Blogit

Deittailu ja kumppanin saaminen, on näköjään vaikea ja pettymyksiä täynnä oleva taiteen laji. Näin vanhemmiten lupausten pettäminen satuttaa ihmistä, vielä enemmän kuin nuorena. Nuorena kaikki oli vielä edessä, eikä niitä kumppanin aiheuttamia lupausten pettämistä jääty murehtimaan, olihan aikaa vaikka kuinka paljon edessä.

Satavuotiaat hirret kannattelevat mummonmökkiä, jonka koristeellisten ikkunanpuitteiden välistä kevätauringon heleä valo muodostaa räsymatolle kuusiruutuisen ikkunan.
Olen täällä mökissä vuokralla.

 

Vanha fraasi: ”Kaikella on aikansa,” on osoittautunut jälleen todeksi. Alkuperäisessä laajuudessaan kyseisessä elämänviisaudessa puhutaan syntymästä ja kuolemasta, kylvämisestä ja korjaamisesta jne. Minun blogini keskittyy vain tuohon lyhyeen toteamukseen, sillä koen, että nyt on tullut aika lopettaa tämä bloggaaminen. Se ei ole äkkinäinen päätös, vailla mitään perusteluja tai kyllästymistä kirjoittamiseen yleensä, vaan tietyn prosessin päätös. Olen saanut kirjoittamisesta huvia ja iloa siitä, että olen pitkästä aikaa antanut ”kynäni” puhua. Onneksi minun ei ole koskaan tarvinnut pureskella kynänpäätä löytääkseni aiheita kirjoituksiini.

Elämä on yllätyksellistä, pienempiä ja suurempia iloan ja surun hetkiä, tai siltä väliltä - hajutonta mautonta, tuskin edes silmäkulmia kostuttavaa, kun toive toteutuessaan oli kuin lässähtänyt pannukakku, vaikka ohjeen mukaan piti tulla kuohkea kohokas.
On niin paljon eteen tulevia, niin sanottuja muuttuvia tekijöitä, joita ei ole tullut ottaneeksi huomioon. Siinä sitten pillahtaa itkuun ja syyttää kaikkia keitä vain keksiikin syyttää. Ehkä se hetken helpottaa, tiedä sitten.

Naisten päivä tuli ja meni. Saitko ruusun?
Täällä hammaslääkärissä jaettiin ruusuja.

Selailin tämän vuoden uusia komedioita. Onko niitä?

Näitkö täysikuun tällä viikolla?

Suosikkini on iki-ihana Kuuhullut, vuodelta 1987 ja se on niiiin hauska.

Paattimme siirtyi yöllä Kotkaan, johon olin päättänyt lopettaa lyhyen, mutta huikean merimiesurani. Kotkan kaijassa ollessamme kokkimme ja minä pujahdimme salaa laivasta melkoisten viina ja tupakka kantamusten kanssa sillä välin, kun stuju juotti tullimiehille kahvia upseerisalongissa. Se oli meidän ja stujun kanssa sovittu klassinen harhautusliike tarkoille tullivirkamiehille. Salakuljetusoperaatiomme sujui huolellisen ennakkosuunnittelun mukaisesti, ilman kommelluksia.

Lumikiteet leijailevat aamuauringon valossa hiljalleen valkoisille hangille.On huikaisevan kirkasta.Vaaleansiniset varjot läikkyvät mättäitten välissä.Tuli humisee takassa. Kuuntelen puolella korvalla Aamu-tv:tä, astiat kalahtelevat matkakumppanin järjestellessä aamutiskejä. On pitkä matka arkipäivään, ostoskeskuksiin ja liikenteeseen.

Huikea viikko.

Annetaan kaikkien kukkien kukkia. Onhan niitä kaikennäköisiä sinkkuja ja yksinäisiä Suomessa. Alkuviikosta törmäsin K-kaupan heviosastolla sinkkubanaaneihin. Banaanitkin voivat näköjään olla sinkkuja.

Pinkeistä sinkkukoreista olen vieläkin ihan pähkinöissä. Taidan vinkata kauppiaalle, niin saadaan vähän äksöniä ostoksia tehdessä, sopivasti voisi istahtaa hetkeksi ostosten lomassa kahville. Kunhan et heti ehdota yhdessä kokkaamista.

Tylsä viikko Atlantin valtamerellä. Tosin näimme lentokalaparven, joka liiti pitkin merenpintaa, yllättävän pitkän matkaa, aivan kuin myrskylinnut, jotka lensivät lähellä meren harmaata, pintaa aaltoja myötäillen. Sprigaret leikkivät keula aalloissa, ne olivat tosi nopeita ja sulava liikkeisiä, siis täydellisiä ja kauniita vesinisäkkäitä.

Aloitin puolitoista vuotta sitten vuosikymmenten jälkeen teatteriharrastuksen. Mieheni oli kuollut muutamaa kuukautta aikaisemmin ja tyttäreni kehotti minua osallistumaan johonkin säännölliseen toimintaan paikallisessa opistossa. Monien eri vaihtoehtojen joukosta valitsin teatteripiirin. Olin nuorena tyttönä useita vuosia mukana Varkauden Teatterissa, yhtenä suuresta iltanäyttelijäjoukosta. Sain muutaman vaativankin roolin ja jopa kehujakin ensimmäisen roolini arvosteluissa, Helsingin Sanomissa. Kovasti veri veti näyttämölle, mutta kun mieheni ilmestyi kuvioihin, valitsin rouvan ja äidin roolin. Sitä roolia näyttelin Putouksen tavoin, milloin romanttisena komediana, farssina tai tragediana kokonaista 54 vuotta. Loppunäytös oli todella murhenäytelmän tasoa, kun mieheni kuoli äkillisesti ja dramaattisissa olosuhteissa.