Kaikella on aikansa
tiistai 14 maaliskuu 2023
Vanha fraasi: ”Kaikella on aikansa,” on osoittautunut jälleen todeksi. Alkuperäisessä laajuudessaan kyseisessä elämänviisaudessa puhutaan syntymästä ja kuolemasta, kylvämisestä ja korjaamisesta jne. Minun blogini keskittyy vain tuohon lyhyeen toteamukseen, sillä koen, että nyt on tullut aika lopettaa tämä bloggaaminen. Se ei ole äkkinäinen päätös, vailla mitään perusteluja tai kyllästymistä kirjoittamiseen yleensä, vaan tietyn prosessin päätös. Olen saanut kirjoittamisesta huvia ja iloa siitä, että olen pitkästä aikaa antanut ”kynäni” puhua. Onneksi minun ei ole koskaan tarvinnut pureskella kynänpäätä löytääkseni aiheita kirjoituksiini.
Tämä sivusto on täyttänyt tehtävänsä ja haluankin toivottaa sille pitkää ikää. Myös toivotan menestystä niille, jotka todellisuudessa luovat sen sisällön, teille jokaiselle ystävyyden, läheisyyden ja rakkaudenkin etsijälle, niin naisille kuin miehillekin. En häpeä tunnustaa olleeni tällaisen sivuston aktiivikäyttäjä, sillä meidän läheisyyden ikävää potevien on täysin kunniallista hakea sitä näiltäkin sivuilta. Pornosivuille tai uhkapelien maailmaan en ole missään vaiheessa tutustunut, enkä pidä sitä minään puutteena kokemuksieni kirjossa.
Monesti olisin halunnut tutustua joihinkin sivuillani vierailleisiin miehiin, mutta kylmät realiteetit ovat tukahduttaneet nämä halut alkuunsa. Ainakin me yli seitsenkymppiset olemme jo juurtuneet tiettyyn elämäntapaan ja paikkaan. Muutto toiselle paikkakunnalle, jopa ihan toiselle puolen Suomea, tuntuu lähes mahdottomalta, vaikka syynä olisi miten vahva ihastuminen tahansa. Siksi toivonkin, ettette olisi kovin loukkaantuneita tapaani deletoida kaikki yli 200 km päässä asuvat. Oletan, että vastapeluritkaan eivät olisi olleet halukkaita muuttamaan minun luokseni. Tosin en ole missään vaiheessa edes kuvitellut pystyväni aloittamaan niin tiivistä suhdetta, että asuttaisiin täysiaikaisesti jommankumman luona yhdessä.
Silloin kun pitkä parisuhde on loppunut syystä tai toisesta, alku shokin jälkeen läheisyydenkaipuu on aivan käsinkosketeltavaa. Useinkaan sitä ei ole vielä itse valmis uuteen ihmissuhteeseen ja monet voivat harhaisesti luulla, että vosivat jatkaa uuden kanssa samanlaista elämää kuin entisen puolison tai ystävän kanssa. Vähitellen alkaa nähdä itsensä yksilönä, irrallaan entisestä yhteiselämästä. Jos onni on matkassa, siitä saa voimia ja uutta näkemystä tähän sinkkuuteenkin. Kun olemme läpäisseet tämän yksinäisyyden vaikeimman vaiheen, saatamme katsella mahdollista uutta ystävää ja toveria paljon realistisimmin. Luulisin, että näin voimaantuneena uuden ystävyyden mahdollisuudet ovat paremmat, kuin silloin kun haimme sitä kuin hukkuva pelastusrengasta. Ystävyyden on oltava tasavertaista, jossa molemmat antavat ja sammalla tuntevat saavansa vastakaiku omiin tarpeisiinsa.
Toviotan kaikille blogejani seuranneille, joskus jopa ihmettelin teidän suurta lukumääräänne, hyvää jatkoa. Sivuille tulle aina uusia kirjoittajia meidän tilallemme, jotka kastomme aikamme tulleen siirtyä muihin harrastuksiin tai uuteen vaiheeseen tässä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Kaikin puolin tunnen saaneeni ylivoimaisesti enemmän positiivisia kuin negatiivisia kokemuksia. Odotan tulevaisuudelta mielenkiintoisia päiviä, viikkoja ja kuukasia. Vuosista en tiedä, mutta jos niitä siunaantuu, niin toivon niiden olevan myös elämisenarvoisia.
Lopuksi annan teille lahjana kirjoittamani runon, joka sopii mielestäni kuvaamaan minua ja varmasti monta muutakin naista. Ko. runo on julkaistu kahdessa kirjassa, mutta vakuutan sen olevan minun kirjoittamani. En kuitenkaan mainitse kirjoen nimeä, sillä en halua oikean nimeni tulevan liian julkiseksi.
Elokuu
Olen tarvinnut tämän ajan tullakseni elokuuhun.
Toukokuun tuulet tunnen vielä ihollani
ja sen valkeitten kukkien tuoksu on osa minuuttani.
Olen tarvinnut tämän ajan kypsyäkseni elokuuhun.
Kuin pihlaja kannan marjojani,
rungoltani vahvana, oksiltani taipuisana
täyttymyksen väkevän painon alla.
Olen tarvinnut tämän ajan tunteakseni elokuun
värien syvän hehkun taivaan sinessä,
auringon kullassa iltaruskon aikaan ja
yön tummassa sametissa, joka kietoo minut syliinsä.
Olen tarvinnut tämän ajan nähdäkseni kesän ihmeen.
Miten vahvana ja rohkeana kohtaankaan nyt
tämän päivän ja huomisen.
En halua olla varma mistään,
osaan kohdata yllätykset, joiden tiedän odottavan minua.
Kun yötuuli suutelee hiuksiani ja salaperäiset äänet
kutsuvat minua seikkailuun,
minä aikuinen, kypsä nainen,
tunnen voimani ja heikkouteni.
Minä olen elokuu.
Jääkää hyvästi!
Lisbeth
Lähettäjä Lisbeth - 585 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Muistojen raunioilla 3
Vaikka kuinka pihistelin, tuntui etten saavuta ikinä tarvittavaa rahasummaa, auton ostoon ja naisen valloitus jää haaveeksi. Aloin nimittäin jo pikkuhiljaa kyllästyä alituiseen pihistelyyn ja persaukisena olemiseen. Mieleen hiipi epäily ja yöunet jäivät lyhyiksi, kun pohdiskelin eri skenaarioita. Auttaisiko joku auton rottelo, todella saavuttamaan onnea tai määränpäätäni naismaailmassa? Tuskin funtsin?
Auton rotiskoa tai edes vähän parempaa käytettyä autoa, tuskin saisin koskaan käyttööni näillä nälkä liksoilla joita työnantajani maksoi. Suostuisiko nainen, jota himoitsin tai kukaan muukaan arvonsa tunteva Lyyli nousemaan johonkin käytettyyn ikäloppuun ajokkiin, jonka kuski olisi kaiken lisäksi persaukinen. Joka ei pystyisi edes pullakahveja tarjoamaan, saati jotain hienoa ravintola iltaa? Siinä oli minulla paljon pohdittavaa. Aloinkin miettiä ja hioa mielessäni uusia strategioita nais maailman valloituksen suhteen.
Menin tanssikouluun. Arvosanaksi tuli vissiin vitonen. Jostain syystä kroppani ei taipunut jenkkojen, valssien polkkien ja tangojen vietteleviin tahteihin. Ilmeisesti geenistöni eivät sisältäneet rytmitajun alkeitakaan, vaan tömistelin kurssin menemään norsumaisen kepeästi.
Ilmoittauduin keskustelu kerhoon, missä keskusteltaisiin aina jostakin määrätystä aiheesta. Ensimmäinen aihe oli maailman politiikka. No, hyvä kun tiesin, että maailmassa oli politiikkaa. Mutta koko politiikasta en tajunnut mitään, joten sekin kurssi osoittautui fiaskoksi.
Ei jumankauta tästä tule mitään ajattelin. Aamulla pysäkillä varrotessani Nysseä, tuli myös Hän sitä odottamaan. Niinpä kysyä paukautin yhtään ajattelematta mitään. Huomenta, tulisitko ehtoolla pullakahville minun luokseni?
jatkuu
Muistojen raunioilla
Koko juttu alkoi siitä, kun vihdoin viimein olin saanut ajokortin, mutta ei ollut rahaa autoon. Tilanne oli siis edelleen melkein sama kuin aikanaan kitaran kanssa, oli kitara muttei taitoa soittaa, laulusta puhumattakaan. Nyt oli kortti muttei autoa. Auton saa rahalla, mutta soitto ja laulutaitoa ei. Siispä aloitin pihistelyn ja ankaran säästökuurin auton ostoa varten. Vaikeaa se oli sillä kuukausi liksasta ei juuri paljoa säästöön pakollisten menojen jälkeen kuussa jäänyt. Päätin, että auto olisi saatava. Sillä olisi ollut mukava, tehdä vaikutus yhteen tiettyyn naiseen ja pyytää häntä ajelulle. Asuimme samalla kadulla ja olin saavuttanut jo hymyily ja tervehdys kontakti asteen, eli hyvää päivää onpa nätti ilma ja sitä rataa.
Aamuisin töihin lähtiessä kipusimme usein samaan Nysseen, joskus pysäkillä vaihdoimme jonkun sanasen säästä ja ajankohtaisista asioista. Viereen en tohtinut istua. Olin loppujen lopuksi aika ujo poika. Enkä siis ymmärtänyt naisten päälle yhtikäs mitään. Olin toki käynyt muutamilla treffeillä, mutta ei niistä ollut tullut ujouteni takia mitään valmista, vain romahtaneita unelmia ja niiden raunioita jäi aivojen sopukoihin. Olin kateellinen, kun kaverit pystyivät heittään ujostelematta ja sulavasti läppää naisille ihan mistä asiasta vain, usein mielestäni ihan tyhjän päiväisistäkin jutuista. Treenailin peilin edessä puhumista puhuen niitä näitä kuvittelin juttelevani naisystävälle. Seuraavassa vaiheessa juttelin jopa tyynylleni. Enpä tiedä oliko siitä silloin mitään hyötyä, tulevaisuutta ajatellen, mutta auttoi se yksin oloon.
Sen verran se asiaa auttoi, että aamulla noustuamme Nysseen, istahdin mielitiettyni viereen. Kivan kipakka pakkasilma aloitin mielestäni huolettoman jutustelun, jota olin yksin ollessani treenaillut. Joo, tosin suoja siellä taitaa olla? No niinpä suoja siellä olikin, tuntui vain niin pakkaselta. Nainen hymyili jotenkin sisäänpäin, muttei sentään vaihtanut paikkaa. Kiroilin mielessäni hiljaa hölmöilyjäni. Sitten istuinkin hiljaa työpaikan pysäkille asti, onneksi matka ei ollut pitkä. Sain sentään sanottua heit, kun nousin penkiltä.
jatkuu
Muistojen raunioilla
Kuuntelin Radiosta Muistojen Bulevardi nimistä musiikki pläjäystä. Ihan mukava puolituntinen vanhoja tuttuja lauluja, ei siinä mitään. Mannola tuo nätti ex -missi lauloi autoajelulla nimistä kipaletta, missä bensa loppui yllättäen ja sitten onkin pakko halia ja pussailla, kun auto on jumissa kuutamoisen hiekkarannan parkissa. Siitä putkahti mieleen 70-luvun alulta eräs nuoruuden romanttinen kuutamo ajelu, tai sellainen siitä piti tulla.
Siihen aikaan alle parikymppisenä, kun en ymmärtänyt naisista mitään, vaikka mieli teki tehdä lähempää tuttavuutta. Toisaalta en ymmärrä vielä seitsemänkymppisenä juuri yhtään sen enempää. Ujous ja vielä silloin olemattomat seurustelu taitoni estivät, lähemmän tuttavuuden hieronnan likka lapsiin. Aivoni askartelivat kuumana etsien eri keinoja, jopa ihan hulluja sekä aivan epätoivoisiakin, miten saisi naisten mielenkiinnon persoonaani kohtaan heräämään.
Auto ja kitaran soitto taito olivat siihen aikaan mielestäni kova juttu ja varma nakki saada naisten huomio. Etenkään kun en vielä muusta tiennyt, niin päättelin jonkun taidon tai materian auttavan asiaa. Näin naivisti ajattelin, koska vanhemmat mutta eivät välttämättä viisaammat kaverit, niin vakuuttivat. Myöhemmin vasta huomasin, että hukkateillä ollaan.
Ajokorttia ei vielä ollut, joten ostin halvan kitaran. Pian selvisi, että musiikki ja varsinkin laulu taitoni olivat varsin olemattomat.
Lopulta autokouluun vei nuoren miehen tie. Sekin koulu oli kivinen. Ei niinkään teoria, vaan käytäntö eli ajaminen oli vaikeaa. Hevonen olisi saattanut olla parempi vaihtoehto. Humma olisi käsittääkseni ainakin totellut ohjaksia ja komentoja autoa paremmin. Ajo opettaja nousi autosta usein ensimmäisten tuntien jälkeen ihmeen kalpeana, vaikka hänellä oli hyvä rusketus. Oppiihan sitä, kun oikein yrittää ja treenaa. Pääsin inssistä jo kolmannella kerralla läpi. Olivat inssit mielestäni turhan pikkumaisia ja pilkuntarkkoja. Kyllä liikenteessä pitää, olla joustoa. Pitää saada ajaa nopeasti, jos tilanne niin vaatii. Pitää ehtiä ennen punaisia, jos on kiire. Selittelyt eivät kelvanneet pikkumaiselle inssille.
jatkuu