Blogit

Ajelimme hiljaisuuden vallitessa kämpille. Mirkku oli ikään kuin muissa maailmoissa, tuijotellen vain eteensä. Hän ajatteli luultavasti, mitä tehdä perinnölleen. Kokkailin matkamme viimeistä ilta ruokaa. En halunnut häiritä Mirkkua. Vanhastaan tiesin kyselemisen, olevan ajan haaskuuta.

Yö jäi nukkumisen osilta lyhyeksi, mutta muuten olo oli kevyt, raukea ja kaiken kaikkiaan mahtava pitkästä aikaa. Tajusin, että minun oli oikeasti ollut ikävä Mirkkua, vaikka olimme eronneet, kun suhteen jatkaminen, oli alkanut tuntua mahdottomalta. Olimmeko olleet liian hätäisiä eron suhteen? Tuntui auvoiselta taas olla siinä hänen vierellään. Silittelin hellästi Mirkun pitkiä tummia hiuksia ja kysyin, tahtooko kultani kenties kahvin ja aamupalan sänkyyn Äläs nyt ala kuvitella ittestä ja meistä liikoja, yhden kivan yön jälkeen.

Huomasin, illallista valmistaessa, että jokin asia painoi Mirkun mieltä. Yleensä puhelias nainen istui hiljaa pöydän ääressä. En halunnut häiritä toisen mietiskelyä, vaan jatkoin askareita illallisen parissa. Kaipa hän ottaa asian puheeksi, jos se yleensä minulle kuuluu.

Miten tunnistat sen metsänhoitoyhdistys tyypin? Sovittiin, että hän odottelee marketin etuovella yhdeksältä. Kurvailtiin paikallisen marketin parkkipaikalle

Sisäänkäynnin vierellä seisoskeli maastopukuun sonnustautunut nainen sen näköisenä, kuin odottaisi jotakin.

Aamiaista syödessä kuulimme radiosta, että Posiolla karhu oli hyökännyt hirvimetsällä olleen metsästäjän kimppuun ja tämä oli joutunut sairaalaan. Oho, siis jossain täällä lähellä. Mitäs meni karhua ärsyttämään, olisi perääntynyt hitaasti kuten kuuluu tehdä. Karhulla saattoi olla pennut lähellä? Ehkä se puolusti lapsiaan, kuten kunnon äiti ainakin? Karhuilla on omat reviirit, kuten kaikilla eläimillä, niin meilläkin. Jossain päin jenkkilää saa ampua ihmisenkin, jos tulee toisen tontille ilmoittamatta, eikä saa mitään sanktioita. Kyllä karhullakin pitää olla oikeus puolustaa reviiriään ja pentujaan.

Herätessä en hetkeen tajunnut missä olin, sänky tuntui liikkuvan ja kuului kummaa kolketta. Niinpä sitä oltiin junassa matkalla pohjoiseen eksän kanssa, tutkimaan hänelle tipahtanutta yllätysperintö metsää, unesta tokkurainen ajattelu elin viestitti. Mirkku kömpi yläpetiltä ja kaivoi repusta termarin ja pari sämpylää. Tässä vähän aamupalaa, mutta kahvi on jo haaleaa. Ei se haitannut, sillä oli mukava syödä aamupala pitkästä aikaa yhdessä.

Matkaan lähtö ilta koitti ja niinpä tilasin matalan kuten meillä taksia kutsuttiin joskus 60-70 luvulla. Tuumin, että onkohan takseille nykyisin uusia nimityksiä? Lunttilappu jäi tietysti kotiin, mutta muistin sentään vaunun numeron ja mielestäni myös hytin numeron. Soittaa en kehdannut, vaan luotin muistiini. Ähelsin pitkin makuuvaunun kapeaa käytävää, jossa mahduin hädin tuskin kulkemaan kassien kanssa.

Puhelin pirahti aamulla ikävästi korvaan. Hapuilin kännyn käteen. Niin. Moro, muistatko vielä? Kuului luurista. Ajatus löi tyhjää jonkun aikaa, mutta ääni oli tuttu. Ei helkkari Mirkkuko siellä, vanha lumoojatar? Mirkun kanssa oli oltu kimpassa kauan ja sitten kyllästytty toisiimme. Lapsia ei ollut siunaantunut, joten vaikeuksia ei erossa ollut, mutta siitä oli jo aikaa. Välit olivat pysyneet silti hyvinä ja soittelimme silloin tällöin kuulumisia. Kumpikaan ei ollut löytänyt uutta kumppania.

Katselin naisten EM turnausta, joka oli jännittävää jalkapalloa. Naiset pelasivat taidollisesti hyvin, pelin juoni oli hallussa ja kovuuttakin löytyi, ehkä jopa liikaakin? Siitä tuli mieleen, etten ollut käynyt katsomassa pelejä livenä pitkään aikaan. Kuinkas ollakaan veikkaus ilmoitti, asiakas kun olin sähköpostiini, jotta lippuja olisi saatavilla kaksi yhden hinnalla parin viikon päästä pelattavaan matsiin. Ei muuta kuin tilaus sisään. Sitten tulikin pieni ongelma, nimittäin kenet kutsuisin toiseksi katsomaan matsia. Soittelin parille vanhalle kamulle, mutta ei heitä peli kiinnostanut.

Laitoin eteisessä kenkiä jalkaan, aikomuksena lähteä kauppaan, kun huomasin maton likaisuuden ihan lähietäisyydeltä. Tarkastin samalla olkkarin maton kunnon ja myös se matto oli tullut pesu kuntoon. Enempää niitä ei ollutkaan, onneksi. Siispä matot rullalle, pyörän tarakalle ja suunta kohti läheistä pesupaikkaa. Kaupassa käynti sujuisi tulomatkalla. Ilman lämpötila oli jo varmaankin jotain kolmekymmentä astetta varjossa Hiki virtasi valtoimenaan saapuessani pesupaikalle. Vain yksi pesijätär oli lähtenyt pesemään talven ja kevään likoja matoistaan.