Blogit

“Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun yöllä oli tullut lunta.”

Keski-ikäisistä naisista kertovassa tv-sarjassa parasta on ympäristö: vanha roosa huvila postikorttimaiseman keskellä. Vaihdan kanavaa ja joudun suoraan Fifan Qatar-sotkuihin. Ranskalaisdokkari on parempaa katsottavaa. Elokuva, jota odotin, olikin jo eilen Avalla, ja Ava ei ole Areenassa.

Olen nyt seikkailut nettideittailun ihmeellisessä maailmassa puolisen vuotta. Monia asioita olen kummastellut ja pohtinut. Samalla olen analysoinut omia tuntemuksiani ja syitä siihen, miksi olen ryhtynyt tähän mielenkiintoiseen ihmissuhdepeliin. Ensimmäisinä kuukausina yksin jäätyäni en olisi edes jaksanut ajatella mitään mahdollisuutta tai toivoa siitä, että voisin vielä solmia merkittävän ihmissuhteen. Juuri silloin oli kuitenkin huutavin ikävä toisen ihmisen läheisyyttä, joka lievittäisi sitä yksinäisyyden ja tyhjyyden tunnetta, joka oli kuin harmaa sumu ympärilläni.

Käväisin illalla ostoksilla, maa oli jo ihanan valkoinen. Mukaan tulee helposti napattua piparkakkujätskiä ja muita herkkuja. Ja keltaisia ruusuja. Kunnes näin K-kaupan hevitiskillä käpyjä, italialaisia pinjan käpyjä.

Suomihan on pullollaan metsiä ja käpyjä.

Yksiön yksinäisessä yksinäisyydessä, tulee yksistään joskus pohdittua yksinäisyyden olemusta. Mitä yksinäisyys aiheuttaa ja tarkoittaa laumaeläin ihmiselle?

Aikamme suuri ongelma on yksinäisyys, vaikka meitä on kahdeksan miljardia. Luulisi, ettei yksinäisyys ole ongelma? Meillä kotimaassa yksin asuvia on enemmän kuin koskaan. Olemme kuitenkin laumassa viihtyviä ja laumaan kuuluvia nisäkkäitä. Siis onko yksinäisyys pelkästään ihmisen ongelma, jos se nyt on mikään ongelma?

Ohjaako meitä sokea sattuma vai muovaammeko itse kohtalomme?

Jotkut uskovat ihmeisiin, tuonpuoleiseen ja sielunvaellukseen.
Muinaissuomalaisten mukaan karhu laskeutui kultaisissa valjaissa taivaasta maan päälle ja me olemme Karhun kansaa. Voimme kulkea kahden todellisuuden, ylisen ja alisen maailman väliä. Linnunrata näyttää tiemme.

Avaan sähköpostini aamulla jännittyneenä, sillä olin eilen liittynyt kumppanin haku tiimiin. Pistin risaiseksi ja liityin oikein maksulliseksi jäseneksi, myös ilmaisjäsenyys olisi ollut mahdollinen, mutta meikä poika ei napeilla pelaa. Reilu rehti peli, meno ja meininki, on ollut elämäni motto. Hyvä, kun olen itse, mukana kyydissä aika ajoin pysynyt. Kaikki peliin panoksena, ei sen enempää, kuin jaettu loppuelämä kumppanin kera. Se ei olekaan lasten leikkiä, kun aikuinen ja kolhuista viisastunut uros seuraa haluaa.

Katsoin ikkunasta ja totesin, että kyllä on harmaata ja kylmää ja sateista. Ja yksinäistä ja hiljaista.

Olisi ihanaa, jos olisi kaveri vieressä, jolle vois jutella ja jota voisi halata.

Näyttelijä ❤️ kirjailija

Kaksi luovaa ihmistä antautuu rakkaudelle. Pyyteettömästi.
Rakastuminen kuuskymppisenä on erilaista kuin kakskymppisenä.
Ei tarvitse esittää mitään, voi vaan olla.

Katselen ympärilleni uudessa kodissani. Tämä on nyt sitten ensimmäinen sinkkukotini. Sadan neliön yhteinen kotimme on vaihtunut kuudenkymmenen neliön kaksioon. Minusta tuntuu kuin entisen elämäni muistokin on survottu pienenpään muottiin, kuten ne huonekalut ja tutut esineet, jotka jäivät jäljelle elämäni ja kodin saneerauksesta. Täällä on jotakin tuttua, mutta jotenkin sittenkin vierasta.