Toini ja Erkki
keskiviikko 18 tammikuu 2023

Viikon kysymys: tihkusade vai lumipyry?
Toini Nurmi oli ollut Anteron kanssa 62 vuotta naimisissa, kunnes koitti se päivä, jolloin
Antero kuoli ja jatkoi matkaansa, 2016. Tuoreella leskellä oli suru puserossa, yhteinen koti tuntui yhtäkkiä tyhjältä ja erilaiselta. Leskeksi tuleminen laittoi elämän täysin uusiksi. Kun hän tuli kotiin, ei siellä ollutkaan ketään, yksinäisyys oli uusi kokemus pitkän kumppanuuden jälkeen.Toini päätti sauvakävellä metsässä, hänestä tuntui hyvältä lähteä luontoon selvittämään ajatuksia.
Metsässä hän törmäsi tuntemattomaan hymyilevään mieheen, kerran, toisen ja vielä kolmannella kerralla miehellä oli pokkaa hymyillä Toinille. Tuumasta toimeen Toini käveli eri reittiä.
Seuraavana vuonna Toini lähti ystävättärensä kanssa virkistysviikolle Hauholle, jossa keskusteltiin surusta ja elämästä kumppanin kuoleman jälkeen.
Millaista on elämä Anteron kuoleman jälkeen?
Kaikesta selviää ja toipuu.
Tammikuisessa eläkeläiskerhon tapahtumassa 2018, samassa pöydässä hymyili jotenkin tutun näköinen mies…Toini mietti ja mietti, mistä tunsi miehen, kunnes tajusi, että hänhän on se samainen hymyilevä tyyppi metsälenkeiltä.
Kohtalollako sormensa pelissä?
Seuraavana päivänä nämä kaksi törmäsivät, missäs muuallakaan kuin sauvakävelyllä. Hymyilevä mies kysyi, saisiko hän kävellä tällä kertaa Toinin kanssa. Yhä useammin he liikkuivat yhdessä, juttelivat ja kertoivat elämistään.
Toinilla ja Erkillä onkin paljon yhteistä: molemmat ovat omaishoitajia, leskiä, Toini on Ylivieskasta, Erkki Oulusta. He ajattelevat samalla tavalla, heillä on samanlaisia kokemuksia. Erkki saa Toinin nauramaan,yhteinen huumori yhdistää. Kaksi leskeä ymmärtää toisen tilanteen ja tunteita.
Toini ja Erkki menivät ensimmäisille treffeilleen keväällä 2018. Hymyilevä mies halasi lämpimästi. Sen jälkeen he ovat kahvitelleet ja tutustuneet toisiinsa vähitellen. Tämä pari etenee hitaasti ja varmasti.
Suuren rakkauden kohtaaminen elämässä on lahja, ei itsestäänselvyys.
Toivottavasti he arvostavat toisiaan ja yhteistä aikaa.
Onkohan tämä samainen Toini Nurmi, joka on työskennellyt Turengin jäätelötehtaalla? Netissä löysin jutun Toini Nurmesta ja Erkki Soinista. Nimien ja kuvien perusteella kyllä. Elämä näyttää hymyilevän tälle nuorelle parille. He olivat olleet reissussa Lofooteilla 2018, matkalla voi testata, tuleeko toimeen toisen kanssa.
Toini valitsi vaniljan ja Erkki suklaajäätelön. Vanilja ja suklaa näyttää toimivan.
Mikäs on lempijäätelösi? Meikäläisellä se on vieläkin piparkakkujäätelö, energiaa tarvitaankin, sillä ulkona kutsuvat lumityöt.
Lähteet:
https://www.etlehti.fi/artikkeli/ihmiset/leskeksi-jaanyt-toini-nurmi-84-loysi-uuden-onnen-lopultakin-rakastuin-kuin-teini
https://www.kalajokilaakso.fi/uutinen/544056
Lähettäjä Toimitus - 1107 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Kihlat
Menisitkö kihloihin? Jos pyydettäisiin.
Täällä ei jonoa pukkaa eikä tarvitse jakaa odotusnumeroita.
Olitko pitkään kihloissa? Vai vieläkin kihloissa?
Onko kihlauksen merkitys muuttunut?
Haluavatko ihmiset vielä sitoutua?
Mites se romanttinen, siirappinen puoli? Kihlaus, jos mikä, on romanttinen lupaus. Vinkkauksia kaikille.
Tarvitseeko kihlaukseen hössötystä, sormuksia, kertomisia? Vai onko se kahden kauppa?
Juhlitaanko vielä kihlajaisia?
Kaikki, mitä tarvitsemme, on rakkautta ja lämmintä pullaa.
Entäs, jos kihloja ei heru. 💍😭
Kumppanilla ei ole mitään kiirettä sormuskauppaan.
Monien vuosien seurustelun jälkeen ei vieläkään kihloja. Olet ihan täpinöissä, kun mies antaa pienen lupaavan näköisen lahjarasian. Jösses, tunnelma lässähtää, hän ostikin korvakorut eikä sormusta!
Jos pitkittää ja pitkittää ja vitkuttelee, niin se toinen ei vaan halua.
Haluaako hän sitoutua? Ottaa vastuuta. Sitku kun on aikaa, sitku on rahaa.
Elä nyt ja unohda kaiken maailman sitku-tyypit ja sitku-lyylit.
Kihlat on romanttinen merkki sitoutumisesta.
Kihlaus voi olla myös hienompaa kuin pelkkä avoliitto.
Vastahakoinen kihlaus on myös yhtä tyhjän kanssa.
Tarkoittaako kihlautuminen vielä, että päätetään mennä naimisiin?
Onko järkeä luvata mennä naimisiin lyhyen tuttavuuden jälkeen? Voitko pitää lupauksen?
Oletko ehdottoman varma, että hän on se oikea?
Alussa toisesta aistii, mikä on meininki ja haluaako hän tosissaan sitoutua. Vai aistiiko? Onhan niitäkin, jotka lämpenevät hitaasti, ovat ujoja. Mites näiden kanssa?
Vai onko kihlaus “vain” muodollisuus?
Parin viikon jälkeen kihloihin?
Kuka meni pikakihloihin?
Ja miten kävi?
Teinit loivat oman versionsa kihloista. Oivaltavatko he kihlauksen alkuperäisen merkityksen?
Vai onko kihlautuminen muoti-ilmiö?
Menitkö kihloihin joka ihastuksen kanssa?
Entä, jos on kihloissa monta vuotta, jopa vuosikymmeniä kuten Muska Babitz?
Muska Babitz ja Hannu Salakka olivat kihloissa 49 vuotta!
Riippuu ihmisestä ja asenteesta.
Onko sormus tärkeämpi kuin suhde? Parisuhde voi olla varmalla pohjalla ilman sormusta ja kihlausta. Kihlaus ei tuo varmuutta suhteeseen.
Jos haluat päästä selville, onko toinen tosissaan parisuhteessa, ota härkää sarvista kiinni.
Juttele, puhu, kerro mitä haluat ja tarvitset. Perinteitä voi tuulettaa. Ota uusia askeleita.
Lähteet:
https://www.is.fi/viihde/art-2000009437467.html
https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000008863260.html
https://www.apu.fi/artikkelit/muska-babitzin-ja-hannu-yhdessa-jo-50-vuotta-tehkaa-perassa
PETETYT LUPAUKSET
Deittailu ja kumppanin saaminen, on näköjään vaikea ja pettymyksiä täynnä oleva taiteen laji. Näin vanhemmiten lupausten pettäminen satuttaa ihmistä, vielä enemmän kuin nuorena. Nuorena kaikki oli vielä edessä, eikä niitä kumppanin aiheuttamia lupausten pettämistä jääty murehtimaan, olihan aikaa vaikka kuinka paljon edessä.
Viestittelyt nimimerkkien kanssa sujuvat jo rutiinilla. Sitten tulee se hetki, kun on tavattava tai vähintään kuultava kumppaniehdokkaan ääntä. Vielä silloinkin, kun numerot on vaihdettu ja olemme siirtyneet askelen eteenpäin deittailun mutkikkaalla ja ylläreitä vilisevällä polulla, kun asiat tuntuvat vielä luistavan ja pitoa on mukavasti. Hän, jonka kanssa juttu luistaa, saattaa olla se kauan kaivattu kumppani ja rakas tälle lopputaipaleelle? Hänen kanssaan, olisi varmaan mukavaa elää nämä viimeiset kultaiset vuodet. Näin ainakin ajattelen ja rakentelen jo uljaita pilvilinnoja uudesta yhteisestä ihanasta elämästä, kuinka mukava on herätä aamuisin rakkaan ihmisen vierestä, yhteisessä kodissa. Matkustella yhdessä jännittävissä eksoottisissa paikoissa ja nauttia kiireettömästä elämästä.
Tapaaminen on jännittävä hetki, joka vie jalat hieman huteriksi ja perhoset poukkoilevat vatsassa, hiki kostuttaa kainaloa. Kaikki tuntuu sujuvan kuitenkin mainiosti ja tulemme heti juttuun kuin vanhat tutut, niin ainakin minusta tuntuu. Ajatuksia vaihdetaan ja avaan menneisyyteni täysin auki mitään salaamatta, koska valehtelu ei kannata. Kumppaniehdokas on kertonut arvostavansa rehellisyyttä ja avoimuutta hyvin korkealle, siksi kerron kaiken entisestä elämästäni. Kaikki tuntuu olevan edelleen kohdallaan ja vietämme yhteisiä öitä. Tutustun myös hänen aikuiseen lapseensa ja lasten lapsiin. Kaikki on hyvin ja suunnittelemme yhteistä matkaa. Olen aivan innoissani ja peruutan kaikki sovitut kurssit, kerhot ja lehden tulon pariksi viikoksi.
Sitten tulee kylmää kyytiä, kun hän äkkiarvaamatta ilmoittaa tuosta vain kylmästi, että harkittuaan asiaa, emme sovikkaan yhteen. Olin kuulemma mustasukkainen, kun hän puhui aikuisten lastensa isän eli eksänsä kanssa. Olin toki hyvin loukkaantunut, kun hän kuulteni, leperteli eksänsä kanssa tämän matkasta. Miksi olisin mustis joistain eksistä ja eksän matkasta uuden vaimonsa kanssa? Kaikilla meillä on paljon elettyä elämää takana. En ymmärtänyt koko asiaa? Ensin tuli suuri suru, melkein itku ja sitten siinä ei auttanut enää muu kuin nauraa hekottaa ja ihmetellä ihmisten kummaa jotenkin katalaa ajattelutapaa? Se siinä harmitti, kun tuli perutuksi se kurssi ja kerhot. Ei saa luvata toiselle mitään, mitä ei aiokaan pitää, sillä se on toisen pettämistä.
Ei saa masentua yhdestä epäonnistuneesta deitistä. Vaikka vietävästi harmittikin. Kivoja taatusti sanansa pitäviä kumppaneita on ja löytyy varmasti tältäkin foorumilta. Ei muuta kuin häntä pystyyn ja eteenpäin. Ei maailma yhteen petettyyn lupaukseen kaadu.
Tahmela
Äideistä parhain
Satavuotiaat hirret kannattelevat mummonmökkiä, jonka koristeellisten ikkunanpuitteiden välistä kevätauringon heleä valo muodostaa räsymatolle kuusiruutuisen ikkunan.
Olen täällä mökissä vuokralla.
Vuokralainen pudotti sinkkiämpärin kaivoon ja onki sen ylös auton hinausköyden koukulla. Vuokralainen ähelsi pulkalla liiteristä uuni-, hella- ja saunapuita, sulatti lumesta vettä, lämmitti leivinuunia taiten, poltti huvikseen nuotiota, saunoi ja hieroi itseään lumella, löysi taivaalta Väinämöisen viikatteen ja Venuksen.
Sitten vuokralainen ajatteli äitiään.
Vuokralaisen äiti eli lapsuuttaan 1910- luvulla Venäjän keisarikunnassa.
Äidin lapsuudessa ei leikille ollut aikaa.
Äidin piti hoitaa sisaruksiaan ja auttaa kotitöissä. Äidin lapsuudessa käytiin kiertokoulua, jossa opittiin lukemaan, laskemaan ja Katekismus ulkoa. Sen äiti osasi vielä vanhoilla päivillään.
Äiti oli kotoisin maatalosta, mutta silti äiti kävi piikomassa. Piikatalon naapurissa pidettiin tansseja, ja siellä äiti tapasi renkipojan. Renkikin oli kotoisin isosta maatalosta, mutta silti oli vieraalla töissä, rengin kotona kun oli kymmenen sisarusta.
He muuttivat yhteen ja perustivat perheen, rakensivat äidin maille harmaahirsisen talon. Kylälle oli matkaa kuusi kilometriä ja kirkonkylään parisenkymmentä. Siinä talossa, joka käsitti kaksi huonetta, äiti sai yhdeksän lasta. Kaikki lapset syntyivät kotona, muu perhe ajettiin synnytyksen ajaksi toiseen huoneeseen, pirttiin.
Lapsenpäästäjät tulivat kylältä.
Äiti hoiti lehmiä ja vasikoita, lampaita ja porsaita. Äiti keritsi lampaat, karstasi hahtuvia, kutoi omista villoistaan meille villapaidat, vanttuut ja sukat. Äiti ompeli meille Singerillä kaikki vaatteet, alusvaatteet myös. Minulla on kansakoulun eka luokan kuvassa valkoinen sievä pusero ja isän vanhoista pyhähousuista tehty sievä liivihame.
Talvella äiti huuhtoi pyykit avannossa.
Vesi kannettiin tupaan ja navetan karjakeittiöön. Vesi kannettiin ulos. Kesät ja talvet lämmitettiin puilla ja keitettiin puuhellalla. Oli jo uusi rintamamiestalo ja sinne tuotiin äidille näytille miniöitä ja vävyjä.
Ainoa huvi oli pyhäpäivisin käydä kilometrin päässä naapurissa pullakahvilla tai kauempana ompeluseurassa.
Elämänsä lopulla äiti sai asua kirkolla rivitalossa, missä oli kylpyamme. Ei tarvinnut enää kantaa vesiä ja puita.
Oli televisio, marttakerho, Raamattu-piiri ja Eläkeliitto. Oli retkiä ja naapureita pilvin pimein.
Kunnioitukseni teille, Suomen äidit, jotka jaksoitte yli kaikkien sotien, pula-aikojen ja jälleenrakennuskauden pitää perheen koossa ja luottaa tulevaisuuteen. Menetitte hampaat ja kultasormukset monien pesuvesien mukana, saitte suonikohjut ja äitienpäivänä kreppipaperikukan rintaanne. Tänä yltäkylläisyyden aikana ei kukaan muista askelianne, käsiänne, jotka hoivasivat, tekivät ja ruokkivat vähäisistä tarpeista.
Kiitos, äiti. En osannut sanoa kiitosta eläessäsi. Sanon sen nyt. Kiitos opeista, joita ei koulussa saa. Jos nyt voisin kasvaa kaltaiseksesi, voisin saada vielä viisautta.
Aina Tuulia Jolla