Blogit

Tämä ei tarkoita olla surunvalittelu, itsesäälin purkauma tai toivottomuuden ylistys, vaikka siltä näyttää.

Olen ollut jo hyvän tovin deittisivuilla.Olen selannut ja selannut, laskenut ja kohottanut rimaa, kirjoittanut viestejä ja lähettänyt valmiita "olen kiinnostunut"-viestejä, saanut vastauksia, jotka harvenevat pitkän välimatkan tultua ilmi.
Jotkut sanovat suoraan, että eivät etsi 24/7-kumppania, vaan kumppania retkille, teatteriin ja matkailuun.Onneksi "me too" -tyyppisiltä seksiä haluavilta olen välttynyt.

Boston jäi taaksemme ja laivamme perätäkki oli jälleen saanut, touhukkaiden lokkien toimesta kauniin valkoisen värin pintaan. Mukava, että ne huolehtivat täkin värityksestä. Tosin jungmanni Mikko, joka pesi täkin, joka sataman jälkeen, kirosi lokit alimpaan helvettiin.

Ystävän jos saisin,
joka vain minua fanittaisi,
ja minä vain häntä kaipaisin,
en muihin sillä silmällä
vilkaisisi edes vahingossakaan.
No, voihan sitä vähän vahingossa,
vahinkojahan sattuu kelle vaan,
mutta ketä se haittaa,
jos silmät vanhat vähän karsastaa.

Oletko nopea heittäytyjä?

Onko palavalla rakkaudella palava loppu?
Äkkirakastumisella voi mennä huonot housuihin.

Entäs hidastempoinen rakastuminen? Hidas syttyminen?

Toinen ihastuu, tuntee perhosia vatsassa, rakastuu päätä pahkaan ja ihastuksen kohde, mies tai nainen haluaa oppia tuntemaan toisen ihmisen kaikessa rauhassa, pitkän kaavan mukaan, hän haluaa ensin sulatella kokemaansa. Ehkä hän huomaa myöhemmin, miten mahtava tyyppi se toinen on.

Kävin tänään Savonlinnan taidelukion abien päättötöiden näyttelyssä. Kunnioitukseni ko. opinahjoa ja sen opiskelijoita kohtaan nousi entisestään. Näyttely oli niin korkeatasoinen ja  monipuolinen ja lukemattomin eri tekniikoiden ja ratkaisujen avulla, oli toteutettu oma näkemys teemasta, joka oli tällä kertaa uni. Muistelin, että sama teema oli myös pääsykokeissa kolme vuotta sitten, jolloin poikani tytär haki ja pääsi opiskelemaan taidelukioon. En voinut erehtyä siitä, mikä oli hänen työnsä, sillä se kuvasti hänen lapsuudesta asti rakasta harrastustaan ja myös tulevaisuuden tavoitteita ammatinvalinnassa.

Hesarissa oli tuonniminen juttu. Se käsitteli jättämistä, sitä, kun saa pakit yllättäen.

Sitä tapahtuu näillä deittisivuillakin.
Silloin kun oikein elättelee toiveita ja mielessä kumpuilee tahtomatta tulevaisuudessa olevia tapaamisia, hauskoja retkiä, matkoja, illallisia, kuutamoöitä, kun näkee itsensä jo toisen kanssa "me"-muodossa pitkässä jatkumossa, kun on tavannut toisen ehkä vain kerran tai puhunut pitkän videopuhelun, antanut mieleen luiskahtaa asioita, jotka alkavat sanoilla "sitten kun me" ja liitää maanpinnan yläpuolella kymmenen senttiä, näkee itsensä kauniina jumalattarena, koska toinen on antanut niin ymmärtää, kun kaikki tuntuu helpolta ja vaikeudet ovat poissa ja on pelkkää sileää, silloin
toinen vaikenee
ei ota yhteyttä, kirjoittaa muutaman kylmän sanan
antaa rippusen toivoa.
Mutta niin rippusen
ettei sillä elä.
Sillä ei jaksa huomiseen
sillä jaksaa juuri ja juuri seuraavaan hetkeen
kun koko ajan odottaa.
Jos hän kuitenkin kirjoittaisi vielä
tai soittaisi
pyytäisi anteeksi sanojaan.
Vaitiolo on pahinta.
Se tappaa, kuolettaa, salpaa hengityksen
vie veret kasvoilta.

Baltimoren satamassa viivyttiin vain pari päivää. Kaupungille kerittiin vain yhtenä iltana. Lähdimme jungmanni Mikon kanssa kiertelemään satamakortteleita. Siellä näkyi elämän surkea puoli, ilmeisesti huumeissa olevia portailla lojuvia ja nuokkuvia ihmisiä, näkyi tuon tuostakin. Äkkiä viereemme tuli, hyvin pukeutunut, hattupäinen keski-ikäinen hemmo, joka kertoi, että This is very dangerous place, jotenkin näin parin vuoden kouluengelskalla kirjoitettuna ja ymmärsin, että ei ollut suotavaa kävellä iltaisin näissä kortteleissa. Kiitimme ja pohdimme, että taitaa olla paras lähteä paatille. Nälkä kuitenkin oli ja siinä vieressä sattui olemaan Joe's hampurilaismesta. Ei kun sisään ja tilaamaan, Joe hoksasi, ettemme olleet oikein kielitaitoisia, mutta elein, heikolla kielitaidolla, hymyin ja käsin puhumalla selvittiin ja silloin söin elämäni ensimmäisen ja taatusti mehevän ja parhaan purilaisen, mitä olen ikinä syönyt. Thank you Joe. Tosin olen myöhemmin syönyt vain yhden, Mc Donalsin rasvaa tihkuvan yökötyksen, ja sen jälkeen en ole mokomia syönyt.

Tipaton tammikuu
ja kofeiiniton helmikuu???
Mitähän tästä tulee?

Miten muut selviävät aamuista?

Ihan kuin vaihtaisi töissä parhaan kahvin kofeiinittomaan.

Aavaa merta joka puolella silmän kantamattomiin, pelkkää suolaista vettä, maata ei näy missään. Törmätäänkö jäävuoreen kuten Titanic aikoinaan? Tuleeko myrsky yli kymmenen metrin korkuisine aaltoineen? Kinkkiset kysymykset risteilivät päässäni, sillä periaatteessa kaikki nämä skenaariot olisivat mahdollisia, funtsiskelin. No aika näyttää, mitä tuleman pitää, turhaan niitä miettii. Katsellessani reelingiltä suurta harmaana vellovaa vetistä tyhjyyttä, tuntui kaikki muu käyvän pieneksi. Ajattelin hetken pääskyparin epäonnistunutta pesintää ja miten niiden oli lopulta käynyt?

Kunnonkohotus jatkui lumitöissä, traktorilla oli jo suuremmat lumet aurattu.

Lopputulos näyttää kyntönäytökselle, aika villi, nopeudesta hyvät pisteet, taiteellisuudesta miinus googol. Silmiä hivelee esteettisesti luotu piha, kaunis talvimaisema, jossa silmä lepää… nyt piha näyttää sotkuisille Domino-keksin muruille…