Kaikella on aikansa
tiistai 14 maaliskuu 2023
Vanha fraasi: ”Kaikella on aikansa,” on osoittautunut jälleen todeksi. Alkuperäisessä laajuudessaan kyseisessä elämänviisaudessa puhutaan syntymästä ja kuolemasta, kylvämisestä ja korjaamisesta jne. Minun blogini keskittyy vain tuohon lyhyeen toteamukseen, sillä koen, että nyt on tullut aika lopettaa tämä bloggaaminen. Se ei ole äkkinäinen päätös, vailla mitään perusteluja tai kyllästymistä kirjoittamiseen yleensä, vaan tietyn prosessin päätös. Olen saanut kirjoittamisesta huvia ja iloa siitä, että olen pitkästä aikaa antanut ”kynäni” puhua. Onneksi minun ei ole koskaan tarvinnut pureskella kynänpäätä löytääkseni aiheita kirjoituksiini.
Tämä sivusto on täyttänyt tehtävänsä ja haluankin toivottaa sille pitkää ikää. Myös toivotan menestystä niille, jotka todellisuudessa luovat sen sisällön, teille jokaiselle ystävyyden, läheisyyden ja rakkaudenkin etsijälle, niin naisille kuin miehillekin. En häpeä tunnustaa olleeni tällaisen sivuston aktiivikäyttäjä, sillä meidän läheisyyden ikävää potevien on täysin kunniallista hakea sitä näiltäkin sivuilta. Pornosivuille tai uhkapelien maailmaan en ole missään vaiheessa tutustunut, enkä pidä sitä minään puutteena kokemuksieni kirjossa.
Monesti olisin halunnut tutustua joihinkin sivuillani vierailleisiin miehiin, mutta kylmät realiteetit ovat tukahduttaneet nämä halut alkuunsa. Ainakin me yli seitsenkymppiset olemme jo juurtuneet tiettyyn elämäntapaan ja paikkaan. Muutto toiselle paikkakunnalle, jopa ihan toiselle puolen Suomea, tuntuu lähes mahdottomalta, vaikka syynä olisi miten vahva ihastuminen tahansa. Siksi toivonkin, ettette olisi kovin loukkaantuneita tapaani deletoida kaikki yli 200 km päässä asuvat. Oletan, että vastapeluritkaan eivät olisi olleet halukkaita muuttamaan minun luokseni. Tosin en ole missään vaiheessa edes kuvitellut pystyväni aloittamaan niin tiivistä suhdetta, että asuttaisiin täysiaikaisesti jommankumman luona yhdessä.
Silloin kun pitkä parisuhde on loppunut syystä tai toisesta, alku shokin jälkeen läheisyydenkaipuu on aivan käsinkosketeltavaa. Useinkaan sitä ei ole vielä itse valmis uuteen ihmissuhteeseen ja monet voivat harhaisesti luulla, että vosivat jatkaa uuden kanssa samanlaista elämää kuin entisen puolison tai ystävän kanssa. Vähitellen alkaa nähdä itsensä yksilönä, irrallaan entisestä yhteiselämästä. Jos onni on matkassa, siitä saa voimia ja uutta näkemystä tähän sinkkuuteenkin. Kun olemme läpäisseet tämän yksinäisyyden vaikeimman vaiheen, saatamme katsella mahdollista uutta ystävää ja toveria paljon realistisimmin. Luulisin, että näin voimaantuneena uuden ystävyyden mahdollisuudet ovat paremmat, kuin silloin kun haimme sitä kuin hukkuva pelastusrengasta. Ystävyyden on oltava tasavertaista, jossa molemmat antavat ja sammalla tuntevat saavansa vastakaiku omiin tarpeisiinsa.
Toviotan kaikille blogejani seuranneille, joskus jopa ihmettelin teidän suurta lukumääräänne, hyvää jatkoa. Sivuille tulle aina uusia kirjoittajia meidän tilallemme, jotka kastomme aikamme tulleen siirtyä muihin harrastuksiin tai uuteen vaiheeseen tässä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Kaikin puolin tunnen saaneeni ylivoimaisesti enemmän positiivisia kuin negatiivisia kokemuksia. Odotan tulevaisuudelta mielenkiintoisia päiviä, viikkoja ja kuukasia. Vuosista en tiedä, mutta jos niitä siunaantuu, niin toivon niiden olevan myös elämisenarvoisia.
Lopuksi annan teille lahjana kirjoittamani runon, joka sopii mielestäni kuvaamaan minua ja varmasti monta muutakin naista. Ko. runo on julkaistu kahdessa kirjassa, mutta vakuutan sen olevan minun kirjoittamani. En kuitenkaan mainitse kirjoen nimeä, sillä en halua oikean nimeni tulevan liian julkiseksi.
Elokuu
Olen tarvinnut tämän ajan tullakseni elokuuhun.
Toukokuun tuulet tunnen vielä ihollani
ja sen valkeitten kukkien tuoksu on osa minuuttani.
Olen tarvinnut tämän ajan kypsyäkseni elokuuhun.
Kuin pihlaja kannan marjojani,
rungoltani vahvana, oksiltani taipuisana
täyttymyksen väkevän painon alla.
Olen tarvinnut tämän ajan tunteakseni elokuun
värien syvän hehkun taivaan sinessä,
auringon kullassa iltaruskon aikaan ja
yön tummassa sametissa, joka kietoo minut syliinsä.
Olen tarvinnut tämän ajan nähdäkseni kesän ihmeen.
Miten vahvana ja rohkeana kohtaankaan nyt
tämän päivän ja huomisen.
En halua olla varma mistään,
osaan kohdata yllätykset, joiden tiedän odottavan minua.
Kun yötuuli suutelee hiuksiani ja salaperäiset äänet
kutsuvat minua seikkailuun,
minä aikuinen, kypsä nainen,
tunnen voimani ja heikkouteni.
Minä olen elokuu.
Jääkää hyvästi!
Lisbeth
Lähettäjä Lisbeth - 530 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Yllätysmatka 5
Miten tunnistat sen metsänhoitoyhdistys tyypin? Sovittiin, että hän odottelee marketin etuovella yhdeksältä. Kurvailtiin paikallisen marketin parkkipaikalle
Sisäänkäynnin vierellä seisoskeli maastopukuun sonnustautunut nainen sen näköisenä, kuin odottaisi jotakin.
Mirkku saapasteli hänen luokseen ja kyllä siinä seisoi oppaamme. Miten jatketaan, onko sinne palstalle pitkäkin matka? Viisitoista kilometriä tuonne Perä- Posiolle päin. Asennan sinulle ensin tällaisen sovelluksen mistä näet palstasi rajat. Näitä sovelluksia on nykyään, joka lähtöön. On tämä nykytekniikka hienoa. Enää ei välttämättä tarvitse hankalia paperikarttoja, jotka kastuvat tai repeytyvät. Ihmettelin ääneen. Niinpä, mutta kyllä niillä paperi kartoilla vielä on oma arvonsa. Voit jättää autosi tuonne parkkiin, niin mennään minun autollani. Paikkaan on itse asiassa helppo löytää, mutta mennään mieluummin ensin yhdessä katsomaan paikka. Voitte sitten käydä omin nokin kiertämässä palstaanne.
En malttanut olla kysymättä metsästäjän ja karhun kohtaamisesta. No nalle on ammuttu ja mies päässyt sairaalasta. Sellainen valitettava tapaus, joita sattuu joskus, muuten ne väistävät ihmistä, joka on lopulta pahin peto kaikista luojan luomista kaikkine aseineen. Viime kerrasta taitaa olla pitkälti yli sata vuotta, kun joku metsän eläin on ihmisen surmannut. Enemmän koirat ihmisiä raatelevat, kuin metsän sudet ja karhut ikinä. Vähän väliä on lehdissä otsikoita, kuinka koira on käynyt pikku lapsen tai aikuisen kimppuun.
Käännyimme metsäautotielle ja huristeltiin sitä jonkin matkaa, kunnes pysähdyimme pienen niityn laitaan. Uljas maakotka liiteli niityn yllä. Tuo on komea näky, ihastelin. Tampereella ei noita maakotkia näy, muunlaisia kotkia kyllä sitäkin enemmän.
No niin katsotaanpa sitä sovellusta. Mirkku haki sovelluksen esiin ja oppaamme näytti miten palstan rajat näkyvät puhelimen sovellus kartalla. Seurasimme opasta ja kävelimme palstan reunaa pitkin, jonkin matkaa. Kuten huomaatte, puhelimesta kartan lukeminen on vaivatonta ja selkeää. On nämä laitteet kehittyneet. Tämä on helppoa kuin heinänteko, vai mitä sanot. Joo tullaan huomenna kiertämään koko palsta ja katsotaan sillä silmällä, mitä pitäisi tehdä.
jatkuu
Yllätysmatka 4
Aamiaista syödessä kuulimme radiosta, että Posiolla karhu oli hyökännyt hirvimetsällä olleen metsästäjän kimppuun ja tämä oli joutunut sairaalaan. Oho, siis jossain täällä lähellä. Mitäs meni karhua ärsyttämään, olisi perääntynyt hitaasti kuten kuuluu tehdä. Karhulla saattoi olla pennut lähellä? Ehkä se puolusti lapsiaan, kuten kunnon äiti ainakin? Karhuilla on omat reviirit, kuten kaikilla eläimillä, niin meilläkin. Jossain päin jenkkilää saa ampua ihmisenkin, jos tulee toisen tontille ilmoittamatta, eikä saa mitään sanktioita. Kyllä karhullakin pitää olla oikeus puolustaa reviiriään ja pentujaan.
Siinä suuri valkoinen metsästäjä koki, miltä saaliista tuntuu, kun useat ihmiset ja aseet ajavat sitä takaa. Sitä paitsi ihminen on liian ylivoimainen ampuma aseen kanssa. Lihaa saa helpommin K-kaupan Väiskiltä tai kauppahallista. Oikeastaan metsään saisi ottaa mukaan vain kameran, retkeily varusteet, marjojen ja sienten poiminta välineet. Metsuri voi mennä sahan kanssa, mutta ei saa tehdä avohakkuuta, sillä siinä menee monen metsästä elävän lajin koti ja elämän jatkamisen edellytys kymmeniksi kenties jopa sadoiksi vuosiksi. Mirkku oli luonnonsuojelija henkeen ja vereen. Tähän ei kannattanut sanoa mitään vastaan, muistin vanhastaan, että iso riita, siitä vain syntyy. Enkä halunnut aloittaa mitään riitaa, etenkään nyt kun olimme päässeet lähemmäksi toisiamme illalla.
Pahimman kiukun puuskan laannuttua. Kysäisin moneltako se tapaaminen, olikaan? Ihan kohta tuolla keskustan kaupan edessä, jonka ohi tultiin eilen. Eikä matka sinne ole pitkä. Hyvin ehditään. Uskaltaako sinne metsään edes mennä? Voi olla, että se mesikämmen on jo kokenut kohtalonsa? Pianhan se kuullaan oppaalta. Hänellä luulisi olevan tietoa paikallisista asioista? Sattuihan tuo tässä lähellä.
jatkuu
Yllätysmatka 3
Herätessä en hetkeen tajunnut missä olin, sänky tuntui liikkuvan ja kuului kummaa kolketta. Niinpä sitä oltiin junassa matkalla pohjoiseen eksän kanssa, tutkimaan hänelle tipahtanutta yllätysperintö metsää, unesta tokkurainen ajattelu elin viestitti. Mirkku kömpi yläpetiltä ja kaivoi repusta termarin ja pari sämpylää. Tässä vähän aamupalaa, mutta kahvi on jo haaleaa. Ei se haitannut, sillä oli mukava syödä aamupala pitkästä aikaa yhdessä.
Auton haku sujui jouhevasti ja pian olimme matkalla kohti Kemijärveä, mistä matka jatkuisi eväiden haun jälkeen kohti Kuusamoa. Miten ajattelit löytää perintö metsäsi? No pitää olla kiinteistötunnus ja otin yhteyttä paikalliseen metsänhoitoyhdistykseen, josta tulee joku opastamaan meidät huomenissa oikeaan paikkaan. Olen sopinut yhdistyksen asioiden hoitajan kanssa treffit Posiolle. Posiolla myös majoitumme mukavaan mökkiin. Toivottavasti ilmat suosivat meitä. Mökki oli varsin vaatimaton nimitys upealle hirsihuvilalle, jossa oli kaikki nykyajan mukavuudet.
Ravittua itsemme, lepäilimme mukavilla tuoleilla. Et ole tainnut löytää ketään vierellesi, kun pyysit minut apuun? Eipä ole tullut ketään sellaista, jonka kanssa voisi ajatella mennä yhteen. Sama juttu. Olen kyllä treffailut muutamia, mutta jotenkin olen mielessäni verrannut heitä sinuun, eikä se ole oikein heitä kohtaan. Kyllä tämä yksin olokin ihan hyvä juttu on, eipä tarvitse selitellä kenellekään mitään tekemisistään. Tosin kyllä tämä viime aikoina on alkanut ottamaan päähän. Ihminen kaipaa kuitenkin kumppania, ollaanhan suurimmaksi osaksi sosiaalisia lauma eläimiä.
Radiosta, alkoi juuri silloin kuulua Britan, laulamana mua lemmitkö vielä oi Kustaa, onko rakkautes ruostumaton. Molemmat purskahdimme nauruun. Joo, o täytyy tunnustaa, että aika ajoin olen sinua kaivannut. Eihän meillä ollut oikeastaan mitään ylipääsemättömiä riitoja. Taidettiin lopulta vain kyllästyä naamoihimme, samoihin rutiineihin ja lapsiakaan ei tullut. Sama täällä Mirkku puuskahti, on se kumma juttu. Oltiinkohan liian hätäisiä eron suhteen? Tiedä häntä oltiinko? Näihin kummankin mieltä askarruttaviin mietteisiin vaivuimme loppu illaksi.
jatkuu