Blogit

Intiaaneilla on kutakin ihmistä muistuttava nimi. Kuten Seisoo nyrkki pystyssä, Tanssii susien kanssa, Istuva härkä.

Minä tunnen erään Kuuntelevan Korvan.

Kuunteleminen on jalo taito. Useimmiten teemme sen virheen, että kun toinen kertoo mieltään painavista asioista, emme keskity kuuntelemaan. Mielemme alkaa harhailla omissa asioissamme. Keskitymme odottamaan vuoroamme, että saisimme kertoa oman vastaavanlaisen tarinan. Siinä sitten toinen jää edelleen surujensa kanssa yksin.

Pujahdin ensimmäiselle penkkiriville myöhässä, kävellessä leffateatteriin oli pari muuttujaa. Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia oli jo alkanut. Suht realistinen elokuva Jaakosta, joka on sokea ja rinnasta alaspäin halvaantunut, umpirakastunut mies. Jaakko juttelee puhelimessa Sirpan kanssa päivittäin, mikä on molemmille päivän tärkeä kohokohta. Jaakko päättää lopultakin tavata Sirpan. Tuumasta toimeen hän lähtee Sirpan luo ilman avustajaa ja matkalla hän tarvitsee muiden ihmisten apua. Miten Jaakon käy?

Jaakkoa näyttelevä Petri Poikolainen sairastaa myös ms-tautia ja on sokea. Poikolaiselle ja elokuvalle on sadellut roppakaupalla palkintoja. Nokialaisnäyttelijä ja puolijulkkis on sairauseläkkeellä. Poikolainen on juuri oikea henkilö tulkitsemaan Jaakon roolia, hänellä on paljon annettavaa. Myös Petri Poikolainen kaipaa rakkautta ja läheisyyttä elämässään.

“– Ei ole merkitystä, onko ihminen vammainen tai terve. Kaikki me olemme yhtä arvokkaita. Ja meidän haaveemme ovat samat.”

Pulmusissa näytellyt Christina Applegate ei hyväksy ms-sairauttaan ja häntä diagnoosi suututtaa. Elopainoa Christina Applegatille on kertynyt 18 kiloa lisää, liikkuminen tuottaa ongelmia. Hän menetti omien sanojensa mukaan elämänsä, kun taas Janne Harjula ja Silja Kerttula saivat uuden elämän ja uuden rakkauden.

Kuinka suurella todennäköisyydellä tapaat entisen jääkiekkoilijan? Ja vielä taksissa? Ja köröttelet 4 tuntia yhdessä kuntoutukseen. Silja Kerttula pääsi kuntoutukseen Maskuun, tosin taksin hän saisi jakaa toisen ihmisen kanssa. Siljasta kohtalolla oli sormensa pelissä, kun taksin takapenkille istahti Janne Harjula.

Kun Janne oli 24-vuotias, hän tunsi, että jokin oli hullusti: hänellä todettiin ms-tauti. Elämä oli ollut yhtä härdelliä. Jannen elämä muuttui täysin, pintaliitoelämä sai jäädä. Janne tutkiskelee elämäänsä aivan eri perspektiivistä kuin aiemmin. Hän huomasi, että jokaisessa meissä on jotain hyvää ja arvokasta. Jokaiselta voi oppia. Elämä tulee just sellaisena kuin tulee.

Heistä tuli parhaat ystävät, rakkaus kasvoi ja syveni. Vuoden kuluttua he muuttivat yhteen ja kahden vuoden kuluttua ensitapaamisesta vietettiin häitä, naimisissa he ovat olleet reilut 7 vuotta.

Janne on aivan helmi, hän on puolisonsa omaishoitaja ja huolehtii siitä, että Silja pääsee sänkyyn, vessaan ja pyörätuoliin ja saa hoidettua askareita.

Silja ja Janne ovat molemmat hyviä tyyppejä, jotka elävät hetkessä. Heillä ei ole kiire mihinkään. Siljalla ja Jannella on positiivinen elämänasenne ja he hyväksyvät kaiken, mitä elämä tuo tullessaan.

“Kai onnellinen parisuhde on yksi elämän perusasioista. Ei paksu tilipussi tee onnelliseksi, vaan se että ihminen tulee nähdyksi ja hyväksytyksi.

 

Lähteet:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/11/03/ms-tauti-antoi-meille-uuden-elaman
https://www.helsinginuutiset.fi/teemat/4150834
https://www.is.fi/viihde/art-2000008315187.html
https://www.is.fi/viihde/art-2000008239203.html

 

Kurkkua kuivaa ja jännittää. Kunpa en olisi ryhtynyt tähän. Onkohan tukkani hyvin, istuuko pellavamekko, näkyvätkö suonikohjuni? Olisi sittenkin pitänyt ottaa loiva permanentti. Ei, parempi pysyä tyylissä naturel, antaa huoleton vaikutelma, ikään kuin ei tässä tilanteessa mitään ihmeellistä olisi. Olen huolettomasti huoliteltu, ulkonäössä ripaus entistä punkkaria ja hippityttöä, vähän coolia sairaanhoitajatartyyliä, ja puolisporttinen look käy aina!

Tuntuuko tutulta? Ensitreffit jännittävät aina, vaikka tilanteeseen miten olisi itsensä psyykannut. Tuntuu kuin edelleen olisi se kuusitoistavuotias, joka äidiltä salaa meikkasi itsensä, kulki pimeällä kylätiellä käsikynkässä ystävättären kanssa ja jahtasi kioskin nurkalla poikia. Vaikka on aivan rehellisellä asialla, ei kuitenkaan kerro naapurille, että on lähdössä nettitreffeille.

Oltiin ystävättäreni kanssa katsomassa valoviikon avajaisia Tammerkosken sillalla.

Oli aika lämmin ilma ja paljon porukkaa. Tapahtuma oli hieno, varsinkin vesishow.

Ajateltiin että otettais Irish Coffee Plevnassa sen jälkeen, mutta se oli täynnä.

Sitten vaan tallusteltiin kotiin ja nautittiin se coffee kotona. Nyt on Halloween pyhä.

Saas nähdä, mitä se tuo tullessaan.

 

Kuka sammutti valot, kysyn minä?

Jäi silmukoiden luonti pahasti kesken ja sukkalanka varpaisiin sotkeutuneena haparoin pimeässä. Kynttilät, missä kynttilät hoen itsekseni, niin kuin vastausta odottaisin. Kops ja ähkäisy, voi peijooni sentään, löin pääni avonaiseen kaapin oveen. Pimeää kuin nokikellarissa täällä minne ei katuvalot yllä. Ei näy kuuta ei tähtiä. Taivas on sysimusta, vettä vihmoo ja tuuli paiskoo liiterin ovea.

Mitä kaikkea kivaa voi tehdä marraskuussa?

Sumua. Harmaata. Positiivisesti päivät ovat lyhyitä.

Dekkari käteen ja kuppi kaakaota.
Pulahda järveen, vaikka vesi on 8 astetta lämmintä.
Maista uutuusglögejä, oma lempparini on Lapin Marian mustikkaglögi. Vois toimia myös riisipuuron kanssa.
Polta kynttilöitä, olohuone näyttää ihan temppeliltä.
Käperry peitteeseen ja ole vaan.
Aloita uusi kurssi kansalaisopistossa. Tai mene tanssikurssille.

Kaipaatko enemmän meininkiä?