Yksin - ei yksinäinen
torstai 29 joulukuu 2022
Monesti olen itse pohtinut ja kuullut muidenkin pohtivan, mikä ero on yksinäinen- ja yksin-sanoilla, vai onko niillä mitään eroa. Yksin on mielestäni suurimmaksi osin saanut hyvin alakuloisen merkityksen, jos se on vain yksin, ilman muuta tilanteesta kertovaa informaatiota. Sillekin voidaan saada erilaista näkökulmaa liittämällä siihen selittäviä sanoja tai lauseita. Olet yksin minun, tai olen yksin sinun, ovat merkitykseltään erilaisia vaikka vain possessiivipronominin persoona on vaihtunut.
Yksinäisyys koetaan taas melkein aina negatiivisena, kaihoisana tai ikävystyttävän yksitoikkoisena mielentilana. Tuntuu kuin yksinäisyyttä voisi kokea vain tyhjässä tilassa tai jossain eristyksessä muusta maailmanmenosta. Minun kokemukseni mukaan yksinäisyyttä voi kokea kuitenkin ihmisten keskellä tai jopa läheisten ympäröimän. Joskus yksinäisyyttä taas ihan kaipaa.
Erikoisen voimakkaana tunsin yksinäisyyttä pitkän, yli 50-vuotta kestäneen parisuhteen päätyttyä. Juhlapyhät, kuten joulu, korostavat tätä yksinäisyyden tunnetta. Vaikka olisit sinulle rakkaitten ihmisten keskellä, tunnet olevasi yksin ja yksinäinen. Viime vuoden joulu oli minulle niin raskas, että sen muistoa peläten, halusin johonkin pakoon joulua ja sen tunnelmaa. Mutta suurena puutteena koin, että en saanut ketään matkatoverikseni. Yritin jopa hakea netinkautta tuntemattomia matkustushalukkaita matkakumppaneita. En onnistunut siinä, vaikka useampikin nainen ilmoitti olevansa kiinnostunut asiasta, mutta ajankohta ei sopinut. Miespuolisen tuntemattoman matkaseuralaisen etsinnän koin liian haasteelliseksi ja itsesuojeluvaistoni esti tämän suuntaiset yritykset. Olin jo päättänyt luopua koko matkasta, kunnes yksi hetki muutti kaiken.
Olin käynyt syksyn aikana raskaita prosesseja läpi ja juuri joulun alla sain viimeisen epäselvän asian finaaliin. Yhtäkkiä tunsin vapautuneeni keskeneräisten asioiden taakasta. Tunsin itseni vapaaksi kaikista sidoksista ja halusin tehdä jotain ihan yksin. Istuin tietokoneeni ääreen ja hain taas esille joulunajan äkkilähdöt. Päätin luottaa intuitiooni ja tehdä matkapäätökseni ilman jahkailua. Ensimmäiseksi tuli esille houkutteleva esite Gomeran-saarelta. Muistin perhematkamme 1980-luvulla Teneriffalle, josta käsin teimme päivän retken Gomeralle. Heti kohde sai lisä hohdetta tästä lämpimästä muistosta. Etten olisi enää aikaillut, tilasin matkan siltä istumaltani. Nyt olen sitä kokemusta rikkaampi ja toivun pitkän tulomatkani rasituksista kirjoittaen tätä blogia, jota minulta pyydettiin jo viime viikolla. Lupasin palata asiaan kun olen taas Suomessa.
Sain monenlaisia ohjeita lapsiltani, jotka nähtävästi eivät enää luottaneet äidin kykyyn selviytyä pitkästä automatkasta Savonlinnasta Helsinkiin, jonka olin suunnitellut tekeväni suoraan lentoparkkiin yötä myöden. En kuitenkaan suostunut ottamaan lentokenttähotellia menomatkalle. Tulomatkankin olin suunnitellut ajavani yöllä lennon saavuttua, mutta onneksi poikani tilasi päättäväisesti paluulennolta hotellin. Sinne saavuin klo 1.30 lentojen myöhästymisen vuoksi. Silloin se oli todella tarpeen ja ajokuntoni oli vielä kotimatkalla, muutaman tunnin nukkumisen jälkeen niin väsynyt, että taisin välillä ajella nahkakaihtimet silmillä. Onneksi selvisin ehjin nahoin kotiin.
Itse lomakohde oli todella positiivinen yllätys. Trooppista kasvullisuutta oli hotellin ympäristössä hyvinkin rehevästi. Minun terassini oli kuitenkin niin lähellä ratapenkerettä, jottei siihen jäänyt tarpeeksi maakaistaletta isoille puille. Jokunen iso ”anopinistuin” ja muita kaktuksia kituutteli kuivassa kallioisessa maassa. Mutta Atlantin-valtameren avoin selkä lepäsi edessäni silmänkantamattomiin. Se vaihtoi väriään päivän mittaan ja yöllä rantakylien valot heijastuivat sen mustasta pinnasta. Yläpuolella kaartui upea tähtitaivas ja ohut kuunsirppikin heijastui merenpinnasta. Tämän suuren amfiteatterin ääressä tunsin todella olevani yksin, mutta en yksinäinen.
Olin tavannut jo lentokoneessa kolmen naisen seurueen, jossa oli kaksi äitiä ja tytärtä, mutta vain yksi isoäiti. Tämän isoäidin kanssa kävimme yhdessä aamiaisella, aamupala olisi ollut halventava ilmaisu, ja illallisella aivan satumaisten buffeepöytien antimista nauttien. Koko seurueen kanssa teimme yksityisen taksiretken Gomeran luonnonsuojelualueelle, jossa on jopa metsäksi luokiteltavaa puustoa, havupuita ja lehtipuita, jokunen palmukin kasvoi tässä rehevässä metsässä. Tuntui kuin palmu ei olisi sopinut joukkoon, vaikka se oli hallitseva puulaji kuivilla vuorenrinteillä ja hotellin ympärillä. Vuoret olivat mykistävän jyrkkiä ja tuulen aiheuttama eroosio oli kuluttanut vuosimiljoonien kuluessa patsasmaisia kivimuodostelmia rinteille. Tiet kiemurtelivat serpentiinin mallisina rinteitä ylös ja alas. Olin tietysti nähnyt vastaavaa muuallakin, mutta täällä ne tuntuivat istuvan paremmin maastoon kuin esim. Norjassa.
Sain kuulla, että Gomeralla on hyvä karma tai henki. Mielestäni koin sen hyvin henkilökohtaisena ja voimaannuttavana kokemuksena. Massaturismi ei ollut vielä saavuttanut tätä Kanariansaarten kolkkaa ja se oli hyvä asia. Vaikka hotellialue oli laaja, itse rakennukset olivat kaksikerroksisia ”rivitaloja”, joista oli upeat näköalat. Suomen kieltä ei kulunut kuin vain meidän neljän naisen kohdatessa. Sekin oli niin sykähdyttävä kokemus, kun tunsit olevasi todella yksin ja vastuussa vain itsestäsi. Ajankuluksi ennätin lukea 600-sivuisen pokkarin, jonka olin ostanut kotoa lähtiessäni. En tuntenut mitään syyllisyyttä istuessani joutilaan nojatuolissani, terassin ovet avoinna merelle ja polttavaan aurinkoon. Olen sellainen kermaiho, että otan aurinkoa vain pieniä annoksia kerrallaan. Nojatuolia oli siirrettävä aina syvemmälle huoneeseen, ettei aurinko polttanut paljaita varpaitani.
Raskaista meno- ja tulomatkasta huolimatta tunsin virkistyneeni ja kokeneeni jotakin sellaista, jota en ennen ollut kokenut. Olin lähtenyt rohkeasti ekakertaa ihan yksin matkalle ja pienistä kommelluksista huolimatta tunsin selviytyneeni hyvin. En tuntenut haikeutta jouluttomuudesta, tai yksinäisyydestä. Olin tyytyväinen irralliseen ja kaikesta sitoumuksista vapaaseen tunteeseeni. Minun piti lähteä kauaksi, että pääsin lähelle itseäni. Yksin ja yksinäisyys saivat tällä matkalla mielessäni positiivisen merkityksen.
Lähettäjä Lisbeth - 1381 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Yllätysmatka 5
Miten tunnistat sen metsänhoitoyhdistys tyypin? Sovittiin, että hän odottelee marketin etuovella yhdeksältä. Kurvailtiin paikallisen marketin parkkipaikalle
Sisäänkäynnin vierellä seisoskeli maastopukuun sonnustautunut nainen sen näköisenä, kuin odottaisi jotakin.
Mirkku saapasteli hänen luokseen ja kyllä siinä seisoi oppaamme. Miten jatketaan, onko sinne palstalle pitkäkin matka? Viisitoista kilometriä tuonne Perä- Posiolle päin. Asennan sinulle ensin tällaisen sovelluksen mistä näet palstasi rajat. Näitä sovelluksia on nykyään, joka lähtöön. On tämä nykytekniikka hienoa. Enää ei välttämättä tarvitse hankalia paperikarttoja, jotka kastuvat tai repeytyvät. Ihmettelin ääneen. Niinpä, mutta kyllä niillä paperi kartoilla vielä on oma arvonsa. Voit jättää autosi tuonne parkkiin, niin mennään minun autollani. Paikkaan on itse asiassa helppo löytää, mutta mennään mieluummin ensin yhdessä katsomaan paikka. Voitte sitten käydä omin nokin kiertämässä palstaanne.
En malttanut olla kysymättä metsästäjän ja karhun kohtaamisesta. No nalle on ammuttu ja mies päässyt sairaalasta. Sellainen valitettava tapaus, joita sattuu joskus, muuten ne väistävät ihmistä, joka on lopulta pahin peto kaikista luojan luomista kaikkine aseineen. Viime kerrasta taitaa olla pitkälti yli sata vuotta, kun joku metsän eläin on ihmisen surmannut. Enemmän koirat ihmisiä raatelevat, kuin metsän sudet ja karhut ikinä. Vähän väliä on lehdissä otsikoita, kuinka koira on käynyt pikku lapsen tai aikuisen kimppuun.
Käännyimme metsäautotielle ja huristeltiin sitä jonkin matkaa, kunnes pysähdyimme pienen niityn laitaan. Uljas maakotka liiteli niityn yllä. Tuo on komea näky, ihastelin. Tampereella ei noita maakotkia näy, muunlaisia kotkia kyllä sitäkin enemmän.
No niin katsotaanpa sitä sovellusta. Mirkku haki sovelluksen esiin ja oppaamme näytti miten palstan rajat näkyvät puhelimen sovellus kartalla. Seurasimme opasta ja kävelimme palstan reunaa pitkin, jonkin matkaa. Kuten huomaatte, puhelimesta kartan lukeminen on vaivatonta ja selkeää. On nämä laitteet kehittyneet. Tämä on helppoa kuin heinänteko, vai mitä sanot. Joo tullaan huomenna kiertämään koko palsta ja katsotaan sillä silmällä, mitä pitäisi tehdä.
jatkuu
Yllätysmatka 4
Aamiaista syödessä kuulimme radiosta, että Posiolla karhu oli hyökännyt hirvimetsällä olleen metsästäjän kimppuun ja tämä oli joutunut sairaalaan. Oho, siis jossain täällä lähellä. Mitäs meni karhua ärsyttämään, olisi perääntynyt hitaasti kuten kuuluu tehdä. Karhulla saattoi olla pennut lähellä? Ehkä se puolusti lapsiaan, kuten kunnon äiti ainakin? Karhuilla on omat reviirit, kuten kaikilla eläimillä, niin meilläkin. Jossain päin jenkkilää saa ampua ihmisenkin, jos tulee toisen tontille ilmoittamatta, eikä saa mitään sanktioita. Kyllä karhullakin pitää olla oikeus puolustaa reviiriään ja pentujaan.
Siinä suuri valkoinen metsästäjä koki, miltä saaliista tuntuu, kun useat ihmiset ja aseet ajavat sitä takaa. Sitä paitsi ihminen on liian ylivoimainen ampuma aseen kanssa. Lihaa saa helpommin K-kaupan Väiskiltä tai kauppahallista. Oikeastaan metsään saisi ottaa mukaan vain kameran, retkeily varusteet, marjojen ja sienten poiminta välineet. Metsuri voi mennä sahan kanssa, mutta ei saa tehdä avohakkuuta, sillä siinä menee monen metsästä elävän lajin koti ja elämän jatkamisen edellytys kymmeniksi kenties jopa sadoiksi vuosiksi. Mirkku oli luonnonsuojelija henkeen ja vereen. Tähän ei kannattanut sanoa mitään vastaan, muistin vanhastaan, että iso riita, siitä vain syntyy. Enkä halunnut aloittaa mitään riitaa, etenkään nyt kun olimme päässeet lähemmäksi toisiamme illalla.
Pahimman kiukun puuskan laannuttua. Kysäisin moneltako se tapaaminen, olikaan? Ihan kohta tuolla keskustan kaupan edessä, jonka ohi tultiin eilen. Eikä matka sinne ole pitkä. Hyvin ehditään. Uskaltaako sinne metsään edes mennä? Voi olla, että se mesikämmen on jo kokenut kohtalonsa? Pianhan se kuullaan oppaalta. Hänellä luulisi olevan tietoa paikallisista asioista? Sattuihan tuo tässä lähellä.
jatkuu
Yllätysmatka 3
Herätessä en hetkeen tajunnut missä olin, sänky tuntui liikkuvan ja kuului kummaa kolketta. Niinpä sitä oltiin junassa matkalla pohjoiseen eksän kanssa, tutkimaan hänelle tipahtanutta yllätysperintö metsää, unesta tokkurainen ajattelu elin viestitti. Mirkku kömpi yläpetiltä ja kaivoi repusta termarin ja pari sämpylää. Tässä vähän aamupalaa, mutta kahvi on jo haaleaa. Ei se haitannut, sillä oli mukava syödä aamupala pitkästä aikaa yhdessä.
Auton haku sujui jouhevasti ja pian olimme matkalla kohti Kemijärveä, mistä matka jatkuisi eväiden haun jälkeen kohti Kuusamoa. Miten ajattelit löytää perintö metsäsi? No pitää olla kiinteistötunnus ja otin yhteyttä paikalliseen metsänhoitoyhdistykseen, josta tulee joku opastamaan meidät huomenissa oikeaan paikkaan. Olen sopinut yhdistyksen asioiden hoitajan kanssa treffit Posiolle. Posiolla myös majoitumme mukavaan mökkiin. Toivottavasti ilmat suosivat meitä. Mökki oli varsin vaatimaton nimitys upealle hirsihuvilalle, jossa oli kaikki nykyajan mukavuudet.
Ravittua itsemme, lepäilimme mukavilla tuoleilla. Et ole tainnut löytää ketään vierellesi, kun pyysit minut apuun? Eipä ole tullut ketään sellaista, jonka kanssa voisi ajatella mennä yhteen. Sama juttu. Olen kyllä treffailut muutamia, mutta jotenkin olen mielessäni verrannut heitä sinuun, eikä se ole oikein heitä kohtaan. Kyllä tämä yksin olokin ihan hyvä juttu on, eipä tarvitse selitellä kenellekään mitään tekemisistään. Tosin kyllä tämä viime aikoina on alkanut ottamaan päähän. Ihminen kaipaa kuitenkin kumppania, ollaanhan suurimmaksi osaksi sosiaalisia lauma eläimiä.
Radiosta, alkoi juuri silloin kuulua Britan, laulamana mua lemmitkö vielä oi Kustaa, onko rakkautes ruostumaton. Molemmat purskahdimme nauruun. Joo, o täytyy tunnustaa, että aika ajoin olen sinua kaivannut. Eihän meillä ollut oikeastaan mitään ylipääsemättömiä riitoja. Taidettiin lopulta vain kyllästyä naamoihimme, samoihin rutiineihin ja lapsiakaan ei tullut. Sama täällä Mirkku puuskahti, on se kumma juttu. Oltiinkohan liian hätäisiä eron suhteen? Tiedä häntä oltiinko? Näihin kummankin mieltä askarruttaviin mietteisiin vaivuimme loppu illaksi.
jatkuu