Yksin - ei yksinäinen
torstai 29 joulukuu 2022
Monesti olen itse pohtinut ja kuullut muidenkin pohtivan, mikä ero on yksinäinen- ja yksin-sanoilla, vai onko niillä mitään eroa. Yksin on mielestäni suurimmaksi osin saanut hyvin alakuloisen merkityksen, jos se on vain yksin, ilman muuta tilanteesta kertovaa informaatiota. Sillekin voidaan saada erilaista näkökulmaa liittämällä siihen selittäviä sanoja tai lauseita. Olet yksin minun, tai olen yksin sinun, ovat merkitykseltään erilaisia vaikka vain possessiivipronominin persoona on vaihtunut.
Yksinäisyys koetaan taas melkein aina negatiivisena, kaihoisana tai ikävystyttävän yksitoikkoisena mielentilana. Tuntuu kuin yksinäisyyttä voisi kokea vain tyhjässä tilassa tai jossain eristyksessä muusta maailmanmenosta. Minun kokemukseni mukaan yksinäisyyttä voi kokea kuitenkin ihmisten keskellä tai jopa läheisten ympäröimän. Joskus yksinäisyyttä taas ihan kaipaa.
Erikoisen voimakkaana tunsin yksinäisyyttä pitkän, yli 50-vuotta kestäneen parisuhteen päätyttyä. Juhlapyhät, kuten joulu, korostavat tätä yksinäisyyden tunnetta. Vaikka olisit sinulle rakkaitten ihmisten keskellä, tunnet olevasi yksin ja yksinäinen. Viime vuoden joulu oli minulle niin raskas, että sen muistoa peläten, halusin johonkin pakoon joulua ja sen tunnelmaa. Mutta suurena puutteena koin, että en saanut ketään matkatoverikseni. Yritin jopa hakea netinkautta tuntemattomia matkustushalukkaita matkakumppaneita. En onnistunut siinä, vaikka useampikin nainen ilmoitti olevansa kiinnostunut asiasta, mutta ajankohta ei sopinut. Miespuolisen tuntemattoman matkaseuralaisen etsinnän koin liian haasteelliseksi ja itsesuojeluvaistoni esti tämän suuntaiset yritykset. Olin jo päättänyt luopua koko matkasta, kunnes yksi hetki muutti kaiken.
Olin käynyt syksyn aikana raskaita prosesseja läpi ja juuri joulun alla sain viimeisen epäselvän asian finaaliin. Yhtäkkiä tunsin vapautuneeni keskeneräisten asioiden taakasta. Tunsin itseni vapaaksi kaikista sidoksista ja halusin tehdä jotain ihan yksin. Istuin tietokoneeni ääreen ja hain taas esille joulunajan äkkilähdöt. Päätin luottaa intuitiooni ja tehdä matkapäätökseni ilman jahkailua. Ensimmäiseksi tuli esille houkutteleva esite Gomeran-saarelta. Muistin perhematkamme 1980-luvulla Teneriffalle, josta käsin teimme päivän retken Gomeralle. Heti kohde sai lisä hohdetta tästä lämpimästä muistosta. Etten olisi enää aikaillut, tilasin matkan siltä istumaltani. Nyt olen sitä kokemusta rikkaampi ja toivun pitkän tulomatkani rasituksista kirjoittaen tätä blogia, jota minulta pyydettiin jo viime viikolla. Lupasin palata asiaan kun olen taas Suomessa.
Sain monenlaisia ohjeita lapsiltani, jotka nähtävästi eivät enää luottaneet äidin kykyyn selviytyä pitkästä automatkasta Savonlinnasta Helsinkiin, jonka olin suunnitellut tekeväni suoraan lentoparkkiin yötä myöden. En kuitenkaan suostunut ottamaan lentokenttähotellia menomatkalle. Tulomatkankin olin suunnitellut ajavani yöllä lennon saavuttua, mutta onneksi poikani tilasi päättäväisesti paluulennolta hotellin. Sinne saavuin klo 1.30 lentojen myöhästymisen vuoksi. Silloin se oli todella tarpeen ja ajokuntoni oli vielä kotimatkalla, muutaman tunnin nukkumisen jälkeen niin väsynyt, että taisin välillä ajella nahkakaihtimet silmillä. Onneksi selvisin ehjin nahoin kotiin.
Itse lomakohde oli todella positiivinen yllätys. Trooppista kasvullisuutta oli hotellin ympäristössä hyvinkin rehevästi. Minun terassini oli kuitenkin niin lähellä ratapenkerettä, jottei siihen jäänyt tarpeeksi maakaistaletta isoille puille. Jokunen iso ”anopinistuin” ja muita kaktuksia kituutteli kuivassa kallioisessa maassa. Mutta Atlantin-valtameren avoin selkä lepäsi edessäni silmänkantamattomiin. Se vaihtoi väriään päivän mittaan ja yöllä rantakylien valot heijastuivat sen mustasta pinnasta. Yläpuolella kaartui upea tähtitaivas ja ohut kuunsirppikin heijastui merenpinnasta. Tämän suuren amfiteatterin ääressä tunsin todella olevani yksin, mutta en yksinäinen.
Olin tavannut jo lentokoneessa kolmen naisen seurueen, jossa oli kaksi äitiä ja tytärtä, mutta vain yksi isoäiti. Tämän isoäidin kanssa kävimme yhdessä aamiaisella, aamupala olisi ollut halventava ilmaisu, ja illallisella aivan satumaisten buffeepöytien antimista nauttien. Koko seurueen kanssa teimme yksityisen taksiretken Gomeran luonnonsuojelualueelle, jossa on jopa metsäksi luokiteltavaa puustoa, havupuita ja lehtipuita, jokunen palmukin kasvoi tässä rehevässä metsässä. Tuntui kuin palmu ei olisi sopinut joukkoon, vaikka se oli hallitseva puulaji kuivilla vuorenrinteillä ja hotellin ympärillä. Vuoret olivat mykistävän jyrkkiä ja tuulen aiheuttama eroosio oli kuluttanut vuosimiljoonien kuluessa patsasmaisia kivimuodostelmia rinteille. Tiet kiemurtelivat serpentiinin mallisina rinteitä ylös ja alas. Olin tietysti nähnyt vastaavaa muuallakin, mutta täällä ne tuntuivat istuvan paremmin maastoon kuin esim. Norjassa.
Sain kuulla, että Gomeralla on hyvä karma tai henki. Mielestäni koin sen hyvin henkilökohtaisena ja voimaannuttavana kokemuksena. Massaturismi ei ollut vielä saavuttanut tätä Kanariansaarten kolkkaa ja se oli hyvä asia. Vaikka hotellialue oli laaja, itse rakennukset olivat kaksikerroksisia ”rivitaloja”, joista oli upeat näköalat. Suomen kieltä ei kulunut kuin vain meidän neljän naisen kohdatessa. Sekin oli niin sykähdyttävä kokemus, kun tunsit olevasi todella yksin ja vastuussa vain itsestäsi. Ajankuluksi ennätin lukea 600-sivuisen pokkarin, jonka olin ostanut kotoa lähtiessäni. En tuntenut mitään syyllisyyttä istuessani joutilaan nojatuolissani, terassin ovet avoinna merelle ja polttavaan aurinkoon. Olen sellainen kermaiho, että otan aurinkoa vain pieniä annoksia kerrallaan. Nojatuolia oli siirrettävä aina syvemmälle huoneeseen, ettei aurinko polttanut paljaita varpaitani.
Raskaista meno- ja tulomatkasta huolimatta tunsin virkistyneeni ja kokeneeni jotakin sellaista, jota en ennen ollut kokenut. Olin lähtenyt rohkeasti ekakertaa ihan yksin matkalle ja pienistä kommelluksista huolimatta tunsin selviytyneeni hyvin. En tuntenut haikeutta jouluttomuudesta, tai yksinäisyydestä. Olin tyytyväinen irralliseen ja kaikesta sitoumuksista vapaaseen tunteeseeni. Minun piti lähteä kauaksi, että pääsin lähelle itseäni. Yksin ja yksinäisyys saivat tällä matkalla mielessäni positiivisen merkityksen.
Lähettäjä Lisbeth - 1502 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Pesutupa 4
Tulin oikeastaan katsomaan, että mikä hässäkkä täällä oli, kun miehiä oli pesutuvan oven takana läjäpäin, mennessäni roskia viemään. Meinaan, kun minun vuoroni on heti sinun perääsi. Joo tosiaan sähkölukko ei toiminut ja yritettiin joukkovoimalla avata ovea, jokainen koitti avaimellaan tuloksetta. Soitin sitten huoltoon ja huollon mies kävi teippaamassa lukon niin, että ovea voi käyttää. Nyt olen aika paljon myöhässä, mutta eiköhän tässä keritä pyykit pesemään ja kuivaushuoneessa kuivattaa. Vai mitä tuumaat? Toki, ei minullakaan ole kuin yksi koneellinen, eikä meidän jälkeen tule ketään.
Hei, sun varpaastasi tulee verta ja sandaalisi on veressä. Totta tosiaan isovarpaasta oli vuotanut pari tippaa verta lattialle ja sandaaleihin. Hätäpäissäni potkaisin konetta, kun en saanut sitä toimimaan, tunnustin nolona. Se osui vissiin johonkin terävään kulmaan. Sehän täytyy tohtoroida. Pelastava enkelini otti ohjat, sanoen nyt mennään meille ja puhdistetaan varvas ja pipin päälle laitetaan laastari. Ei siinä mikään auttanut, kun haavoittunutta vietiin sidonta paikalle. Sidonta homma kävi tottuneesti ja hellästi. Sinulta tuo tohtorointi käy tottuneesti. Minulla on kolme villiä poikaa, joiden kolhuja ja haavoja joutui aikanaan paikkaamaan yhtenään.
Istuttiin siinä hetki hiljaa ja katseltiin toisiamme. Ellei sinulla ole mihinkään kiirus, niin minäpä kiehautan kahveet. No sehän sopii, mutta oikeastaan minun ne pitäisi tarjota kiitokseksi tohtoroinnista. Mitä turhia. Juodaan sumpit ja tutustutaan toisiimme. Tästä eteenpäin en kerro mitä tapahtui, mutta jokainen voi laittaa mielikuvituksen liikkeelle. Ei mielellään sitä likaista.
Eipä pyykkipäivä alkuhankaluuksien jälkeen, olisi paremmin voinut päättyä.
Pesutupa 3
Soitin taas uudelleen ennen syömään alkamista huoltoon, en siis siihen sossuun. Ihme tapahtui ja huoltohenkilö vastasi ja selitin asiani. Ei voi mitään ne sähkölukot ovat jonkun kaapin takana eikä sinne ole hänellä mitään asiaa. Asia vilpitön siis pyykkipäivä siirtyy tuumin.
Olin juuri nostamassa eilistä lämmitettyä lihapullaa suuhuni, kun kännykkä soi. Onhan pyykkituvan ovi auki, kuului huoltomiehen hieman moittiva ääni. Äkkiäpä tulit. Joo, olin juuri tuossa viereisessä yhtiössä ja tulin katsomaan. Eipä ollut äsken, vaikka yritimme avata sitä neljän miehen voimin. No täältä tullaan pyykin kanssa, odota siellä. Ruokailu sai jäädä toiseen kertaan, sillä pyykki oli tärkeämpi kuin nälän torjunta. Onneksi en ollut purkanut kassia.
Pulskan puoleinen huoltomies teippaili sähkölukon kohtaan teippi kerroksen, jotta ovi pysyisi auki. Tätä on ennenkin tehty, kun tekniikka on sakannut. Selvä pyy. Kokeilin vielä, että ovi pysyi todellakin auki. Olisi ollut ikävä jäädä pyykkitupaan vangiksi.
Homma pelitti hyvin, joten pääsin vihdoin itse asiaan. Avasin vesihanat, käänsin kytkimet ON-asentoon ja sujautin kolikon automaattiin. Laitoin pyykit isoon koneeseen ja annostelin pesuaineen ohjeen mukaan oikeaan lokeroon. Sitten tuli tenkkapoo: en saanut valittua pesuohjelmaa, eikä mikään tuntunut toimivan. Vääntelin ja kääntelin epätoivoisesti jokaista nappia ja kytkintä, mutta kone pysyi mykkänä. Hermot alkoivat kiristyä, ja hiki nousi otsalle sekä kainaloihin. Potkaisin viatonta konetta kylkeen ja sekös sattui isovarpaaseen kipeesti. Juuri kun itsehillintäni oli lopullisesti pettämäisillään, sisään astui pelastava enkeli. Hurmaavan näköinen nainen huomasi hätäni ja kysyi ennen kuin ehdin sanoa mitään: Eikö kone toimi? Vastasin, ettei toimi, ja että murheita oli riittänyt muutenkin, sillä aamulla en ollut saanut edes ovea auki. Katsotaanpa ensin sitä konetta, hän sanoi. Ai ai, tuon kytkimen pitää olla tässä asennossa. Noin — nyt voit valita ohjelman. Siinä oli selittelyn makua, kun virkoin, että tulee käytyä niin harvoin, etten muistanut enää juuri tuon kytkimen asentoa.
jatkuu
Pesutupa 2
Niinpä koitti sunnuntain pyykkipäivä ja minä olin masentunut, vaikka leijonat olivat voittaneet MM-kultaa viime viikolla ja elämä oli mukavasti mallillaan, tosin yksinäistä sellaista. Elämä on joskus kummallista, silloin kun pitäisi iloita, onkin masis miehen ainoana seurana.
Onneksi ei mikään syvä masennus painanut harteita, vaan mietin, johtuiko olotilani sittenkin ja kenties edessä olevasta rätti sulkeisesta. Pyykkikasa mahtui juuri ja juuri Ikean isoon kassiin. Marssin pitkin kellarin käytäviä melko painavaa kassia raapottaen pyykkituvan oven taakse. Sovitin avainta lukkoon ja mitä kummaa ovi ei auennut. No ei hätiä mitiä, onhan ulkona toinen ovi, siis sinne. Sama tulos en saanut ovea auki. Taloyhtiömme pihakeinussa istuskeli kolme asukasta, nauttien sunnuntain aurinkoisesta päivästä, turisemassa niitä näitä.
Mites on, kun tuo pyykkituvan ovi ei aukea. No pitäisihän sen olla auki. Niin pitäis, mutta kun ei aukea. Ukot nousivat ja lähdimme joukolla pyykkituvan oven taakse. Ensimmäinen pisti avaintaan lukkoon, sanoen kyllähän tämä aukeaa ja katsoi minua hiukan ylen katseella. Ei auennut ja sitten jokainen vuorollaan yritti. Olihan se näky, kun äijät yritti avata ovea, jokunen painava kirosanakin siinä lausuttiin. Sitten joku herroista muisti näin käyneen joskus aiemminkin, ettei sähkölukko ollut toiminut. Silloin oli huoltomies tullut hätiin. Sitten kirottiin joukolla uutta tekniikkaa, joka ei toiminut kuten pitäisi ja ihmeteltiin, että mitä varten pyykkituvassa pitää olla erikseen sähkölukko.
Niine hyvineni lampsin takaisin, hiljaa manaillen toimimatonta uutta tekniikkaa. Katsoin kuitenkin huollon päivystys numeron ja naputtelin sen kännyyni. Kotona heitin pyykkikassin kylppäriin ja suljin oven, ennen kuin kuvittelemani huokaisu, kuuluisi pyykkikorini suunnalta. Nälkäkin jo kolkutteli vatsan pohjassa, joten kaivoin eilisen murkinan tähteet jääkaapista lautaselle ja eikun mikroon lämpiämään. Niistä tulikin ihan kelpo annos nälkäiselle uuden tekniikan pettäneelle pyykkärille.
Huollon numero tuuttasi ja tuuttasi, taisi huolto ihminen olla nokosilla. No eipä auta itku markkinoilla ei. Pyykkipäivä siirtyi vai siirtyikö, se selviää ensi blokissa.
jatkuu.