Kihlat

Deittailu ja kumppanin saaminen, on näköjään vaikea ja pettymyksiä täynnä oleva taiteen laji. Näin vanhemmiten lupausten pettäminen satuttaa ihmistä, vielä enemmän kuin nuorena. Nuorena kaikki oli vielä edessä, eikä niitä kumppanin aiheuttamia lupausten pettämistä jääty murehtimaan, olihan aikaa vaikka kuinka paljon edessä.
Viestittelyt nimimerkkien kanssa sujuvat jo rutiinilla. Sitten tulee se hetki, kun on tavattava tai vähintään kuultava kumppaniehdokkaan ääntä. Vielä silloinkin, kun numerot on vaihdettu ja olemme siirtyneet askelen eteenpäin deittailun mutkikkaalla ja ylläreitä vilisevällä polulla, kun asiat tuntuvat vielä luistavan ja pitoa on mukavasti. Hän, jonka kanssa juttu luistaa, saattaa olla se kauan kaivattu kumppani ja rakas tälle lopputaipaleelle? Hänen kanssaan, olisi varmaan mukavaa elää nämä viimeiset kultaiset vuodet. Näin ainakin ajattelen ja rakentelen jo uljaita pilvilinnoja uudesta yhteisestä ihanasta elämästä, kuinka mukava on herätä aamuisin rakkaan ihmisen vierestä, yhteisessä kodissa. Matkustella yhdessä jännittävissä eksoottisissa paikoissa ja nauttia kiireettömästä elämästä.
Tapaaminen on jännittävä hetki, joka vie jalat hieman huteriksi ja perhoset poukkoilevat vatsassa, hiki kostuttaa kainaloa. Kaikki tuntuu sujuvan kuitenkin mainiosti ja tulemme heti juttuun kuin vanhat tutut, niin ainakin minusta tuntuu. Ajatuksia vaihdetaan ja avaan menneisyyteni täysin auki mitään salaamatta, koska valehtelu ei kannata. Kumppaniehdokas on kertonut arvostavansa rehellisyyttä ja avoimuutta hyvin korkealle, siksi kerron kaiken entisestä elämästäni. Kaikki tuntuu olevan edelleen kohdallaan ja vietämme yhteisiä öitä. Tutustun myös hänen aikuiseen lapseensa ja lasten lapsiin. Kaikki on hyvin ja suunnittelemme yhteistä matkaa. Olen aivan innoissani ja peruutan kaikki sovitut kurssit, kerhot ja lehden tulon pariksi viikoksi.
Sitten tulee kylmää kyytiä, kun hän äkkiarvaamatta ilmoittaa tuosta vain kylmästi, että harkittuaan asiaa, emme sovikkaan yhteen. Olin kuulemma mustasukkainen, kun hän puhui aikuisten lastensa isän eli eksänsä kanssa. Olin toki hyvin loukkaantunut, kun hän kuulteni, leperteli eksänsä kanssa tämän matkasta. Miksi olisin mustis joistain eksistä ja eksän matkasta uuden vaimonsa kanssa? Kaikilla meillä on paljon elettyä elämää takana. En ymmärtänyt koko asiaa? Ensin tuli suuri suru, melkein itku ja sitten siinä ei auttanut enää muu kuin nauraa hekottaa ja ihmetellä ihmisten kummaa jotenkin katalaa ajattelutapaa? Se siinä harmitti, kun tuli perutuksi se kurssi ja kerhot. Ei saa luvata toiselle mitään, mitä ei aiokaan pitää, sillä se on toisen pettämistä.
Ei saa masentua yhdestä epäonnistuneesta deitistä. Vaikka vietävästi harmittikin. Kivoja taatusti sanansa pitäviä kumppaneita on ja löytyy varmasti tältäkin foorumilta. Ei muuta kuin häntä pystyyn ja eteenpäin. Ei maailma yhteen petettyyn lupaukseen kaadu.

Tahmela

Satavuotiaat hirret kannattelevat mummonmökkiä, jonka koristeellisten ikkunanpuitteiden välistä kevätauringon heleä valo muodostaa räsymatolle kuusiruutuisen ikkunan.
Olen täällä mökissä vuokralla.

Vuokralainen pudotti sinkkiämpärin kaivoon ja onki sen ylös auton hinausköyden koukulla. Vuokralainen ähelsi pulkalla liiteristä uuni-, hella- ja saunapuita, sulatti lumesta vettä, lämmitti leivinuunia taiten, poltti huvikseen nuotiota, saunoi ja hieroi itseään lumella, löysi taivaalta Väinämöisen viikatteen ja Venuksen.

Sitten vuokralainen ajatteli äitiään.

Vuokralaisen äiti eli lapsuuttaan 1910- luvulla Venäjän keisarikunnassa.
Äidin lapsuudessa ei leikille ollut aikaa.
Äidin piti hoitaa sisaruksiaan ja auttaa kotitöissä. Äidin lapsuudessa käytiin kiertokoulua, jossa opittiin lukemaan, laskemaan ja Katekismus ulkoa. Sen äiti osasi vielä vanhoilla päivillään.

Äiti oli kotoisin maatalosta, mutta silti äiti kävi piikomassa. Piikatalon naapurissa pidettiin tansseja, ja siellä äiti tapasi renkipojan. Renkikin oli kotoisin isosta maatalosta, mutta silti oli vieraalla töissä, rengin kotona kun oli kymmenen sisarusta.

He muuttivat yhteen ja perustivat perheen, rakensivat äidin maille harmaahirsisen talon. Kylälle oli matkaa kuusi kilometriä ja kirkonkylään parisenkymmentä. Siinä talossa, joka käsitti kaksi huonetta, äiti sai yhdeksän lasta. Kaikki lapset syntyivät kotona, muu perhe ajettiin synnytyksen ajaksi toiseen huoneeseen, pirttiin.
Lapsenpäästäjät tulivat kylältä.

Äiti hoiti lehmiä ja vasikoita, lampaita ja porsaita. Äiti keritsi lampaat, karstasi hahtuvia, kutoi omista villoistaan meille villapaidat, vanttuut ja sukat. Äiti ompeli meille Singerillä kaikki vaatteet, alusvaatteet myös. Minulla on kansakoulun eka luokan kuvassa valkoinen sievä pusero ja isän vanhoista pyhähousuista tehty sievä liivihame.

Talvella äiti huuhtoi pyykit avannossa.
Vesi kannettiin tupaan ja navetan karjakeittiöön. Vesi kannettiin ulos. Kesät ja talvet lämmitettiin puilla ja keitettiin puuhellalla. Oli jo uusi rintamamiestalo ja sinne tuotiin äidille näytille miniöitä ja vävyjä.
Ainoa huvi oli pyhäpäivisin käydä kilometrin päässä naapurissa pullakahvilla tai kauempana ompeluseurassa.

Elämänsä lopulla äiti sai asua kirkolla rivitalossa, missä oli kylpyamme. Ei tarvinnut enää kantaa vesiä ja puita.
Oli televisio, marttakerho, Raamattu-piiri ja Eläkeliitto. Oli retkiä ja naapureita pilvin pimein.

Kunnioitukseni teille, Suomen äidit, jotka jaksoitte yli kaikkien sotien, pula-aikojen ja jälleenrakennuskauden pitää perheen koossa ja luottaa tulevaisuuteen. Menetitte hampaat ja kultasormukset monien pesuvesien mukana, saitte suonikohjut ja äitienpäivänä kreppipaperikukan rintaanne. Tänä yltäkylläisyyden aikana ei kukaan muista askelianne, käsiänne, jotka hoivasivat, tekivät ja ruokkivat vähäisistä tarpeista.

Kiitos, äiti. En osannut sanoa kiitosta eläessäsi. Sanon sen nyt. Kiitos opeista, joita ei koulussa saa. Jos nyt voisin kasvaa kaltaiseksesi, voisin saada vielä viisautta.

Aina Tuulia Jolla

Vanha fraasi: ”Kaikella on aikansa,” on osoittautunut jälleen todeksi. Alkuperäisessä laajuudessaan kyseisessä elämänviisaudessa puhutaan syntymästä ja kuolemasta, kylvämisestä ja korjaamisesta jne. Minun blogini keskittyy vain tuohon lyhyeen toteamukseen, sillä koen, että nyt on tullut aika lopettaa tämä bloggaaminen. Se ei ole äkkinäinen päätös, vailla mitään perusteluja tai kyllästymistä kirjoittamiseen yleensä, vaan tietyn prosessin päätös. Olen saanut kirjoittamisesta huvia ja iloa siitä, että olen pitkästä aikaa antanut ”kynäni” puhua. Onneksi minun ei ole koskaan tarvinnut pureskella kynänpäätä löytääkseni aiheita kirjoituksiini.

Tämä sivusto on täyttänyt tehtävänsä ja haluankin toivottaa sille pitkää ikää. Myös toivotan menestystä niille, jotka todellisuudessa luovat sen sisällön, teille jokaiselle ystävyyden, läheisyyden ja rakkaudenkin etsijälle, niin naisille kuin miehillekin. En häpeä tunnustaa olleeni tällaisen sivuston aktiivikäyttäjä, sillä meidän läheisyyden ikävää potevien on täysin kunniallista hakea sitä näiltäkin sivuilta. Pornosivuille tai uhkapelien maailmaan en ole missään vaiheessa tutustunut, enkä pidä sitä minään puutteena kokemuksieni kirjossa.

Monesti olisin halunnut tutustua joihinkin sivuillani vierailleisiin miehiin, mutta kylmät realiteetit ovat tukahduttaneet nämä halut alkuunsa. Ainakin me yli seitsenkymppiset olemme jo juurtuneet tiettyyn elämäntapaan ja paikkaan. Muutto toiselle paikkakunnalle, jopa ihan toiselle puolen Suomea, tuntuu lähes mahdottomalta, vaikka syynä olisi miten vahva ihastuminen tahansa. Siksi toivonkin, ettette olisi kovin loukkaantuneita tapaani deletoida kaikki yli 200 km päässä asuvat. Oletan, että vastapeluritkaan eivät olisi olleet halukkaita muuttamaan minun luokseni. Tosin en ole missään vaiheessa edes kuvitellut pystyväni aloittamaan niin tiivistä suhdetta, että asuttaisiin täysiaikaisesti jommankumman luona yhdessä.

Silloin kun pitkä parisuhde on loppunut syystä tai toisesta, alku shokin jälkeen läheisyydenkaipuu on aivan käsinkosketeltavaa. Useinkaan sitä ei ole vielä itse valmis uuteen ihmissuhteeseen ja monet voivat harhaisesti luulla, että vosivat jatkaa uuden kanssa samanlaista elämää kuin entisen puolison tai ystävän kanssa. Vähitellen alkaa nähdä itsensä yksilönä, irrallaan entisestä yhteiselämästä. Jos onni on matkassa, siitä saa voimia ja uutta näkemystä tähän sinkkuuteenkin. Kun olemme läpäisseet tämän yksinäisyyden vaikeimman vaiheen, saatamme katsella mahdollista uutta ystävää ja toveria paljon realistisimmin. Luulisin, että näin voimaantuneena uuden ystävyyden mahdollisuudet ovat paremmat, kuin silloin kun haimme sitä kuin hukkuva pelastusrengasta. Ystävyyden on oltava tasavertaista, jossa molemmat antavat ja sammalla tuntevat saavansa vastakaiku omiin tarpeisiinsa.

Toviotan kaikille blogejani seuranneille, joskus jopa ihmettelin teidän suurta lukumääräänne, hyvää jatkoa. Sivuille tulle aina uusia kirjoittajia meidän tilallemme, jotka kastomme aikamme tulleen siirtyä muihin harrastuksiin tai uuteen vaiheeseen tässä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Kaikin puolin tunnen saaneeni ylivoimaisesti enemmän positiivisia kuin negatiivisia kokemuksia. Odotan tulevaisuudelta mielenkiintoisia päiviä, viikkoja ja kuukasia. Vuosista en tiedä, mutta jos niitä siunaantuu, niin toivon niiden olevan myös elämisenarvoisia.

Lopuksi annan teille lahjana kirjoittamani runon, joka sopii mielestäni kuvaamaan minua ja varmasti monta muutakin naista. Ko. runo on julkaistu kahdessa kirjassa, mutta vakuutan sen olevan minun kirjoittamani. En kuitenkaan mainitse kirjoen nimeä, sillä en halua oikean nimeni tulevan liian julkiseksi.

Elokuu

Olen tarvinnut tämän ajan tullakseni elokuuhun.
Toukokuun tuulet tunnen vielä ihollani
ja sen valkeitten kukkien tuoksu on osa minuuttani.

Olen tarvinnut tämän ajan kypsyäkseni elokuuhun.
Kuin pihlaja kannan marjojani,
rungoltani vahvana, oksiltani taipuisana
täyttymyksen väkevän painon alla.

Olen tarvinnut tämän ajan tunteakseni elokuun
värien syvän hehkun taivaan sinessä,
auringon kullassa iltaruskon aikaan ja
yön tummassa sametissa, joka kietoo minut syliinsä.

Olen tarvinnut tämän ajan nähdäkseni kesän ihmeen.
Miten vahvana ja rohkeana kohtaankaan nyt
tämän päivän ja huomisen.
En halua olla varma mistään,
osaan kohdata yllätykset, joiden tiedän odottavan minua.

Kun yötuuli suutelee hiuksiani ja salaperäiset äänet
kutsuvat minua seikkailuun,
minä aikuinen, kypsä nainen,
tunnen voimani ja heikkouteni.

Minä olen elokuu.

Jääkää hyvästi!

Lisbeth