Kihloissa kahdeksankymppisenä
perjantai 9 kesäkuu 2023
Miten kahdeksankymppinen mies päätyy kihloihin?
Ja mikäs estää, ettei menisi kihloihin?
Rakastuminen on ihanaa, ihan sama, minkä ikäinen olet.
Kuinka vanha olet ihan oikeesti?
Tein hassun ja korostan eritoten, epätieteellisen testin. Ei tiukkapipoille ja tosikoille.
Testin mukaan henkinen ikäni on 32. Ihminen on juuri niin vanha, kuin tuntee olevansa.
❤️❤️
Tuula ja Eero tunsivat toisensa jo pitkään. Niin Tuula kuin Eero olivat jääneet leskiksi tahoillaan. Eero kosi Tuulaa Kanarian matkalla 2013. Ihanaa, kun punastuu kosiessa. Kihlathan siinä tuli ostettua. Kihlapari Tuula, 82, ja Eero, 91, asuvat molemmat Mansessa, Tuulan kaupunkiasunnossa.
Juttu on vuodelta 2019. Mitähän on tapahtunut tämän jälkeen?
Asuvatko he yhä Mansessa? Tuula on tai olisi 86 ja Eero 95.
Tunteeko kukaan tätä kihlaparia? Vai oletko lukenut heistä netissä tai lehdissä?
“– Toisen ihmisen fyysinen läheisyys on tärkeää. Henkinen läheisyys on tietenkin tärkeää. Se tulee meillä samasta huumorintajusta, pitkälti yhteisistä arvoista ja harrastuksista. Käymme kaikkialla, missä vain soi ja kuuluu musiikki, Tuula nauraa.”
Rakkautta, läheisyyttä ja selän pesua saunassa. Ai että, kuulostaa hyvältä.
❤️❤️
Sirkka Liinaharja oli 79, leski jo 30 vuotta. Hän oli hyväksynyt elämänsä leskenä, kunnes pääsiäisenä 2017 puhelin soi, nuoruudenystävä Erkki Nieminen pirautti hänelle. Onko sinulle koskaan soittanut nuoruudenystävä? Mitäs sitten tapahtui? Sirkka vinkkasi soittamaan hänelle uudelleen, kunhan olisi taas kotona Tammelassa Lapin matkaltaan. Erkki soitteli Sirkalle usein, joka päivä. He ovat jo tuttuja nuoruudesta kuten Eero ja Tuula. Molemmat opiskelivat opettajaksi Jyväskylässä. Nuoruudenystävä oli ensin kaveri. Ja kaverista tuli 50 vuoden jälkeen kumppani.
“Ystävän neuvo kuitenkin rohkaisi: “Jos luotat ihmiseen, ilman muuta annat mahdollisuuden. On hieno asia, jos kaksi yksinäistä löytää toisensa.””
Kun Erkki täytti 80 vuotta, hän kosi Sirkkaa syntymäpäivillä. Heille oli selvä suhteen alusta, että he menevät naimisiin. Häissä Sirkalla oli muuten kukkaseppele päässä.
Ihanaa, miten yksi suudelma muutti kaiken. Tämä on sitä ehtaa ajatonta arkiromantiikkaa. Onni potkaisi heitä molempia ja heidän elämänsä muuttui täysin.
Nykyään Sirkka on 84 ja Erkki 85.
Lähteet:
https://www.is.fi/menaiset/vapaalla/art-2000008497436.html
https://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksiartikkelit/a/b9ad79e5-cb62-47b8-a66c-143c4f99f04e
https://www.hameensanomat.fi/teemat/5207490
https://www.op-media.fi/elamantilanne/sirkka-ja-erkki-rakastuivat-kahdeksankymppisina/
https://www.ts.fi/teemat/1277190208
Lähettäjä Toimitus - 1754 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Pesutupa 4
Tulin oikeastaan katsomaan, että mikä hässäkkä täällä oli, kun miehiä oli pesutuvan oven takana läjäpäin, mennessäni roskia viemään. Meinaan, kun minun vuoroni on heti sinun perääsi. Joo tosiaan sähkölukko ei toiminut ja yritettiin joukkovoimalla avata ovea, jokainen koitti avaimellaan tuloksetta. Soitin sitten huoltoon ja huollon mies kävi teippaamassa lukon niin, että ovea voi käyttää. Nyt olen aika paljon myöhässä, mutta eiköhän tässä keritä pyykit pesemään ja kuivaushuoneessa kuivattaa. Vai mitä tuumaat? Toki, ei minullakaan ole kuin yksi koneellinen, eikä meidän jälkeen tule ketään.
Hei, sun varpaastasi tulee verta ja sandaalisi on veressä. Totta tosiaan isovarpaasta oli vuotanut pari tippaa verta lattialle ja sandaaleihin. Hätäpäissäni potkaisin konetta, kun en saanut sitä toimimaan, tunnustin nolona. Se osui vissiin johonkin terävään kulmaan. Sehän täytyy tohtoroida. Pelastava enkelini otti ohjat, sanoen nyt mennään meille ja puhdistetaan varvas ja pipin päälle laitetaan laastari. Ei siinä mikään auttanut, kun haavoittunutta vietiin sidonta paikalle. Sidonta homma kävi tottuneesti ja hellästi. Sinulta tuo tohtorointi käy tottuneesti. Minulla on kolme villiä poikaa, joiden kolhuja ja haavoja joutui aikanaan paikkaamaan yhtenään.
Istuttiin siinä hetki hiljaa ja katseltiin toisiamme. Ellei sinulla ole mihinkään kiirus, niin minäpä kiehautan kahveet. No sehän sopii, mutta oikeastaan minun ne pitäisi tarjota kiitokseksi tohtoroinnista. Mitä turhia. Juodaan sumpit ja tutustutaan toisiimme. Tästä eteenpäin en kerro mitä tapahtui, mutta jokainen voi laittaa mielikuvituksen liikkeelle. Ei mielellään sitä likaista.
Eipä pyykkipäivä alkuhankaluuksien jälkeen, olisi paremmin voinut päättyä.
Pesutupa 3
Soitin taas uudelleen ennen syömään alkamista huoltoon, en siis siihen sossuun. Ihme tapahtui ja huoltohenkilö vastasi ja selitin asiani. Ei voi mitään ne sähkölukot ovat jonkun kaapin takana eikä sinne ole hänellä mitään asiaa. Asia vilpitön siis pyykkipäivä siirtyy tuumin.
Olin juuri nostamassa eilistä lämmitettyä lihapullaa suuhuni, kun kännykkä soi. Onhan pyykkituvan ovi auki, kuului huoltomiehen hieman moittiva ääni. Äkkiäpä tulit. Joo, olin juuri tuossa viereisessä yhtiössä ja tulin katsomaan. Eipä ollut äsken, vaikka yritimme avata sitä neljän miehen voimin. No täältä tullaan pyykin kanssa, odota siellä. Ruokailu sai jäädä toiseen kertaan, sillä pyykki oli tärkeämpi kuin nälän torjunta. Onneksi en ollut purkanut kassia.
Pulskan puoleinen huoltomies teippaili sähkölukon kohtaan teippi kerroksen, jotta ovi pysyisi auki. Tätä on ennenkin tehty, kun tekniikka on sakannut. Selvä pyy. Kokeilin vielä, että ovi pysyi todellakin auki. Olisi ollut ikävä jäädä pyykkitupaan vangiksi.
Homma pelitti hyvin, joten pääsin vihdoin itse asiaan. Avasin vesihanat, käänsin kytkimet ON-asentoon ja sujautin kolikon automaattiin. Laitoin pyykit isoon koneeseen ja annostelin pesuaineen ohjeen mukaan oikeaan lokeroon. Sitten tuli tenkkapoo: en saanut valittua pesuohjelmaa, eikä mikään tuntunut toimivan. Vääntelin ja kääntelin epätoivoisesti jokaista nappia ja kytkintä, mutta kone pysyi mykkänä. Hermot alkoivat kiristyä, ja hiki nousi otsalle sekä kainaloihin. Potkaisin viatonta konetta kylkeen ja sekös sattui isovarpaaseen kipeesti. Juuri kun itsehillintäni oli lopullisesti pettämäisillään, sisään astui pelastava enkeli. Hurmaavan näköinen nainen huomasi hätäni ja kysyi ennen kuin ehdin sanoa mitään: Eikö kone toimi? Vastasin, ettei toimi, ja että murheita oli riittänyt muutenkin, sillä aamulla en ollut saanut edes ovea auki. Katsotaanpa ensin sitä konetta, hän sanoi. Ai ai, tuon kytkimen pitää olla tässä asennossa. Noin — nyt voit valita ohjelman. Siinä oli selittelyn makua, kun virkoin, että tulee käytyä niin harvoin, etten muistanut enää juuri tuon kytkimen asentoa.
jatkuu
Pesutupa 2
Niinpä koitti sunnuntain pyykkipäivä ja minä olin masentunut, vaikka leijonat olivat voittaneet MM-kultaa viime viikolla ja elämä oli mukavasti mallillaan, tosin yksinäistä sellaista. Elämä on joskus kummallista, silloin kun pitäisi iloita, onkin masis miehen ainoana seurana.
Onneksi ei mikään syvä masennus painanut harteita, vaan mietin, johtuiko olotilani sittenkin ja kenties edessä olevasta rätti sulkeisesta. Pyykkikasa mahtui juuri ja juuri Ikean isoon kassiin. Marssin pitkin kellarin käytäviä melko painavaa kassia raapottaen pyykkituvan oven taakse. Sovitin avainta lukkoon ja mitä kummaa ovi ei auennut. No ei hätiä mitiä, onhan ulkona toinen ovi, siis sinne. Sama tulos en saanut ovea auki. Taloyhtiömme pihakeinussa istuskeli kolme asukasta, nauttien sunnuntain aurinkoisesta päivästä, turisemassa niitä näitä.
Mites on, kun tuo pyykkituvan ovi ei aukea. No pitäisihän sen olla auki. Niin pitäis, mutta kun ei aukea. Ukot nousivat ja lähdimme joukolla pyykkituvan oven taakse. Ensimmäinen pisti avaintaan lukkoon, sanoen kyllähän tämä aukeaa ja katsoi minua hiukan ylen katseella. Ei auennut ja sitten jokainen vuorollaan yritti. Olihan se näky, kun äijät yritti avata ovea, jokunen painava kirosanakin siinä lausuttiin. Sitten joku herroista muisti näin käyneen joskus aiemminkin, ettei sähkölukko ollut toiminut. Silloin oli huoltomies tullut hätiin. Sitten kirottiin joukolla uutta tekniikkaa, joka ei toiminut kuten pitäisi ja ihmeteltiin, että mitä varten pyykkituvassa pitää olla erikseen sähkölukko.
Niine hyvineni lampsin takaisin, hiljaa manaillen toimimatonta uutta tekniikkaa. Katsoin kuitenkin huollon päivystys numeron ja naputtelin sen kännyyni. Kotona heitin pyykkikassin kylppäriin ja suljin oven, ennen kuin kuvittelemani huokaisu, kuuluisi pyykkikorini suunnalta. Nälkäkin jo kolkutteli vatsan pohjassa, joten kaivoin eilisen murkinan tähteet jääkaapista lautaselle ja eikun mikroon lämpiämään. Niistä tulikin ihan kelpo annos nälkäiselle uuden tekniikan pettäneelle pyykkärille.
Huollon numero tuuttasi ja tuuttasi, taisi huolto ihminen olla nokosilla. No eipä auta itku markkinoilla ei. Pyykkipäivä siirtyi vai siirtyikö, se selviää ensi blokissa.
jatkuu.