Ero tarina

Vapaapäivä osui pitkästä aikaa keskelle viikkoa. No, mikäs tämän mukavampaa, tuumiskelin, siemaillessani aamukahvia, hyvin nukutun yön jälkeen. Ilmakin näyttää sopivan passelilta vapaapäivän rentoon ja kiireettömään viettoon.

Illalla olin suunnitellut ja hahmotellut vaparin vieton, silleen puolivalmiiksi ja jättänyt mahdollisille ylläreillekin tilaa. Ensin kuitenkin aamulenkille, se jos mikä saa päivän alkamaan tyylillä. Aivot saavat happea ja ajatus kulkee selkeämmin. Lenkki vermeet niskaan ja hissiä odottelemaan. Sitä joutuikin, venttaan, sillä se oli jumissa jossain yläkerroksissa. Kolinaa ja ähkettä kuului yläpuolelta. Ei hitto siellähän, on muutto, menossa ymmärsin. Olin jo lähtemässä portaisiin, kun hissi nytkähti liikkeelle. Ovi aukesi ja hissi oli suht täynnä tavaraa. Ikäiseni säpäkän ja viehättävän näköinen nainen viittasi pikku tuoliin, istu tuohon kyllä siihen mahtuu ja otti laatikon tuolilta syliinsä. Minähän istahdin tarjottuun tuoliin hieman hämmentyneenä, mutta tyytyväisenä. Harvoin hississä tuolia tarjotaan. Sinulla on ilmeisesti muutto menossa? Joo, mutta ei ole kivaa tehdä tätä yksin. Sepäs sattui, minulla on vapaapäivä, joten jos apu kelpaa, niin tässä olisi apumies valmiina taistoon muuttolaatikoita vastaan. Ihan totta uhraisitko vapaapäiväsi tähän souviin? No minä esitin vaatimatonta. Kuule mikäs sen parempaa, kun voi auttaa lähimmäistä? Virkoin hurskaasti.

Meillä oli hauskaa keskenämme, tulimme hyvin juttuun ja muutto sujui kuin heinän teko. Isommat irtaimet oli etukäteen hakenut serkkupoika pienellä lava-autollaan, joten meille jäi kevyempi irtain. Hän halusi välttämättä viedä minut ravintolaan syömään, kun olimme vihdoin valmiit. Siitä alkoi pitkä ystävyys suhde ja tapailimme pitkään vielä sen jälkeenkin.

Jaa'a näköjään mitä vain voi tapahtua, kun astuu vapaapäivänä hissiin.

Pyörittelin peukaloitani tutun kapakan vakipöydässä, miettien niitä näitä ja tuijottelin tyhjää kolpakkoa. Kuppila oli lähes tyhjä ja niinpä tiskille saapastellut asiakas täysi tuoppi kädessään, lähti saapastelemaan kohti pöytääni. Onko tässä tilaa, lepuuttaa pyrstöään, kun ei oikein viittis yksin istua? Siitä vaan tilaa on ja on se mukavampi jutella, kuin istua yksin. Yksi asia kuitenkin, älä vaan kerro mitään ero juttuja. Alan olemaan niitä täynnä.

No, sehän sopii, voisin kertoa häistä, jos kiinnostaa?

Heppu totesi. Anna palaa. Oltiin, menty Saijan kanssa avioon. Sellainen siviili vihkiminen maistraatissa ruokkiksella. Ei mitään kirkko hömpötyksiä. Eikä mitään sen kummempia juhlia pidetty, kotona juotiin pullo hyvää viiniä ja lemmittiin oikein olan takaa. Sellaista aika karua pienipalkkaisten työläisten meininkiä.

Äitee oli kumminkin järkännyt hääjuhlia vähän niin kuin salaa. Hän oli hommannut purtavat ja jalot juomat. Ei kuulemma ollut sopivaa naida, ilman kekkereitä. Koko suku oli kutsuttu. Saijan vanhemmat ja siskonsa asuivat kaukana pohjoisessa, eivätkä olisi päässeet. Meidän sukumme ei onneksi ollut iso, lähinnä äiten veljet, siskot ja muutama serkku. Isällä niitä ei ollut. Hyvä kun mahduttiin pieneen puutalo kaksioon. En ollut koskaan tykännyt mistään pippaloista. Kait sekin oli jonkinlainen juhla kammo, meinaan näitä kammoja ja pelkoja on joka lähtöön ihmisillä. Minulla oli tämä kammo. Saija taas tykkäsi, hyvä niin.

Tuskastuneena ahtauteen ja ”hössötykseen” sanoin serkkupojalle, lähdetäänkö sorsametsälle. Hänellä taisi olla myös juhlakammo, kun vastasi, jepulis mennään vaan. Hain kotoa haulikkoni. Sitten Tahmelan rantaan moottoriveneelle ja hurautettiin mökille. Siellä odotti tuttu kaislikko vesi lintuineen, missä minulla oli vesialueen ja rannan omistajan lupa metsästää. Kyllä helpotti, kun pääsi luonnon rauhaan ja päätin jättää myös sorsat rauhaan. Pääasia oli päästä juhlista pois.

Saija ei ollut lainkaan tyytyväinen karkuruuteeni ja sen sain myös kuulla sellaisen saarnan, että hyväkin kirkkoherra olisi ollut kateellinen. Mihin helvettiin sinä oikein katosit, kesken juhlien. Sain hävetä silmät päästäni. Enosi ehdotti, että nyt on tapahtunut erehdys, sillä morsiamen ryöstön sijaan on tapahtunut sulhasen ryöstö. Se heitto kuulemma pelasti paljon.

Että, semmottiset hääjuhlat, mites jatko on sujunut? Vielä ollaan tiukasti kimpassa ja suht mukavasti menee. Joskus, kun tulee mieleen, niin naureskellaan koko jutulle. Tämä oli kiva kuulla, monien ero juttujen jälkeen.

Meidän jengimme, johon kuului myös likkoja, oltiin nääs tasa-arvoisia, höntsäili jalkapalloa Tahmelan montussa tai potkupalloa, se oikeastaan oli. Ei meillä ollut siihen aikaan 60-luvulla paljoakaan muuta tekemistä iltaisin, kuin olla kentällä potkimassa palloa, kun mummuja ei saanut kohdella kaltoin, kuten vissiin nykyisin jotkut nuoret tekevät. Toinen mesta oli istua Ahjolassa jossain kerhossa tai pelata korista tai lentistä. Ahjola oli siisti paikka meille Pispalan kölveille, pysyttiin isommasta pahan teosta poissa.

Oltiin kotio lähdössä, kun Timppa heitti kysymyksen, porukat ootteko kuulleet spiritismistä? No jotain, mites niin? Ajattelin, että voitais kokeilla viikonloppuna, vaikka meidän saunan kamarissa. Mulla olis valmis spiritismi lauta, jonka sain yhdeltä vanhalta harrastaja jepeltä. Hän oli harrastanut sitä, mutta oli lopulta kyllästynyt. Sain myös opin myös siitä, miten siinä toimitaan. Mikäs siinä sen kun kokeillaan.

Tuli lauantaiehtoo ja menimme sovitusti Timpan saunakamariin, joka oli erillinen rakennus pihan perällä. Jengi istui pöydän ympärillä, johon Timpa oli asettanut Spiritismi laudan ja henkien manaamiseen tarvittavan lasin, jonka pitäisi istunnon aikana liikkua laudalla. Timppa selitti säännöt. Valot pyörryksiin, kynttilä palamaan ja sitten jokaisen piti virittäytyä sopivaan kummitus tunnelmaan. Henget ovat erittäin tarkkoja siitä, että niihin uskotaan, eikä epäilijöille ole tässä pelissä sijaa, selitti päävelhomme Timo. Jokainen ottaa toista kädestä kiinni. Oli mukava ottaa Tiinan käsi käteeni, sillä tykkäsin hänestä.

Porukka oli hiljaa, jännittäen, kun Timppa asetti kätensä lasin yläpuolelle ja alkoi kysyä. Oletko henki läsnä. Tapitimme lasia ja odotimme sen liikkumista pikku pelko persiissä, että näinköhän saadaan yhteys tuonpuoleiseen. Timppa manasi henkeä liikuttamaan lasia. Me muut istuimme jäykkinä, sillä tunnelma oli jotenkin aavemainen. Eikä se lasi liikahtanut milliäkään. Jos, ne henget on nukkumassa? Tiina ehdotti, niin tai niillä on rokulipäivä, virkoin.

No johan on piru, tokaisi Ana. Missä, se perkeleen piru oikein luuraa, kun ei tule, liikutteleen lasia? Onkohan se edes oikean sortin henki lasi tai se on liian painava? Silloin, repesi nauru joka iikalta ja spiritismi jäi kokeilu asteelle.

Sain saatella Tiinan kotiin ja sovittua treffit pyhäksi. Ei mennyt ihan hukkaan henkimaailmaan tutustuminen.