Roolit vaihtoon
tiistai 28 helmikuu 2023
Aloitin puolitoista vuotta sitten vuosikymmenten jälkeen teatteriharrastuksen. Mieheni oli kuollut muutamaa kuukautta aikaisemmin ja tyttäreni kehotti minua osallistumaan johonkin säännölliseen toimintaan paikallisessa opistossa. Monien eri vaihtoehtojen joukosta valitsin teatteripiirin. Olin nuorena tyttönä useita vuosia mukana Varkauden Teatterissa, yhtenä suuresta iltanäyttelijäjoukosta. Sain muutaman vaativankin roolin ja jopa kehujakin ensimmäisen roolini arvosteluissa, Helsingin Sanomissa. Kovasti veri veti näyttämölle, mutta kun mieheni ilmestyi kuvioihin, valitsin rouvan ja äidin roolin. Sitä roolia näyttelin Putouksen tavoin, milloin romanttisena komediana, farssina tai tragediana kokonaista 54 vuotta. Loppunäytös oli todella murhenäytelmän tasoa, kun mieheni kuoli äkillisesti ja dramaattisissa olosuhteissa.
Vuosi sitten ensimmäinen roolini oli herkullisen makea vanhan naisen rooli, joka oli paljon näyttämöllä ja sai yleisön mukaansa mehukkailla jutuillaan ja kimuranttisella luonteellaan. Viime syksynä aloitin harjoitukset ja toivoin tietysti taas jotain roolia, jossa saisin hehkutella sydämeni pohjasta. Elämääni tuli haasteita monien yhteensattumien vuoksi ja eniten aikaa vei muutto ensimmäiseen sinkkukotiini. Tästä kerroin eka blogissani. Pyysin silloin parin kuukauden vapautusta näytelmän harjoituksista. Samalla minut vaihdettiin pienenpään rooliin, joka tuntui aluksi minusta kurjalta, mutta osoittautui myöhemmin oikeaksi ratkaisuksi. Vaikka epäilimme ohjaajan kykyä valita oikeat henkilöt oikeisiin rooleihin, epäilykset osoittautuivat turhiksi. Nykyinen roolini sopii minulle erittäin hyvin. Olen siinä kauppiaan leskirouva Helsingistä ja luonteeltani vähän vanhoillisen siveä, mutta samalla kuitenkin kiinnostunut heti, jos näköpiiriin tulee sopiva miehenköriläs. Tapahtumat sijoittuvat johonkin Välimeren lomakohteeseen, joskus 90-luvulla.
Näytelmää olemme siis harjoitelleet nyt reilut puoli vuotta ja ensi-iltaan on enää kolme viikkoa. Samaan aikaan sattui kauan toivomani, mutta huonoon ajankohtaan nyt, uusi muutto keskelle kaupunkia ja ihan tuon opiston nurkille. Tämä on kaikin puolin hyvä juttu, mutta aiheuttaa kovasti puuhaa remonttisuunnittelun ja muuton vuoksi. Nyt en voi enää anoa vapautusta harjoituksista, kun kaiken lisäksi olin varannut lomaviikon Kuusamoon. Eiköhän tästä selvitä, niin kuin on muistakin ruuhkastresseistä selvitty tähän mennessä. Tosin ikä asettaa jo rajoituksensa, mitä jaksaa tai haluaa tehdä.
Koko tämän näytelmän harjoitusajan olen myös yksityiselämässäni ollut eräänlaisessa uudessa roolissa. Näytelmän genreä en oikein voi määritellä. Romanttinen komedia sen ei pitänyt ainakaan alun perin olla, vaikka ehken olisi pannut pahakseni, jos se olisi loppunut happy endiin. Tutustuin vastanäyttelijääni aluksi viestien välityksellä ja niistä muodosti mielikuvan mukavasta, älykkäästä ja keskustelutaitoisesta kaverista. Hän myötäeli kaikissa syksyn aikana elämääni kuohuttaneissa asioissa. Joskus ihmettelin, miksi viestit viipyvät niin kauan, mutta sitten kun ne saapuivat, niissä oli leppoisaa jutustelua elämästä yleensä ja vähän myös yksityiselämästäänkin. Etenimme rauhallisesti, kun tuntui, ettei kummallakaan ollut kiirettä mihinkään. Joulun alla aloimme myös soitella ja keskustelimme pitkään puhelimessa.
Tuttavuutemme ei ollut kuitenkaan edennyt sille tasolle, jotta olisin voinut saada hänestä matkaseuraa äkkilähdölleni, joulua pakoon. Vietin yksin runsaan viikon Gomeran saarella, jonka ilmapiiri on jotenkin rauhoittava ja terapeuttinen. Sillä matkalla surin kyyneleeni loppuun mieheni muiston vuoksi. Lopulta tunsin olevani valmis aloittamaan tosissaan uudessa ihmissuhteessa. Joulun jälkeen ehdotin tapaamista, koska pelkät puhelut tai viestit, eivät mielestäni syventäneet tuttavuuttamme tässä vaiheessa riittävästi. Tapsimme hänen kotikaupungissaan, jonne olin tullut viettämään erään hyvän ystäväni syntymäpäiviä. Vietimme kaksi tuntia paikallisessa ravintolassa, kynttilän valossa, hyvää ruokaa ja vähän viiniäkin nauttien. Keskustelu lisäsi sitä miellyttävää mielikuvaa, jonka olin jo aikaisemmin hänestä saanut. Uskon myös hänen nauttineen seurastani.
Keskustelun aikana sain tietää, että hänellä oli jo eräs kirjeystävä, jonka matkaseurana hän oli ollut mm. viime syksynä, kun me jo kirjoittelimme toisillemme. Rehellisesti hän kertoi tämän, mutta sanoi, ettei siihen liity mitään romantiikkaa. Muitakin lähinnä sukulaisuuteen tai valollisuuteen liittyviä suhteita hän kertoi ylläpitävänsä. Olin niin iloine, kun en ollut pettynyt hänen luonteestaan, jotta annoin näiden naissuhteiden mennä ohi huomiotta ja päätimme tiivistää tapaamisiamme. Erosimme iloisella mielin ja molemmin puolin innokkaana jatkamaan tuttavuuttamme ehkä uudelle tasolle, näin luulin. Mutta mieleeni jäi kuitenkin epämääräinen tunne, joka vaivasi minua ja aiheutti paljon ajattelua yön tunteina.
Kun yritin tavoittaa hänet joitakin päiviä myöhemmin, puhelinyhteyksissä tuli ongelmia. Näitä ongelmia oli ollut aikaisemminkin, ja sain tietää hänellä olevan kaksi puhelintakin. Mietin, miksi? Joka tapauksessa soitimme ja puhuimme mukavia ja keskustelimme minun nykyisestä kiireisestä tilanteestani. Samalla tuli esille, että hän oli junassa tulossa teatteri- ja konserttimatkalta Länsi-Suomesta. Hän kertoi myös jälleen lähtevänsä matkalle Välimeren eräälle saarelle. Tajusin silloin, että nämä matkat ja uusien suunnitelmat kuuluivat samaan pakettiin. Taas tuli lisää materiaalia mietintämyssyyn. Eilen sitten tein päätöksen ja panin roolit vaihtoon tässä yksityisessä näytelmässäni.
Koska tapaamisiamme oli vain tämä yksi kerta, en tuntenut kiintyneeni häneen niin syvästi, tai hänen minuun, että päätökseni olisi aiheuttanut suurta pahaa mieltä kummallekaan. Mutta surin sitä puolta vuotta, jolloin olin elätellyt toiveita siitä, että löytäisin itselleni sellaisen ystävän, jonka kanssa voisin matkustella ja viettää aikaa yhdessä jo ensi kesänä. Nyt joudun aloittamaan kaiken alusta, jos enää jaksan tai haluan. Tässä iässä ei mielestäni ole enää aikaa hukattavissa sellaisiin näytelmiin, jossa roolijako ei ole onnistunut, tai näytelmän juoni on valheellinen, eikä kiinnosta näyttelijöitä tai yleisöäkään.
Toivotan teille kaikille yksinäisille ystävilleni, että löydätte oikean roolinne omassa elämänne näytelmässä. Ennen kaikkea toivon teille soivaa vastanäyttelijää, sankarianne tai sankarittarianne.
Lämmöllä Lisbeth
Lähettäjä Lisbeth - 841 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Seurustelu ennen ja nyt
Aika kiitää ja me sen mukana, vaikka kuinka yrittäisi jarrutella, niin silti vanhenemme melkoisella vauhdilla. Siksi on hyvä pysähtyä muistelemaan aikoja, jolloin aikaa tuntui olevan edessä päin, vaikka muille jakaa.
Voi niitä, nuoruuden kultaisia aikoja, kun ei vielä päässyt aikuisten rientoihin, maistamaan nuoren mielestä oikeaa elämää. Silloin ikärasismi rasitti menevää mieltä. Ravintolat ja tanssit ennen rippikoulua olivat saavuttamattomia unelmia. Tuntui, että aika matelee kuin höyryjuna, joka pysähtelee pysäkiltä toiselle kuin olisivat hiilet loppuneet tulipesästä. Aika tuo aineeton elementti ei vain rientänyt, vaikka nuoren mieli tahtoi jo aikuisten maailmaan, missä kaikki tuntui olevan sallittua.
Vanhaan hyvään aikaan, kun olin vielä nuori ja komea, mutta nyt enää komea näin kai voisi pikku vitsinä tai omahyväisesti sanoa. Ainakin tuntuu siltä, kun muistelen sen aikaista seurustelu vilkkautta. Kyllä silloin nuorempana oli vientiä, melkoista kiitoa naisten kanssa ja myös vaarallisia suhteita sekä tilanteita. Ne vaarat aiheutuivat mustasukkaisista kavereista, jotka katsoivat omistavansa naisen, jonka kanssa tanssin. Kyllä lievä mustasukkaisuus on hyväksyttävää, mutta toisen omistaminen ei. Eihän se mukavalta tunnu, kun joku on liiallisesti kiinnostunut toisen kumppanista ja yrittää virittää silmäpeliä, vaikka toinen istuu vieressä. Pelkkä naisen tanssittaminen ei mielestäni, ole syy mustasukkaisuuteen. No, jos toinen on mennäkseen, niin kyllä hän menee, ei siinä itku auta. Parempi oli, kun meni, sillä toisen pettäminen, on katalaa touhua.
jatkuu
Ennen vanhaan
Ennen vanhaan kuten niin usein painokkaasti lausutaan, oli kaikki paremmin. Kyllä oli ainakin mitä seurusteluun vastakkaisen sukupuolen suhteen tulee, niin nuoruus oli minulle ja käsittääkseni monille muille kiireistä teerenpeli aikaa. Nyt vanhemmiten onkin hiljaista.
Muusta nykyisin muka paremmasta elämästä en oikeastaan tiedä. Silloin ennen hyvään vanhaan aikaan oli töitä kaikille toisin kuin nyt, eikä ketään jätetty. Luontoa ei oltu, vielä pilattu ja sitä riitti. Talvet olivat talvia ja kesät kesiä, helleaaltoja tuskin nimeksikään Euroopassa. Talvet ovat nykyään pelkkää harmaata syksyä. Olemme pilaamassa ainutlaatuisen asuinpaikkamme tässä kaikkeudessa. Täytyy muistaa, ettemme pääse tältä avaruudessa kiitävästä kivi pallerosta nimeltään Maa, jota peittää ohuen ohut ilmakupla, millekään muulle planeetalle pakoon pilaamaan sitäkin. Meidän ei tarvitse pelätä inhoja avaruudesta tulevia sotaisia muukalaisia, jotka tuhoaisivat planeettamme, koska teemme sen vapaaehtoisesti ihan itse.
No, nykyisin tekniikka on mennyt jättiaskelin eteenpäin ja kaikilla älypuhelimet hip hei, tätä riemua ja lystiä, kun päivityksiä tulee solkenaan. Entä sitten ne kaikenlaiset applikaatiot, joita riittää joka lähtöön, ne vasta lystejä ovat. Jopa hammasharjan käytölle on oma sovellus.
Tuntuu kuin älypuhelimen, tekoälyn ja chattien kanssa on kivampi seukata heti aamusta yömyöhään kuin oikean ihmisen kanssa. Tekniset vempaimet kehittyvät, niin ettei tämmöinen hidas hämäläis ukko tahdo perässä pysyä. Entä me? Pohjimmiltaan ihminen ei ole kehittynyt yhtään viisaammaksi. Ahneus ja sotaisuus jatkavat voittokulkuaan. Jotenkin kaikki muukin planeetalla tuntuu olevan jotenkin vinksallaan, Luotan kuitenkin, siihen että näin viime hetkillä viisastumme sen verran ja pystymme vielä pysäyttämään tämän hullunmyllyn. Vai olemmeko polkaisseet sellaisen oravanpyörän pyörimään, mitä ei saa enää pysähtymään? Ellemme siihen kykene niin sitä niitämme mitä kylvimme ja aikamme on ohi planeetan valtiaina. Pallomme valtiaiden paikan ottavat planeettamme ilmastonmuutosta ja luonto katoa kestävämmät lajit kuten esimerkiksi torakat, muurahaiset, punkit ja rotat ym. sitkeät otukset.
Seurustelun saralla kohdallani onkin tapahtunut jyrkkä taantuma, seurustelu lama on kolkuttanut sähköpostissa. Kyllä luulisi tällä iällä löytyvän kumppani, jos ei ihan sitä prinsessaa, niin kelpo ihminen ainakin. Mutta varteen otettavilla immeisillä on, jos jonkinlaista estettä ja syytä, ettei seukkaaminen ota onnistuakseen. Epäilen, että älypuhelin ja muut uudet tekoäly sovellukset ovat syrjäyttäneet vanhanaikaisen seurustelu kulttuurin?
Muistot
Muisti tuppaa heikentyä, kun ikää karttuu. Huomasin sen ikävän tosiasian, kun en muistanut millään ensi suudelmaa, vaikka sanotaan, että kyllä vanhat asiat muistaa paremmin kuin uudet. Niinhän sitä luulisi, mutta että näinkin tärkeä asia, joillekin jopa maata kaatava muisto katoaa elämän historian aamuhämärästä noin vain. Se on katastrofi, ettei muista ketä suuteli ensi kertaa. Voiko sitä mennä hautaankaan hyvillä mielin ja levollisesti, jos ei tuota muista?
Seuraavaksi aloin selata ilmeisesti jo horjuvan muistipankkini seurustelu osastoa. Ei taaskaan tullut mieleen kenestä naapurin likasta tykkäsin tsi suutelin ensimmäisenä. Kuusivuotiaana, jolloin aloin tykkäämään tytöistä toisin kuin poika kaverini, jotka inhosivat likkoja. Naapurustossa oli ikäisiäni likkoja pilvin pimein, sillä 50-luvulla oli vielä suurperheitä, toisin kuin tänään lukuun ottamatta joitain käsittääkseni uskonnollisia alueita, missä suurperheet ovat vielä voimissaan.
Kaiholla muistelin kuusivuotis aikoja, silloin oli valinnan varaa, koska olin jostain kumman syystä suosittu likkojen keskuudessa. Minut haluttiin aina likkojen leikkeihin. Pyörittämään narua, kuurupiiloon etsijäksi tai piirtämään ruutuja kovaan sorakatuun, koska heidän mielestään olin vahva ja pystyin raapustamaan isolla naulalla syvemmät rajat ruutuihin kuin heikot tytöt. Niinpä raadoin niska limassa ja otsa hiessä narun toisessa päässä jonkun isomman likan kanssa tai raaputin ruutuja tien pintaan. Sitten- yksi koululaistyttö keksi liidun, jolla sai lipeällä kyllästettyyn soratiehen piirrettyä ruudut kätevämmin. Enkä saanut enää sen jälkeen ylpeillä pätevänä hyppy ruutujen kaivertajana.
Siihen aikaan ei ollut juurikaan autoja kotinurkkien teillä huristelemassa, joten kadut, isommat pihat ja lukuisat rakentamattomat alueet olivat lapsien leikkipaikkoja. Taisivat likat hyväksi käyttää hyvä sydämisyyttäni ja alttiutta kehuille ”kyllä olet vahva jne” hyväkseen. Näin varhain likat jo pyörittivät poikalasta kuin litran mittaa. Siinä suhteessa tytöt olivat ilmeisesti sen ikäisinä meitä kloppeja fiksumpia ja sitä he suurimmaksi osaksi luultavasti, ovat valitettavasti tai onneksi vieläkin?
Ensi suukkoa huulille tai edes hipaisua poskelle en vain saanut kirvelläkään päähäni. Kyllä harmittaa, etten pitänyt päiväkirjaa sen jälkeen, kun opin kirjoittamaan, silloin olisin vielä muistanut tämän äärettömän tärkeän asian ja nyt voisin sieltä ”paksusta tyttökalenteristani” tsekata suukot ja kaiken muun kivan mitä likkojen kanssa on kahden tehty.