Yllätysmatka 2

Herätessä en hetkeen tajunnut missä olin, sänky tuntui liikkuvan ja kuului kummaa kolketta. Niinpä sitä oltiin junassa matkalla pohjoiseen eksän kanssa, tutkimaan hänelle tipahtanutta yllätysperintö metsää, unesta tokkurainen ajattelu elin viestitti. Mirkku kömpi yläpetiltä ja kaivoi repusta termarin ja pari sämpylää. Tässä vähän aamupalaa, mutta kahvi on jo haaleaa. Ei se haitannut, sillä oli mukava syödä aamupala pitkästä aikaa yhdessä.

Auton haku sujui jouhevasti ja pian olimme matkalla kohti Kemijärveä, mistä matka jatkuisi eväiden haun jälkeen kohti Kuusamoa. Miten ajattelit löytää perintö metsäsi? No pitää olla kiinteistötunnus ja otin yhteyttä paikalliseen metsänhoitoyhdistykseen, josta tulee joku opastamaan meidät huomenissa oikeaan paikkaan. Olen sopinut yhdistyksen asioiden hoitajan kanssa treffit Posiolle. Posiolla myös majoitumme mukavaan mökkiin. Toivottavasti ilmat suosivat meitä. Mökki oli varsin vaatimaton nimitys upealle hirsihuvilalle, jossa oli kaikki nykyajan mukavuudet.

Ravittua itsemme, lepäilimme mukavilla tuoleilla. Et ole tainnut löytää ketään vierellesi, kun pyysit minut apuun? Eipä ole tullut ketään sellaista, jonka kanssa voisi ajatella mennä yhteen. Sama juttu. Olen kyllä treffailut muutamia, mutta jotenkin olen mielessäni verrannut heitä sinuun, eikä se ole oikein heitä kohtaan. Kyllä tämä yksin olokin ihan hyvä juttu on, eipä tarvitse selitellä kenellekään mitään tekemisistään. Tosin kyllä tämä viime aikoina on alkanut ottamaan päähän. Ihminen kaipaa kuitenkin kumppania, ollaanhan suurimmaksi osaksi sosiaalisia lauma eläimiä.

Radiosta, alkoi juuri silloin kuulua Britan, laulamana mua lemmitkö vielä oi Kustaa, onko rakkautes ruostumaton. Molemmat purskahdimme nauruun. Joo, o täytyy tunnustaa, että aika ajoin olen sinua kaivannut. Eihän meillä ollut oikeastaan mitään ylipääsemättömiä riitoja. Taidettiin lopulta vain kyllästyä naamoihimme, samoihin rutiineihin ja lapsiakaan ei tullut. Sama täällä Mirkku puuskahti, on se kumma juttu. Oltiinkohan liian hätäisiä eron suhteen? Tiedä häntä oltiinko? Näihin kummankin mieltä askarruttaviin mietteisiin vaivuimme loppu illaksi.

jatkuu

Puhelin pirahti aamulla ikävästi korvaan. Hapuilin kännyn käteen. Niin. Moro, muistatko vielä? Kuului luurista. Ajatus löi tyhjää jonkun aikaa, mutta ääni oli tuttu. Ei helkkari Mirkkuko siellä, vanha lumoojatar? Mirkun kanssa oli oltu kimpassa kauan ja sitten kyllästytty toisiimme. Lapsia ei ollut siunaantunut, joten vaikeuksia ei erossa ollut, mutta siitä oli jo aikaa. Välit olivat pysyneet silti hyvinä ja soittelimme silloin tällöin kuulumisia. Kumpikaan ei ollut löytänyt uutta kumppania.

Minäpä minä. Onko kiireitä? Ei mitään tähdellistä. Haluatko muutaman päivän kotimaan reissuun ei maksa paljoa. Miksi minä? Likka kaveri perui viime hetkellä, eikä tullut kiireessä muitakaan mieleen ja olisi mukava tavata pitkästä aikaa. Matka on maksettu ja lähtö olisi huomenna ja sullahan ei ole työhuolia tällä hetkellä. No ei, firmassa on hiljaista, mutta aika äkkiä tää tuli. Mihin päin maata mentäisiin? Isä kuoli ja jätti perinnöksi Posiolla olevan metsäpalstan ja nyt pitäisi mennä katsomaan perintö metsää. Sinähän muistaakseni tiedät jotain metsästä. Joo ainakin sen, ettei pidä eksyä sinne, eikä karhuja pidä provosoida, vaan pitää jonkinlaista ääntä niin ne väistävät. Asia on siis selvä. Huomen illalla autojuna Turusta Rovaniemelle on Tampereella n. klo 23.00. Sen kun hyppäät kyytiin. Ota nämä vaunun ja makuuhytin numerot ylös, että osaat tulla oikeaan osoitteeseen. Pakkaa vähän lämpöistä mukaan, siellä päin riehuu Huutosen Matin ennusteen mukaan kylmä rintama. Juttelun aikana loputkin unihiekat karisivat simmuista. Mieltä kutkuttava innostus reissusta pitkästä aikaa, Mirkun kanssa täytti mielen. Varusteet oli äkkiä kasattu ja pakattu huomen iltaa varten. Enää oli vain tapettava aikaa huomisiltaan asti.

jatkuu

Katselin naisten EM turnausta, joka oli jännittävää jalkapalloa. Naiset pelasivat taidollisesti hyvin, pelin juoni oli hallussa ja kovuuttakin löytyi, ehkä jopa liikaakin? Siitä tuli mieleen, etten ollut käynyt katsomassa pelejä livenä pitkään aikaan. Kuinkas ollakaan veikkaus ilmoitti, asiakas kun olin sähköpostiini, jotta lippuja olisi saatavilla kaksi yhden hinnalla parin viikon päästä pelattavaan matsiin. Ei muuta kuin tilaus sisään. Sitten tulikin pieni ongelma, nimittäin kenet kutsuisin toiseksi katsomaan matsia. Soittelin parille vanhalle kamulle, mutta ei heitä peli kiinnostanut.

Tutustuin pihatalkoissa samassa rapussa asuvaan yksinäiseen, mutta virkeään ja eloisaan naiseen, jonka kanssa vaihdoimme usein ajatuksia eri aiheista, useimmiten urheilusta, aina kun tapasimme. Törmättiin sopivasti rapussa ja jäimme jutulle. Lähtisitkö jalkkis matsiin ensi lauantaina, minulla olisi ylimääräinen lippu? Totta Mooses lähden, en olekaan käynyt vuosikausiin katsomassa peliä, vain telkkarista olen seurannut. Ketkä siellä pelaa? Ilves ja SJK. Ihan kelpo joukkueet ylempää kastia ja kannatan tietysti kotikaupungin Ilvestä.

Peli-ilta koitti ja me hyppäsimme ratikkaan, jolla huruutimme likelle Tammelan uutta jalkapallostadionia. Uusi stadion vaikutti hienolta ja paikkamme olivat hyvät pelin seuraamisen kannalta. Ystäväni oli ihan täpinöissään, hehkuttaen tupsukorvien varmaa voittoa. Toppuuttelin hieman, että katsotaan ny peli ensin, sillä pallo on pyöreä. Peli aaltoili päädystä toiseen kuten usein jalkapallossa, eikä kumpikaan joukkue, ollut selvästi niskan päällä. Ystäväni eli pelin mukana koko sielullaan, kannustaen kovaäänisesti suosikki joukkuettaan. Hänellä oli vaikeuksia pysyä penkillään ja jouduin väliin väistelemään huitovia käsiä. Sitten tupsukorvat tekivät voitto maalin aivan pelin lopussa. Siitäkös kaveri innostui ja olisi vissiin rynnännyt kentälle, ellemme olisi istuneet niin pussissa.

Kotimatkalla hän innostui pohtimaan pelitilanteita, mikä oli mukavaa seurattavaa. Kiitos kutsusta – mennäänkö uudelleen, totta Mooses.