Aikuistumisriitti: Kotkasta Haminaan
perjantai 13 tammikuu 2023

Yöllä kippomme oli siirtynyt Haminan satamaan. Aamupalan jälkeen syöksyin täkille katsomaan, miten pääskyparin oli käynyt. Ihme ne olivat paikalla, olivat rontit sala matkustaneet yöllä mukanamme ja hautoivat jo muniaan vuoron perään, näin käsitin.
Ei niistä tämmöinen harjaantumaton ornitologi erottanut sukupuolta.
Taiturimaista lentoa suorittivat kumpikin, sapuskan haku reissuillaan,
siepatessaan suoraan ilmasta hyönteisiä työvuorossa olevalle hautojalle ja itselle.
Niitä olisi katsellut, vaikka koko päivän.
Illalla lähdettiin tutustumaan Haminan merimieskapakoihin Messiin ja Kompassiin. Jälleen pääsin sisään vaikeuksitta. Olin saanut stujulta vähän ennakkoa, joten nyt maksoin itse juomani. Viime kerralla muut olivat hoitaneet maksupuolen ja silloin kävi, niin kuin käy ilmaisten viinojen ollessa kyseessä. Nyt maksoin omistani, joten ottotahti oli maltillinen, suorastaan hidas, joten tällä kertaa kävelin omin jaloin punkkaan ihan yksin, sillä yksikään tyttölapsi ei ollut lämmennyt pahaiselle messikalleklopille.
Aloin oppia joitain tärkeitä kirjoittamattomia lainalaisuuksia aikuisten maailmasta.
Kuten sen, että ilmaisista viinoista saa pään ja kropan pirun kipeäksi, ellei pysy kohtuudessa. Omia, vähiä paaluja juodessa, kannattaa pitää maltti ja ottotahti kohtuudessa, sekä opetella olemaan likoille mieliksi.
Haminassa oltiin muutama päivä. Huomenna jätkät lähdetään, Kielin kanavan ja Hampurin kautta Pohjois-Amerikan Itä-Kustille, joku sanaili lounaan aikaan messissä. Vihdoinkin pääsen näkemään maailmaa, hyvästi kaunis kotimaa ajattelin.
Tahmela
Lähettäjä Tahmela - 1268 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Vanhojapoikia
Kuinka monella on ollut vanhapoika?
Kukkiko se koskaan?
Varmaan se kaksijalkainenkin vanhapoika haluaisi samanlaista hellyyttä osakseen.
Entäs vanhapoika ja suhteet?
Vanhapiika tai vanhapoika eivät ole kiertopalkintoja.
Oletko nirso?
Kenties ikisinkku? Kestosinkku?
Toisilla kestää kauemmin, että on saatu palikat kohdilleen.
Toisilla taas ei ole rohkeutta lähestyä ja toiset eivät tee aloitetta.
Onkos tuttu tilanne?
Käyt treffeillä, tosin deiteistä ei synny suhdetta.
Kun sais ensiks treffit aikaseks. 🤦🏼♀️
Mitäs tehdä, jos ei herätä toisessa kipinöitä? Tarvitaan sytykettä ja blim-blimiä.
Heittäydytään ja ollaan täysillä mukana.
Tapaatko toisen alussa nopeasti?
Vai kirjoitatko ummet ja lammet kuukausikaupalla?
Joskus alussa pukkaa viestejä. Juttua ja intoa riittää. Halutaan tavata, tehdä sitä ja tätä. Kunnes viestittely loppuu kuin seinään. Into lopahtaa, kun tarvitaan arjen järjestelyä treffien sopimiseksi. Mikähän tässä on homman nimi?
Kävitkö katsomassa Kiertueteatterin Vanhoja poikia-musiikkinäytelmän? Tommi Auvinen vastaa käsikirjoituksesta sekä ohjauksesta. Näytelmän punaisena lankana toimii Junnu Vainion parikymmentä laulua. Niilo, Pekka, Arvi ja Lati keittävät nokipannukahvia Saimaan saarella ja jakavat muistojansa, toiveitansa, surujansa ja unelmiansa. Rooleissa nähdään Taneli Mäkelä, Esko Roine, Tuomas Uusitalo ja Puntti Valtonen.
Lopuksi, Junnu Vainion koskettava laulu yksinäisyydestä, Vanhojapoikia viiksekkäitä. Nyt on tunnetta. Nestori Miikkulainen oli muuten Vainion naapuri.Toimittaja Veikko Kilkki pyysi Junnu Vainiota tekemään laulun saimaannorpasta. Kilkki oli tutustunut kyläseppään Nestori Reposeen Lintusalosta, joka oli 70-vuotias vanhapoika. Reponen soitteli haitaria rannassa ja musiikki houkutteli norppia tulemaan musiikkia kohti. Kilkki lähetti ideansa kirjeitse Junnu Vainiolle. Hän oli heittänyt kirjeen ensin takkaan. Myöhemmin hän ymmärsi, että tässähän on lauluun sopiva tarina ja otti kirjeen onneksi pois takasta. Junnu Vainiolla oli taito hyppysissä tehdä sanoituksia:
“Mun isä uransa loi kyläkauppiaana hän tunsi ihmismielen piilotajunnan. Kun lähdin maailmalle ylioppilaana niin isä ohjeen antoi yhden ainoan.
Hän sanoi : elämää ja erotiikkaa unohtaa ei saisi milloinkaan sillä kaikki muu on pelkkää retoriikkaa. Mut mä tuumin että puhu sinä vaan.”
Elämää ja erotiikkaa
Juha Vainio
Lähteet:
https://www.kiertueteatteri.fi/kiertueella/vanhoja-poikia/
https://www.youtube.com/watch?v=Qo6RmC_Swp4
https://areena.yle.fi/1-50133945
https://lyrics.fi/juha-vainio/elamaa-ja-erotiikkaa
Saunareissu 50-luvulla
Saunareissu 50-luvulla
Mää en halua enää äiten kanssa saunaan, haluan miesten puolelle isän kanssa, uhosin nelivuotiaan pitkän elämänkokemuksen varmuudella.
No, mikäs siinä ja niin mentiin isän kanssa Harjun yleiseen saunaan Pispalassa. Olli jännää mennä eka kertaa miesten puolelle. Siellä oli oikea meininki, kun isot äijät pölisivät ja kävivät vielä isoa sotaa läpi.Tuttuja morjestettiin ja kuulumiset kyseltiin, siellä kaikki tunsivat toisensa, oltiin Pispalassa, joka oli oma lukunsa Tampereella.Liki joka miehellä oli omituinen saunajuomapullo penkin alla ja minulla oma Pommac joka oli parasta janojuomaa Pyynikin helmen ja sitruunasoodan kanssa, mitä tiesin. Muita limsa merkkejä ei tainnut ollakaan? Sitä vähän ihmettelin, että äijät tulivat aina vaan puheliaammiksi mitä enemmän saunajuomaa joivat.
Lauteilla oli enää vain muutama kylpijä jäljellä.ja yksi heistä, oli laittanut jalkansa niskansa taakse. Siihen joku sanoi, ettei tuo nyt ole yhtään mitään, mutta jos saat molemmat jalat niskan taakse niin se on temppu. Notkea äijä sai kuin saikin molemmat molemmat ketarat niskan taakse.aikansa ähellettyään..
Sitten me muut lähdimme pois lauteilta ja yksi miehistä sanoi saunottaja Tyynelle, että nyt on lauteilla sellainen hirmu, jotta heitäppä koko ämpäri kiukaalle. Aloin tajuta, että jokin paha tai hauska jekku oli kysessä ja niin olikin sillä kohta kuului avunhuutoa lauteilta ja naurun remakka pesutiloissa. Kylpijä paran jalat olivat jääneet jotenkin lukkoon niskan taakse.
No joku kävi jelppimässä kylpijää, joka oli turhaan elvistellyt notkeudellaan. Hyvä opetus pikku nöösille oli, ettei kannattanut joka paikassa tuoda taitojaan esille.
Kyllä miesten puolella oli sentään paljon mukavampaa kuin naisten. Kuivattelun jälkeen alkoi pukuhuoneessa melkoinen puheensorina ja vähän äkäisempiäkin äänensävyjä oli ilmassa.
Isä sanoi vähän sammaltaen, että meneppäs nyt poika kotiin. Isä jää vielä juttelemaan tuttujen kanssa. Olisin kyllä halunnut jäädä myös juttelemaan, mutta mikäs siinä auttoi?
Pihalla oli naapurin likka, jonka kanssa olin leikkinyt, myös yksin. Kysäisin lähdetkö samaa matkaa? Hän lähti ja näin sain ekan saattireissun tytön kanssa. Otin oikein kädestä kiinni ja niin lampsimme kotia kohti melko hiljaisina, sillä jostain kumman syystä meitä kumpaakin vähän jännitti, vaikka kavereita oltiinkin, sillä tämä oli jotenkin eri juttu.
Matka kotiin oli tuttu, sillä näitä Pispalan mäkiä, teitä ja rappusia oli jo tullut koluttua vaikka kuinka eri leikeissä. Eikä autoista ollut pelkoa, sillä oli vain hevosia, joita riitti vaikka kuinka tällä soraharjulla.
Ero
Ryhdyitkö suhteeseen eronneen kanssa?
Miten kävi?
Milloin uusi suhde voi onnistua pitkän suhteen jälkeen?
Eron jälkeen on hyvä olla ihan itsekseen. Mutta kuinka kauan?
Miksi ihmeessä rynnätään suin päin uuteen suhteeseen?
Natiseeko uusliitto liitoksista?
Vai kierrätkö eronneet miehet ja naiset kaukaa?
Mitenköhän löytää yli 5-kymppisen kunnollisen miehen tai naisen, joka ei ole koskaan eronnut?
Ei ikinä vasta eronnutta. Vasta eronnut haluaa nopeasti uuteen parisuhteeseen, jos ei kestä yksinoloa.
Entäs eronnut eronnut suhde? Tämä suhde voi kaatua siihen, että toinen käy vielä eroaan läpi.
Kumpi on se harkitsevampi sukupuoli?
Ekana ratkaiseva kysymys on, että onko hän se jättäjä vai jätetty.
On niin ihanaa, kun kumppani ei hölötä eksästään, ei hyvää eikä pahaa.
Eroprosessin käsittely on yksilöllistä. Jos sinusta tuntuu siltä, että olet valmis uuteen suhteeseen, niin anna mennä vaan.
Kun ero on käsitelty päässä, niin silloin fundeerataan myös omaa osuutta suhteessa. Mitä tein suhteemme puolesta? Mikä meni mönkään? Kokoa itsesi kunnolla.
Juuri eronneen kelkkaan ei kannata lähteä. Hän voi olla sekaisin kuin seinäkello. Heti eron jälkeen ihminen voi olla rikki ja altis rakastumaan. Pitääkö kaikki oppia kantapään kautta? Jos aikoo aloittaa suhteen juuri eronneen kanssa, tarvitaan hyvää ihmistuntemusta.
Tapaile rauhassa ja katsele, pitkän kaavan mukaan äläkä hätäile. On hyvä ottaa aikaa siihen, että tutustuu toiseen ihmiseen kunnolla. Alussa kaikki näyttää ihanalta ja vasta eronnut kumppani selittää, että hän on päässyt eron yli. Kas kummaa, myöhemmin hän ei enää olekaan varma tunteistaan sinua kohtaan ja myöntää itsekin, että hän oli ollut eron jälkeen liian vähän aikaa yksin.
Suhde ei ole iästä kiinni. Vanhempana sitä tietää, kuka on, mitä haluaa ja millaisen suhteen. Vanhempana suhde voi onnistua ehkä paremmin, koska hyvää suhdetta arvostaa, eikä haikaile toisen perään.
Mennyt on mennyttä. Uusi parisuhde on nyt ja tässä.
Jos kohdalle sattuu mukavantuntuinen ihminen, varovasti eteenpäin. Jos kolahtaa niin kolahtaa.
Lopuksi, Tauno Palo ja Erotessa.
Lähde:
https://www.youtube.com/watch?v=_cP5MWSCYGw