Blogit

Vaikka kuinka pihistelin, tuntui etten saavuta ikinä tarvittavaa rahasummaa, auton ostoon ja naisen valloitus jää haaveeksi. Aloin nimittäin jo pikkuhiljaa kyllästyä alituiseen pihistelyyn ja persaukisena olemiseen. Mieleen hiipi epäily ja yöunet jäivät lyhyiksi, kun pohdiskelin eri skenaarioita. Auttaisiko joku auton rottelo, todella saavuttamaan onnea tai määränpäätäni naismaailmassa? Tuskin funtsin?

Koko juttu alkoi siitä, kun vihdoin viimein olin saanut ajokortin, mutta ei ollut rahaa autoon. Tilanne oli siis edelleen melkein sama kuin aikanaan kitaran kanssa, oli kitara muttei taitoa soittaa, laulusta puhumattakaan. Nyt oli kortti muttei autoa. Auton saa rahalla, mutta soitto ja laulutaitoa ei. Siispä aloitin pihistelyn ja ankaran säästökuurin auton ostoa varten. Vaikeaa se oli sillä kuukausi liksasta ei juuri paljoa säästöön pakollisten menojen jälkeen kuussa jäänyt. Päätin, että auto olisi saatava. Sillä olisi ollut mukava, tehdä vaikutus yhteen tiettyyn naiseen ja pyytää häntä ajelulle. Asuimme samalla kadulla ja olin saavuttanut jo hymyily ja tervehdys kontakti asteen, eli hyvää päivää onpa nätti ilma ja sitä rataa.

Kuuntelin Radiosta Muistojen Bulevardi nimistä musiikki pläjäystä. Ihan mukava puolituntinen vanhoja tuttuja lauluja, ei siinä mitään. Mannola tuo nätti ex -missi lauloi autoajelulla nimistä kipaletta, missä bensa loppui yllättäen ja sitten onkin pakko halia ja pussailla, kun auto on jumissa kuutamoisen hiekkarannan parkissa. Siitä putkahti mieleen 70-luvun alulta eräs nuoruuden romanttinen kuutamo ajelu, tai sellainen siitä piti tulla.

Ajelimme hiljaisuuden vallitessa kämpille. Mirkku oli ikään kuin muissa maailmoissa, tuijotellen vain eteensä. Hän ajatteli luultavasti, mitä tehdä perinnölleen. Kokkailin matkamme viimeistä ilta ruokaa. En halunnut häiritä Mirkkua. Vanhastaan tiesin kyselemisen, olevan ajan haaskuuta.

Yö jäi nukkumisen osilta lyhyeksi, mutta muuten olo oli kevyt, raukea ja kaiken kaikkiaan mahtava pitkästä aikaa. Tajusin, että minun oli oikeasti ollut ikävä Mirkkua, vaikka olimme eronneet, kun suhteen jatkaminen, oli alkanut tuntua mahdottomalta. Olimmeko olleet liian hätäisiä eron suhteen? Tuntui auvoiselta taas olla siinä hänen vierellään. Silittelin hellästi Mirkun pitkiä tummia hiuksia ja kysyin, tahtooko kultani kenties kahvin ja aamupalan sänkyyn Äläs nyt ala kuvitella ittestä ja meistä liikoja, yhden kivan yön jälkeen.

Huomasin, illallista valmistaessa, että jokin asia painoi Mirkun mieltä. Yleensä puhelias nainen istui hiljaa pöydän ääressä. En halunnut häiritä toisen mietiskelyä, vaan jatkoin askareita illallisen parissa. Kaipa hän ottaa asian puheeksi, jos se yleensä minulle kuuluu.

Miten tunnistat sen metsänhoitoyhdistys tyypin? Sovittiin, että hän odottelee marketin etuovella yhdeksältä. Kurvailtiin paikallisen marketin parkkipaikalle

Sisäänkäynnin vierellä seisoskeli maastopukuun sonnustautunut nainen sen näköisenä, kuin odottaisi jotakin.

Aamiaista syödessä kuulimme radiosta, että Posiolla karhu oli hyökännyt hirvimetsällä olleen metsästäjän kimppuun ja tämä oli joutunut sairaalaan. Oho, siis jossain täällä lähellä. Mitäs meni karhua ärsyttämään, olisi perääntynyt hitaasti kuten kuuluu tehdä. Karhulla saattoi olla pennut lähellä? Ehkä se puolusti lapsiaan, kuten kunnon äiti ainakin? Karhuilla on omat reviirit, kuten kaikilla eläimillä, niin meilläkin. Jossain päin jenkkilää saa ampua ihmisenkin, jos tulee toisen tontille ilmoittamatta, eikä saa mitään sanktioita. Kyllä karhullakin pitää olla oikeus puolustaa reviiriään ja pentujaan.

Herätessä en hetkeen tajunnut missä olin, sänky tuntui liikkuvan ja kuului kummaa kolketta. Niinpä sitä oltiin junassa matkalla pohjoiseen eksän kanssa, tutkimaan hänelle tipahtanutta yllätysperintö metsää, unesta tokkurainen ajattelu elin viestitti. Mirkku kömpi yläpetiltä ja kaivoi repusta termarin ja pari sämpylää. Tässä vähän aamupalaa, mutta kahvi on jo haaleaa. Ei se haitannut, sillä oli mukava syödä aamupala pitkästä aikaa yhdessä.

Matkaan lähtö ilta koitti ja niinpä tilasin matalan kuten meillä taksia kutsuttiin joskus 60-70 luvulla. Tuumin, että onkohan takseille nykyisin uusia nimityksiä? Lunttilappu jäi tietysti kotiin, mutta muistin sentään vaunun numeron ja mielestäni myös hytin numeron. Soittaa en kehdannut, vaan luotin muistiini. Ähelsin pitkin makuuvaunun kapeaa käytävää, jossa mahduin hädin tuskin kulkemaan kassien kanssa.