Blogit
Reissu 1970-luvulla
Niinpä, kun sällit eivät jaksaneet lähteä tutustumaan Pohjanhovin kuuluisaan ravintolaan, niin ei siinä auttanut kuin lähteä itse kurkkaamaan, että minkälaista remmiä siellä käy?
Köpöttelin keppini kera sillan yli mahtavan Kemijoen. Pohjanhovissa oli menoa ja meininkiä jo alkuillasta. Löysin ihme kyllä tyhjän kahden hengen pöydän liki parkettia. Tilasin kaljan janooni, jonka simpsakka tarjoilijatar kiikutti eteeni. Jalkaani arasti ja ajattelin, että taitaa olla katseluretki, sillä tuskin koipi kestäisi tanhuja. Istuskelin kaljaani hörppien ja seurailin tanssivia pareja hieman kateelisena. Ajattelin, että taisi tulla tyhjä retki, noin niinkuin naisten suhteen?
Lähettäjä Tahmela - ei vielä kommentteja
Ikideittaaja
Suloinen näky junassa: nuori pari oli matkalla, nainen virkkasi, minkä kerkesi. Ja isokokoinen siippa piteli lankakerää hellästi kämmenellään. Naisen virkatessa he juttelivat niitä näitä. Ehdottomasti tämän viikon söpöysmerkki 🧶❤️ tälle ihannalle nuorelle parille.
Lähettäjä Toimitus - ei vielä kommentteja
Yhdessä vai erillään
Kaksi sinkkuelämää voi yhdistää.
Miten? Onko siinä järkeä?
Milloin on hyvä muuttaa yhteen?
Kerro meille mielipiteesi:
Yhdessä vai erillään?
Oletko läheisyydenkipeä vai tarvitsetko enemmän omaa tilaa?
Haluatko asua omissa oloissasi?
Aiheuttaako yhteenmuuttaminen ajatuksena jo paniikkikohtauksia?
Oletko peräti sitoutumiskammoinen?
Lähettäjä Toimitus - ei vielä kommentteja
Reissu 1970-luvulla
Hepen temmeltämässä metsässä lahokantojen ja kelojen kanssa, niin noin viidenkymmenen metrin päässä oli sveitsiläinen matkailuauto. Jonka peräikkunan verhot liikahtelivat hermostuneesti. Hepen mitellessä voimiaan luonnon kanssa. Katsokoon nyt oikeita mettäsuomalaisia kyllikseen ajattelin. Me Juhan kanssa otimme sentään sivistyneesti "valkoviiniä" kuten kalan kera pitääkin.
Lähettäjä Tahmela - ei vielä kommentteja
Ystävyydestä rakkaudeksi
Oletko kohdannut elämässäsi jo kaiken oleellisen?
Mitähän nurkan takana voi olla? Enkä nyt tarkoittanut aidan takana olevaa
vihreämpää ruohoa. Annetaan elämän yllättää, annetaan kaikkien ovien, uusien mahdollisuuksien, tuntemattomien muuttujien olla avoinna. Käydäänpäs kurkkimassa.
Lähettäjä Toimitus - ei vielä kommentteja
Katseet kaupassa
Juhannuksena kaupungissa voi olla hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Ihanan tyhjää ja rauhallista. Muut ovat lähteneet jo aika päiviä sitten mökille.
Juhannusaattona Tiina Salo suuntasi vielä pikaisesti kauppaan Tammiston K-Citymarketiin ostamaan jäätelöä. Tiina Salon kauppareissusta tulikin tavallista jännittävämpi. Jäätelötiskin toisella puolella oli mukavan tuntuinen mustapaitainen mies teini-ikäisen tyttärensä kanssa valitsemassa popcornijäätelöä.
Lähettäjä Toimitus - ei vielä kommentteja
Reissu 1970-luvulla
Moro, sanoi hessu keskustorin nysse pysäkillä, kun köpöttelin keppini kanssa pysäkille. Moro, moro mitä äijä? Lähde Lappiin mun ja Juhan kanssa. Ei helvetissä, mulla on tää jalka vielä leikkauksen ideaalisiteessä, eikä mulla ole rahaakaan. Harmi, olisit ny lähteny vaan, olis halvempaa toi bensa kolmisin. Silloin välähti, ootas ny Hepe, mulla on sellainen jättiporsas kotona täynnä kolikoita, johon olen laittanut noin joka päivä röökiaskin hinnan, sen jälkeen, kun lopetin tai aloin lakon. Milloin lähdetään? Tosin mun ajaminen on vaikeaa tän kintun takia. No, ei se haittaa, kyllä me Juhan kanssa ajetaan. Lähdetään ylihuomenna.
Lähettäjä Tahmela - ei vielä kommentteja
Supernainen 95-vuotiaana
“Ellei ole rohkeutta, on oltava vikkelät jalat.”
Englantilainen sananlasku
Millainen ihminen innostuu aikuisyleisurheilusta?
Siis mistä? Onpas erikoisen nimen keksineet.
Kunhan tykkäät juosta, hypätä, heittää tai työntää. Ripaus kilpailuhenkeä.
Urheiluseuroissa voi kokeilla eri lajeja ja urheilukentät ovat kaikkien vapaassa käytössä.
Esimerkiksi Suomen Aikuisurheiluliitossa SAULissa ja Helsingin Kisa-Veikoissa.
On juoksua, aitajuoksua, loikkaa, seivästä ja keihästä, moukaria, kiekkoa ja painonnostoa, kilpakävelyä ja varttuneemmat urheilijat treenaavat Into Turvasen kanssa.
Lähettäjä Toimitus - ei vielä kommentteja
Leffavinkki: Book Club - Uusi luku
Ai että, Suomen suvi kauneimmillaan. Aurinko porottaa kirkkaalta taivaalta. Kesä on lyhyt kuin lapsella paita. Joten nautitaan kesästä ja uusista perunoista.
Mikä on paras vinkkisi kesähelteisiin?
Vesimeloni, jäätelö vai talkkunapöperö? Ja illalla uimaan tai lavatansseihin, siinähän olisi meininkiä.
Al Pacinosta tuli tällä viikolla isä 83-vuotiaana. Tuore isyys yllätti Al Pacinon. Ja Robert De Nirosta 79-vuotiaana, hän on seitsemän lapsen isä. Onkos Suomessa vastaavanlaisia isiä? Muitakin kuin Sauli Niinistö.
Lähettäjä Toimitus - ei vielä kommentteja
Eräs illanvietto 60-luvun Pispalassa
60-luvulla Pispalassa ei ollut paljon paikkoja, missä nuoriso voisi hengailla syksyisin ja talvisin. Oli kyllä vasemmiston pioneereja, porvarien partiot ja uskovaisten seurakunnat. Oli kyllä pari kenttää, joissa sai pelata lätkää tai jalista, jos oli varaa ostaa hokkarit ja vermeet. Useimmilla perheillä ei ollut. Huutava puute oli myös innostavista vetäjistä. Tällaisille näistä edellä mainituista kiinnostumattomille, ei oikein ollut muuta kuin katu, jokunen baari flippereiden ja pajatsoineen tai jonkun kioskin ympäristö, missä pystyi tapaamaan samanlaisista asioista kiinnostuneita eli vain olemisesta kiinnostuneita, vailla suurempia kunnia, maine tai muita intohimoja. Olimme siis jotenkin juurettomia, emmekä kiinnostuneita oikein mistään.
Lähettäjä Tahmela - ei vielä kommentteja