Aikuistumisriitti: syntinen Hampuri
perjantai 3 maaliskuu 2023
Tylsä viikko Atlantin valtamerellä. Tosin näimme lentokalaparven, joka liiti pitkin merenpintaa, yllättävän pitkän matkaa, aivan kuin myrskylinnut, jotka lensivät lähellä meren harmaata, pintaa aaltoja myötäillen. Sprigaret leikkivät keula aalloissa, ne olivat tosi nopeita ja sulava liikkeisiä, siis täydellisiä ja kauniita vesinisäkkäitä.
Istuin usein illoin muutaman muun merikarhun kanssa ahtaassa täysmatruusi Virran hytissä, missä kuulin tarinoita heidän reissuistaan seitsemällä merellä, missä kaikki vanhemmat pikipöksyt väittivät seilanneensa, aina muutaman hömpsyn jälkeen, tarinat muuttuivat hiuksia nostattaviksi hurjiksi tapauksiksi. Arvelin, ettei ihan kaikkea kannattanut painaa mieleen.
Laivamme laski Hampurin sataman sumuiseen syleilyyn aamupäivällä. Kalle valmistaudu iltaan, silloin mennään ilokortteleihin, Eros centeriin ja peltikattokujalle. Virta katsoi meikää ja kysyi, lähdetkö, se on Euroopan syntisin mesta? No mikä, ettei onhan tuo syntinen ihme, sinkkupojan nähtävä.
Päivä kului nopeasti ja ilta koitti. Hyppäsimme Elbellä liikennöivään vesibussiin ja tutustumismatka suuren synnin pesään alkoi. Herttinen sentään, puolialastomia naisia ikkunoissa valmiina seksiin rahasta. Nuoria ja vanhempia naisia tuntui olevan paljon seksibisneksessä. Siinä naispaljouden, poikamiesten, vai olisiko sittenkin ollut ukkomiesten paratiisissa? Taikka mistä minä, kokematon mokkeri, mitään tajusin. Nämä maksullisen seksin kiemurat ja kommervenkit olivat minulle tuntematonta aluetta. Siinä alkoi messipoikaa pyörryttämään ja etumus kovenemaan, kun ei tiennyt, mihin olisi silmiään kääntänyt?
Siinä suuren maailman menoa pällistellessämme, kuului erään klubin ovelta huuto, perkkele, jummalaut, saattana, tulkka katsoma. Siinä kadulla solkkasi sisääntulokehotus ja kannustus sanoja hoonolla soomella jonkun seksi luukun sisäänheittäjä, joka oli kuullut meidän puhuvan suomea. Meillä Suomessa on ovilla ulosheittäjät, mutta Saksan maalla sisäänheittäjä. Ei, kun sisään hämärään yllättävän isoon savuiseen saliin, jossa oli esiintymislava etuseinustalla. Toverit maksoivat julmetun kalliit juomat. Eikä ikääni kysellyt kukaan. Lauteille saapuivat näyttelijät mies ja kaksi naista tosi niukoissa asuissa ja hetken kuluttua oli lauteilla täysi akti kolmen kesken menossa. En viitsi mennä tässä likaisiin yksityiskohtiin, saa jokainen kuvitella ne ihan ite.
Näytös loppui ja toinen, liki alastomista naisista, tuli suoraan syliini istumaan. Olin tulipunainen, enkä tiennyt miten tai missä olisin pitänyt näppejäni, kun aina oli paljasta pintaa tissiä tai pyllyä sormissa. Tyttö, sillä lähemmin katsottuani hän ei ollut minua paljoa vanhempi, kysyi tarjoaisinko drinkin? Persaukisena ja täysin häkeltyneenä, kaverien nauraa hohottaessa vieressä, selitin tytölle, I have not mani. No, tytön mielenkiinto lopahti siihen paikkaan ja tunnelma laskeutui pakkasen puolelle, mutta hetken kuluttua tyttö nauroi ja taputti kevyesti tulipunaiselle poskelleni ja lähti katsastamaan uutta uhria. Läheltä piti, ettei housuun tullut vahinkoa, sillä tapaus kiihotti kummasti nuorta miestä, kun liki alaston kaunis tyttö hieroi liki paljasta takamustaan sylissäni. Hyvä muisto jäi silti koko jutusta, ei näitä usein käy elämässä, hyvä, kun edes kerran kävi nuoruudessa. Aloin tuntea aikuistumisen olevan sinettiä vailla ja kutkuttavan lähellä.
Tällä kertaa ei tarvittu poliisia oppaaksi, sillä muut osasivat hyvin takaisin Bostonille. Aamulla lähdimme sumusireenien laulaessa, mutta jostain syystä lokit olivat unohtaneet perätäkin valkaisun. Taisi olla pahempia turkkilevyjä muissa laivoissa, jotka kaipasivat valkoista pintaa kipeämmin. Tiedä noiden lokkien aatoksista?
Tahmela
Lähettäjä Tahmela - 1816 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Muistojen raunioilla 6
Pienen poikamies boxin siivous ei kauaa kestänyt. Oli sovittu kuudeksi ja aikaa oli vielä jäänyt runsaasti siivouksen jälkeen. Odottelu on yhtä helvettiä, kun minuutti tuntuu tunnilta. Kaikki odottamaan joutuneet tietävät, miten tuskastuttavaa, se on. Siinä vierasta odotellessa, tajusin etten tiennyt kiinnostuksen kohteesta oikeastaan yhtään mitään. Olin tavannut häntä vain sattumoisin kotokadulla ja pysäkillä, en edes nimeä ollut kysynyt.
Hänen ikäänsä en oikein osannut arvioida, oletin hänen olevan kuitenkin minua vanhempi, vaikka olin arvioinut hänen olevan korkeintaan parikymppinen eli minua pari vuotta vanhempi. Häkellyttävän kaunis hän mielestäni kuitenkin oli. En osannut silloin, enkä vieläkään arvioida naisen ikää. Hän lienee muuttanut maisemiin vasta vähän aikaa sitten, sillä en ollut nähnyt aiemmin näillä nurkilla.
Pyyhin pölyt, oioin mattoa, asettelin pöydän kattausta ja tarkistaessani levysoittimen levyn kuntoa jo vissiin kolmatta kertaa, kuului vihdoin ja viimein ovikellon pirinä tasan kello kuusi. Säikähdin ja meinasin pudottaa kahvi pannun, jota olin kiikuttamassa pöytään ja olin kompastua maton kulmaan. Pääsin ovelle ehjänä, sipaisin hiuksia ojennukseen ja avasin oveni. Sisään astui hän ja joku pieni tyttö. Olo tuntui puulla päähän lyödyltä. Tällaista en tosiaan ollut odottanut, vilkaisin vielä ovesta kadulle, odottaen, tulisiko kenties aviomies perässä. Ei näkynyt, joten suljin oven. Otin vieraiden päällysvaatteet ja asettelin ne naulakkoon kuin herrasmies konsanaan.
Terve! Ei kai haittaa, että otin tämän nuorimmaiseni tämän Pirjon eli Pipsan mukaan katsomaan naapurin setää? Minä olen Paatsaman Irmeli eli Inkku. Vanhempia muksuja ei naapurin setä kiinnostanut, kun tellusta tulee joku lasten ohjelma. Toinnuin hitaasti, mutta valehtelin nopeasti, ettei Pipsan mukana olo haittaa yhtään. Minä olen Petterssonin Pekka, kiva että pääsitte. Edelleen hieman päästä pyörällä, tästä yllättävästä käänteestä, pyysin heitä istumaan herkkupöydän ääreen.
Jatkuu
Muistojen raunioilla 5
Työaika loppui vihdoin viimein, viimeinen tunti oli tuntunut ikuisuudelta. Leimasin kellokortin ja pistelin kiireen vilkkaan Nysse pysäkille. Nyssessä viimeistelin ostoslistaa, millä hurmata naisen kuin naisen. Näin helposti sitä tulee ajateltua suuria pikku hurmiossa. Tarvitsisiko käydä pitkäripaisessa ostamassa jotain makeaa likööriä tai mitä ihmettä kahvittelun jälkeen oikein tarjoaisin?
Isolla kirkolla poikkesin ensin Stockmannin kondiittori mestarien herkku osastolle ja sitten pitkän harkinnan eli vähän alle minuutin jälkeen suunnistin pitkäripaiseen hakemaan, jotain sellaista mistä tytöt mahdollisesti tykkäävät. Jätin kuitenkin hetkeksi Kossun pois laskuista, sillä sen tarjoaminen saatettaisiin tulkita väärin. Toisaalta mistä sitä ikinä kenenkään viini, likööri tai viina makua arvaisi, joten niiden lisäksi ostin myös kossua varmuuden vuoksi. Ei vara venettä kaada tuumiskelin ja ainahan voin siemailla sen itse suruuni tai muuten vain, jos homma ei luonnaa toivotulla tavalla.
Raahasin kilisevän ja leipomoherkkuja pursuavat kassit kotiin. Kassien purun jälkeen huomasin, ettei minulla ollut yhtään kynttilää, mutta toisaalta ei ollut kynttilänjalkaa. Tunnelmallinen ja romanttinen kynttilä kahvittelu oli siis poissa laskuista. Sitten tuli mieleen kukat. En ollut niitäkään ostanut, mutta eipä ollut vaasiakaan, joten vähän puolivalmiiksi tämä nyt jää, tuumiskelin haikeana. Harmi. Onneksi olin aikoinaan hommannut käytetyn levarin ja muutamia levyjä, missä Ola ja muut tangon taitajat pistivät parastaan.
Katselin arvioivasti hieman nuhraantunutta poikamies kämppääni. Ei hyvältä näyttänyt ja painelin hakemaan komerosta imurin. Ensin kuitenkin matto pihalle ja tuuletusta, pölyjen pyyhintää, imurointia ym. mitä siivoukseen kuuluu. Pikku kämppäni oli tunnissa niin moitteettomassa kunnossa, että olisin läpäissyt Intin alikessujen tupatarkastuksen ja saanut iltaloman. Kaikki alkoi olla valmista iltaa varten. Pöytä oli katettu ja kaikki valmiina, vain illan tähti puuttui. Siinä hermoillessa ja odotellessa, funtsin, että käyköön tämä ilta siitä kuutamo ajelusta mistä alussa haaveilin.
jatkuu
Muistojen raunioilla 4
Säikähdin päällekäyvää kysymystäni heti ja ajattelin, että tuliko munittua koko juttu. Jaa, että oikein pullakahvit meinaat tarjota. Lämpimien ajatusten kohde, virkkoi ja hymyili kujeilevasti. Olin havaitsevani lämpöä silmien tuikkeessa. Niin olisi kiva tutustua naapuriin, kun kerran samalla tiellä asutaan, selitin naama punaisena. No, mikäs siinä, voidaan tosiaan rupatella kahvin ja nisun äärellä ja samalla tulee tutustuttua naapuriin. Sopisiko siinä kuuden maissa? Toki se on ihan hyvä aika. Sinähän tiedät missä asun. No en oikeastaan, mutta talon tiedän. No, ovi on siinä tien puolella ja ovessa lukee Pettersson.
Romanttiset kitarat ja hiljaiset rummut päristelivät mantelitumakkeessa, vai mikä se aivoissa olevan mielihyvä keskuksen nimi olikaan? No, se oli herttisen yhdentekevää, treffit olivat tosiasia. Eihän tässä tarvittu autoa tai kitaraa, että sai naisen treffeille, pohdin, sen kun suunsa aukaisi ja kysyi reilusti. Olin oikein ylpeä itsestäni.
Töissä ihmettelivät, että mistäs nyt tuuli puhaltelee, kun nuori mies suorastaan liitelee pitkin varaston käytäviä. En paljastanut mitään, mutta kyllä kaikki tuntui mukavalta, jopa työ, jota en niinkään rakastanut. Ruokkiksella muistin, että eihän minulla ole kotona oikeastaan mitään aineksia mitä kahvittelussa tarvitaan. Pikku paniikki iski välittömästi. Mietin mitä meillä kotona oli aikoinaan toimittu, kun tuli vieraita. Listasin tarvittavat ostettavat tavarat ja mietin, että kyllä tämä tästä suttaantuu. Aikaa oli tarpeeksi hakea tarjottavat, vaikka jostain kaupungin herkku puodista. Loppu päivä meni kelloa vilkuillessa, ikään kuin jäitä poltellessa, eli tosi etana vauhdilla.