Jokapäiväinen leipämme
tiistai 13 joulukuu 2022
Leivoin, oikeastaan ähelsin, hapanleipää. Ruokin juuren, neljä tuntia.
Sekoitin veden ja jauhot, lepäsin yhdessä sotkun kanssa. Lisäsin juuren, vaivasin. Taas levättiin. Sitten seurasi kummallisin osio: mönttiä piti venyttää ja käännellä neljästä kulmasta puolen tunnin välein, neljä kertaa. Munakello (ostettu muinoin Tallinnan satamakaupasta, ällöttävä pinkki tipu) soimassa. Sen jälkeen möntin, joka muistutti pulleaa rahakirjekuorta, piti nousta neljä tuntia. Panin kirjekuoritaikinan leipäkorissa ja muovipussissa jääkaappiin lepäämään yön yli. Huoahdin ja rupesin katsomaan telkkaria.
Puoleen vuorokauteen en muistellut jääkaapissa nukkuvaa mönttiäni. Oikeastaan sen ei pitänyt nukkua vaan puhista ja pullistua, tuottaa ilmavia kuplia.
Aamulla sitten katsoin muovipussin oliota. Eipä juuri muutosta eiliseen, no ehkä kaksi senttiä. Otukseni oli laihiksella eikä suostunut lihomaan.
Otus pantiin huoneen lämpöön pusseineen päivineen tunniksi ja sillä välin uuni 250 :een.
Jos olisin paistanut leipäni uunipellillä, olisi mukaan pitänyt laittaa teräskippo täytettynä vedellä ja luukkua olisi täytynyt availla.
Otin helpomman tien ja rasvasin kannellisen uunivuoan paistamiseen.
Marttojen ohje neuvoi: otettava partakoneen terä. Huushollissani ei ole miehiä, saatikka partoja tai partahöyliä enkä ole aikonut terillä tehdä itsemurhaa.
Ei muuta kuin teroittamaan parasta veistäni toiseksi parhaalla teroittimella, se paras kun jostain syystä on mökillä.
Kun olin saanut veitseni partakoneen teräväksi, tein sillä viiltoja kakon pintaan. Ähäs kutti, miksi et noussut.
Varmuuden vuoksi kokeilin myös äitini konstia: pistelin haarukalla tai kuten kotipuolessa sanotaan kaffelilla limppuani sinne tänne.
Jännittävää: kurkkailin uuniin ja mitä näinkään: limpun pinta nousi kohti lasivuoan kantta! Pelkäsin jo, että se työntää edestään kannen ja täyttää uunin, pursuaa lattialle ja naapuriin, niin kuin vanhassa sadussa kaurapuuro.
Mutta se pysyi sievästi vuoassa, otti neliskulmaisen kirjeen sijasta aidon limpun pyöreän muodon, tuoksui ja ruskistui! Ah, onnea!
Lopulta limppu oli pöydällä höyryten ja kuori oikeaoppisesti ja herkullisesti ratkenneena valmiina ensi haukkaukseen.
Mitä sitten tapahtui, on toisen tarinan aihe.
Ai, että tuliko ovesta sulho, jolle tarjoilin hapanlimppua? Muodostuiko ovelleni jono nälkäisiä vanhempia miehiä hapanlimpun tuoksun houkuttamina?
Ei.
Haukkasin elämäni ensimmäistä juuresta itse leipomaani leipää, muistaen, kuinka äitini paistoi synnyinkotini leivinuunissa monet leivät, havuista tehty uuniluuta vain sihahteli kipinöiden uunissa, kun äiti sitä ensin puhdisti. Voitelin ensimmäisen leipäni pelkällä voilla enkä pannut päälle mitään, ei juustoa, ei kurkkua. Pureksin leipäni ruskeaa kuoren reunaa, joka rahisi ja narskahteli hampaissani. Kiittelin sitä hyvästä yhteistyöstä, siitä, miten se oli opettanut minulle slow foodin tekemistä, ajan pitkän perinteen kunnioitusta.
Kunnes: narsk.
Kieli osui ammottavaan aukkoon hampaan kyljessä. Pala paikkaa, jos ei peräti hammasta, oli mennyt leivän mukana massuun.
Olin epäuskoinen, eihän tässä nyt näin voi käydä. Mutta kyllä voi.
Hampulekurin aika on seuraavaksi aamuksi. Tosiaankin slow time.
Aasinsiltana sinkkuiluun: jos olisi joku ollut tässä kanssani leipomassa, olisiko leipä tullut paremmin vaivatuksi vai olisimmeko käyttäneet ajan suut- , ristisanatehtävien täyttämiseen.
Ehkä en olisi ollut niin ahne, vaan antanut parhaan ihanan leivänkuoren kumppanilleni, jolla olisi ollut hyvät tekohampaat tai peräti implantit.
No, jossittelut sikseen.
Seuraavaksi: miten säilytän leipäni? Ai niin, se kuuluu syödä.
Aina tuuliajolla
Lähettäjä Hannah - 1659 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Rollaattorimarssi
Mansen seniorit aloittivat viime vuonna rollaattori marssin arvokkaan ja turvallisen vanhuuden puolesta. Se onkin tarpeen, sillä ei ole kovinkaan arvokasta, turvallista saati kunniakasta, maata nälissään märässä vaipassa, jossain esperissä. Nyt muut paikkakunnat seuraavat Mansen antamaa esimerkkiä ja järkkäävät omia rollaattori marsseja. Hyvä niin. Aloitusvuosi jäi minulta harmillisesti väliin. Nyt olin kuitenkin mukana täysin palkein, vaikken rollaattoria vielä tarvitse, mutta osallistua kuulemma sai ilman ärhäkkää menopeliäkin.
Kokoonnuimme Pikku kakkosen puiston liepeille ja itse marssi sujui meiltä parilta tuhannelta vetreältä harmaalta pantterilta rutinoidusti, ryhdikkäästi ja hyvässä järjestyksessä. Marssimme puistosta Tammerkosken yli Laikun lavalle, eikä nuorison tai kenenkään muunkaan järjestämiä vasta marssijoita näkynyt. Eivät vissiin uskaltaneet uhmata meitä työnsankareita? Meitä jotka rakensivat hyvinvointivaltion, jota nyt alas ajetaan vauhdilla.
Kun, monen malliset menopelit polkaistiin vauhtiin, niin siinä olisi helvetin enkelitkin säikähtäneet ja luikkineet kerhotaloonsa piiloon, sillä niin päättäväisen näköistä porukan meno oli. Myös Elokapina olisi voinut ottaa oppia, miten liikenne pysäytetään rauhanomaisesti rollaattorein. Me emme tosin olleet mikään liivijengi, vaikka olisi kenties pitänyt sellainen perustaa. Sillä, liian monien seniori kansalaisen asioita, on hoidettu surkeasti isän maassamme. Monet saavat epäinhimillistä ja ihmisarvoa loukkaavaa kohtelua osakseen noissa espereissä, joissa raha on tärkeämpi kuin ihminen. Hallituksen sossu ministeri sai myös kuulla monesta suusta kunniansa ja ihan aiheesta.
Oli imartelevaa, kun parikin virkeää kasikymppistä yritti puoliväkisin pokata minua seiska kakkosta nuorukaista mukaansa pullakahville. Siinä olisi ollut voita molemmin puolin leipää, ajattelin hymyillen vanhalle sanonnalle. Kieltäydyin kuitenkin kohteliaasti ja päättäväisesti, vedoten olemattomiin kiireisiin. Toisaalta mieltä lämmitti ja rintaa röyhisti, että kyllä meikä pojalla näköjään olisi vielä vientiä ja kelpaisin naisille.
Balettia 4
Opettaja pyysi meitä esittelemään itsemme Gunnarille. Tuolle myöhässä tulleelle ja vielä naisille mieleiseksi kukonpojalle, jollaiseksi kateellisena hänet arvioin. Vai pitäisi tässä vielä itsensä myöhästelijälle esitellä funtsin nyreästi.
No, niin nyt ovat kaikki päivää tuttuja ja paikalla, joten voimme aloittaa, itse baletin alkeisiin perehtymisen. Monille tämä lienee jo tuttua, mutta ei kaikille. Sinä Kalervo taisit olla ainoa, kenellä ei ole aiempaa baletti taustaa. Joo, ei mitään hajua koko hommasta paitsi joku filmin pätkä, jonka katselin.
Käydään läpi varusteet mitä teidän tulee hankkia näin alkuun. Tein listan ensi alkuun tarvittavista varusteista, sekä termeistä jotka pitää oppia. Hmm. kovat kärkitossut ja pehmeät tossut, Trikoot sukkahousut, tanssi vyö ja tukihousut lueskelin listaa. Sitten allegro ripeästi ja adagio hitaasti jne. näinköhän ikinä oppisin nämä luultavasti ranskalaiset termit? Tuki housujen ja tanssi vyön kohdalla hiukan nauratti. Eikös ikäihmiset mummut ja papat tarvitse tukihousuja mietin.
Käydään sitten läpi baletti sanastoa. Asettukaa siihen Barren viereen. Minkä ihmeen barren hätäilin, mutta muut menivät peili seinustaa kiertävän tangon viereen seisomaan, niin minäkin. Tämä tulee teille vielä hyvin tutuksi ja tässä on hyvä aloittaa perustreenit. Myöhemmin siirrymme vaativampiin liike sarjoihin.
En malttanut olla kysymättä, millaisia ne vaativat liikkeet ovat. No esimerkiksi hyppy ilmaan eli Cabriole pas, jolloin napsautetaan jalkaterät yhteen ilmassa. Opettaja näytti liikkeen, joka näytti jotenkin hienolta, mutta oli varmaan pirun vaikea alokkaalle. Sitten spagaatti ja ballon eli hyppy ilmaan, jossa tavoitellaan vaikutelmaa, että ikään kuin jäätäisiin ilmaan. Tässä kohtaa mielikuvitukseni kävi jo ylikierroksilla. Siis jäädä ilmaan, näin itseni ilmaan pysähtyneenä kuin joissain sarjakuvissa.
Eka ja viimeinen baletti tuntini päättyi, siihen, että näin sieluni silmin hieman ylipainoisen itseni spagaatti asennossa pysähtyneenä ilmaan. Ei auta itku markkinoilla saati baletissa, pitänee keksiä muuta tekemistä, mietin. Baletti oli hieman pulskalle vartalolleni sittenkin epäsopiva harrastus. Se harmitti, kun kaikki kauniit ”kanaseni” jäivät Gunnar pässin hoidettaviksi, likisteltäviksi ja pyöritettäviksi.
Finito
Balettia 3
Menin ensimmäisiin treeneihin ja ihmettelin missä muut jätkät ovat. Olin yksin kahdeksan sorjan ja nätin, baletista kiinnostuneiden nuorten naisten keskellä. Olin siis ainoa miespuolinen koko porukassa. Apua tai ihan kivaa tarkemmin ajatellen. Tältä varmaan tuntuu ketusta, joka on päässyt "kanatarhaan" mellastamaan. Ajattelin sovinistisesti ja lipaisin huuliani. Toisaalta suuta kuivasi ja hermostutti, että miten tästä selviän, kun olen ainoa miespuolinen jäsen tässä ryhmässä.
Kurssin vetäjä asteli paikalle. Hän oli siro ihan ballerinan kokoinen ja näköinen mielestäni. Esiteltiin itsemme ja vähän kertoiltiin taustatietoja. Kaikilla naisilla oli jonkinlaista kokemusta, joskus nuorempana aloitetusta ja sitten lopahtaneesta baletti harrastuksesta ja halusivat nyt syventää taitojaan. En kehdannut mainita tanhu harrastukseni surkeaa lopputulosta, joten totesin, ettei minulla ollut oikeastaan mitään käsitystä baletista kuin se mitä olin elokuvassa nähnyt.
Ei se mitään alusta pitää muidenkin aloittaa, vaikka ovat aikaisemmin pikku tyttöinä olleet baletin alkeistunneilla. Se on kyllä harmi, ettei enempää nuoria miehiä kiinnostanut tulla kurssille. No, meidän on tyydyttävä nyt sinuun. Ei millään pahalla, oli hyvä, että sinä tulit. Muuten emme olisi voineet jatkaa. Tunsin itseni sillä hetkellä hyvin tärkeäksi persoonaksi.
Samalla hetkellä ovi aukesi ja sisään marssi nuori mies vetävin askelin. Täälläkö se baletti kurssi pidetään. Voihan nenä en ollut enää ainoa kukko tässä tarhassa. Hyvä, että tulit, voitko esitellä itsesi ja vähän kertoa tausta tietoja. Gunnar oli ollut poikasena baletti tunneilla, mutta keskeyttänyt tapaturman vuoksi. No niin, siinä tuli sitten oikein Gunnar pässi, tähän reviirilleni sotkemaan yksinoikeuttani naaraisiin. Funtsin kateellisena.
jatkuu