Viime tipan oharit
perjantai 25 elokuu 2023
Tulenarka aihe:
Treffien peruminen viime tipassa. Auts.
Oletko kokenut vastaavaa?
Kerrankin mies ehdottaa treffejä🥳: rinta rottingilla ja uteliaana kohti tapaamista. Harvinaista herkkua. Ilman odotuksia kurkataan, millainen tyyppi on. Viis tihkusateesta. Kävelyä, illallinen ja makea jälkiruoka. Ojasta allikkoon. Ilta saikin yllättävän käänteen: 35 minuuttia ennen tapaamista häneltä kilahti viesti: hän perui itse ehdottamansa treffit. Tämä lyyli istui silloin jo junassa. Kuin nalli kalliolla. Tunnelma lässähti tyystin. Myöhemmin hän ehdotti uusia treffejä: jostain kumman syystä en ollut enää kiinnostunut 🙄 Suunnitelmat uusiks ja vietin laatuaikaa hyvän ystävän kanssa. Kokemusta rikkaampana uutta kehiin.
Päätät, haluatko tavata toista, jo ennen kuin edes sovit treffejä. Ihmisellä pitää olla selkäranka. Jos et ole kiinnostunut tapaamaan toista lainkaan, niin ei niitä treffejä tarvitse sopia. Sillä sipuli.
Hän taisi keksiä parempaa tekemistä sen jälkeen, kun oli jo sopinut tapaamisen kanssani.
Ehkä hän ei ole valmis vielä tapaamaan muita.
Hyviä lautapelejä vaan tälle pelisankarille.
Sitä pähkäilee, miksi hän ei tullut.
Olivatko treffit hänelle ö-luokan vaihtoehto?
Olenko tarpeeksi mielenkiintoinen?
Ollaan omia itsejämme.
Treffeillehän voi mennä ilman, että ne johtavat johonkin.
Nyt ei tainnut olla kyseessä mummon hautajaiset tai että kaveri tuli kylään.
Treffeillä ei kannata kokata, parempi tavata kahvilassa.
Tällainen ihminen voi jatkossakin siirtää sitä sun tätä.
Tuuliviirimeininkiä. Onko hän rauhaton 24/7 ja ailahteleva?
Hän muuttaa mieltään lennosta ja vaihtaa maisemaa, kun siltä tuntuu.
Dannyn Tuuliviiri on ajaton biisi.
Valon pilkahduksena kosiminen mm-kisoissa. Kävelijät Dominik Cerny, 25, ja Hana Burzalova osallistuivat molemmat 35 kilometrin kävelyyn. Aikamoinen suoritus helteessä. Maalissa Hana Burzalovaa odotti yllättäen hänen kumppaninsa Dominik Cerny, joka oli polvistunut maahan sormuksen kera. Voi sitä iloa ja onnea, kun Hana oli vastannut myöntävästi Dominikin kosintaan. Nyt meni kosinta nappiin.
Rakkaus voittaa, mitaleista viis.
Lukaisen keskustelua, miksi taika häviää maailmasta, kun tulee ikää. Siis, mitä ihmettä? Olen eri mieltä: elämä on ihmeellistä, ihan sama, minkä ikäinen olet. Eletään tässä ja nyt, nautitaan elämästä, ihan pienistäkin asioista, kaikkine väreineen. Löydetään kauneutta arjesta. Ollaan onnellisia hetkessä. Se on asenteesta kiinni. Taika ei häviä minnekään, sitä pitää osata hakea.
Lähteet:
https://www.youtube.com/watch?v=dsJ0vpWWN6Y
https://www.is.fi/yleisurheilu/art-2000009807898.html
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tunteikas-hetki-mm-kisoissa-ennatyksensa-tehnyt-urheilija-odotti-puolisoaan-maaliviivalle-polvistuneena-kukaan-muu-ei-tiennyt-tasta/8764038
Lähettäjä Toimitus - 2421 kertaa luettu
Edelliset kirjotukset
Pesutupa 4
Tulin oikeastaan katsomaan, että mikä hässäkkä täällä oli, kun miehiä oli pesutuvan oven takana läjäpäin, mennessäni roskia viemään. Meinaan, kun minun vuoroni on heti sinun perääsi. Joo tosiaan sähkölukko ei toiminut ja yritettiin joukkovoimalla avata ovea, jokainen koitti avaimellaan tuloksetta. Soitin sitten huoltoon ja huollon mies kävi teippaamassa lukon niin, että ovea voi käyttää. Nyt olen aika paljon myöhässä, mutta eiköhän tässä keritä pyykit pesemään ja kuivaushuoneessa kuivattaa. Vai mitä tuumaat? Toki, ei minullakaan ole kuin yksi koneellinen, eikä meidän jälkeen tule ketään.
Hei, sun varpaastasi tulee verta ja sandaalisi on veressä. Totta tosiaan isovarpaasta oli vuotanut pari tippaa verta lattialle ja sandaaleihin. Hätäpäissäni potkaisin konetta, kun en saanut sitä toimimaan, tunnustin nolona. Se osui vissiin johonkin terävään kulmaan. Sehän täytyy tohtoroida. Pelastava enkelini otti ohjat, sanoen nyt mennään meille ja puhdistetaan varvas ja pipin päälle laitetaan laastari. Ei siinä mikään auttanut, kun haavoittunutta vietiin sidonta paikalle. Sidonta homma kävi tottuneesti ja hellästi. Sinulta tuo tohtorointi käy tottuneesti. Minulla on kolme villiä poikaa, joiden kolhuja ja haavoja joutui aikanaan paikkaamaan yhtenään.
Istuttiin siinä hetki hiljaa ja katseltiin toisiamme. Ellei sinulla ole mihinkään kiirus, niin minäpä kiehautan kahveet. No sehän sopii, mutta oikeastaan minun ne pitäisi tarjota kiitokseksi tohtoroinnista. Mitä turhia. Juodaan sumpit ja tutustutaan toisiimme. Tästä eteenpäin en kerro mitä tapahtui, mutta jokainen voi laittaa mielikuvituksen liikkeelle. Ei mielellään sitä likaista.
Eipä pyykkipäivä alkuhankaluuksien jälkeen, olisi paremmin voinut päättyä.
Pesutupa 3
Soitin taas uudelleen ennen syömään alkamista huoltoon, en siis siihen sossuun. Ihme tapahtui ja huoltohenkilö vastasi ja selitin asiani. Ei voi mitään ne sähkölukot ovat jonkun kaapin takana eikä sinne ole hänellä mitään asiaa. Asia vilpitön siis pyykkipäivä siirtyy tuumin.
Olin juuri nostamassa eilistä lämmitettyä lihapullaa suuhuni, kun kännykkä soi. Onhan pyykkituvan ovi auki, kuului huoltomiehen hieman moittiva ääni. Äkkiäpä tulit. Joo, olin juuri tuossa viereisessä yhtiössä ja tulin katsomaan. Eipä ollut äsken, vaikka yritimme avata sitä neljän miehen voimin. No täältä tullaan pyykin kanssa, odota siellä. Ruokailu sai jäädä toiseen kertaan, sillä pyykki oli tärkeämpi kuin nälän torjunta. Onneksi en ollut purkanut kassia.
Pulskan puoleinen huoltomies teippaili sähkölukon kohtaan teippi kerroksen, jotta ovi pysyisi auki. Tätä on ennenkin tehty, kun tekniikka on sakannut. Selvä pyy. Kokeilin vielä, että ovi pysyi todellakin auki. Olisi ollut ikävä jäädä pyykkitupaan vangiksi.
Homma pelitti hyvin, joten pääsin vihdoin itse asiaan. Avasin vesihanat, käänsin kytkimet ON-asentoon ja sujautin kolikon automaattiin. Laitoin pyykit isoon koneeseen ja annostelin pesuaineen ohjeen mukaan oikeaan lokeroon. Sitten tuli tenkkapoo: en saanut valittua pesuohjelmaa, eikä mikään tuntunut toimivan. Vääntelin ja kääntelin epätoivoisesti jokaista nappia ja kytkintä, mutta kone pysyi mykkänä. Hermot alkoivat kiristyä, ja hiki nousi otsalle sekä kainaloihin. Potkaisin viatonta konetta kylkeen ja sekös sattui isovarpaaseen kipeesti. Juuri kun itsehillintäni oli lopullisesti pettämäisillään, sisään astui pelastava enkeli. Hurmaavan näköinen nainen huomasi hätäni ja kysyi ennen kuin ehdin sanoa mitään: Eikö kone toimi? Vastasin, ettei toimi, ja että murheita oli riittänyt muutenkin, sillä aamulla en ollut saanut edes ovea auki. Katsotaanpa ensin sitä konetta, hän sanoi. Ai ai, tuon kytkimen pitää olla tässä asennossa. Noin — nyt voit valita ohjelman. Siinä oli selittelyn makua, kun virkoin, että tulee käytyä niin harvoin, etten muistanut enää juuri tuon kytkimen asentoa.
jatkuu
Pesutupa 2
Niinpä koitti sunnuntain pyykkipäivä ja minä olin masentunut, vaikka leijonat olivat voittaneet MM-kultaa viime viikolla ja elämä oli mukavasti mallillaan, tosin yksinäistä sellaista. Elämä on joskus kummallista, silloin kun pitäisi iloita, onkin masis miehen ainoana seurana.
Onneksi ei mikään syvä masennus painanut harteita, vaan mietin, johtuiko olotilani sittenkin ja kenties edessä olevasta rätti sulkeisesta. Pyykkikasa mahtui juuri ja juuri Ikean isoon kassiin. Marssin pitkin kellarin käytäviä melko painavaa kassia raapottaen pyykkituvan oven taakse. Sovitin avainta lukkoon ja mitä kummaa ovi ei auennut. No ei hätiä mitiä, onhan ulkona toinen ovi, siis sinne. Sama tulos en saanut ovea auki. Taloyhtiömme pihakeinussa istuskeli kolme asukasta, nauttien sunnuntain aurinkoisesta päivästä, turisemassa niitä näitä.
Mites on, kun tuo pyykkituvan ovi ei aukea. No pitäisihän sen olla auki. Niin pitäis, mutta kun ei aukea. Ukot nousivat ja lähdimme joukolla pyykkituvan oven taakse. Ensimmäinen pisti avaintaan lukkoon, sanoen kyllähän tämä aukeaa ja katsoi minua hiukan ylen katseella. Ei auennut ja sitten jokainen vuorollaan yritti. Olihan se näky, kun äijät yritti avata ovea, jokunen painava kirosanakin siinä lausuttiin. Sitten joku herroista muisti näin käyneen joskus aiemminkin, ettei sähkölukko ollut toiminut. Silloin oli huoltomies tullut hätiin. Sitten kirottiin joukolla uutta tekniikkaa, joka ei toiminut kuten pitäisi ja ihmeteltiin, että mitä varten pyykkituvassa pitää olla erikseen sähkölukko.
Niine hyvineni lampsin takaisin, hiljaa manaillen toimimatonta uutta tekniikkaa. Katsoin kuitenkin huollon päivystys numeron ja naputtelin sen kännyyni. Kotona heitin pyykkikassin kylppäriin ja suljin oven, ennen kuin kuvittelemani huokaisu, kuuluisi pyykkikorini suunnalta. Nälkäkin jo kolkutteli vatsan pohjassa, joten kaivoin eilisen murkinan tähteet jääkaapista lautaselle ja eikun mikroon lämpiämään. Niistä tulikin ihan kelpo annos nälkäiselle uuden tekniikan pettäneelle pyykkärille.
Huollon numero tuuttasi ja tuuttasi, taisi huolto ihminen olla nokosilla. No eipä auta itku markkinoilla ei. Pyykkipäivä siirtyi vai siirtyikö, se selviää ensi blokissa.
jatkuu.