Toimistopäivä
torstai 12 tammikuu 2023
Työelämässä istuin suurimman osan ajasta työpöytäni ääressä ja varsinainen hoitotyö asiakkaiden tai potilaiden kanssa jäi vähemmälle. Loppuvuosina asiakkaitani olivat hoitotyön henkilökunta ja muut sidosryhmät. Tosin oikeat asiakkaatkin ottivat joskus yhteyttä suoraan minuun. Silloin oli usein kyse jostakin ongelmasta hoitosuhteessa. Minusta tuntui, että juurruin työtuoliini niin, että se oli osa minua.
Eläkkeelle jäätyänikään en osannut olla ilman työpöytää, tietokonetta ja työtuolia. Hoidin kaikki perheemme pankki- ym. viralliset asiat. Sen lisäksi otin huolekseni, sanan varsinaisessa mielessä, viimeisimmän kotimme taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan tehtävät. Siinä jouduin paneutumaan aivan uusien asioihin, asunto-osakeyhtiö lakiin, tekniikkaan ja käytännön johtamiseen. Istuin usein jopa yön tunteina selaten netistä lakitekstejä tai jotain ongelma-asioiden taustoja. Olin niin tottunut työpöytätyöskentelyyn, etten huomannut kuinka paljon se vei puolisoni ja minun vapaa-ajasta.
Kun viime syksynä möin silloisen kotini ja siirryin asumaan vuokrahuoneistoon, teinä monta päivää selvitystä taloyhtiön asioissa ja hävitin hurjat kasat kaikkea sitä materiaalia, jota olin tulostanut tai itse tuottanut. Jätin vain tiivistetyn kansion keskeisistä asioista yhdelle hallituksen jäsenelle, joka otti ne kiitollisena vastaan. Itse en viisi vuotta sitten saanut minkäänlaista perehdytystä tässä asiassa. Huomasin kuinka perusteellisesti ja tunnon tarkasti olin paneutunut silloiseen tehtävään ja kuinka vähäisiltä kaikki siitä saavutettu hyöty nyt tuntui. Toden sanoakseni olin kyllä pöyhinyt aika epämääräistä sopimus- ym. viidakkoa ja saanut myrskyn aikaiseksi. Myrskyllä on kuitenkin taipumus puhdistaa ilmaa ja sen se teki tässäkin tapauksessa.
Kun nyt siis jäin ikään kuin eläkkeelle tuosta työpöytätyöskentelystä, tunsin olevani vähän hukassa. Joskus ihan kaipasin sellaista pientä tekemättömien töiden painetta, jota olin kantanut tietoisesti tai tiedostamatta viime aikoihin asti mielessäni. Nyt sitä painetta aiheuttavat ne vähäisetkin asiat, jotka minun pitäisi hoitaa tietokoneella, mutta jotka siirrän vain seuraavaan päivään. Minun pitää ihan päättää, että tänään on toimistopäivä. Tänään asialistalla oli uuden sähköyhtiöni lähettämä ensimmäinen lasku, eläkevakuutusyhtiöni tiedote siitä, että voisin siirtää kaikki viestit heiltä nettiin ja sitten tämän sivuston muistutus uuden blogin ajankohtaisuudesta.
Sähköyhtiö tarjosi minulle joustomaksua sähkölaskusta, joka oli kulutuksen mukaan alle 20 euroa, joustomaksuehdotus oli taas 45 euroa. No tietysti soitin ko. yhtiön asiakaspalveluun ja ihmettelin, mitä järkeä tällaisessa joustossa on, kun minulla on vuoden sopimus tietyn hintaisesta sähköstä ja kulutuskaan ei heittele mitenkään vuodenaikojen mukaan. Tässä laskussani olisin joutunut maksamaan joustoturvaa yli kaksi euroa. Virkailijakin ymmärsi heti, ettei jousto ollut tarkoituksenmukainen minun tapauksessani ja lupasi lähettää uuden sopimuksen tämän puhelinsoiton perusteella. Jouduin odottelemaan ko. puhelua palvelunumerossa useita minuutteja, joten kyllä sinne puhelinlaskuunikin tulee jokunen euro tämän jouston seurauksena.
Seuraavaksi yritin päästä netin kautta hyväksymään eläkeyhtiöni ehdottaman sopimuksen, että kaikki eläkkeisiini liittyvät viestit tulevat minulle suoraan netin kautta. Kolmen yrityksen jälkeen luovuin toistaiseksi asiasta. Pankin tunnuksillani pääsin eläkeyhtiön sivuille, mutta siellä ilmoitettiin, että sivu on nyt tilapäisesti suljettu ja yritä myöhemmin uudestaan. Ei minulla ole ollut mitään valittamista ennenkään, kun eläkeyhtiöni on kerran vuodessa ilmoittanut, tulevan vuoden eläkkeet ja maksupäivät ja sen millä prosentilla verotus peritään. Jos joudun jatkossa avaaman oman sivuni ja tarkistamaan nämä asiat vuosittain sieltä, voi olla, että viitseliäisyys ei riitä. Toimistopäivät voivat harveta iän karttuessa ja taidon tai innostuksen vähetessä. Mutta toisaalta, onhan se hyvä, että joudumme ainakin vähän tsemppaamaan näitä nettitaitoja, kun ne on joskus tullut hankittua. Se on ilmaista aivojumppaa.
Tämä blogi tuli nyt ikään kuin toimistopäivän kylkiäisenä. Kun minua pyydettiin bloggaajaksi sivustollemme, aihealueina mainittiin sinkun arki ja tietysti toivottu rakkauselämä. Edellä kirjoitettu kuvaa minun sinkkuarkeani, mutta rakkauselämässäni ei ole tällä hetkellä kerrottavaa. Voin vain mainita, että lupaavia keväänmerkkejä näkyy sinkkulesken taivaallakin. Aikaisimmat muuttolinnuthan saapuvat Suomeen jo helmikuussa. Sitä odotellessa toivotan kaikille mielekkäitä härkäviikkoja.
Lisbeth
Lähettäjä Lisbeth - 1330 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Yllätysmatka 5
Miten tunnistat sen metsänhoitoyhdistys tyypin? Sovittiin, että hän odottelee marketin etuovella yhdeksältä. Kurvailtiin paikallisen marketin parkkipaikalle
Sisäänkäynnin vierellä seisoskeli maastopukuun sonnustautunut nainen sen näköisenä, kuin odottaisi jotakin.
Mirkku saapasteli hänen luokseen ja kyllä siinä seisoi oppaamme. Miten jatketaan, onko sinne palstalle pitkäkin matka? Viisitoista kilometriä tuonne Perä- Posiolle päin. Asennan sinulle ensin tällaisen sovelluksen mistä näet palstasi rajat. Näitä sovelluksia on nykyään, joka lähtöön. On tämä nykytekniikka hienoa. Enää ei välttämättä tarvitse hankalia paperikarttoja, jotka kastuvat tai repeytyvät. Ihmettelin ääneen. Niinpä, mutta kyllä niillä paperi kartoilla vielä on oma arvonsa. Voit jättää autosi tuonne parkkiin, niin mennään minun autollani. Paikkaan on itse asiassa helppo löytää, mutta mennään mieluummin ensin yhdessä katsomaan paikka. Voitte sitten käydä omin nokin kiertämässä palstaanne.
En malttanut olla kysymättä metsästäjän ja karhun kohtaamisesta. No nalle on ammuttu ja mies päässyt sairaalasta. Sellainen valitettava tapaus, joita sattuu joskus, muuten ne väistävät ihmistä, joka on lopulta pahin peto kaikista luojan luomista kaikkine aseineen. Viime kerrasta taitaa olla pitkälti yli sata vuotta, kun joku metsän eläin on ihmisen surmannut. Enemmän koirat ihmisiä raatelevat, kuin metsän sudet ja karhut ikinä. Vähän väliä on lehdissä otsikoita, kuinka koira on käynyt pikku lapsen tai aikuisen kimppuun.
Käännyimme metsäautotielle ja huristeltiin sitä jonkin matkaa, kunnes pysähdyimme pienen niityn laitaan. Uljas maakotka liiteli niityn yllä. Tuo on komea näky, ihastelin. Tampereella ei noita maakotkia näy, muunlaisia kotkia kyllä sitäkin enemmän.
No niin katsotaanpa sitä sovellusta. Mirkku haki sovelluksen esiin ja oppaamme näytti miten palstan rajat näkyvät puhelimen sovellus kartalla. Seurasimme opasta ja kävelimme palstan reunaa pitkin, jonkin matkaa. Kuten huomaatte, puhelimesta kartan lukeminen on vaivatonta ja selkeää. On nämä laitteet kehittyneet. Tämä on helppoa kuin heinänteko, vai mitä sanot. Joo tullaan huomenna kiertämään koko palsta ja katsotaan sillä silmällä, mitä pitäisi tehdä.
jatkuu
Yllätysmatka 4
Aamiaista syödessä kuulimme radiosta, että Posiolla karhu oli hyökännyt hirvimetsällä olleen metsästäjän kimppuun ja tämä oli joutunut sairaalaan. Oho, siis jossain täällä lähellä. Mitäs meni karhua ärsyttämään, olisi perääntynyt hitaasti kuten kuuluu tehdä. Karhulla saattoi olla pennut lähellä? Ehkä se puolusti lapsiaan, kuten kunnon äiti ainakin? Karhuilla on omat reviirit, kuten kaikilla eläimillä, niin meilläkin. Jossain päin jenkkilää saa ampua ihmisenkin, jos tulee toisen tontille ilmoittamatta, eikä saa mitään sanktioita. Kyllä karhullakin pitää olla oikeus puolustaa reviiriään ja pentujaan.
Siinä suuri valkoinen metsästäjä koki, miltä saaliista tuntuu, kun useat ihmiset ja aseet ajavat sitä takaa. Sitä paitsi ihminen on liian ylivoimainen ampuma aseen kanssa. Lihaa saa helpommin K-kaupan Väiskiltä tai kauppahallista. Oikeastaan metsään saisi ottaa mukaan vain kameran, retkeily varusteet, marjojen ja sienten poiminta välineet. Metsuri voi mennä sahan kanssa, mutta ei saa tehdä avohakkuuta, sillä siinä menee monen metsästä elävän lajin koti ja elämän jatkamisen edellytys kymmeniksi kenties jopa sadoiksi vuosiksi. Mirkku oli luonnonsuojelija henkeen ja vereen. Tähän ei kannattanut sanoa mitään vastaan, muistin vanhastaan, että iso riita, siitä vain syntyy. Enkä halunnut aloittaa mitään riitaa, etenkään nyt kun olimme päässeet lähemmäksi toisiamme illalla.
Pahimman kiukun puuskan laannuttua. Kysäisin moneltako se tapaaminen, olikaan? Ihan kohta tuolla keskustan kaupan edessä, jonka ohi tultiin eilen. Eikä matka sinne ole pitkä. Hyvin ehditään. Uskaltaako sinne metsään edes mennä? Voi olla, että se mesikämmen on jo kokenut kohtalonsa? Pianhan se kuullaan oppaalta. Hänellä luulisi olevan tietoa paikallisista asioista? Sattuihan tuo tässä lähellä.
jatkuu
Yllätysmatka 3
Herätessä en hetkeen tajunnut missä olin, sänky tuntui liikkuvan ja kuului kummaa kolketta. Niinpä sitä oltiin junassa matkalla pohjoiseen eksän kanssa, tutkimaan hänelle tipahtanutta yllätysperintö metsää, unesta tokkurainen ajattelu elin viestitti. Mirkku kömpi yläpetiltä ja kaivoi repusta termarin ja pari sämpylää. Tässä vähän aamupalaa, mutta kahvi on jo haaleaa. Ei se haitannut, sillä oli mukava syödä aamupala pitkästä aikaa yhdessä.
Auton haku sujui jouhevasti ja pian olimme matkalla kohti Kemijärveä, mistä matka jatkuisi eväiden haun jälkeen kohti Kuusamoa. Miten ajattelit löytää perintö metsäsi? No pitää olla kiinteistötunnus ja otin yhteyttä paikalliseen metsänhoitoyhdistykseen, josta tulee joku opastamaan meidät huomenissa oikeaan paikkaan. Olen sopinut yhdistyksen asioiden hoitajan kanssa treffit Posiolle. Posiolla myös majoitumme mukavaan mökkiin. Toivottavasti ilmat suosivat meitä. Mökki oli varsin vaatimaton nimitys upealle hirsihuvilalle, jossa oli kaikki nykyajan mukavuudet.
Ravittua itsemme, lepäilimme mukavilla tuoleilla. Et ole tainnut löytää ketään vierellesi, kun pyysit minut apuun? Eipä ole tullut ketään sellaista, jonka kanssa voisi ajatella mennä yhteen. Sama juttu. Olen kyllä treffailut muutamia, mutta jotenkin olen mielessäni verrannut heitä sinuun, eikä se ole oikein heitä kohtaan. Kyllä tämä yksin olokin ihan hyvä juttu on, eipä tarvitse selitellä kenellekään mitään tekemisistään. Tosin kyllä tämä viime aikoina on alkanut ottamaan päähän. Ihminen kaipaa kuitenkin kumppania, ollaanhan suurimmaksi osaksi sosiaalisia lauma eläimiä.
Radiosta, alkoi juuri silloin kuulua Britan, laulamana mua lemmitkö vielä oi Kustaa, onko rakkautes ruostumaton. Molemmat purskahdimme nauruun. Joo, o täytyy tunnustaa, että aika ajoin olen sinua kaivannut. Eihän meillä ollut oikeastaan mitään ylipääsemättömiä riitoja. Taidettiin lopulta vain kyllästyä naamoihimme, samoihin rutiineihin ja lapsiakaan ei tullut. Sama täällä Mirkku puuskahti, on se kumma juttu. Oltiinkohan liian hätäisiä eron suhteen? Tiedä häntä oltiinko? Näihin kummankin mieltä askarruttaviin mietteisiin vaivuimme loppu illaksi.
jatkuu