Elämä on
maanantai 13 maaliskuu 2023
Elämä on yllätyksellistä, pienempiä ja suurempia iloan ja surun hetkiä, tai siltä väliltä - hajutonta mautonta, tuskin edes silmäkulmia kostuttavaa, kun toive toteutuessaan oli kuin lässähtänyt pannukakku, vaikka ohjeen mukaan piti tulla kuohkea kohokas.
On niin paljon eteen tulevia, niin sanottuja muuttuvia tekijöitä, joita ei ole tullut ottaneeksi huomioon. Siinä sitten pillahtaa itkuun ja syyttää kaikkia keitä vain keksiikin syyttää. Ehkä se hetken helpottaa, tiedä sitten.
Joten olen päättänyt, että elän tätä päivää, teen suunnitelmia. Toivon niiden toteutuvankin, mutta tietoisena siitä, että mitä tahansa voi tapahtua ja se kaikki on elämää...eikä hukkaan heitettyä aikaa, vaikka välillä toiveet kääntyvät vahvasti ketutuksen suuntaan. Muutenkin lyhyeltä tuntuva elämä tuntuisi varmasti minimaalisen lyhyeltä, jos vain aurinkoiset päivät ja nekin vielä ilman ketutuksen tunnetta vain laskettaisiin.
Senkin tiedostan, että se mikä hetki sitten aiheutti itkua ja hammasten kiristystä voi hetken päästä ollakin kääntynyt onneksi.
Joskus heti avioeron jälkeen surin, että olin hukannut elämästäni vuosia aivan turhaan.
Katin kakat, sanon nyt, siitäkin huolimatta, että ensimmäiset päivät menivät kuin unessa, mutta kuitenkin menivät perinteiseen tapaan, hengitin sisään ja ulos, autonominen hermostoni piti siitä huolen. Lapset siitä, että arki piti hoitaa.
Niistä selvisin ja kasvatin sitkeyttä ja alkion verran orastavaa nöyryyttä sen edessä, että minä en hallitse, eikä tarvitse saati kuulu hallita kaikkia ja kaikkea.
Vaati aikaa tajuta, että kaikki johtuu kaikesta, että se kaikki koskee meitä kaikkia, emmekä me tahdoistamme, haluistamme ja kuvitteluistamme huolimatta sittenkään pyöritä pikkusormin tätä Tellustamme.
Puhun omista kokemuksistani, vaikeista, mutta eivät ne ole olleet ylitse pääsemättömiä, vaikka juuri sillä hetkellä on siltä tuntunutkin.
Liian usein olin heittäytynyt epäonnistumisten myötä onnettomaksi valittajaksi..... ja aivan turhaan.
Se jos mikä on hukkaan heitettyä aikaa ja itse itselleen aiheuttamaa. Aivan kuin kuuluisi asiaan ja lähes perustuslakiin kirjattuna oikeutena toiveiden täyttymisen oikeus.
Noin ajattelen nyt taaksepäin katsoessani ja elämää kokeneena. Hyvä niin, että vuodet ovat karistaneet happaman maun hampaiden välistä ja eritoten kielen päältä.
Mieliala vaikuttaa terveyteen, siis metityttääkin onko vihan ja kiukun kantaminen hidasta omatoimista elämänkaarensa lyhentämistä....hhhmmh?
Äitini sanoi joskus minulle, murrosikäiselle, että kyllä elämä opettaa ja ehkä vielä joskus nöyrtymäänkin.
Äidin sanat jäivät mietityttämään ja aina eri tilanteissa vuosien saatossa nousivat pintaa, olisikohan äidillä ollut kuitenkin jotain objektiivisempaa tietoa minusta.
Siirryin heti äidin leiriin, kun viimeinkin löysin lähes kaikki tietävän egoni. Olen useinkin väärässä ja pyydän silloin anteeksi.
Kuitenkin pidätän itselläni oikeuden olla väärässäkin, koska muuten en koskaan uskaltaisi olla mistään mitään mieltä. Väittelyä pyrin välttämään, kun en voi mitenkään olla aina oikeassakaan.....uskoisin ☺️😅
Koen itseni onnekkaaksi ja onnelliseksi, joskin pientä kivireppua selässäni kannan niin kauan, kun opin luottamaan, että elämä kantaa rakkaitani, niin kuin se on kantanut minuakin
Lähettäjä Kaisu - 724 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Muistojen raunioilla 6
Pienen poikamies boxin siivous ei kauaa kestänyt. Oli sovittu kuudeksi ja aikaa oli vielä jäänyt runsaasti siivouksen jälkeen. Odottelu on yhtä helvettiä, kun minuutti tuntuu tunnilta. Kaikki odottamaan joutuneet tietävät, miten tuskastuttavaa, se on. Siinä vierasta odotellessa, tajusin etten tiennyt kiinnostuksen kohteesta oikeastaan yhtään mitään. Olin tavannut häntä vain sattumoisin kotokadulla ja pysäkillä, en edes nimeä ollut kysynyt.
Hänen ikäänsä en oikein osannut arvioida, oletin hänen olevan kuitenkin minua vanhempi, vaikka olin arvioinut hänen olevan korkeintaan parikymppinen eli minua pari vuotta vanhempi. Häkellyttävän kaunis hän mielestäni kuitenkin oli. En osannut silloin, enkä vieläkään arvioida naisen ikää. Hän lienee muuttanut maisemiin vasta vähän aikaa sitten, sillä en ollut nähnyt aiemmin näillä nurkilla.
Pyyhin pölyt, oioin mattoa, asettelin pöydän kattausta ja tarkistaessani levysoittimen levyn kuntoa jo vissiin kolmatta kertaa, kuului vihdoin ja viimein ovikellon pirinä tasan kello kuusi. Säikähdin ja meinasin pudottaa kahvi pannun, jota olin kiikuttamassa pöytään ja olin kompastua maton kulmaan. Pääsin ovelle ehjänä, sipaisin hiuksia ojennukseen ja avasin oveni. Sisään astui hän ja joku pieni tyttö. Olo tuntui puulla päähän lyödyltä. Tällaista en tosiaan ollut odottanut, vilkaisin vielä ovesta kadulle, odottaen, tulisiko kenties aviomies perässä. Ei näkynyt, joten suljin oven. Otin vieraiden päällysvaatteet ja asettelin ne naulakkoon kuin herrasmies konsanaan.
Terve! Ei kai haittaa, että otin tämän nuorimmaiseni tämän Pirjon eli Pipsan mukaan katsomaan naapurin setää? Minä olen Paatsaman Irmeli eli Inkku. Vanhempia muksuja ei naapurin setä kiinnostanut, kun tellusta tulee joku lasten ohjelma. Toinnuin hitaasti, mutta valehtelin nopeasti, ettei Pipsan mukana olo haittaa yhtään. Minä olen Petterssonin Pekka, kiva että pääsitte. Edelleen hieman päästä pyörällä, tästä yllättävästä käänteestä, pyysin heitä istumaan herkkupöydän ääreen.
Jatkuu
Muistojen raunioilla 5
Työaika loppui vihdoin viimein, viimeinen tunti oli tuntunut ikuisuudelta. Leimasin kellokortin ja pistelin kiireen vilkkaan Nysse pysäkille. Nyssessä viimeistelin ostoslistaa, millä hurmata naisen kuin naisen. Näin helposti sitä tulee ajateltua suuria pikku hurmiossa. Tarvitsisiko käydä pitkäripaisessa ostamassa jotain makeaa likööriä tai mitä ihmettä kahvittelun jälkeen oikein tarjoaisin?
Isolla kirkolla poikkesin ensin Stockmannin kondiittori mestarien herkku osastolle ja sitten pitkän harkinnan eli vähän alle minuutin jälkeen suunnistin pitkäripaiseen hakemaan, jotain sellaista mistä tytöt mahdollisesti tykkäävät. Jätin kuitenkin hetkeksi Kossun pois laskuista, sillä sen tarjoaminen saatettaisiin tulkita väärin. Toisaalta mistä sitä ikinä kenenkään viini, likööri tai viina makua arvaisi, joten niiden lisäksi ostin myös kossua varmuuden vuoksi. Ei vara venettä kaada tuumiskelin ja ainahan voin siemailla sen itse suruuni tai muuten vain, jos homma ei luonnaa toivotulla tavalla.
Raahasin kilisevän ja leipomoherkkuja pursuavat kassit kotiin. Kassien purun jälkeen huomasin, ettei minulla ollut yhtään kynttilää, mutta toisaalta ei ollut kynttilänjalkaa. Tunnelmallinen ja romanttinen kynttilä kahvittelu oli siis poissa laskuista. Sitten tuli mieleen kukat. En ollut niitäkään ostanut, mutta eipä ollut vaasiakaan, joten vähän puolivalmiiksi tämä nyt jää, tuumiskelin haikeana. Harmi. Onneksi olin aikoinaan hommannut käytetyn levarin ja muutamia levyjä, missä Ola ja muut tangon taitajat pistivät parastaan.
Katselin arvioivasti hieman nuhraantunutta poikamies kämppääni. Ei hyvältä näyttänyt ja painelin hakemaan komerosta imurin. Ensin kuitenkin matto pihalle ja tuuletusta, pölyjen pyyhintää, imurointia ym. mitä siivoukseen kuuluu. Pikku kämppäni oli tunnissa niin moitteettomassa kunnossa, että olisin läpäissyt Intin alikessujen tupatarkastuksen ja saanut iltaloman. Kaikki alkoi olla valmista iltaa varten. Pöytä oli katettu ja kaikki valmiina, vain illan tähti puuttui. Siinä hermoillessa ja odotellessa, funtsin, että käyköön tämä ilta siitä kuutamo ajelusta mistä alussa haaveilin.
jatkuu
Muistojen raunioilla 4
Säikähdin päällekäyvää kysymystäni heti ja ajattelin, että tuliko munittua koko juttu. Jaa, että oikein pullakahvit meinaat tarjota. Lämpimien ajatusten kohde, virkkoi ja hymyili kujeilevasti. Olin havaitsevani lämpöä silmien tuikkeessa. Niin olisi kiva tutustua naapuriin, kun kerran samalla tiellä asutaan, selitin naama punaisena. No, mikäs siinä, voidaan tosiaan rupatella kahvin ja nisun äärellä ja samalla tulee tutustuttua naapuriin. Sopisiko siinä kuuden maissa? Toki se on ihan hyvä aika. Sinähän tiedät missä asun. No en oikeastaan, mutta talon tiedän. No, ovi on siinä tien puolella ja ovessa lukee Pettersson.
Romanttiset kitarat ja hiljaiset rummut päristelivät mantelitumakkeessa, vai mikä se aivoissa olevan mielihyvä keskuksen nimi olikaan? No, se oli herttisen yhdentekevää, treffit olivat tosiasia. Eihän tässä tarvittu autoa tai kitaraa, että sai naisen treffeille, pohdin, sen kun suunsa aukaisi ja kysyi reilusti. Olin oikein ylpeä itsestäni.
Töissä ihmettelivät, että mistäs nyt tuuli puhaltelee, kun nuori mies suorastaan liitelee pitkin varaston käytäviä. En paljastanut mitään, mutta kyllä kaikki tuntui mukavalta, jopa työ, jota en niinkään rakastanut. Ruokkiksella muistin, että eihän minulla ole kotona oikeastaan mitään aineksia mitä kahvittelussa tarvitaan. Pikku paniikki iski välittömästi. Mietin mitä meillä kotona oli aikoinaan toimittu, kun tuli vieraita. Listasin tarvittavat ostettavat tavarat ja mietin, että kyllä tämä tästä suttaantuu. Aikaa oli tarpeeksi hakea tarjottavat, vaikka jostain kaupungin herkku puodista. Loppu päivä meni kelloa vilkuillessa, ikään kuin jäitä poltellessa, eli tosi etana vauhdilla.