koska olen tällä haavaa yksin duunissa. Stuju vaikutti heti mukavalta ja asialliselta veikolta. Hän selitti pääpiirtein työaikani, työni ja siivousvastuualueeni sekä antoi häkkini avaimen. Aloita heti lounaan jälkeen säkä näyttää ja neuvoo työt tarkemmin. Vein kassini pieneen häkkiini, kuten nukkumahyttiä kutsuttiin. Ei sentään ollut riippumattoa, kuten olin lukenut meriaiheisista seikkailukirjoista. Säkä jo odotteli minua. Hän neuvoi, mitä pitää tehdä ja missä järjestyksessä. Tuntuivat yksinkertaisilta tehtäviltä ja niin ne olivatkin. Lounaan aikana kaikki miehistön jäsenet kävivät tutustumassa uuteen messikalleen ja toivottelivat tervetulleeksi, mukavia heppuja tuumiskelin. Upseeristoa ei näkynyt ja säkä selitti, ettet sinä heitä tule näkemään, kuin sattumalta. Muuten täällä kaikki ovat sinua ylempiä hierarkiassa, joten tule juttuun meidän byssan väen kanssa, stuju on ylin ja sitten on Musta Pekka kaikkein ylin, kippari siis. Tiskien, messin siivouksen ja jääkaapin täytön jälkeen olin vapaa. Sellaisia herkkuja, oli suolaista ja makeaa mitä merimiehille jääkaappiin iltapalaksi laitettiin, en ollut nähnyt, kuin kuvissa. En edes koulussa, vaikka sielläkin monenlaisia herkkuja käsiteltiin. Ei täällä ainakaan nälkää nähdä, tuumin. Kävin maissa soittamassa Aili-tädille. Sain kuulla, että Kari oli saanut töitä Wihurin Viimasta. Aili toivotti hyvää matkaa ja olin iloinen Karin puolesta. Oltiin molemmat hommissa, suunnittelematon suunnitelma oli toiminut.
Säkä sanoi, että illallisen jälkeen on tuossa perätäkillä jonkinlaista illanvieton tapaista, niin tule sinne, niin tutustut laivamiehistöön paremmin.
Tahmela
Lähettäjä Tahmela - 2814 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Rakkaus mysteeri vai ei
Mieleeni putka sana rakkaus, vaikkehti tiedän mitä rakkaus on. Sellaista tunnetta kuin rakkaus, olen kuitenkin kokenut joskus kauan sitten. Sen jälkeen on ollut ihastuksia, mutta ei tunnetta kuin silloin. Toivon, että kokosi tuon tunteen, edes kerran elämässään. Olen kate niille, jotka ovat rakastuneesti aina eri ihmiseenen ja ovat kaikki rakastuneet uudelleen samaan ihmiseen. Niinpä ajattelin pureutua tuon ilmiön ytimeen, siis, ei kun suoraan syvään päätyyn. Mitäpä sitä suotta himmaila ja pulikoida lasten altaassa. Siksi halun tietää ja pohtia, ennen kuin kuolen, mitä rakkaus on.
Nyt kyllä taisin haksahtaa vaikeaan aiheeseen ja mieleen hiipii epäilys, joku pikkupiru jo kuiskutteleekin korvaani, että peräänny hyvän sään aikaan, sillä aihe on kuolemanvakava. Mutta, yritetään edelleen mysteerin nimeltä rakkaus mysteeriä. Mitä tekee, tulee tuo mystinen tunne ihmisen mieleen. Siispä palaan muistoissani kymmenenien vuosien taa. Vieläkin se tuntuu jossain, tosin hyvin haaleana. Tuli, se oli polttavaa, kaiken kattavaa hurmiota, koko este ylitettiin kepeästi ja aivan kaikki oli mahdollista. Ikään kuin olisi leijunut ilmassa ja kaikki muu, hän oli tyhjänpäiväistä. At se rakkaus kai on. siinäkö se oli koko mysteeri? Olisiko kuitenkin syytä huomioita ja voisin kuolla levollisin mielin? Tässäkö tämä nyt oikein oli, mietin häkeltyneenä? Selvitin rakkauden ihmeen tuosta vain, hurraa. Eihän se ollut edes vaikeaa. Toki rakkauteen kuuluu niin paljon muutakin, mutta se olisi paksun kirjan aihe se. Mutta, miksi rakkaus ei kestänyt ikuisesti? Se lieneekin toinen asia mitä pitäisi pohtia tarkemmin, joskus toiste.
Joillakin onnekkailla rakkaus on kuulemma kestänyt vuosikymmeniä, jopa kuolemaan asti, näin väitetään. Mitä sitä epäilemään. Sellaista onkseni hyvä elämä, joka on kuitenkin niin lyhyt? Toki hyvää elämää voi elää ilman rakkautta, mutta se on kenties tylsempää ilman sitä kaikkivoipaista rakkauden tunnetta?
Seurustelu ennen ja nyt osa 3
Niinpä niin kohtaloko se meitä johdattelee, vai ovatko omat valintamme kohtalomme? Kuka näistä ihmisen tulevista kohtaloista tietää. Veikkaan ettei kukaan tiedä varmasti tulevaa.
Ainakin minusta on tuntunut, ettei ihminen ole välttämättä sidottu yhden kanssa elämään. On kuitenkin onni, jos löytää kumppanin, jonka kanssa voi elää koko elämänsä ajan. Toisaalta äitini sanoi, poika ei se kumppani yleensä, vaihtamalla parane. Näin muistan, vaikka olikohan se oma eroaminen liian helppoa, etenkin kun ei ollut lapsia? Aika kultaa onneksi muistot ja hioo rosot sileiksi. jos ei nyt ihan kultareunaisiksi, niin ainakin muistoiksi.
Nykyään kaikki ikäisteni kanssa seurusteluun liittyvät asiat tuntuvat sellaisilta, että politiikasta, rahasta, eläteistä, lapsista, uskonnosta, ulkonäöstä, maahanmuuttajista ja jopa salaliittoteorioista on oltava tismalleen samaa mieltä, ellei ole niin seurustelu lopahtaa alkumetreillä. Vaikka em. asioista keskustelisi päivittäin, niin tuskin se muuttaisi mitään. Erilaisille näkemyksille ei tunnu olevan sijaa. Olemmeko vanhemmiten tulleet täysin suvaitsemattomiksi erilaisille mielipiteille, emmekä osaa tai pysty keskustelemaan ja seurustelemaan ilman mitään ennakko odotuksia? En tiedä? Tylsältä tuntuisi elämä, jos aina oltaisiin yhtä mieltä eli joo ja kyllä näin on ihmisiä. Kyllä pikku säpinää pitää olla muutoinkin kuin sängyssä.
Olisiko niin, että järki, jos sitä ny on ollutkaan, palannut päähän, kun on alapää lakannut osittain toimimasta? Silloin jää enempi aikaa ajatteluun. Alapään toiminta häiriö, on tämä iän tuoma kirous miehellä. Vanhemmiten täytyy kuitenkin katsoa hyvinkin tarkkaan, kenen kelkan etupenkille ahterinsa asettaa. Suuriin erehdyksiin ei ole tällä iällä oikein varaa, sillä aika käy vähiin. Tiedä hänestä, tämä on vaikea aihe.
Ainoastaan kuvottavalle rasismille sanon jyrkästi ei, se ei käy minun pirtaani, sillä olemme kaikki samaa ihmisrotua Homo sabiens uskonnosta, alkuperästä, ihon väristä tai jostain muusta syystä erilaisia, niin silti ihmisiä kaikki tyynni. Se joka luulee olevansa toista ihmistä arvokkaampi, on pahasti eksyksissä ihmisyyden käsitteestä.
Seurustelu ennen ja nyt osa 2
Aika kului hitaasti, mutta vihdoin ja viimein tuli mittariin lain vaatima määrä vuosia, että sai täysi-ikäisen kansalaisen paperit. Siitä ihan innostui, sillä nyt oli portit auki aikuisten vapaaseen kaiken kivan sallivaan maailmaan. Näin naivisti sitä silloin luuli, mutta siitä sitten myöhemmin.
Silloin nuorena eli kauan sitten oman seurustelu historiani alkumetreillä ei paljoakaan kyselty toiselta poliittisia mielipiteitä, omistatko jotain tai ryyppäätkö viinaa. Edes työpaikkaa tai asemaa ei muistaakseni kyselty, silloin tykättiin aidosti, kun se, Amorin nuoli iski. Silloin seisoi järki päässä ja joku alapäässä yhtaikaa. Saattaa jostakin ihmisestä kuulostaa omituiselta, mutta kohdallani näin oli. Sillä itse en ainakaan joutunut sellaisiin tilanteisiin, missä nämä asiat olisivat merkinneet hölkäsen pöläystä. Jos, tykkäsi jostakin likasta, niin millään muulla ei ollut merkitystä. No täytyy sanoa, että kyllä ulkonäöllä oli merkitystä, vaikka toisaalta tykkäsin kaikista, joilla oli huumorintaju ja maalaisjärki jengoillaan. Silloin ihastuttiin, seurusteltiin ja erottiin, jos hommat eivät natsanneet.
Ennen niiden muutamien pidempiaikaisten kumppanien kanssa keskusteltiin, kinattiin, jopa riideltiin, mutta lopulta naurettiin ja ihmeteltiin sängyssä, miten mitättömästä se riita tuli. Toisaalta myös erottiin, mutta hyvässä yhteisymmärryksessä. Kun ei ollut lapsia, niin oli helpompaa lähteä kuin riidellä sekä jakaa hopeat. Niitä ”hopeita” tosin ei ollut juuri kertynyt työläisen palkoilla. Kaikilla ei näin helppoa toki ollut. Asioita ei saa yleistää. Kaikilla ei ole samanlaista, jokaisella on oma kohtalonsa.
jatkuu