Roolit vaihtoon
tiistai 28 helmikuu 2023
Aloitin puolitoista vuotta sitten vuosikymmenten jälkeen teatteriharrastuksen. Mieheni oli kuollut muutamaa kuukautta aikaisemmin ja tyttäreni kehotti minua osallistumaan johonkin säännölliseen toimintaan paikallisessa opistossa. Monien eri vaihtoehtojen joukosta valitsin teatteripiirin. Olin nuorena tyttönä useita vuosia mukana Varkauden Teatterissa, yhtenä suuresta iltanäyttelijäjoukosta. Sain muutaman vaativankin roolin ja jopa kehujakin ensimmäisen roolini arvosteluissa, Helsingin Sanomissa. Kovasti veri veti näyttämölle, mutta kun mieheni ilmestyi kuvioihin, valitsin rouvan ja äidin roolin. Sitä roolia näyttelin Putouksen tavoin, milloin romanttisena komediana, farssina tai tragediana kokonaista 54 vuotta. Loppunäytös oli todella murhenäytelmän tasoa, kun mieheni kuoli äkillisesti ja dramaattisissa olosuhteissa.
Vuosi sitten ensimmäinen roolini oli herkullisen makea vanhan naisen rooli, joka oli paljon näyttämöllä ja sai yleisön mukaansa mehukkailla jutuillaan ja kimuranttisella luonteellaan. Viime syksynä aloitin harjoitukset ja toivoin tietysti taas jotain roolia, jossa saisin hehkutella sydämeni pohjasta. Elämääni tuli haasteita monien yhteensattumien vuoksi ja eniten aikaa vei muutto ensimmäiseen sinkkukotiini. Tästä kerroin eka blogissani. Pyysin silloin parin kuukauden vapautusta näytelmän harjoituksista. Samalla minut vaihdettiin pienenpään rooliin, joka tuntui aluksi minusta kurjalta, mutta osoittautui myöhemmin oikeaksi ratkaisuksi. Vaikka epäilimme ohjaajan kykyä valita oikeat henkilöt oikeisiin rooleihin, epäilykset osoittautuivat turhiksi. Nykyinen roolini sopii minulle erittäin hyvin. Olen siinä kauppiaan leskirouva Helsingistä ja luonteeltani vähän vanhoillisen siveä, mutta samalla kuitenkin kiinnostunut heti, jos näköpiiriin tulee sopiva miehenköriläs. Tapahtumat sijoittuvat johonkin Välimeren lomakohteeseen, joskus 90-luvulla.
Näytelmää olemme siis harjoitelleet nyt reilut puoli vuotta ja ensi-iltaan on enää kolme viikkoa. Samaan aikaan sattui kauan toivomani, mutta huonoon ajankohtaan nyt, uusi muutto keskelle kaupunkia ja ihan tuon opiston nurkille. Tämä on kaikin puolin hyvä juttu, mutta aiheuttaa kovasti puuhaa remonttisuunnittelun ja muuton vuoksi. Nyt en voi enää anoa vapautusta harjoituksista, kun kaiken lisäksi olin varannut lomaviikon Kuusamoon. Eiköhän tästä selvitä, niin kuin on muistakin ruuhkastresseistä selvitty tähän mennessä. Tosin ikä asettaa jo rajoituksensa, mitä jaksaa tai haluaa tehdä.
Koko tämän näytelmän harjoitusajan olen myös yksityiselämässäni ollut eräänlaisessa uudessa roolissa. Näytelmän genreä en oikein voi määritellä. Romanttinen komedia sen ei pitänyt ainakaan alun perin olla, vaikka ehken olisi pannut pahakseni, jos se olisi loppunut happy endiin. Tutustuin vastanäyttelijääni aluksi viestien välityksellä ja niistä muodosti mielikuvan mukavasta, älykkäästä ja keskustelutaitoisesta kaverista. Hän myötäeli kaikissa syksyn aikana elämääni kuohuttaneissa asioissa. Joskus ihmettelin, miksi viestit viipyvät niin kauan, mutta sitten kun ne saapuivat, niissä oli leppoisaa jutustelua elämästä yleensä ja vähän myös yksityiselämästäänkin. Etenimme rauhallisesti, kun tuntui, ettei kummallakaan ollut kiirettä mihinkään. Joulun alla aloimme myös soitella ja keskustelimme pitkään puhelimessa.
Tuttavuutemme ei ollut kuitenkaan edennyt sille tasolle, jotta olisin voinut saada hänestä matkaseuraa äkkilähdölleni, joulua pakoon. Vietin yksin runsaan viikon Gomeran saarella, jonka ilmapiiri on jotenkin rauhoittava ja terapeuttinen. Sillä matkalla surin kyyneleeni loppuun mieheni muiston vuoksi. Lopulta tunsin olevani valmis aloittamaan tosissaan uudessa ihmissuhteessa. Joulun jälkeen ehdotin tapaamista, koska pelkät puhelut tai viestit, eivät mielestäni syventäneet tuttavuuttamme tässä vaiheessa riittävästi. Tapsimme hänen kotikaupungissaan, jonne olin tullut viettämään erään hyvän ystäväni syntymäpäiviä. Vietimme kaksi tuntia paikallisessa ravintolassa, kynttilän valossa, hyvää ruokaa ja vähän viiniäkin nauttien. Keskustelu lisäsi sitä miellyttävää mielikuvaa, jonka olin jo aikaisemmin hänestä saanut. Uskon myös hänen nauttineen seurastani.
Keskustelun aikana sain tietää, että hänellä oli jo eräs kirjeystävä, jonka matkaseurana hän oli ollut mm. viime syksynä, kun me jo kirjoittelimme toisillemme. Rehellisesti hän kertoi tämän, mutta sanoi, ettei siihen liity mitään romantiikkaa. Muitakin lähinnä sukulaisuuteen tai valollisuuteen liittyviä suhteita hän kertoi ylläpitävänsä. Olin niin iloine, kun en ollut pettynyt hänen luonteestaan, jotta annoin näiden naissuhteiden mennä ohi huomiotta ja päätimme tiivistää tapaamisiamme. Erosimme iloisella mielin ja molemmin puolin innokkaana jatkamaan tuttavuuttamme ehkä uudelle tasolle, näin luulin. Mutta mieleeni jäi kuitenkin epämääräinen tunne, joka vaivasi minua ja aiheutti paljon ajattelua yön tunteina.
Kun yritin tavoittaa hänet joitakin päiviä myöhemmin, puhelinyhteyksissä tuli ongelmia. Näitä ongelmia oli ollut aikaisemminkin, ja sain tietää hänellä olevan kaksi puhelintakin. Mietin, miksi? Joka tapauksessa soitimme ja puhuimme mukavia ja keskustelimme minun nykyisestä kiireisestä tilanteestani. Samalla tuli esille, että hän oli junassa tulossa teatteri- ja konserttimatkalta Länsi-Suomesta. Hän kertoi myös jälleen lähtevänsä matkalle Välimeren eräälle saarelle. Tajusin silloin, että nämä matkat ja uusien suunnitelmat kuuluivat samaan pakettiin. Taas tuli lisää materiaalia mietintämyssyyn. Eilen sitten tein päätöksen ja panin roolit vaihtoon tässä yksityisessä näytelmässäni.
Koska tapaamisiamme oli vain tämä yksi kerta, en tuntenut kiintyneeni häneen niin syvästi, tai hänen minuun, että päätökseni olisi aiheuttanut suurta pahaa mieltä kummallekaan. Mutta surin sitä puolta vuotta, jolloin olin elätellyt toiveita siitä, että löytäisin itselleni sellaisen ystävän, jonka kanssa voisin matkustella ja viettää aikaa yhdessä jo ensi kesänä. Nyt joudun aloittamaan kaiken alusta, jos enää jaksan tai haluan. Tässä iässä ei mielestäni ole enää aikaa hukattavissa sellaisiin näytelmiin, jossa roolijako ei ole onnistunut, tai näytelmän juoni on valheellinen, eikä kiinnosta näyttelijöitä tai yleisöäkään.
Toivotan teille kaikille yksinäisille ystävilleni, että löydätte oikean roolinne omassa elämänne näytelmässä. Ennen kaikkea toivon teille soivaa vastanäyttelijää, sankarianne tai sankarittarianne.
Lämmöllä Lisbeth
Lähettäjä Lisbeth - 676 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Muistojen raunioilla 6
Pienen poikamies boxin siivous ei kauaa kestänyt. Oli sovittu kuudeksi ja aikaa oli vielä jäänyt runsaasti siivouksen jälkeen. Odottelu on yhtä helvettiä, kun minuutti tuntuu tunnilta. Kaikki odottamaan joutuneet tietävät, miten tuskastuttavaa, se on. Siinä vierasta odotellessa, tajusin etten tiennyt kiinnostuksen kohteesta oikeastaan yhtään mitään. Olin tavannut häntä vain sattumoisin kotokadulla ja pysäkillä, en edes nimeä ollut kysynyt.
Hänen ikäänsä en oikein osannut arvioida, oletin hänen olevan kuitenkin minua vanhempi, vaikka olin arvioinut hänen olevan korkeintaan parikymppinen eli minua pari vuotta vanhempi. Häkellyttävän kaunis hän mielestäni kuitenkin oli. En osannut silloin, enkä vieläkään arvioida naisen ikää. Hän lienee muuttanut maisemiin vasta vähän aikaa sitten, sillä en ollut nähnyt aiemmin näillä nurkilla.
Pyyhin pölyt, oioin mattoa, asettelin pöydän kattausta ja tarkistaessani levysoittimen levyn kuntoa jo vissiin kolmatta kertaa, kuului vihdoin ja viimein ovikellon pirinä tasan kello kuusi. Säikähdin ja meinasin pudottaa kahvi pannun, jota olin kiikuttamassa pöytään ja olin kompastua maton kulmaan. Pääsin ovelle ehjänä, sipaisin hiuksia ojennukseen ja avasin oveni. Sisään astui hän ja joku pieni tyttö. Olo tuntui puulla päähän lyödyltä. Tällaista en tosiaan ollut odottanut, vilkaisin vielä ovesta kadulle, odottaen, tulisiko kenties aviomies perässä. Ei näkynyt, joten suljin oven. Otin vieraiden päällysvaatteet ja asettelin ne naulakkoon kuin herrasmies konsanaan.
Terve! Ei kai haittaa, että otin tämän nuorimmaiseni tämän Pirjon eli Pipsan mukaan katsomaan naapurin setää? Minä olen Paatsaman Irmeli eli Inkku. Vanhempia muksuja ei naapurin setä kiinnostanut, kun tellusta tulee joku lasten ohjelma. Toinnuin hitaasti, mutta valehtelin nopeasti, ettei Pipsan mukana olo haittaa yhtään. Minä olen Petterssonin Pekka, kiva että pääsitte. Edelleen hieman päästä pyörällä, tästä yllättävästä käänteestä, pyysin heitä istumaan herkkupöydän ääreen.
Jatkuu
Muistojen raunioilla 5
Työaika loppui vihdoin viimein, viimeinen tunti oli tuntunut ikuisuudelta. Leimasin kellokortin ja pistelin kiireen vilkkaan Nysse pysäkille. Nyssessä viimeistelin ostoslistaa, millä hurmata naisen kuin naisen. Näin helposti sitä tulee ajateltua suuria pikku hurmiossa. Tarvitsisiko käydä pitkäripaisessa ostamassa jotain makeaa likööriä tai mitä ihmettä kahvittelun jälkeen oikein tarjoaisin?
Isolla kirkolla poikkesin ensin Stockmannin kondiittori mestarien herkku osastolle ja sitten pitkän harkinnan eli vähän alle minuutin jälkeen suunnistin pitkäripaiseen hakemaan, jotain sellaista mistä tytöt mahdollisesti tykkäävät. Jätin kuitenkin hetkeksi Kossun pois laskuista, sillä sen tarjoaminen saatettaisiin tulkita väärin. Toisaalta mistä sitä ikinä kenenkään viini, likööri tai viina makua arvaisi, joten niiden lisäksi ostin myös kossua varmuuden vuoksi. Ei vara venettä kaada tuumiskelin ja ainahan voin siemailla sen itse suruuni tai muuten vain, jos homma ei luonnaa toivotulla tavalla.
Raahasin kilisevän ja leipomoherkkuja pursuavat kassit kotiin. Kassien purun jälkeen huomasin, ettei minulla ollut yhtään kynttilää, mutta toisaalta ei ollut kynttilänjalkaa. Tunnelmallinen ja romanttinen kynttilä kahvittelu oli siis poissa laskuista. Sitten tuli mieleen kukat. En ollut niitäkään ostanut, mutta eipä ollut vaasiakaan, joten vähän puolivalmiiksi tämä nyt jää, tuumiskelin haikeana. Harmi. Onneksi olin aikoinaan hommannut käytetyn levarin ja muutamia levyjä, missä Ola ja muut tangon taitajat pistivät parastaan.
Katselin arvioivasti hieman nuhraantunutta poikamies kämppääni. Ei hyvältä näyttänyt ja painelin hakemaan komerosta imurin. Ensin kuitenkin matto pihalle ja tuuletusta, pölyjen pyyhintää, imurointia ym. mitä siivoukseen kuuluu. Pikku kämppäni oli tunnissa niin moitteettomassa kunnossa, että olisin läpäissyt Intin alikessujen tupatarkastuksen ja saanut iltaloman. Kaikki alkoi olla valmista iltaa varten. Pöytä oli katettu ja kaikki valmiina, vain illan tähti puuttui. Siinä hermoillessa ja odotellessa, funtsin, että käyköön tämä ilta siitä kuutamo ajelusta mistä alussa haaveilin.
jatkuu
Muistojen raunioilla 4
Säikähdin päällekäyvää kysymystäni heti ja ajattelin, että tuliko munittua koko juttu. Jaa, että oikein pullakahvit meinaat tarjota. Lämpimien ajatusten kohde, virkkoi ja hymyili kujeilevasti. Olin havaitsevani lämpöä silmien tuikkeessa. Niin olisi kiva tutustua naapuriin, kun kerran samalla tiellä asutaan, selitin naama punaisena. No, mikäs siinä, voidaan tosiaan rupatella kahvin ja nisun äärellä ja samalla tulee tutustuttua naapuriin. Sopisiko siinä kuuden maissa? Toki se on ihan hyvä aika. Sinähän tiedät missä asun. No en oikeastaan, mutta talon tiedän. No, ovi on siinä tien puolella ja ovessa lukee Pettersson.
Romanttiset kitarat ja hiljaiset rummut päristelivät mantelitumakkeessa, vai mikä se aivoissa olevan mielihyvä keskuksen nimi olikaan? No, se oli herttisen yhdentekevää, treffit olivat tosiasia. Eihän tässä tarvittu autoa tai kitaraa, että sai naisen treffeille, pohdin, sen kun suunsa aukaisi ja kysyi reilusti. Olin oikein ylpeä itsestäni.
Töissä ihmettelivät, että mistäs nyt tuuli puhaltelee, kun nuori mies suorastaan liitelee pitkin varaston käytäviä. En paljastanut mitään, mutta kyllä kaikki tuntui mukavalta, jopa työ, jota en niinkään rakastanut. Ruokkiksella muistin, että eihän minulla ole kotona oikeastaan mitään aineksia mitä kahvittelussa tarvitaan. Pikku paniikki iski välittömästi. Mietin mitä meillä kotona oli aikoinaan toimittu, kun tuli vieraita. Listasin tarvittavat ostettavat tavarat ja mietin, että kyllä tämä tästä suttaantuu. Aikaa oli tarpeeksi hakea tarjottavat, vaikka jostain kaupungin herkku puodista. Loppu päivä meni kelloa vilkuillessa, ikään kuin jäitä poltellessa, eli tosi etana vauhdilla.