Sinkkubanaaneja ja cha cha cha
sunnuntai 5 maaliskuu 2023
Huikea viikko.
Annetaan kaikkien kukkien kukkia. Onhan niitä kaikennäköisiä sinkkuja ja yksinäisiä Suomessa. Alkuviikosta törmäsin K-kaupan heviosastolla sinkkubanaaneihin. Banaanitkin voivat näköjään olla sinkkuja.
Pinkeistä sinkkukoreista olen vieläkin ihan pähkinöissä. Taidan vinkata kauppiaalle, niin saadaan vähän äksöniä ostoksia tehdessä, sopivasti voisi istahtaa hetkeksi ostosten lomassa kahville. Kunhan et heti ehdota yhdessä kokkaamista.
Glögiä on kivasti tarjouksessa, tehdään tilaa mämmille ja pashalle. Lasten piparkakkuglögistä saa kätevästi alkoholitonta sangriaa, sekaan appelsiinin siivuja. Iltajuoma on jo tekeentymässä.
Kukas tykkää punaisesta Marlista?
Cha cha cha
Käärijä. Hän kirjoitti jopa biisin Punainen Marli.
Kummeli-ukko ja oikea artisti, Käärijästä lauluissa saa olla ehdottomasti huumoria mukana ja hyvää musiikkia.
Huumoria, meininkiä, vauhtia, voimakkaita tunteita, mikä energia.
Käärijä alias vantaalainen Jere Pöyhönen vetää jokaisen keikan kurkku suorana ja antaa kaikkensa. Hän näyttää, että hän rakastaa laulamista ja esiintymistä. Hän halua viihdyttää: hän omistaa keikan ihmisille ja laittaa kaikkensa peliin. Ja sen huomasi Uuden Musiikin Kilpailussa.
Ei ole tultu hissuttelemaan.
Hyvä energia pitää nimittäin mielen korkealla.
Samalla Käärijä ravistelee jengiä.
Mennään eteenpäin ja tehdään juttuja eikä ylpistytä.
Katselen Youtubessa, miten ihmiset reagoivat Käärijän kappaleeseen ympäri maailmaa. Ihan hulvatonta. Brasiliassa, Vietnamissa, Australiassa, Usassa, Uudessa-Seelannissa. Voi niitä ilmeitä ja ihmettelyä, miksi esityksessä on eurolavoja. Kerrankin Yle ei sössinyt Cha cha cha-esityksessä.
Kollektiivisesti ihmiset samaistuvat biisiin. Joka on vielä suomeksi.
Musiikki ja rakkaus, jos mikä yhdistää ihmisiä maailmassa.
Jere Pöyhönen on aito, vaatimaton, sympaattinen ja herkkä ihminen, joka näyttää tunteensa. Hyvä. Enemmän miehiä, jotka näyttävät tunteensa ja itkevät ilosta.
Käärijän Cha cha chassa on samanlaista voittaja-ainesta kuin Abban Waterloossa.
Hän tietää, mitä haluaa ja sanoo sen suoraan: hän voittaa Euroviisut.
Hän on kokenut paljon elämässään. Jere Pöyhönen eli koronapandemian aikana köyhyysrajan alapuolella, keikat peruttiin. Ja siitäkin selvittiin.
Jere Pöyhönen tykkää peruselämästä, hän ei tarvitse kaiken maailman hienouksia. Just näin.
Mitä Pöyhönen tekee vapaapäivänä?
Jos ei rahat riitä kylpylään, hän voi mennä Tikkurilan uimahalliin.
Lähteet:
https://areena.yle.fi/1-65200918
https://yle.fi/a/74-20019668
https://www.youtube.com/watch?v=133quADpD20
Lähettäjä Toimitus - 1971 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Pesutupa 4
Tulin oikeastaan katsomaan, että mikä hässäkkä täällä oli, kun miehiä oli pesutuvan oven takana läjäpäin, mennessäni roskia viemään. Meinaan, kun minun vuoroni on heti sinun perääsi. Joo tosiaan sähkölukko ei toiminut ja yritettiin joukkovoimalla avata ovea, jokainen koitti avaimellaan tuloksetta. Soitin sitten huoltoon ja huollon mies kävi teippaamassa lukon niin, että ovea voi käyttää. Nyt olen aika paljon myöhässä, mutta eiköhän tässä keritä pyykit pesemään ja kuivaushuoneessa kuivattaa. Vai mitä tuumaat? Toki, ei minullakaan ole kuin yksi koneellinen, eikä meidän jälkeen tule ketään.
Hei, sun varpaastasi tulee verta ja sandaalisi on veressä. Totta tosiaan isovarpaasta oli vuotanut pari tippaa verta lattialle ja sandaaleihin. Hätäpäissäni potkaisin konetta, kun en saanut sitä toimimaan, tunnustin nolona. Se osui vissiin johonkin terävään kulmaan. Sehän täytyy tohtoroida. Pelastava enkelini otti ohjat, sanoen nyt mennään meille ja puhdistetaan varvas ja pipin päälle laitetaan laastari. Ei siinä mikään auttanut, kun haavoittunutta vietiin sidonta paikalle. Sidonta homma kävi tottuneesti ja hellästi. Sinulta tuo tohtorointi käy tottuneesti. Minulla on kolme villiä poikaa, joiden kolhuja ja haavoja joutui aikanaan paikkaamaan yhtenään.
Istuttiin siinä hetki hiljaa ja katseltiin toisiamme. Ellei sinulla ole mihinkään kiirus, niin minäpä kiehautan kahveet. No sehän sopii, mutta oikeastaan minun ne pitäisi tarjota kiitokseksi tohtoroinnista. Mitä turhia. Juodaan sumpit ja tutustutaan toisiimme. Tästä eteenpäin en kerro mitä tapahtui, mutta jokainen voi laittaa mielikuvituksen liikkeelle. Ei mielellään sitä likaista.
Eipä pyykkipäivä alkuhankaluuksien jälkeen, olisi paremmin voinut päättyä.
Pesutupa 3
Soitin taas uudelleen ennen syömään alkamista huoltoon, en siis siihen sossuun. Ihme tapahtui ja huoltohenkilö vastasi ja selitin asiani. Ei voi mitään ne sähkölukot ovat jonkun kaapin takana eikä sinne ole hänellä mitään asiaa. Asia vilpitön siis pyykkipäivä siirtyy tuumin.
Olin juuri nostamassa eilistä lämmitettyä lihapullaa suuhuni, kun kännykkä soi. Onhan pyykkituvan ovi auki, kuului huoltomiehen hieman moittiva ääni. Äkkiäpä tulit. Joo, olin juuri tuossa viereisessä yhtiössä ja tulin katsomaan. Eipä ollut äsken, vaikka yritimme avata sitä neljän miehen voimin. No täältä tullaan pyykin kanssa, odota siellä. Ruokailu sai jäädä toiseen kertaan, sillä pyykki oli tärkeämpi kuin nälän torjunta. Onneksi en ollut purkanut kassia.
Pulskan puoleinen huoltomies teippaili sähkölukon kohtaan teippi kerroksen, jotta ovi pysyisi auki. Tätä on ennenkin tehty, kun tekniikka on sakannut. Selvä pyy. Kokeilin vielä, että ovi pysyi todellakin auki. Olisi ollut ikävä jäädä pyykkitupaan vangiksi.
Homma pelitti hyvin, joten pääsin vihdoin itse asiaan. Avasin vesihanat, käänsin kytkimet ON-asentoon ja sujautin kolikon automaattiin. Laitoin pyykit isoon koneeseen ja annostelin pesuaineen ohjeen mukaan oikeaan lokeroon. Sitten tuli tenkkapoo: en saanut valittua pesuohjelmaa, eikä mikään tuntunut toimivan. Vääntelin ja kääntelin epätoivoisesti jokaista nappia ja kytkintä, mutta kone pysyi mykkänä. Hermot alkoivat kiristyä, ja hiki nousi otsalle sekä kainaloihin. Potkaisin viatonta konetta kylkeen ja sekös sattui isovarpaaseen kipeesti. Juuri kun itsehillintäni oli lopullisesti pettämäisillään, sisään astui pelastava enkeli. Hurmaavan näköinen nainen huomasi hätäni ja kysyi ennen kuin ehdin sanoa mitään: Eikö kone toimi? Vastasin, ettei toimi, ja että murheita oli riittänyt muutenkin, sillä aamulla en ollut saanut edes ovea auki. Katsotaanpa ensin sitä konetta, hän sanoi. Ai ai, tuon kytkimen pitää olla tässä asennossa. Noin — nyt voit valita ohjelman. Siinä oli selittelyn makua, kun virkoin, että tulee käytyä niin harvoin, etten muistanut enää juuri tuon kytkimen asentoa.
jatkuu
Pesutupa 2
Niinpä koitti sunnuntain pyykkipäivä ja minä olin masentunut, vaikka leijonat olivat voittaneet MM-kultaa viime viikolla ja elämä oli mukavasti mallillaan, tosin yksinäistä sellaista. Elämä on joskus kummallista, silloin kun pitäisi iloita, onkin masis miehen ainoana seurana.
Onneksi ei mikään syvä masennus painanut harteita, vaan mietin, johtuiko olotilani sittenkin ja kenties edessä olevasta rätti sulkeisesta. Pyykkikasa mahtui juuri ja juuri Ikean isoon kassiin. Marssin pitkin kellarin käytäviä melko painavaa kassia raapottaen pyykkituvan oven taakse. Sovitin avainta lukkoon ja mitä kummaa ovi ei auennut. No ei hätiä mitiä, onhan ulkona toinen ovi, siis sinne. Sama tulos en saanut ovea auki. Taloyhtiömme pihakeinussa istuskeli kolme asukasta, nauttien sunnuntain aurinkoisesta päivästä, turisemassa niitä näitä.
Mites on, kun tuo pyykkituvan ovi ei aukea. No pitäisihän sen olla auki. Niin pitäis, mutta kun ei aukea. Ukot nousivat ja lähdimme joukolla pyykkituvan oven taakse. Ensimmäinen pisti avaintaan lukkoon, sanoen kyllähän tämä aukeaa ja katsoi minua hiukan ylen katseella. Ei auennut ja sitten jokainen vuorollaan yritti. Olihan se näky, kun äijät yritti avata ovea, jokunen painava kirosanakin siinä lausuttiin. Sitten joku herroista muisti näin käyneen joskus aiemminkin, ettei sähkölukko ollut toiminut. Silloin oli huoltomies tullut hätiin. Sitten kirottiin joukolla uutta tekniikkaa, joka ei toiminut kuten pitäisi ja ihmeteltiin, että mitä varten pyykkituvassa pitää olla erikseen sähkölukko.
Niine hyvineni lampsin takaisin, hiljaa manaillen toimimatonta uutta tekniikkaa. Katsoin kuitenkin huollon päivystys numeron ja naputtelin sen kännyyni. Kotona heitin pyykkikassin kylppäriin ja suljin oven, ennen kuin kuvittelemani huokaisu, kuuluisi pyykkikorini suunnalta. Nälkäkin jo kolkutteli vatsan pohjassa, joten kaivoin eilisen murkinan tähteet jääkaapista lautaselle ja eikun mikroon lämpiämään. Niistä tulikin ihan kelpo annos nälkäiselle uuden tekniikan pettäneelle pyykkärille.
Huollon numero tuuttasi ja tuuttasi, taisi huolto ihminen olla nokosilla. No eipä auta itku markkinoilla ei. Pyykkipäivä siirtyi vai siirtyikö, se selviää ensi blokissa.
jatkuu.