Sormi liipaisimella
perjantai 9 joulukuu 2022
Älkää nyt säikähtäkö tuota otsikkoa, en minä niin epätoivoinen ole, että ihan oikeasti liipaisimella sormi, vaikka tämä joulun taika tai kirous syöksyy joka tuutista. Nytkin tuntuvat joululaulut solisevan ja mummon lonkat kolisevan radiossa. Televisio syytää amerikkalaista joulukuorrutusta imelillä jouludraamoilla, joissa kaupungin ainoa tavoite jouluna on järjestää yhteinen joulujuhla. Joka paikka pursuaa jouluvaloja, -koristeita ja tietysti vaahtokorkkeja. Sankariparit ovat vuosien takaisia ystäviä, jotka tapaavat kuin ihmeen kaupalla uudestaan naisen omistamassa kahvilassa, tai miehen suvun antiikkiliikkeessä tai joulun kilpavarusteluun erikoistuneessa liikkeessä. Ja sitten luistellaan ja juodaan kaakaota ja yhdessä ratkaistaan kaikki vastaan tulevat ongelmat. Kaikki huipentuu joulutanssiaisiin ja Happy End.
Ehkä se on vanhemman yksinäisen naisen kateutta tai viimeisiä tunteita siinä luopumisprosessissa, joka alkoi jo kauan sitten. Ensin oli tyhjän pesän syndrooma, josta kyllä selvisin mielestäni aika hyvin. Sitten tuli työelämästä ja kaikesta siihen liittyvästä luopuminen. Viimeisimpänä suurin luopuminen parisuhteesta ja rakkaasta kodista. Nämäkin tunteet ovat laimenneet normaalissa arjessa, mutta juhlapyhät ja varsinkin joulun aika, nostavat ne ikävästi esiin.
Olen surffaillut netissä etsien eri hakusanoilla, missä yksinäinen leskirouva voisi viettää joulua niin, ettei huomaisikaan, kun olisikin jo turvallisesti tammikuussa. Selasin suomalaiset maatilamatkailulomat, kylpyläjoulut ja laskettelukohteet. Nuorempana laskettelukohde olisi ollut ehdoton ykkönen, mutta kahden keinonivelen jälkeen olen siirtynyt vähemmän sporttisiin harrastuksiin. Maatilamatkailuun en ole koskaan tutustunut, enkä tuntenut erikoista vetoa Suomussalmen perukoilla, eksoottisen Venäjän rajan tuntumassa olevaan matkailukohteeseen. Suomussalmella olen toki matkaillut paljonkin, mutta lähinnä kesällä ja oman puolison kanssa. Yksin ei luminen maaseutu tuntunut houkuttelevalta. Kylpylälomia oli paljonkin, mutta niiden anti tuntui kovin niukalta. Altaissa tai vesisuihkuissa pulikointi ei kiinnosta ja allasbaarit tai iltaravintolat eivät nekään houkuttele enää. Nuorempana sekin toiminta, mitä kylpylöissä harjoitettiin anniskelupuolella, oli mieluisaa vaihtelua silloin tällöin nautittuna.
Sitten siirryin hakemaan äkkilähtöjä jonnekin lämpimään paikkaan. Yllätyksekseni matkoja on vielä paljon mistä valita, mutta monen kohdalla lukee, yksi paikka tai vain pari paikkaa jäljellä. Kun haet matkaa yksinäsi, joudut heti varautua lisämaksuun ”huoneen vajakäytöstä”. Minä ymmärrän ja hyväksyn sen, että hotelli laskuttaa resurssiensa vajaakäytöstä, mutta maksaisin mielelläni saman hinnan lisää, jos saisin matkalleni mukavan kaverin. Olin jo valikoimassa yhtä matkaa Kanarian saarille, sellaiseen vain aikuisten hotelliin. Puolihoidolla viikon matka olisi tullut maksamaan alle puolitoista tuhatta euroa. Tässä olin jo sormi kuvainnollisesti liipaisimella, mutta sitten taas alkoi raksuttaa. Kysyin itseltäni, miten loma etelän hotellissa poikkeaisi suomalisesta kylpylälomasta. Hintakin olisi ainakin kaksinkertainen. Entä sitten matkat Suomessa Helsinkinne ja takaisin. Pitäisi hankkia lentokenttä hotelli ehkä meno- ja tulomatkalle. Miten matka sujuisi omalla autolla, jos kelit olisivat huonot, tai miten matka onnistuisi junalla tai bussilla. Tässä sitä taas ollaan ymmällään ja yksin. Liipaisinsormeni herpaantui.
Yhtenä tavoitteenani on ollut löytää hyvä matkakumppani tavalla tai toisella. Tämä deittisivustolle liittyminen on ollut yksi askel sinne päin, mutta lupaavasta alusta huolimatta en ole vielä ehtinyt tutustua kehenkään niin hyvin, että haluaisin tai joku haluaisi matkustaa kanssani. Tietysti näiden sivujen tarkoitus on löytää ystävä ja kenties rakaskin muutoinkin kuin matkakumppaniksi, mutta nyt se matkakumppani olisi kuitenkin tärkein. Saattaa olla, että vietän joulun kuten aiemmin oli suunniteltu, tyttären perheessä aattona ja muina päivinä yksin tai autoillen sisaruksia tapaamassa. Onneksi tänä vuonna joulunpyhät ovat lyhyet.
Teille ystävät, tällä yksinäisten joulutorilla, toivotan hyvää ja seesteistä joulunaikaa. Kirjoittakaa joulupukille, jospa tämän joulun tarinaasi tulee Happy End.
Lähettäjä Lisbeth - 1671 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Seurustelu ennen ja nyt
Aika kiitää ja me sen mukana, vaikka kuinka yrittäisi jarrutella, niin silti vanhenemme melkoisella vauhdilla. Siksi on hyvä pysähtyä muistelemaan aikoja, jolloin aikaa tuntui olevan edessä päin, vaikka muille jakaa.
Voi niitä, nuoruuden kultaisia aikoja, kun ei vielä päässyt aikuisten rientoihin, maistamaan nuoren mielestä oikeaa elämää. Silloin ikärasismi rasitti menevää mieltä. Ravintolat ja tanssit ennen rippikoulua olivat saavuttamattomia unelmia. Tuntui, että aika matelee kuin höyryjuna, joka pysähtelee pysäkiltä toiselle kuin olisivat hiilet loppuneet tulipesästä. Aika tuo aineeton elementti ei vain rientänyt, vaikka nuoren mieli tahtoi jo aikuisten maailmaan, missä kaikki tuntui olevan sallittua.
Vanhaan hyvään aikaan, kun olin vielä nuori ja komea, mutta nyt enää komea näin kai voisi pikku vitsinä tai omahyväisesti sanoa. Ainakin tuntuu siltä, kun muistelen sen aikaista seurustelu vilkkautta. Kyllä silloin nuorempana oli vientiä, melkoista kiitoa naisten kanssa ja myös vaarallisia suhteita sekä tilanteita. Ne vaarat aiheutuivat mustasukkaisista kavereista, jotka katsoivat omistavansa naisen, jonka kanssa tanssin. Kyllä lievä mustasukkaisuus on hyväksyttävää, mutta toisen omistaminen ei. Eihän se mukavalta tunnu, kun joku on liiallisesti kiinnostunut toisen kumppanista ja yrittää virittää silmäpeliä, vaikka toinen istuu vieressä. Pelkkä naisen tanssittaminen ei mielestäni, ole syy mustasukkaisuuteen. No, jos toinen on mennäkseen, niin kyllä hän menee, ei siinä itku auta. Parempi oli, kun meni, sillä toisen pettäminen, on katalaa touhua.
jatkuu
Ennen vanhaan
Ennen vanhaan kuten niin usein painokkaasti lausutaan, oli kaikki paremmin. Kyllä oli ainakin mitä seurusteluun vastakkaisen sukupuolen suhteen tulee, niin nuoruus oli minulle ja käsittääkseni monille muille kiireistä teerenpeli aikaa. Nyt vanhemmiten onkin hiljaista.
Muusta nykyisin muka paremmasta elämästä en oikeastaan tiedä. Silloin ennen hyvään vanhaan aikaan oli töitä kaikille toisin kuin nyt, eikä ketään jätetty. Luontoa ei oltu, vielä pilattu ja sitä riitti. Talvet olivat talvia ja kesät kesiä, helleaaltoja tuskin nimeksikään Euroopassa. Talvet ovat nykyään pelkkää harmaata syksyä. Olemme pilaamassa ainutlaatuisen asuinpaikkamme tässä kaikkeudessa. Täytyy muistaa, ettemme pääse tältä avaruudessa kiitävästä kivi pallerosta nimeltään Maa, jota peittää ohuen ohut ilmakupla, millekään muulle planeetalle pakoon pilaamaan sitäkin. Meidän ei tarvitse pelätä inhoja avaruudesta tulevia sotaisia muukalaisia, jotka tuhoaisivat planeettamme, koska teemme sen vapaaehtoisesti ihan itse.
No, nykyisin tekniikka on mennyt jättiaskelin eteenpäin ja kaikilla älypuhelimet hip hei, tätä riemua ja lystiä, kun päivityksiä tulee solkenaan. Entä sitten ne kaikenlaiset applikaatiot, joita riittää joka lähtöön, ne vasta lystejä ovat. Jopa hammasharjan käytölle on oma sovellus.
Tuntuu kuin älypuhelimen, tekoälyn ja chattien kanssa on kivampi seukata heti aamusta yömyöhään kuin oikean ihmisen kanssa. Tekniset vempaimet kehittyvät, niin ettei tämmöinen hidas hämäläis ukko tahdo perässä pysyä. Entä me? Pohjimmiltaan ihminen ei ole kehittynyt yhtään viisaammaksi. Ahneus ja sotaisuus jatkavat voittokulkuaan. Jotenkin kaikki muukin planeetalla tuntuu olevan jotenkin vinksallaan, Luotan kuitenkin, siihen että näin viime hetkillä viisastumme sen verran ja pystymme vielä pysäyttämään tämän hullunmyllyn. Vai olemmeko polkaisseet sellaisen oravanpyörän pyörimään, mitä ei saa enää pysähtymään? Ellemme siihen kykene niin sitä niitämme mitä kylvimme ja aikamme on ohi planeetan valtiaina. Pallomme valtiaiden paikan ottavat planeettamme ilmastonmuutosta ja luonto katoa kestävämmät lajit kuten esimerkiksi torakat, muurahaiset, punkit ja rotat ym. sitkeät otukset.
Seurustelun saralla kohdallani onkin tapahtunut jyrkkä taantuma, seurustelu lama on kolkuttanut sähköpostissa. Kyllä luulisi tällä iällä löytyvän kumppani, jos ei ihan sitä prinsessaa, niin kelpo ihminen ainakin. Mutta varteen otettavilla immeisillä on, jos jonkinlaista estettä ja syytä, ettei seukkaaminen ota onnistuakseen. Epäilen, että älypuhelin ja muut uudet tekoäly sovellukset ovat syrjäyttäneet vanhanaikaisen seurustelu kulttuurin?
Muistot
Muisti tuppaa heikentyä, kun ikää karttuu. Huomasin sen ikävän tosiasian, kun en muistanut millään ensi suudelmaa, vaikka sanotaan, että kyllä vanhat asiat muistaa paremmin kuin uudet. Niinhän sitä luulisi, mutta että näinkin tärkeä asia, joillekin jopa maata kaatava muisto katoaa elämän historian aamuhämärästä noin vain. Se on katastrofi, ettei muista ketä suuteli ensi kertaa. Voiko sitä mennä hautaankaan hyvillä mielin ja levollisesti, jos ei tuota muista?
Seuraavaksi aloin selata ilmeisesti jo horjuvan muistipankkini seurustelu osastoa. Ei taaskaan tullut mieleen kenestä naapurin likasta tykkäsin tsi suutelin ensimmäisenä. Kuusivuotiaana, jolloin aloin tykkäämään tytöistä toisin kuin poika kaverini, jotka inhosivat likkoja. Naapurustossa oli ikäisiäni likkoja pilvin pimein, sillä 50-luvulla oli vielä suurperheitä, toisin kuin tänään lukuun ottamatta joitain käsittääkseni uskonnollisia alueita, missä suurperheet ovat vielä voimissaan.
Kaiholla muistelin kuusivuotis aikoja, silloin oli valinnan varaa, koska olin jostain kumman syystä suosittu likkojen keskuudessa. Minut haluttiin aina likkojen leikkeihin. Pyörittämään narua, kuurupiiloon etsijäksi tai piirtämään ruutuja kovaan sorakatuun, koska heidän mielestään olin vahva ja pystyin raapustamaan isolla naulalla syvemmät rajat ruutuihin kuin heikot tytöt. Niinpä raadoin niska limassa ja otsa hiessä narun toisessa päässä jonkun isomman likan kanssa tai raaputin ruutuja tien pintaan. Sitten- yksi koululaistyttö keksi liidun, jolla sai lipeällä kyllästettyyn soratiehen piirrettyä ruudut kätevämmin. Enkä saanut enää sen jälkeen ylpeillä pätevänä hyppy ruutujen kaivertajana.
Siihen aikaan ei ollut juurikaan autoja kotinurkkien teillä huristelemassa, joten kadut, isommat pihat ja lukuisat rakentamattomat alueet olivat lapsien leikkipaikkoja. Taisivat likat hyväksi käyttää hyvä sydämisyyttäni ja alttiutta kehuille ”kyllä olet vahva jne” hyväkseen. Näin varhain likat jo pyörittivät poikalasta kuin litran mittaa. Siinä suhteessa tytöt olivat ilmeisesti sen ikäisinä meitä kloppeja fiksumpia ja sitä he suurimmaksi osaksi luultavasti, ovat valitettavasti tai onneksi vieläkin?
Ensi suukkoa huulille tai edes hipaisua poskelle en vain saanut kirvelläkään päähäni. Kyllä harmittaa, etten pitänyt päiväkirjaa sen jälkeen, kun opin kirjoittamaan, silloin olisin vielä muistanut tämän äärettömän tärkeän asian ja nyt voisin sieltä ”paksusta tyttökalenteristani” tsekata suukot ja kaiken muun kivan mitä likkojen kanssa on kahden tehty.